Mikä oli A. Kiven opetus oman aikansa ihmisille ja vuoden 2013 suomalaisille? Mielestäni se on tämä: ”Häneltä, joka ei nuorena ole kapinallinen, puuttuu sydän. Häneltä, joka vielä aikuisena on kapinallinen, puuttuu järki”. Olen kuullut ajatuksen paljon paremmin muotoiltuna, mutta tämä saa nyt kelvata.
Opettipa mainio Aleksis meille myös sen, ettei pidä lannistua, vaikka elämä ei niin auvoista olisikaan. Historia ei ole tasaista nousua onneen ja yltäkylläisyyteen vaan sarja ihmisparkaa repiviä onnettomuuksia. Nyt meillä ovat vitsauksina EU, feministit ja vihreät, Kiven aikana vaivasivat nälänhätä ja köyhän onea asema. Kivi oli oman aikansa tykylevits.
Taipua saa, saa lyödä päätään vaikka Karjalan mäntyyn, mutta lannistua ei saa. Eikä tarvitse. Mikko Rajamäki, oman aikansa pätkätyöläinen, muotoilee taitavasti, kun Juhani oli häneltä kysynyt, kuinka menee: ”Sekalaista, sekalaista sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa koira vieköön, hyvä täällä päällimmäisenä keikkuu ja tämä elämänretkutus käy laatuun, käypä se.” Kun tässä itse kukin taaksepäin elämänsä kulkua katselee, niin onhan siellä - koira vieköön - niin alamäkeä kuin vastaistakin. Joskus on voinut mielessä käväistä aatos hakea kivääri ja tehdä kaikesta kerralla selvä. Mutta aina löytyy ratkaisu ja hyvä jää päällimmäiseksi keikkumaan, jää se.
Entäpä veljesten emännät? Kaikesta näkee, että kirjailija Kivi arvosti ja kunnioitti suomalaista naista. Hän ei nosta hameniekkoja jalustalle eikä lyö heitä lokaan, pitääpähän vain kelvollista aviota aikuisen miehen parhaana olotilana ja oikeaa naista oivana elämänkumppanina. Kivi oli oman aikansa Henry Laasanen, hänkin arvosti naisessa tasa-arvoisuutta, toveruutta, älyä ja tasaista mielenlaatua. Uusi tutkimus kertoo, että naimisissa olevat miehet elävät kauemmin ja terveempinä kuin sinkkuveljensä. Jos tieteeseen on uskominen, elivät veljekset kauan, vieläpä suhteellisen onnellisinakin.
Ne olivat (huokaus) aikoja ne! Kun Timo tuli kotiin ryyppyreissuiltaan häntä ei odottanut kotona lappu: ”Olen lähtenyt putkimiehen matkaan. Otin lapset, Volvon ja luottokortin. Sinä muutat kotoa viikon sisällä. Olen jo hakenut avioeroa.” Ei, aikansa terhenneltyään Ulla hakee krapulaisen ukkonsa ylisiltä, rakentaapa vielä maittavan iltapalan ja laskee tuoppiin kaljasaavista korjaussarjan. Ja kaiken päälle virnistelee Timo: ”Mitä tuossa lapsekkaita vaikertelet, koska ei ole tässä yhtään hätää”?
Veljesten järjestämä sovintojuhla oli jotain sellaista, johon vain joku Mandela pystyy. Tässä(kin) Kivi oli edellä aikaansa. Vuoden 1918 suomalaista sovintojuhlaa ei ole vieläkään pidetty ja pitämättä se taitaa jäädäkin.
Simeoni? TV-sarjan pakollinen kiintiöhomo? Ei välttämättä. Kaikkia ei vain kiinnosta yhdistää elämäänsä toisen ihmisen elämään. Moni pärjää vallan hyvin omillaan.
Entä missä luuraavat sarjan pakolliset kiintiöneekerit? Kas tässä: ”Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampun-karvainen tukkansa.” (Ensimmäinen sivu, toisen kappaleen loppu. Lue, jos et usko!)
Muuttaessaan Impivaaraan veljekset olivat metsän mamuja, ruskeanaamaisia tulokkaita, joita katsottiin kieroon kylällä ja petkutettiin kaupungissa. Heidät kotoutti hanki ja jää, metsän pedot, susilaumoista lähtien, nälkä, jano ja vilu. Tullessaan Impivaaraan he olivat pöröpäisiä villejä ja palatessaan sieltä koko seudun naisväen himoitsemia aviomiesehdokkaita. Opetus: Jos haluat oppia ihmistavoille ja olla suosittu, vietä muutama vuosi Impivaarassa. Siperia opettaa!'
Kirjoittaja Kolehmainen
Kun tuota Tykylevitsiä tyrkytin, kävin katsomassa muutaman pätkän lisää. Kannattaa kiinnittää huomiota Tykylevitsin naisiin, jotka harrastavat kukkahameessa suohiihtoa, nostelevat helmojaan, pitävät viehkosti sadetta ja esittelevät ihastuttavia sääriään. Luulen, että siinä olisi ollut naisia Aleksis Kiven mieleen; voimakkaita, itsenäisiä, älykkäitä - ja mikä tärkeintä - huumorintajuisia ja leikkiä ymmärtäviä. He ovat yhtä kaukana (parempaan suuntaan) pääkaupungissa kitisevistä, tiukkapipoisista tiedostavista siskoistaan kuin kuu on maasta.
VastaaPoistaTulen palaamaan vielä tuohon Kiven henrylaasalaisuuteen, jahka ehdin kerrata tarkoin eepoksen loppuun. Nyt puuttuu vielä pari lukua, kun iski tähän väliin konjakkikakun leipominen. Ei she kakku, johon pannaan heivatut kudelmat, vaan se, johon pannaan vähän viikunaa, taatelia ja punaista kirsikkaa. Ja sitä konjakkia. Laatupullosta. Tuli muuten hhhhyvä kakhu.
VastaaPoistaMutta siis vanhasta muistista allekirjoitan tuon Kolehmaisen Kivellä näkemän opetuksen nuoren kapinallisuudesta ja vanhan järkevyydestä. Vaatii nimenomaan sydäntä oivaltaa ja elää tämä totuus.
Minäkin palaan vielä monta kertaa kirjaan ja alustuksiin. Mieleni tekee vetää myös hieman yhteiskunnallisia kaaria ja verrata Seitsemää veljestä aikalaiseensa Alastaloon ja perilliseensä Pohjantähteen.
VastaaPoistaJahka nyt ensin hoidan joulun kolme kovaa koota: kuusi, kinkku, kaljat.
Kertomus Koskelasta ja Jukolasta.
VastaaPoistaKaikkihan me Linnan Pohjantähden lukeneet (tai elokuvina nähneet) tiedämme, että vuoden 1918 kapinan alkusyy oli torpparien kurja asema ja talollisten harjoittama riisto? Torpparit olivat lähes maaorjia?
Kivi kirjoitti Seitsemän veljestä 1860-luvulla, joten oletan että veljesten aikuisuus ja tuleminen yhteiskunnallisesti kelpoisiksi tapahtuu suunnilleen Kiven "nykyaikana" - ei siis kaukana menneisyydessä eikä tulevaisuudessa.
Koskelan Jussi on syntynyt 1860-luvun alussa ja mieheksi kasvettuaan hän perusti pappilan maalle torpan. Koskelan Akseli on syntynyt 26.3.1887. Torppa menestyi hyvin ja sitä pidettiin ihan pienemmän talonkin vertaisena.
Jukolan veljekset jakoivat maansa niin, että Juhani, Aapo, Tuomas ja Lauri ryhtyivät talonpitoon, kukin omine taloineen, ja Timo ja Eero muuttivat torppiin, Kekkuriin ja Vuohenkalmaan.
Torpparihan tarkoittaa vuokraviljelijää, joka on vuokrannut isommalta maatilalta kohtuullisen kokoisen maa-alan, jolle rakensi torpan - eli maatalon talleineen, navettoineen, aittoineen, peltoineen ja vainioineen. Vuokra maksettiin yleensä työllä - taksvärkillä - joka esim. Koskelassa oli muistaakseni pari mies- tai naistyöpäivää viikossa.
Jukolan Timo ja Eero saivat torppansa ilman vuokravelvoitetta ja sopimus koski myös heidän lapsiaan. Ainakin Kekkurissa oli myös renkiä ja piikoja, ei siis mikään vähäinen tölli.
Jukola ja Koskela sijaitsivat molemmat silloisessa Hämeessä vain noin 100 kilometrin päässä toisistaan.
Kepeällä päässälaskulla voi kuvitella, että kun päästään vuoteen 1918, valtaa Jukolan ja Impivaaran taloissa sekä Kekkurin ja Vuohenkalman torpissa pitävät veljesten lastenlapset – jolloin vuokravapauskin oli jo päättynyt - joten olemmeko tilanteessa, jossa veli nousee veljeä vastaan ja edessä on häädöt ja luokkasodat?
Estäisikö sukulaisuus tämän? Pohjantähdessä Töyry ja Laurila ovat sukulaisia, mutta niin vain äreä Töyryn isäntä häätää pahasuiset Laurilat ja kostoksi Anttoo poikineen teloittaa Töyryn tienvarteen.
Kertomuksen opetus?
Kun yhteiskunnallinen analyysini nerollisuudessaan näköjään mykisti kaikki, niin puhukaamme helpommasta aiheesta - naisista.
VastaaPoistaRomaanin alussa naisia oli vain muutama. Äidin kuva on perinteisen palvova, Männistön muorin perinteisen leimaava ja Venlan perinteisen palleroinen.
Lopussa naisia astuu näköpiiriin enemmänkin ja etenkin Seunalan Annaa on pidetty kai jonkilaisen moderinin naisen esiolennoitumanakin, vaikka lähinnähän tuo nyt lukiessa muistutti sekopäistä hihhuliuskovaista. Siinä hän tuli lähelle Mukan nuoria naikkosia, jotka lumoutuvat saarnaajien sanoista.
On tietysti osaksi ajan vika, ettei seksuaalisuuteen juuri edes viitata. Mutta kuinka paljon siinä on Kiven omaa vikaa?
Minusta naispuolisena lukijana tuntuu, että Kivi ei ole vihannut niitä asioita joita Kolehmainen luetteli. Väitän, että Kivi kirjoitti enemmänkin naisille (naiselle) eikä oikeastaan (ehkä?) miehille. Tai. Voisiko olla niin, että hän kirjoitti ihmiselle?
PoistaEikä kerennyt/jaksanut/voinut/saanut elää yli nelikymppiseksi tai yli viisikymppiseksi.. etc.. Siksi naiskuva, syvän rakkauden ja intohimon kohde, on se mitä se on. Liian kiinni ideaaleissa.
Veljekset eivät ole kapinallisia (mikäli kapinallisuuden ymmärtää aktiiviseksi toiminnaksi vallitsevaa yhteiskuntaa vastaan) vaan he pakenevat luontoon, haluavat muodostaa omanlaisensa ekoyhteisön jossa voivat mittelöidä luonnonvoimien ja toistensa kanssa.
Oman Suuren Pelkonsa kanssa.
Kivi kuvaa luontoa naiseen viittaavilla ilmauksilla: luontoäiti, luonnonhenget ja Impivaarakin viittaa naiseen. Impi. Tämä elää ihmisessä edelleen hyvin väkevästi: paluu luonnonoloihin, vain luonnon ehdoilla eläjäksi. Moni menee kuitenkin ainoastaan turvallisille alueille ja vain luontoturistina. Ei sellaista ollut olemassa, tunnettu, Kiven aikana. Sehän on tämän moderni-ihmisen keksintöä.
Luonto on luontoa. Sitä vastaan ihminen ei voi mitään. Luonto on itsessään valmis, sellaisenaan. Se ei ole varsinaisesti ihmisen luomaa kulttuuria, eikä ihmisyhteiskuntaa, mutta luonto elää kanssamme, ihmisessä, olipa yhteiskunta mikä ja minkälainen tahansa. Luonto osa meitä, ei vain ekotekoina eikä vain evoluutiouskona eikä lainkaan sellaisena jonka ihminen voi vain ”ottaa omakseen” - noin vain.
Tässähän olemme yhä, olemme ikuisesti: ihminen vs. luonto, luonto vs. uskonto, yhteiskunta vs. markkinavoimat. Jännite on jatkuva ja sekoittuu keskenään, toisiinsa.
Kyllä ihminen kapinoi, aina se kapinoi, eri-ikäisenä ja erilaisten asioiden kanssa. Ellei pane hanttiin, edes hitusen, antaa periksi löysäilylle ja sitten on ”Simeoni-matka” jolloin hypätään Saatanan selkään ja tehdään tosimatkaa sielunvihollisen kanssa.
Simeonin matkatarina Saatanan kyydissä on muuten aivan hurja tarina. Ja kuka löytää hänet? Juhani. Hän tekee päätöksen, että veliparka on löydettävä. Häntä on muiden kuunneltava. Jaetutu tarinat parantavat hänet tai sitten päinvastoin: yhteisö havahtuu hereille omasta apaattisuudestaan ja voimattomuudestaan seonneen veljensä tarinan tähden tai sen seurauksena. Hulluus, yksilön sairastuminen tai murtuminen tai sekoaminen, ei ole yksilössä vaan on koko yhteisön yhteinen asia.
Tämäkin on osoitus Kiven kertomisen lahjasta.
Nyt, nykypuheessa, puhumme vain yksilöstä ja ykislön vastuusta (toki tärkeitä asioita), mutta emme havahdu lainkaan yhteisöön joka myös tuottaa tätä kelvottomuuden kokemusta, kyydistä putoamista, mukana olemisen tunnetta . ja mitä kaikkea. Kuka sitä tarvitsee?
Simeoni olisi lääkitty ihan toisin tänäpäivänä. Tosin, hän ei myöskään perustanut perinteistä perhettä vaan eli toisin. Häntä ei silti hyljätty, sysätty syrjään vaan hän sai olla ja elää rauhassa.
Oliko Kivellä jokin aavistus myös omasta kohtalostaan?
Minä en näe kirjaa niin konservatiivisena julistuksena , kuin Kolehmaisen tiivistys: "Se joka ei ole..." Kivi hymyilee meille ihmisille, nauraakin niille, jotka entistä hamuavat, niille myös, jotka nykyaikaa pelkäävät. Kolehmaisen käyttämän tiivistyksen tiivistys on: Konservatiivilla ei ole sydäntä.
VastaaPoistaVoi olla vähän vaikea hahmottaa, että Kivi kirjoitti 1860-luvulla nostalgisen kertomuksen ajasta jota ei enää ole. Siitä ikiaikaisesta ja kyllästymiseen saakka sen jälkeenkin jatkuneesta kaipauksesta nuoruuden voiman päiviin ja luulotteluun sen löytyvän vaikkapa synnyinsijoilta tai muusta vastaavasta mielen nostattamasta unelmien onnelasta. Paikasta, jossa huolia ei ole, jos´ on tyyni ja sees.
Kemppinen määritteli vuodelta 2007 olevassa bloggauksessaan tapahtumat 1820-luvulle, eli siis "vanhaan hyvään aikaan". Kiven kirjoittaessa kirjaansa, Euroopassa oli ollut ns. hullu vuosi, muutenkin maailman myllerrykset saattoivat ihmisille huolta tuottaa: "Kyllä se maailmaloppu nyt tulee!" Sahateollisuus oli maassamme aloittanut: "voi kauhistus sitä jumalatonta myllerystä, isot puutkin kaatavat, mitä tästä oikein seuraa?" Ja kaiken kukkuraksi, Helsingistä, siitä nykyajan kotkotuksien pahalaisesta paikasta oli pääkaupunki tehty, paikasta jossa kaikkinainen synti ja kauhistus sikiää.
Veljekset lähtevät karkuun Impivaaraan, mutta sekään ei oikein ole se oikea paikka. Sieltäkään ei löydy sielun rauhaa ja levollisuutta, vapautta huolesta.Taula-Matti kertoo eloisia tarinoita pohjoisen saalistusreissuista. Hienoja tarinoita, joita totuusarvot eivät pääse pilaamaan. Tästä todisteena Kiven loistavaa huumorintajua osoittava, Taula-Matin jokaisen tapahtuman päätteeksi sanoma: "Sitten me ryypättiin." Veljekset innostuvat: Taula-Matin tarinoista se löytyy, hekin lähtevät karhunkaatoon, saavatkin sellaisen kellistetyksi. Tarinaatikot ovat heti karhunkaatoa seuraavalle härkien ampumiselle löytäneet jos jonkinlaista vertauskuvaa ja symboliikkaa, mutta kyse on vain Kiven ilkikurisuudesta ja asioille nauramisesta. Karhunkaatajat tosi työssä, villintyneitä nautoja lahtaamassa pelokkaina kiven päältä. Siinähän oli suurempi sankarityö, kuin karhunkaato ikinä. Yksi karhu, seitsemän pyssyä, ei siinä oikein karhulla mahdollisuuksia jätetty, silti meinasi huonosti käydä.
Minä tiedän tämän kaiken, koska asun täällä Nurmijärven takamailla, Impivaarassa. Joskus olen ajatellut, olikohan veljesten mökki juuri tämän asumani kerrostalon paikalla. Todennäköisempänä kuitenkin pidän, että se oli ehkäpä kolmen neljän kilometrin päässä, kolmostien toisella puolella. Siellä Usmin/Kytäjän mailla vielä nykyäänkin asuu karhuja. Taula-Matin mökki oli kuitenkin lähes täydellisellä varmuudella nykyisen jetsetin golf-kentän paikalla Kytäjällä.
Tämä olisi ehkä sopinut paremmin tuonne Iineksen kirjoittaman kakkososan kommenteihin.
PoistaVielä lisään kirjan tulkintaani, että kirjan lopun johtopäätös on: "Ihmiset, elämä, sivistyskin, ovat kamalia, - huolia on elon taivallus täynnään, mutta parempi elämäänsä ihmisten keskellä on elää kuin yksin."
Niiden tietojen valossa, jotka meillä Alexis Stenvallista on, hänen elämänsä näyttäytyy ankeana, monenlaista puutetta ja kurjuutta, nälkääkin, oli. Opiskellessaan joutui varmasti tuntemaan vähempi arvoisuutta porvareiden jälkikasvun keskellä. Isänsä oli vain jonkin sortin räätäli, jolla ei ollut pojalleen edes kunnon eväitä mukaan laittaa. Huomionarvoista kirjailijan tuotannossa, Seitsemässä Veljeksessäkin, on vihan ja katkeruuden puuttuminen, se tuntuu vähän ihmeelliseltäkin. Päin vastoin, SV on humoristinen kirja ihmisyydestä, ihmisten pelkotiloista, heidän suhtautumisestaan "vallan kauhiaan muutoksen aikaan". Sivistystä, sitä minkä nykyään tunnemme "suomalaisena kulttuurina", luotiin kovalla tohinalla, senkin on täytynyt kansassa pelkoa herättää. Kansassa, joka vakaasti luotti sivistykseksi riittävän Vanha Testamentti-painoitteisen Raamatun ja Lutheruksen Postillan, kaikki muu oli paitsi turhuutta, myös syntiä.
VastaaPoistaKirjailija Kivi suhtautui ihmisiin ja asioihin suurella ymmäryksellä ja rakkaudellakin, silloin kun hän ottaa kantaa, hän tekee sen hyvin varovaisesti eikä anna synkkiä ja suorapuheisia "jumalan tuomioita". Luulen, että Stenvall vihasi paljon tulenpalavia perkeleitä, joita hänen aikanaan saarnastuoleista oli tapana ihmisten päälle langetella. Veijo Meri kertoi, että Alexis lähti kirkonmenojen aikaan kalaan (suuri synti!) ja kehui vielä saamallaan isolla hauella.
Annetaanpa puheenvuoro hetkeksi August Ahlqvistille (tunnettu myös runoilijanimellä Oksanen), kuopiolaisen piikatytön aviottomalle pojalle, joka omilla kyvyillään nousi professoriksi:
VastaaPoista"Eipä ollut onnekas se hetki, jolloin suomalaisen Kirjallisuuden Seura päätti julkaista tämän teoksen, sillä siten on Seura syystä toimittanut itselleen moitetta, herra Kivi itselleen säälittelyä ja naurua ja suomalainen kirjallisuus itselleen sekä moitetta, säälittelyä että naurua. Tämä kirjallisuus on näihin asti säästynyt huonoista kirjoista; nyt on Suom. Kirjallisuuden Seura hankkinut sille tällaisen huonon kirjan. Innokkaita kun oltiin ”das theure Vaterland zu retten”, luultiin herra Kiven ”Seitsemässä Veljeksessä” tavatun jotakin alkusuomalaista, aito tschuudilaista, joka oli yhdellä iskulla nostava suomalaisen kirjallisuuden kunnian kukkuloille ja näyttävä maailmalle mongoolilais-turaanilaisen hengen koko sen loistossa ja alkuperäisyydessä. Korvat tukittiin varovaisempien varoituksilta, näiden sanoessa, että taideteoksen on, käydäkseen taideteoksesta, oltava kaunis niinhyvin arjalaisten kuin turaanilaisten, niinhyvin ranskalaisten kuin suomalaisten keskuudessa, mutta että tämä kertomus, ”Seitsemän Veljestä”, ei ollut ainoastaan vailla kauneutta, vaan oli se, raa’asti kuvatessaan raakaa, myös tosiasiallisesti ruma ja sitä paitsi vielä varsin ikävä."
"Tämä on nyt tuon 21 tiheään painettua arkkia vaativan romaanin köyhä, lapsellinen ja naurettava sisältö. Edellisestä selviää, ettei siinä ole juonen merkkiäkään. Yhtä vähän tapaa siitä pilkahdustakaan luonteenkuvauksesta. Nuo seitsemän veljestä samoin kuin kaikki muutkin siinä esiintyvät henkilöt ovat varjoja, jotka puhuvat ja toimivat kaikki samalla tavalla. [- -] Ei ainoakaan hellempi kohtaus lievennä yksitoikkoista raakuutta, ei ainoakaan naishahmo keskeytä miehistä hurjailua, sillä muori tyttärineen vilahtaa vain nopeasti ohitsemme niin kertomuksen alussa kuin sen lopussa, ja ne naiset, joista tulee veljesten vaimoja, joutuvat lyhyesti puheeksi vasta viimeisillä sivuilla. [- -] Veljekset valtaa kyllä aika ajoin hillittömän elämän aiheuttama katumus; mutta vähimmästäkin syystä puhkeaa entinen hurjuus esiin ja vielä lopuksikin on heidän uskonnollisuutensa varsin epäilyttävää laatua. Heidän muutostaan korpeen ja uudistalon raivaamisestaan olisi myös voinut syntyä taitavammissa käsissä miellyttävä kuva. Uudisasukkaiden sekä sisäisessä että ulkonaisessa elämässä tapahtuva vähittäinen parannus olisi saattanut kuvattuna käydä kiintoisaksi; mutta sellainen kuvaus ei huvita tekijää, joka vain ohimennen koskettaa näitä seikkoja, kun sen sijaan neljä viidesosaa teoksesta on omistettu tämän tekijän mieliaiheelle: hurjan voiman, hillittömän mielen ja rajujen mellakoiden kuvaukselle. Ja siinä on hänen menettelynsä taiturimaista. Luultavasti ei ole koskaan koko maailmassa painettu kirjaa, jossa olisi niin paljon haukkumasanoja, kirouksia, herjauksia ja raakoja kuvauksia kuin tässä kirjassa."
"Tätä ennenkuulumatonta raakuutta ei voi kääntää millekään sivistyskielelle. Kirjoitus- ja painomuste punastuvat niitä toistaessaan, mutta eivätpä ole punastuneet Suomalaisen Seuran toimihenkilöt, jotka ovat panneet painoon tällaisia järjettömyyksiä."
"Teos on, ikävä kyllä, hassutusta ja häpeäpilkku suomalaisessa kirjallisuudessa. Varsinkin se on suomalaisen rahvaamme ilkeää häpäisyä, tekijä kun näet uskottelee, että kuvaukset ovat muka luonnonmukaisia. Tämä rahvas ei ole missään sellainen, eikä ole koskaan ollutkaan sellainen kuin tämän kirjan sankarit; hiljainen, vakaa kansa, joka on raivannut ja yhä edelleen raivaa maamme korvet viljelykselle, on aivan toista laatua kuin Impivaaran uudisasukkaat."
(Tarkemmin mm. täältä: http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/images/pdf/kivi_ja_ahlqvist_perttula.pdf)
Vähänkös samantyyppinen kritiikki kuin mitä Toini Havu esitti Väinö "Väpä" Linnan "Tuntemattomasta sotilaasta". - Siinäkin kirjassa muuten noin 7 velikultaa on pääosassa.
VastaaPoistaMutta sitaatista huomaa että kyllä August Ahlqvistkin käteen hanhensulkaa istuu; sujuvaa tekstiä! Mieleen tulee ihan Salieri/Mozart kisma. Salierihan oli merkittävän hyvä säveltäjä, mutta koki nuoren Mozartin ylivoimaisesti itseään lahjakkaammaksi. Hän pelkäsi että hänet unohdetaan, keskitytään vain Mozartiin, ja siksi hän keskittyi Mozartin mitätöimiseen.
W.A.Koskenniemi oli ovelampi. Kun hän julkaisi viimeisen runoniteensä (Syksyn siivet), ei sitä juuri missään lehdessä käsitelty, tai ei ainakaan kiitelty. Niinpä hän kirjoitti nimimerkillä (en muista millä mutta olkoon vaikka Pentti Puhakka) itse valtavan ylistävän arvostelun ko. runokirjasta johonkin maakuntalehteen (Turussa ilmestyneeseen Auraan?).
Ps. Mikä ettei. Miksei tekijä itse muka saisi arvostella omia juttujaan? Saahan arvostelijatkin kirjoittaa romaaneja/runoja/ym. kirjoja? Ja vieläpä parempia kuin mitä heitin täytyy työkseen lukea...
Ai niin, kiitos Kolehmaiselle alustuksesta. Näkökulma on mielenkiintoinen, avaava.
VastaaPoistaHyvä kirjallisuus jakaa tunnetajuntaa, meille puupäille. Hyvä niin.
VastaaPoistaRaamatun Kivi tuntee. Tämän ihmiskunnan vanhimman kirjoituskokoelman joka välittää tärkeitä viestejä ja tarinoita, jopa uskontoja vihaaville sekä agnostikoille. Se sisältää ihmiskunnan vanhimman informaation; tarinaperinteen ja kertomukset, joista oppii, jopa fundamentalisti-agnostikko. Minä en ole. En ole fundamentalisti, mutta sen olen havainnut, että ääriuskovainen ja agnostikko ovat usein toistensa kimpussa kuin eroamaan kykenemätön vanha nahisteleva aviopari. Heitä ei voi erottaa, koska ovat niin samankaltaisia.
Mitäs tämä tähän kuuluu? Sen verran kuuluu, että luterilaisella kirkolla ja papistolla ylipäätään, oli Kiven eläessä paljon todellista valtaa.
Kivi välittää SV:ssä runsaasti perikristillisiä perusarvoja, ei ainoastaan epämääräistä käsitteistöä vaan täyttä konkretiaa: anteeksianto, armo, lähimmäisenrakkaus, vastuu lähimmäisistä ja toivo. Ja ihan viimosena myös se tärkein.
Tämä on taatusti tuttua kirjallista kamaa Kivelle:
”Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen. Ja jos minä propheteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olis kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi. Rakkaus on kärsivällinen ja laupias. Ei rakkaus kadehdi, ei rakkaus ole tyly, ei hän paisu: Ei hän käytä itsiänsä sopimattomasti, ei omaansa etsi, ei hän vihaan syty, ei hän pahaa ajattele, Ei rakkaus koskaan väsy; vaikka prophetiat lakkaavat, ja kielet vaikenevat, ja tieto katoo. Sillä me ymmärrämme puolittain, ja propheteeraamme puolittain.
Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja ajattelin kuin lapsi; mutta sitte kuin minä mieheksi tulin, niin minä hylkäsin lapselliset.”
Todellisen sanataiteilijan täytyy ylittää itsenä, oma yksilöllinen kohtalonsa. Kiven kohtalo oli traaginen, mutta hänpä se vaan elää kirjallisten tekojensa kautta. Hänen teos-tekonsa ovat eläneet kauemmin kuin hän ehkä itse tajusi (vai tajusiko sittenkin? kenpä tuon voi todella tietää?).
Opuksessani V.A.Koskenniemi kirjoittaa: ”Mihin vertaisimme sitä vaikutusta, jonka Kiven romaani meissä herättää? Kenties siihen, minkä l u o n t o kutsuu meissä esiin, kun annamme sen suuruuden, sen ehdottomuuden, sen arvoituksellisen rikkauden tulla eläväksi mielessämme. yhtä vähän kuin voimme nähdä luonnon mahdollisuuksien rajaa tai mitata sen ilmiöiden ja muotojen moninaisuutta, yhtä vähän aavistamme sen runomaailman viimeisiä ääriä, johon Kiven mielikuvitus vie meidät. Me löydämme siinä aina jotain uutta, se ikään kuin kasvaa meidän silmissämme, se paljastaa katseellemme ennen näkemättömiä avaruuksia ja syvyyksiä, se on kuin metsä, jonka kiertelevät ja polut jo luulimme tuntevamme, mutta jossa silti yhä uudelleen harhailemme eksyksiin.”
Tykkään tästä romaanista juuri elämänilon ja kielen tähden. Aivan niin kuin Koskis sanoo, löysin minäkin taas, jotain uutta ja täysin ennen kokematonta, vaikka tämä kirja on tutuksi tullut. Ilo on ollut lukea myös näitä kommentteja täällä, erilaisia lukukokemuksia.
Hämmästyttävän paljon ajatuksia, näkökulmia, vertailuja on A. Kivi saanut meissä aikaan. Niiden myötä löysin itsekin veljeksistä paljon sellaista uutta, mitä ei nyt vain ole tullut ajatelleeksi. Omat arvosteluni olivat ehkä liian töksähtäviä ja tylyjä, mutta sellainen olen itsekin. Tästä Rikun lauseesta erityisesti ilahduin: "Kivi hymyilee meille ihmisille, nauraakin niille, jotka entistä hamuavat, niille myös, jotka nykyaikaa pelkäävät."
VastaaPoistaTätä Anonyymin ajatusta taas en ymmärtänyt: "Minusta naispuolisena lukijana tuntuu, että Kivi ei ole vihannut niitä asioita joita Kolehmainen luetteli." Voisitko tarkentaa hiukan? Olen vähän väsynyt joulureissuni jälkeen, enkä ehkä siksi tajua tarkoitustasi.
Mikis sai jopa Mozartin istumaan kiviläiseen maailmaan ja antoi arvoa asialle, johon meikäläinen putkiaivo ei osaa kiinnittää huomiota: " Mutta sitaatista huomaa että kyllä August Ahlqvistkin käteen hanhensulkaa istuu; sujuvaa tekstiä!"
Äskeisestä ajatus livahti kuin itsekseen Väpä Linnaan, joka pani jonkun ihmettelemään kirkkoherran pojan taitavuutta, kun tämä varmisti teloitettujen kuoleman ampumalla heitä pistoolilla päähän. Kommentoija sanoi jotenkin siihen malliin, että "kyllä näkee, että poika on ollut Saksassa opissa" tai ainakin siihen suuntaan.
"Nyt meillä ovat vitsauksina EU, feministit ja vihreät" - tuskin Kivi olisi niitä vitsauksina pitänyt, ja voi olla että syyllistyin liioitteluun puhuessani vihasta, sitä et varmaan tarkoittanut.
PoistaHenry Laasaseen Kiven rinnastaminen myös vähän ontuu, tämä yksineläjä mies, Aleksis, jolla oli suhteita vapaisiin ja itsenäisiin, varakkaisiin naisiin. Kivi arvosti naisen autonomia ja tuskin olisi naisten tasa-arvoa feminismin muodossakaan vastustanut.
Loppujen lopuksi nämähän ovat vain mielikuvia Kivestä ja hänen naiskuvastaan.
Kolehmaisen kanssa olen samaa mieltä: on hyvän taideteoksen merkki, kun siitä tulee paljon erilaisia tulkintoja. Löytyy mahdollisimman paljon mieltä kiihoittavaa pohdinnan aihetta. Tylsä on se tapa, jolla tavataan hakea virallisesti hyväksyttyä, yhdessä hymisteltyä tapaa tulkintaan.
VastaaPoistaMinua askarruttaa luku seitsemän, aihetta olen yrittänyt googlailla, oikein hyvää lähdettä en löytänyt. Miksi seitsemän, miksei kahdeksan tai yhdeksän? Tuleeko ihmisyys kattavasti käsiteltyä seitsemässä erilaisessa ihmisessä, onko olemassa vain seitsemän erilaista tyyppiä pienin erilaisin maustein? Eikö tällainen kolauttaisi meidän individualistisia tunteitamme, - noinko samanlaisia me olemme, 'vaikka Citroenin ostin, jotta erottuisin!" Matematiikasta en usko kunnollista perustetta luvun seitsemän tärkeyteen löytyvän.
Kiven kirjan alkuperäinen nimi oli "Seitsemän miestä", jossain vaiheessa kirjoitustyötä sen muutti.
Luvusta seitsemän sanotaan sen olleen monissa kulttuureissa pyhä, miksi näin on, sitä en saanut selville. Raamatussa luku esiintyy hyvin monta kertaa. Kiven ajan Raamatussa oli joku Apogryyfinen teksti seitsemästä veljeksestä ja äidistään, jotka kuningas vangitsi. Ilmestyskirjassa kärsimyksen tuojia ovat seitsemän karitsaa, seitsemän pasuunaa ja seitsemän enkeliä. Kuolemansyntejä sanotaan olevan seitsemän, jäikö joku pois, onko joku niistä liikaa? Kahdestatoista opetuslapsesta seitsemän taisi olla muita tärkeämpiä.
Antiikin kreikkalaiset luettelivat seitsemän maailman ihmettä. Nykyisessä kalenterissa viikonpäiviä on seitsemän. Luetteloa voisi jatkaa pitkään.
Luvun esiintyminen Raamatussa tuntuu Kiven valinnalle varmasti ainakin yhdeksi tärkeäksi perustaksi.Minä väitän olennaisen olleen Matteus 21-22. Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus. Tästä se löytyy, seitsemän miestä, joilta syntejä syntyy sen seitsemänkymmentäseitsemän kertaa, silti sovitus tulee lopuksi: veljekset sulautuvat arvostetuiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Myöhemmin luku esiintyy kulttuurissa lukemattomia kertoja. Lumikilla oli seitsemän avomiestä ja elättäjää, joita kutsui kääpiöiksi. Akira Kurosawan samuraiden luku oli seitsemän, amerikkalaiset tekivät elokuva seitsemän rohkeaa miestä. Seiska-lehti on nykyisen kulttuurimme perusta. Jne. jne.
Nopea korjaus: Lumikki Grimmin versiona on suurinpiirtein Kiven ajalta, mutta tarina itsessään vielä vanhempi.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaRikun numerologia on kiehtovaa, sanoi tuolla myös Kolehmainen. Se todella on, seitsemän on myyttinen luku. Täytyy palata siihen vielä...
PoistaAnonyymille: Taidamme lukea toisiamme hiukan ristiin. En sanonut, että EU, Feministit ja vihreät olisivat olleet A. Kiven murheita vaan meidän.
VastaaPoistaSen ajan EU oli Venäjä, joka piti Suomea omanaan, aivan kuten Bryssel nyt. On siis muistettava, että Suomi ei ollut itsenäinen sen paremmin Kiven kuin meidän aikanammekaan. Kiven aikana autonomisen Suomen ainoa vihreä oli J.L.Runeberg, joka ylisti luontoa sellaisena kuin se oli (kts maamme-laulu) kun kaikki muut halusivat taltuttaa sen ja hyötyä siitä. Nykyajan feminismi on ajat sitten ajanut tasa-arvouilun ohitse. Nyt se merkitsee jarkuvaa sodan lietsontaa nais- ja miessukupuolen välille. Ainoa myönteinen seuraus siitä on se, että ulkomailta saapuneiden morsianten ja vaimojen lukumäärä koko ajan kasvaa. Yhä harvempi suomalainen mies haluaa kuulla aamusta iltaan olevansa väkivaltainen sika.
Mielestäni Henry Laasanen ajaa miesten ja naisten tasa-arvoa, hän arvostaa naisia, jotka nousevat johtaviin asemiin ja kouluttautuvat pitkälle omin voimin, asettautumatta uhreiksi tai potkimatta nousu-urallaan miehiä koko ajan munille. Laasanen ei pitänyt feministisestä manifestista, joka kehotti tappamaan kaikki kaksilahkeiset, en usko, että siitä olisi pitänyt Kivikään.
Rikun numerologia on kiehtovaa. Mieleni pohjalla kieppuu joku maailmanparas selitys seiskan mahdille, en vain saa sitä ulos. Pitää käydä välillä viinakaupassa. Jospa se siitä.
Kas vain, mitä kirjoitinkaan. Väsymys näköjään luo sameita kielikuvia ja hämärtää ajattelua. menkööt silti näin.
Äh, äskeisestä jäi viite pois. Feministinen manifesti löytyy täältä: http://www.tulva.fi/index.php?k=115862
VastaaPoistaTuhtia tavaraa, mitäs se Akuliina (Atlas?) tuollaisia nostaa, eikö olekaan alkanut maltilliseksi, kuten jossain artikkelissa väitti? Saattaahan tuo tietysti olla vanha haastattelu. Minä ihailen häntä, minua alkaa melkein aina naurattamaan, kun luen juttujaan. Huumoria täytyy olla, hän sen osaa. Senkin höpsyli oikein.
PoistaNuoret likat, ne on nuoria likkalapsia ja saa olla. Ja saa Laasanenkin olla ja elää. Kukin tallustaa tavallaan ja kukin on kohdallansa, ihan kuten elää. Laasanen ei vaan oikein, senikäisenä miehenä kun hän nyt jo on oikein, saa tajuntaanti värähtämään. Miten hänelle feministinaisista semmoinen mörkö on mieleen kasvanut? Iloa tallukkaan, toivon hänelle.
PoistaMitä tulee miehiin, hehän/tehän elätte niin moninaisesti ja olette luonteikkaita, kukin omalla tavallanne, etten minä enää sellaista yläkäsitettä "miehet" kovin monessa kohtaa allekirjoita. Eniten lopulta vaikuttaa ihmisen elämässä: oma luonne. Se on kohtalo. Väkivaltaisuus ei ole sukupuolessa, enkä nyt oikein usko, että kukaan ihan tosissaan ajattelee, että kaikki miehet ovat käveleviä puukkohyllyjä tai tappokoineita. Toki on niin, että miessukupuoli on sodissa ja väkivallan tuottamisessa ollut menestyneempi, mutta parempia aikoja kohtihan tässä mennään aina. Mitä ne sitten mahtavat ollakaan.
Kivihän ei moiti naisia, ei halveeraa toista sukupuolta, veljekset mittelevät vain keskenään. Eivät pahaa sanaa sano naisista. Sillä pärjää pitkälle, yleensä.
Yhdistynyt Veljeskunta voi myös olla rikollisjärjestö, se vasta on ikävä homma.
Poista"Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion ja rikollisjärjestön United Brotherhoodin johtajan välinen yhteys on saanut lisää vahvistusta. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut rikollispomon epäiltynä muun muassa samoista törkeistä huumerikoksista kuin mistä Aarnio itse on vangittu. Tiedot ilmenevät käräjäoikeuden julkisista diaaritiedoista." - Hesari tänään.
Heh,heh! Kylläpä anonyymi heitti hyvän määreen: "Kävelevä puukkohylly". Sopii pariin tuntemaani pohjalaiseen oikein hyvin.
PoistaAno ihmetteli, miksi feministeistä on tullut Laasaselle mörkö. Hänen uusin kirjoituksensa Uudessa Suomessa kertoo siitä osan: http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157212-keskinen-osa-1-antifeminismi-ja-valkoinen-identiteettipolitiikka
Nyt naistutkijat ovat vetäisseet Laasasen kunnolla kölin alta ja niputtaneet hänet samaan porukkaan murhaaja Breivikin kanssa. Vain siksi, että Laasanen on joistakin asioista eri mieltä kuin he. Aika erikoista tieteen tekoa.
Muutoin olen anon kanssa samaa mieltä luonteen merkityksestä. Ei ole olemassa sellaisia naisia ja tällaisia miehiä vaan jonkinlaisia ihmisiä. Ja iloa tallukkaan toivon minäkin joka ainoalle tallustajalle.
Täytyy myöntää etten tunne kyseistä herraa niin hyvin etten osaa sano yhtään mitään, en seuraa hänen eloaan niin tarkkaan ja en suoraan sanoen ole vähääkään kiinnostunut siitä.
PoistaPalaan Kiven mainittuun "laasaslaisuuteen" nyt saatuani kirjan kerratuksi ja Kolehmaisen alustuksen luetuksi toiseen kertaan.
VastaaPoistaSiis minä en näe näe Kivessä ja Laasasessa mitään samaa. Kivi arvostaa naista myös silloin, kun tämä äkseeraa ja panee hanttiin miehelle. Venlakin on aikamoinen viekastelija, tekee lopulta niin kuin itse tahtoo eikä niin kluin Juhani sanoo. Naiset tuntuvat muutenkin itsenäisiltä päätöksentekijöiltä, vaikka ovat kuuntelevinaan miestensä ohjeita. Laasanen taas näkee naisen lähinnä miehen seksuaaliobjektina, joka lienee parhaimmillaan miehen tahdon toteuttajana. En ole havainnut Laasasella yhtään kaunista kuvausta naisesta. Kivellä niitä on runsaasti, ja mikä parasta, niissä nainen on vahva ihminen, jolla on aina jokin erityinen kyky tai taito. Seunalan kaino ja eteerinen Annakin on heikkoudestaan huolimatta omanlaisena itsenäinen näkijä laulaessaan lastaan Tuonelaan.
Se mikä veljekset lopulta ajoi takaisin ihmisten pariin ja järjestyneeseen yhteiskuntaan, on minusta - tämänkertaisen lukukerran perusteella - yksinkertaisesti juoppohulluusmainen synnintunto ja herranpelko, ei mikään muu. Lopullisen niitin parannukseen ja järjestäytyneen yhteiskunnan helmaan paluuseen antavat näyt ja varoitukset, mm. Simeonin kummallinen Lucifer nahkasaapastornissa -näky sekä Laurin uni kadotuksen joutumisesta. Unet muistuttavat surrealistisia delirium tremens -kohtauksia.
Ne Simeonin näyt on Raamatun tarinoista, mutta saattaahan niillä olla yhteys myös Kiven viinan käyttöön. Ilmetyskirjassa (johanneksen ilmestys) on luku seitsemän hyvin hallitsevana: seitsemän sinettiä, seitsemän pasuunaa, seitsemän pedon päätä, seitsemän enkeliä, seitsemän vihan maljaa...
PoistaTeoskokonaisuus, siis Ilmestyskirja-kokonaisuus, on todennäköisesti syntynyt Vähässä-Aasiassa (wikipedia kertoo), islamilaisia vaikutteita on myös tässä raamattuopuksessamme. Vinhoja juttuja Kivi on myös muita lukenut, että se mitä tajuntaansa tallentaa sieltä tulevat sitten uudessa muodossa uloskin.
Minua hämmästytti se, että tässä romaanissa on niinkin paljon unia ja kaikenlaisia tarinoita, muistin jotenkin toisin tai ehkäpä vain kiinnitin niihin toisellalailla huomiota nyt. Tätä lukiessa monet miespuoliset tutut, ystävät ja sukulaiset ovat olleet mielessä.
Minua jäi askarruttamaan Simeoni. Hänhän yritti mennä hirteenkin, kun ei pysynyt raittiuslupauksessaan. Jäi ainoana naimattomaksi, vaikka tyttöjä kylillä tuntui riiittävän ja pojat kelpasivat hyvinkin komeine taloineen ja vahvoine olemuksineen. Hän oli lisäksi veljeksistä eniten fundamentalisti uskonnossaan. Kiihkeä mies, kärsi delirium tremenseista, jotka olivat ilmeisesti Kivellekin tuttuja.
VastaaPoistaKuitenkin Simeonin loppukuvaus on mielenkiintoisin. Kivi kuvaa hänen saituuttaan herkullisen elävästi, niin että mieleen tulee Molieren Harpagon, Saiturin sankari. Kuinka Simeoni puri leivästä pienen palasen nälkäisille tytöille, sylki sen suustaan heille, mutta se ei kelvannut topakoille Juhanin tytöille. Kuinka Simeoni ei raatsinut sytyttää kylmässä tuvassa hellaan valkeaa, koska puu kuluu ja metsät kuluvat ja mitäs sitten kun kaikki metsät on poltettu? Antoi sitten myöhään illalla lopulta pari kauhallista velliä, mutta se ei riittänyt tytöille, jotka jäivät nälkäisiksi. - Nerokasta, nautittavaa luonteenkuvausta myös Juhanin pienten tyttöjen osalta. Sieltä on tulossa tosi vahvoja naisia, kunhan kasvavat.
Melkoinen saituri onkin. Väki nauraa kirjan loppupuolella lausettaan: "kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle, niin se särvittää niin". Tuon on Kiven täytynyt napata elävästä elämästä, joku on kuullensa sen sanonut, kun ruokailijoiden ahminta on sieluunsa käynyt.
PoistaTäällä on jo aiemminkin sivuttu Kiven ja Väinö Linnan yhtäläisyyksiä. Tuo Simeonin sianmurennus on lähes sellaisenaan pantu Pohjantähteen, kohtaukseen, jossa nuori Koskela tulee naisista myöhään illalla ja menee ruokakomerolle ottamaan hiukan hiukopalaa. Vanha Koskela urahtaa sängystään jotenkin niin, että "annas poika olla kromehtimati sitä lihavatia. Mun tietääkseni meitin pitää syädä vielä ensi vuasisarallakin."
VastaaPoistaKoko kylä nauraa (hyväntahtoista) naurua Koskelalaisten pihiydelle. Mutta ihmiset ymmärtävät sen varsin hyvin, samoin kuin Simeoni läheiset hänen pihiytensä, sillä suuret kuolonvuodet olivat vielä aivan tuotreessa muistissa. Kolmannes suomalaisista kuoli nälkään ja tauteihin. Vielä omassa lapsuudessani lapset saivat tukkapöllyä, jos pudottivat leivän lattialle tai jättivät ruokaa lautaselle. Ja ruoka siunattiin!
Minun silmissäni Simeoni ei ollut saituri. Nuuka ja järkevä ehkä, mutta ei saituri. Miljooniaan veroparatiiseihin keplotteleva kauppaneuvos on saituri. Nih!
Mieron tielle kerjäläisiksihän veljeksetkin olivat joutua katovuosina, kunnes hoksasivat lähteä vähän kauemmas metsään kenties karhua kaatamaan. Saivatkin kaksi nuorta karhua. Upeasti on muuten kuvattu veljesten ilveksen kaato lumisessa metsässä, on kirjan upeimpia väläyksiä.
VastaaPoistaSimeonin nuukuus on kuvattu kyllä varsin osoitellen, ja mielestäni se poikkeaa veljesten yleisestä linjasta. Tuolloinhan veljekset olivat vauraita, mistään ei ollut pulaa, vaan kaikkea oli kaksin kerroinkin. Toki voi olla, että Simeonin mieleen katovuodet olivat jääneet pysyvämmin kuin muiden.
Totta on, että Kiven silmäkulmassa on ilkikuria hänen kuvatessaan Simeonin nuukuutta. Mutta mielestäni se on laadultaan hyvänsuopaa. Ja lopulta tyttöset panevat pihin sukulaismiehen kuriin. Näin on aina ollut, on, ja tulee aina olemaan.
PoistaKiven naishahmojen kuvaukset ovat herkullisia. Timon vaimoa hän kuvaa näin: --"tukevarintainen, keikkanokkainen ja ruskeatukkainen töpsä."
VastaaPoistaMainitun "töpsän" kaksoissisko, Laurin vaimo taas on "leveärintainen nainen; jotenkin lyhyenjänttärä varreltansa myös. Hänen kimakas äänensä kaikui kauas kuin kiljuvan klaneetin ääni -- ja tulta iskivät hänen mustanruskeat silmänsä."
Tuomaan vaimo oli "salskea, yhtaikaa riipeä, vakava ja tyyni". Venla todettiin jo taitavaksi viekastelijaksi, joka teki mitä tahtoi. Vain Aapon vaimo tuntuu käskettävältä, ja Aapo joutuukin ohjaamaan myös piikoja,
Erinomainen naiskatras on kaikkineen tämä Jukolan veljesten vaimoväki. Näin saa muotonsa suomalaisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran myös suomalainen reipas kansannainen, potra ja vahva matroona. Naisellinen heikkous kirjallisuudessa on muualta tullutta, myöhempää perua, ja se istuu vain kaupunkilaisille hepsankeikoille.
Lisään vielä tähän Seunalan Annan "näköjen näkijän", joka on kyllä erilainen kuin kaikki muut veljesten naiset. Hänessä ehkä on idulla se naistyyppi, joka tahtoo päästä henkensä lentoon ja tahtoo irti maasta. Taiteellinen sielu, haaveilija.
VastaaPoistaEli kovin monipuolisesti Kivi näkee naisen. Näkee myös sielun syöverit.
Aukesipa tuosta Iineksen listauksesta sellainenkin näkökulma, että Kiven naiset eivät ole ollenkaan niin tunnettuja ja usein esimerkkeinä käytettyjä kuin miehet, siis nämä veljekset. Kaikki tunnemme sanonna "hän on oikea Jukolan Jussi", jolla tarkoitetaan jääräpäätä. Myös Eeroa ja Lauria sekä Simeonia olen kuullut ja nähnyt käytettävän suomalaisen miehen arkkityyppeinä. Samanlaisia "tyyppisuomalaisia" rakenteli myös V. Linna. Kaikissa työpaikoissa on päällikkönä joku "Lammio", tai peräti "Karjula" ja hyvät miehet ovat järjestään Koskeloita tai Rokkia.
VastaaPoistaSeunalan Annan olen tavannut jossain esimerkkinä haaveilevasta sielusta, mutta nuo töpsät ovat aivan unohduksissa.
Pitäisikö kirjoittaa teos "Seitsemän sisarusta", jotta myös töpsät tulisivat osaksi kotimaista tyyppigalleriaa?
Kiven naiskuvaa luulisi tutkitunkin - tai en tiedä, en ole katsonut mistään. Joka tapauksessa repertuaari on melkoinen haitari, rintavasta ja reitevästä, klaneetin lailla kiljuvasta jäntterästä töpsästä luntun kautta kalveaan impeen valkeal liinal.
VastaaPoistaOn Kiveä tutkittu. Googlaamalla "Aleksis Kiven naiskuva" löytyy vaikka mitä. Tämäkin Hesarista poimittu näyte:
VastaaPoista"Aleksis Kiven tuotannon naiskuva on kaksijakoinen. Toisaalla on pajuvartinen, saavuttamaton neito, josta mies haaveilee runoissa ja näytelmissä. Se nainen joka hänen vuoteensa sitten jakaa ja jonka kanssa hän päivänsä viettää on taas ihan tämänpuoleinen olento, "ruskeanahkainen töpsä".
Näkemysten synteesinä voi pitää Jukolan Eeron avioliittoa Seunalan Annan kanssa: järjen ja tunteen, realismin ja romantiikan liitto.
Kiveä ja rakkautta käsittelevässä tutkimuksessaan Esko Rahikainen on vakuuttunut siitä, että Kivi on tavalla tai toisella siirtänyt tuotantoonsa elämänsä ihastuksia, rakkauksia ja niistä rakentunutta naiskuvaansa".
Saman hakusanan alta löytyy jopa astrologisella perusteella tehty analyysi Kivestä ha hänenn naisistaan! Kaikelviisii.
Kivestä ajatukseni luiskahti suomalaisen naisen prototyyppeihin noin yleisemminkin. Ensimmäisenä pulpahti mieleen Justiina Pekka ja Pätkä-elokuvista. Sitten käväisi mielessä laulunpätkä "Iso Iita", josta laulaja sanoo, että onhan se Iita aika iso, "mutta Ison Iitan rinnalla, elo pojan on niin huoleton." Amerikkalainen sarjakuva on iskenyt tajuntaamme "Vihtorin ja Klaaran" vaimopuolen, joka pöllytti, halveerasi ja hakkasi ukkoparkaansa mennen tullen ja palatessa, vaikka mies selvästi oli perheen elättäjä.
Melkoiseen naisyllätykseen törmäsin eilen lukiessani uutta Olavi Paavolaisesta tehtyä kirjaa. Siinä hänen pitkäaikainen naisystävänsä Hertta Kuusinen tunnusti haluavansa vierelleen miehen, joka käskee häntä, komentaa oikein ja Hertta lupasi taipua ja totella.
Hertta Kuusinen! Olin aina pitänyt häntä raskaan sarjan feminismin esitaistelijana ja nyt sitten tämä. Hertan puheita kuuntelin joskus nuorempana radiosta ja kyllä emännällä asiaa ja paatosta piisasi.
Ohoh, tuossa tutkimussitaatissa on ihan sama, mitä minä väänsin ilman tutkimusta. Mitähän keksisinkään, jos alkaisin tutkia asiaa?
PoistaUskon tuon hyvinkin Hertta Kuusisesta. Kunpa miehet yleisemminkin tietäisivät tämän, niin ei tarvitsisi kärvistellä naisen puutteessa.
Hertassa oli kaksi puolta, sehän on vanhastaan tunnettua, toisaalta vallankumouksen palavasilmäinen airut, toisaalta auktoriteetteihin alistuva, tyyppiesimerkkinä on pidetty hänen suhdettaan isäänsä.
PoistaPaavolainen oli aikansa valovoimainen julkkis, jonka rinnalla sarasvuot ja hjallikset kalpenevat. Mutta olisiko hänestä komentelijaksi... tunnoton roikale hän toki oli, kaikessa naisellisuudessaan.
Hertasta puhuttaessa älkäämme unohtako Tuure Leheniä ja Yrjö Leinoa.
Yrjö Leinossa näkyy juuri nämä Hertan kaksi puolta. Alussa komea ja vahva Yrjö, 30-luvun palvottu maanalaisen työn kovapintainen johtaja hurmasi Hertan, mutta myöhemmin vallan makuun ja ministerin viinoihin mieltynyt heikko ja horjuva Yrjö puolestaan ällötti.
PoistaNo, Paavolainen oli lähes kaksimetrinen adonis, komea, puoleensavetävä, kuuluisa, älykäs ja vaikka mitä. Kai häntä monikin naiseläjä totteli. Mutta kun tällainen keskimittainen, vähemmän kuuluisa henkilö yrittää komennella naista, saa seuraavaksi koota hampaitaan olohuoneen lattialta. Sitten Hertan päivien naisten voimaantuminen on kohonnut aivan toiselle tasolle. Komentelu on nyt henkistä väkivaltaa, josta rangaistaan kemiallisella kastraatiolla tai kolmella vuodella vankeutta karhunkopissa.
VastaaPoistaIines osui ytimeen, kun huomautti kainosti Kiven naisten vahvuudesta. Hehän todella ovat itsenäisiä, omaehtoisia olentoja, aina Nuuskanaama-Kaisaa myöten, ei mitään miehen unikuvia tai varjoja.
VastaaPoistaEniten minua hämmästytti kirjaa nyt lukiessa, että Laurikin joutui puoliksi tossun alle. Timon suhteen asia on helmpommin ymmärrettävissä, mutta että itsenäinen, älykäs, vetäytyvä Laurikin!
Muistakaamme myös Nummisuutarien Martta tervapamppuineen, kaikkien Justiinoiden esiäiti.
Heitän nyt lonkalta, että ainakin puolet Kiven teosten naisista lukeutuu pirttihirmujen kastiin. Ja toinen puoli tavallisiin tallukkaisiin, kun taas heikkoja, epäitsenäisiä, eteerisiä kirjallisuuden naisia ei juuri olekaan?
Tai on, mutta vain teosten sisäisissä tarinoissa, näitä kalvaita impiä peikkojen kynsissä!
(Siinä se seksuaalisuuskin purskahtelee.)
Tuo vahva ja vanttera, lyhytkasvuinen töpsätyyppi elää edelleen keskuudessamme reitevänä persjalkana. Jostain syystä naisihanne on kuitenkin muotoutunut figuuriltaan enemmän eteerisen puolelle. Me naiset emme tahdo olla kiekkanokkaisia töpsiä, vaan laihasäärisiä luurankoja, joilla on kuntosalilla tehdyt lihakset pohkeissa, pakaroissa, käsivarsissa. Rinnat teetetään erikseen Virossa, rikkaammat kotimaan plastiikkakirurgilla. Siitä sitten vaan roimia veljeksiä jahtaamaan.
VastaaPoistaMinä ainakin julistaudun keikkanokkatöpsien ihailijaksi. Tunnen monia ja he ovat toinen toistaan ihanampia ja iloluontoisempia.
PoistaEteeriset kylmänkalseat kuikeloiset jätän suosiolla ahdistelematta.
VastaaPoistaTapsalla välähti taas. Olisiko tosiaan niin, että Kivi loi suomalaiseen tajuntaan kaulinta heiluttelevan Justiina-tyypin ja muut kirjailijat ja muielipidemuokkaajat ovat sitten peesanneet häntä? Hakematta tulee mieleen Niskavuoren Heta, joka halveksi miehiä sydämensä pohjasta, oli julma, ahne, arvaamaton ja viekas. Niskavuoren kirjoittaja tuli samalla luoneeksi nykyaikaisen telaketju-äärifeministin prototyypin, joka tällä hetkellä paljolti sanelee, mikä julkisessa keskustelussa on sallittua ja mikä ei.
Onneksi luonnonlait yhä toimivat. Se, mikä nousee ylös, tulee takuuvarmasti myös alas. Olen jo nähnyt merkkejä muutoksesta tuttavapiirissäni. Moni nainen arvostaa nykyisin ystävällistä kanssakäymistä, kohteliaisuutta, tasavertaisuutta - sanalla sanoen vanhanaikaisia arvoja. Kuten aiemmin muualla kerroin, jopa halaamiseen on alettu suhtautua myönteisesti, vaikka halaaja ei olisikaan ponnaripäinen homopoika. Valkoinen suomalainen heteromies ei ole enää kaikille peto, jota on paettava kuin sutta. Tällaisiakin naisia Kiven tuotannosta löytää, mutta kuten tieteessä usein käy, kuoha ja roskat nousevat pinnalle ja vain ne huomataan. Tässä tapauksessa sakkaa ovat ne justiinat ja atlakset.
Haluan myös kertoa Tapsalle, että tapasin tänään tuollaisen keikkanokkatöpsän, iloisen ja aikaansaavan ihmisen, joka lupasi auttaa minua hautajaisjärjestelyissä. Häneltä luonnistuu kaikki, niin ruuanlaitto kuin suuteleminenkin ja huolimatta pienestä koostaan (155 cm) hän on voimiltaan väkevä ja pistää helposti typerät lihaskimput järjestykseen pelkän tahtonsa voimalla. Taidan kirjoittaa hänestä joskus novellin.
Kuulehan nyt Kolehmainen, kun nostan kissan hännän. Minulla se tässä keskustelussa välähteli tässä asiassa: "Erinomainen naiskatras on kaikkineen tämä Jukolan veljesten vaimoväki. Näin saa muotonsa suomalaisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran myös suomalainen reipas kansannainen, potra ja vahva matroona. Naisellinen heikkous kirjallisuudessa on muualta tullutta--".
PoistaMyöhemmin sitten näitä käkättäviä matroonia alkoi esiintyä muillakin. Unohtaa ei sovi esimerkiksi Joel Lehtosen tulisieluista Rosina Eufrosyne Käkriäistä, jonka kieli melskasi siihen malliin että savolainen korpi raikui.
PS Tapsa on neropatti, tämä ei ollut häntä vastaan. Kunnioitan ja ihailen suuresti hänen tietämystään ja filosofioitaan, mutta minä tämän sanoin, armas Kole..
Nyt minä neropattipolvena pyyhin pöydän kissan hännällä ja julistan, että minäpä se heti paikalla myönsin Iineksen ensimmäisenä Kiven naisasian huomanneen: "Iines osui ytimeen, kun huomautti kainosti Kiven naisten vahvuudesta."
PoistaIineksen huomion jälkeen vasta itsekin asian tajusin tiedostaen. Kiven "reaalielämän" naiset ovat vahvoja keikkanokkia ja eteeriset immet esiintyvät vain sisäkertomuksissa, Seunalan Annaa - ja runoja! - lukuunottamatta.
Huomasin tuon kyllä, Tapsa, ja Kole tässä saakin hienoista sapiskaa naisenylikävelystä, joka lienee tahatonta sorttia ja nopean lukemisen tulosta - emme syytä siis häntä, vaan kiitämme kaikesta ja kehotamme jatkamaan samalla linjalla.
PoistaVaan entäpäs mieskuva? Seitsemän veljestä elävät nuoruutensa (18- 30 vee) ja asettuvat sitten aloilleen (yli 30 vee, Juhani on noin 35v. mennessään Venlansa kanssa naimisiin).
PoistaTarina päättyy auvoisesti, mutta jokainenhan tietää ettei elämä pääty tuossa iässä, silloinhan se oikeastaan vasta alkaa, aikuisikä nimittäin. Kiven elämä päättyi tuohon ikään, joten hän ei voinut tietää mitä sitten ... ei voinut tietää. Miehet voivat tietenkin juuttua tuohon (nuoruus)ikävaiheeseen, lopunelämänsä ajaksi, niinkin toki voi käydä...
Naiset sensijaan vaikuttavat olevan "hyvin valmiita" jo nuorena, Kiven kertomana.
Justiinsa. Tätä asiaa sivusin muuten minäkin jo aiemmin jossakin sekä rakastettu August A:mme yllä olevassa kritiikissään: veljekset tuodaan eteemme täysin valmiina persoonallisuuksina, eivätkä he kehity mitenkään koko aikana. AA väittää heidän olevan jopa pelkkiä "varjoja", samasta puusta veistettyjä kuvajaisia ilman omaa luonnetta.
PoistaAika huima väite, kun tietää veljesten erilaisista luonteista tulleen kaikkien suomen miesten luonnekuvia.
Kertoohan Kivi toki viimeisessä luvussa miten henkilöille sitten kävi. Eli eipä juuri kuinkaan, vaan elelivät he onnellisina hamaan hautaan saakka. Maailma pysyi ennallaan.
Itsekin huomautin alussa, että se onnellisuus oli pettävää, sillä jo veljesten pojanpojat ovat ehkä ase kädessä veli veljeä vastassa - tästä saamme samaan hämäläiseen talonpoikaiskulttuuriin kuuluvan kuvauksen Pohjantähdessä.
Kyllä, se oli oiva veto vetää tähän ajalliseksi jatkumoksi Pohjantähteet, sillä sitten alkoi rytistä ja rytisi myöhemminkin, mutta silloin eivät olleet veljet veljiä vastaan (paitsi taisivat vähän olla, katselin Eino S Repo dokkarin, oli hieno muuten) ja sitä sotasavottaa kestikin sitten viisi pitkää vuotta.
PoistaKyllä Kivi luonnostelee veljesten elämän sinne loppuun, onnellisen lopun, mutta tästä näkökulmasta käsin, siis kun tietää - ainakin jossain määrin - mitä tässä maassa on tapahtunut, se näyttäytyy toisenlaisessa valossa kuin aikalaisten lukemana.
Suo anteeksi, rakas Iines! Jouduin eilen vierailemaan ruumishuoneen kylmiössä, eivätkä tarkkaavaisuuteni saatikka ajatuksenjuoksuni olleet parhaimmassa kuosissa illalla, kun yritin karistaa näkemäni pois mielestä.
VastaaPoistaMutta emme kai jaksa ryhtyä selvittelemään nyt tässä sitä, kuka sanoi mitä ensin ja kuka sen jälkeen vaan todetkaamme, että keskustelu on ollut pääosin virkistävää, fiksua ja asiantuntevaa. Ainakin minulle avatui näiden kommenttien myötä aivan uusia ikkunoita Aleksis Kiven maailmaan.
Ehkäpä eniten ajatuksia minussa herätti Riku Riemun tuhannen taalan havainto: "Voi olla vähän vaikea hahmottaa, että Kivi kirjoitti 1860-luvulla nostalgisen kertomuksen ajasta jota ei enää ole". Onko tässä alkusysäys Satumaa-tangoon ja muihin hengentuotteisiin, jotka vievät meidät pois vilusta ja nälästä ikuisen onnen maahan? Joillekin se voi olla paluu lapsuuteen, joillekin konkreettinen lähtö.
Jouduin miettimään näitä kysymyksiä kirjoittaessani nekrologia ja sommitellessani kuolinilmoitusta sekä hahmotellessani hautajaispuhetta. Ne ovat näköjään aina minuan hommiani, kun suvussa vaihdetaan hiippakuntaa. Älkääkä nyt vaan kukaan surunvalitelko, sillä rakas vainaja oli niin vanha ja kivulloinen, että lähtö oli helpotus hänelle itselleen ja kaikille muille.
Iinekselle sanon vielä painokkaasti, että arvostan sinun kirjoituksesi, kuvasi ja keskustelutaitosi hyvin korkealle. Kemppinen sai ansaitusti Hesarin blogipalkinnon, mutta jos valittaisiin keskustelevin blogi, olisi Iines ykkönen. Kemppilän viisaudet tuppaavat olemaan niin painavia, että kommentoidakseen täytyy kerätä hiukan rohkeutta. Täällä taas voi tarinoida ja rupatella vapaasti kuten einesbaarissa ikään. Kirjoittajat myös uskaltavat näyttää tunteitaan, milloin mököttämällä, milloin suuttumalla, ilostumalla tai riehastelemalla, mutta kovin syvälle ei hengen keihäitä eri mieltä oleviin työnnetä. Tässä Iines eroaa selvästi vaikkapa US:n keskustelupalstasta, jossa ihmistä lyödään toisinaan kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa, joka uskalsi vain sanoa, että nöf.
Voi olla, että jatkossa vierailen täällä hiukan harvemmin, koska käsillä on isompi kirjallinen työ, joka vie paljon aikaa ja energiaa. Toki käyn lukemassa täällä pysyäkseni ajan tasalla.
Juuri samoilla sanoilla kehuin Iineksen blogia äsken Kemppilässä!
PoistaSuon, suon, eikä edes tarvitse anteeksipyydellä, sitä vain tuo Kiven naisten töpsäkkyys tarttuu herkästi.
PoistaKemppainen on palkintonsa ansainnut. Hän täyttää kaikki perustelut, jotka etukäteen asetettiin. Kirjoittaa usein, hyvin, kaikella tavoin antavasti, laajentavasti, erilaisista näkökulmista kuin tavallisesti ja kaiken lisäksi tuo omaa taustaansa välillä lukijan lähelle. Suhde itseen ja ihmisiin on lämmin mutta ironinen, huumori kukii mukavasti pinnan alla, ei nouse varsinaisesti pinnan päälle, vaan kuplii. Ja se valtava tietämys ja lukeneisuus, siitä saa lukijakin osansa. Itse olen lukenut häneltä omaelämäkerrallisen teoksen, josta olen kirjoittanut täällä: http://i-iines.blogspot.fi/2009/07/tassa-olen-ottakaa-tai-jattakaa-viis.html
Onnea kirjalliselle työllesi, Kolehmainen. Toivottavasti se ei vie sinua kokonaan.
Rikun havainto on osuva: Kivi todellakin sijoitti kertomuksensa "menneisyyteen". Mutta ei kovin kauas, sillä "nykyaika" puski jo päälle.
PoistaEn muistanutkaan kuinka useasti kirjassa päivitellään sitä, että metsän riista alkaa vähetä - se tietenkin pakenee asutuksen tieltä ja ehkäpä kyseessä on ryöstösaalistuskin. Kivi oli siis esivihreä.
Mielestäni kirjoitin jo aamulla, kun luin Kolehmaisen kehut tytöntöpsällemme, että ihan samoin sanoin ylistin kärkästä keikkanokkaame jo Kemppilässäkin - siis jo ennen kuin luin tämän. En siis matkinut rotutohtorimme mainesanoja.
PoistaKemppisen blogin valinta pelasti sen mitä pelastettavissa on, tuosta ilman sääntöjä olleesta kilpailusta, jossa vertailtiin vompatteja, pussikarhuja, kissoja, vuohia, lampaita, hevosia ja norsuja samassa sarjassa. Iinestä minäkin olisin äänestänyt, jos äänestänyt olisin.
PoistaSeuraava askel tästä on, että Kemppinen valitsee Hesarin Suomen parhaaksi lehdeksi. Kulttuuritoimitus ottaa palkinnon vastaan: "Voih, tämä tuli niin yllättäen!"
Kiitoksia, arvon herrat, kaivan tässä pitsinenäliinaani esille.
PoistaSiis olen iloinen, että Kemppinen voitti blogikisan. Tässä oli suuri vaara, että jokin hurjia lukijamäärä kerännyt muotiblogi voittaa kisan. Niissä on usein jutut täyttä scheissea, uskomattoman kehnoa kieltä ja tyhjiä sisältöjä.
En oikeasti välitä blogikisoista ollenkaan, koska yhdessäkään ei oteta huomioon blogin ominta luonnetta: blogi on vuorovaikutusväline, jossa puolet blogin arvosta määrytyy kommenttiosion kautta. On käsittämätöntä, että kommenttiosuutta ei arvioida mitenkään osaksi blogia.
Olen myös sitä mieltä, että blogijutut harvoin toimivati itsenäisenä kirjana. Miten kävi suositun Siivet-blogin (M. Hapuli), kun sen jutut painettiin kirjaksi? Hehku katosi, ja ainakin minä kadotin koko blogin. En ole kuullut kirjoitajan jatkaneen blogiaan tai kirjallista uraansa. Voi toki olla, että en ole vain kuullut hänestä.
Yhdyn Iinekseen. Minustakin juuri vastavuoroisuus tekee blogin, eivät pelkät kirjoitukset. Silti nostan hattuani Kemppiselle ja suon hänelle palkinnon mielelläni. Minusta hän on kuitenkin enemmän opettaja-setä kuin blogisti-setä.
VastaaPoistaHurja lukijamäärä ei ole mikään laadun tae näillä markkinoilla. Miljoona kärpästäkin ajattelee, että sonta on hyvää, kun meitä on tässä näin monta.
Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että Iineksen blogista tehtäisi kirja, jossa tiivistetysti kuvattaisiin kiihkeiksi, jopa raivokkaiksi yltyneitä keskusteluja aidoin ottein. Katselin yhtenä päivänä Iinekselän vanhoja keskusteluja ja on siellä sanan säilä heilunut, tottavie!
Näin on. Miten me olemmekin nyt niin seestyneet ja sivistyneet, ettemme enää vie toisiamme saunan taakse, vaikka toinen selvästi on väärässä ja muutenkin mulkero?
PoistaKirjaidea on hyvä. Nimeksi ehdotan, toisaalle viitaten, Täti Iineksen tupaa.
Ammattitaitoinen kustannustoimittaja kursisi äkkiä kasaan näistä kirjoituksista eläväisen teoksen. Ehtisiköhän Kemppinen?
Kyllä se varmaan ehtii, on uskomattoman viriili ihminen.
PoistaIkkunablogissa on nyt yhteensä 686 juttua, ja kommentteja on yhteensä 66.053, eli satakunta kommenttia juttua kohden vuodesta 2006 alkaen. Se on melkoinen saavutus kommentoijilta, vaikka osa kommenteista onkin minun kirjoittamiani. Ei siis passaa tuijottaa vain blogijuttujen lukumäärään, jos tutkitaan ahkeraa blogikirjoittamista.
Täti Iineksen tupaa en osta, se on liian leppoisa, mutta se Korvarysä voisi olla kova sana.
Jahka ryhdymme rasisminvastaiseen taisteluun, tehkäämme se rehellisesti eikä bluffaamalla!
PoistaMiten se entinen äijä sanoikaan: kahta asiaa minä vihaan ankarasti, rasismia ja mustalaisia!
PoistaSe on varmaankin tosilause!
PoistaOlipa melkoinen tuo Iineksen tilasto! Keskimäärin sata kommenttia näin pitkällä ajalla taitaa mennä lähelle kärkeä blogistanian suosiotaistoissa. Ihmettelevä onnitteluni.
VastaaPoistaTapsa puolestaan ihmetteli, miksi emme enää raahaa saunan taa eri mieltä olevia. Etkös tiedä, että kohteliaisuus on nyt trendi! Juuri tämän päivän lehdessä siteerattiin STT:n uutisessa Airi Lampisen väitöstutkimusta, jonka johtopäätöksenä oli, että "Netin yhteisöpalvelujen käyttäjät arvostavat hyviä tapoja ja huomaavaisuutta". Tutkimuksessa oli haastateltu kahdeksaakymmentä 20-30-vuotiasta, joten emme kuulu kohderyhmään. Meillä varttuneilla kohteliaisuus on kuitenkin vielä vanhanaikaisen kasvatuksen hedelmänä olemassa.
Hiukan kyllä ällistyin tuota tutkimusta, olinhan päivä tai kaksi sitten kirjoittanut samasta asiasta omiin kokemuksiini vedoten. Ainakin minun ympäristössäni ja tuttavapiirissäni on havaittavissa niin nuorten kuin vanhojenkin keskuudessa selvää tapojen paranemista. Tänään viimeksi jututin taloni portilla kahta mopopoikaa, jotka olivat siinä tupakalla. Kehuin poikien pyöriä ja kerroin itse nuorena ajaneeni Jawalla. Jolloin toinen pojista: "ei kai meidät pärinät häiritse". Vastasin, ettei näin talvella, kun ikkunat ovat aina kiinni, mutta kesällä joskus ottaa korviin. Ja toinen poika siihen: Jospa me ajettaiskin aina tuolta alakautta kylälle, sehän ei kuulu tänne ylös? Sanoin, että ei kuulu, ja se olisi mukavaa, kun olen aika herkkäuninen. Kun pojat sitten siitä lähtivät, he kaasuttivat hyvin nätisti.
Mutta vielä blogeista. Jotenkin minusta tuntuu, että bloggaaminen on Iinekselle samanlainen elämäntapa kuin joillekin perhokalastus, penkkiurheilu tai viinojen naukiskelu. Siis harrastus, joka vie suurimman osan ajasta. Siinä missä kalastaja sitoo uusia perhoja, Iines kehittää blogiaan perustamalla vaikka Einesbaarin. Sano vaan, jos olen väärässä.
Kun/jos Iineksen blogista joskus kirja tehdään, siinä näkyvät varmaan selvästi vaihtelut, joita inhimilliseen kanssakäymiseen on vuosien mittaan ilmestynyt. Oli aikoja, jolloin sukupuolten sota leimusi kauheana, samoin poliittinen väittely. Hesarin puhdistettua avustajakuntaansa pahin toisten naamalle sylkeminen on selvästi vähentynyt. Puhdistus on heijastunut myös Yleisradioon, vähän tosin, mutta havaittavasti. Myös maakuntalehdissä on todettu, että lehteä kannattaa tehdä niille, jotka maksavat tilausmaksun, eikä.... no, antaa olla. Muiutamat äärilaitoja edustavat viestimet, kuten ... no, antaa olla, jäävät marginaaliin, eikä niiden hölmöyksiä enää siteerata muualla, ei, vaikka olisi bussissa paskottu housuun.
"Oli aikoja, jolloin sukupuolten sota leimusi kauheana, samoin poliittinen väittely. Hesarin puhdistettua avustajakuntaansa pahin toisten naamalle sylkeminen on selvästi vähentynyt."
PoistaSinähän puhut ihan täyttä paskaa, Hesarin kommenttipalstoilla on menossa ihan hirveä meininki. Muistuttaa aika paljon Suomi24.fiitä, tosin siellä esiintyy jonkunsorttinen "nettomaksaja" muodossa jos toisessa. Kun Suomessa oli 70-luvulla 20.000 työtöntä, perustettiin hätätilahallitus ja nyt kun faktinen työttömien määrä on noin reilu puoli miljoonaa, niin valtakunnan johtavassa päälehdessä tehdään työttömistä syyllisiä ihan kaikkeen mahdolliseen "kärsimykseen" jota ne jotka eivät vielä ole työpaikkaansa tai toimeentuloaan menettäneet saavat kokea.
"Puhdistus on heijastunut myös Yleisradioon, vähän tosin, mutta havaittavasti. Myös maakuntalehdissä on todettu, että lehteä kannattaa tehdä niille, jotka maksavat tilausmaksun, eikä.... no, antaa olla."
Kannattaa antaa olla. Mutta kannattaa miettiä hetkinen. Yhteiskunta jossa elät, sinäkin riepulainen. Mikä on senkaltaisen yhteiskunnan tulevaisuus jossa aikuisväestöstä, työssäkäyvästä ikäluokasta (2,5 miljoonaa) on miltei viidennes vailla normaalia työpaikkaa?
Mietihän Kolehmainen sitä asiaa ihan itseksesi hetkinen tai muutama tovi.
Tämä nyt karkasi minusta liian kauas Aleksis Kivestä.
PoistaMutta. Kolehmainen minun ymmärtääkseni tarkotti Hesarin kirjoittajia, ei kommentoijia.
Populistit ovat viime aikoina vetäneet usein esiin sanan hätätilahallitus, viitaten sillä 70-luvun itsevaltaisen presidentin otteisiin. Kekkonen valitsi hallituksen runnomisen perusteluksi työttömyyden, koska tiesi sen olevan kansan sydäntä lähellä oleva aihe. Mitään tekemistä sillä ei menettelyn kanssa kuitenkaan ollut, syyt olivat Kekkosen vaikeudessa saada aikaan itselleen mieluista hallitusta. Peli oli likaista ja varmasti yksi syy siihen, miksi valta on otettu presidentiltä pois. Suomi ei ollut demokratia, ei oikein edes sen irvikuva. Työttömiä tuolloin oli yli 70.000, mutta kuten sanottua, sillä ei ollut hallituksen muodostamisessa realisesti osaa tai arpaa. Hätätilahallituksessa ollivat samat naamat kuin aina ennenkin parilla asiantuntijalla maustettuna. Eikä siitä oikein mitään tullut, lyhytaikaseksi jäi.
Mikä se hätätilahallitus tänä päivänä voisi olla, asiantuntijoitako vai mitä siinä pitäisi olla? Mitä sen pitäisi tehdä? Pitääkö demokratia kuopata, kuten kekkonen sen kuoppasi?
Työttömyys on vakava ongelma ja se pahenee edelleen. Ihalainen on paras mahdollinen mies puikoissa, mutta ei hänkään ihmeisiin kykene.
Kauas pilvet karkaavat Jukolasta... mutta toisaalta juuri impivaaralaisuuttahan käytetäänkin synonyymina sille kehnolle mentaliteetille, joka estää meitä avautumusta maailmalle täysin rinnoin. Impivaaralaisuuden takia elonpiirimme kurjistuu ja näköalamme ahdistuu.
PoistaLääkkeeksi tarjotaan "työn tarjonnan" lisäystä (tiedättekö mitä se on?), vaikka ainakin minun mielestäni pitäisi tehdä ihmisten palkkaaminen töihin mahdollisimman helpoksi. Sillä tavalla työpaikat ja veronmaksajat lisääntyvät.
Ikävä kyllä olen ajatuksineni vähemmistössä, taas kerran.
Kolehmainen, tuosta tilastosta vielä, Siis alkuunhan blogissani oli normaali määrä kommentteja, joskus pari kappaletta, joskus 28. Kommenttien määrä alkoi lisääntyä vasta vuonna 2009 jälkipuoliskolla ja silloin oli tavallista, että niitä oli yli 200 per juttu, Jossain oli yli 500, mikä oli ennätys blogissani. Tältä ajalta alkoi myös paha kello laulaa, että se on huonon blogin merkkki, että on paljon kommentteja ja että minä metsästän kommentteja ja provosoin tahallani. - Pielessä nuo arvailut, olin enemmän hämmentynyt kuin arvaatte. Sain jopa rimakauhun. Nyt huokaan helpotuksesta, kun kommenttien määrä on tasaantunut ja tunnen, ettei minulta vaadita liikoja. Tietenkin silti iloitsen vilkkaasta keskustelusta, mutta en pidä sitä merkkinä kiinnostuksesta. Kyllä juttu voi silti kiinnostaa, vaikkei kommentteja olisi paljonkaan.
PoistaOlet oikeassa tuossa, Kolehmainen, että bloggaaminen on minulle merkittävä harrastus, tai oikeastaan se on kuin työ, jatke äikänmaikan tekemisiin. Puhesairaushan minut tähän ajoi, työaikana en olisi ehtinyt tällaiseen. Kun puhuminen on vähäistä, kirjoitus on runsasta. Olenkin sanonut, että miten sairaus osasikin valita ihmisen, jolle se oikeastaan sopi, jonka elämää se ei aivan mullistanut.
Anonyymi, minä en ole vakuuttunut siitä, että Helsingin Sanomat tekee työttömistä itsestään syyllisiä työttömyyteensä. Ainakaan paperilehdessä tällaista ei tapahdu eikä sen mielipidepalsta muistuta suomi24:ää piiruakaan - päinvastoin, se on pilattu steriiliksi vaatimalla oman nimen käyttö ajatusten sinetiksi. Mutta puhut varmaan nettiosastoista, joita en seuraa. Eivätkös nekin ole etukäteen moderoituja? Missään tapauksessa yleisönsoastokirjoittajien mielipide ei ole lehden mielipide eikä yleiskanta, kuten ei teidän kommentoijien mielipiteenne ole minun, blogistin, mielipide.
PoistaJuu, tämä karkasi nyt kauas Kivestä, mutta annetaan nyt karata, juuret ovat kuitenkin tuolla Kolehmaisen jutussa kaiken yllä. Hienoa vaan, että juttu herättää ajatuksia, jotka johtavat nyky-yhteiskunnan tilaan.
Ja vielä, Anonyymi, täytyy muistaa, että kun puhutaan kirjallisuudesta ja sen tulkinnasta, on vain rikkaus osata kytkeä asioita nykyilmiöihin. Nämä ovat tulkintoja, joita jokainen voi esittää ja joista jokainen voi myös olla eri mieltä.
Havahtuminen todellisuuteen voi, Kolehmainen tapahtua myös Ylen uutisten kautta:
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/koyhat_vanhat_naiset_elavat_neljan_seinan_vankina/6868262
(kannattaa lopettaa se oman pikkupilin pyörittäminen peilin edessä ja katsoa totuutta, faktista totuutta silmiin - ainakin toisinaan)
Uutinen käsitteli koko Eurooppaa. Maailmalla asia on vielä huonommin, täällä Pohjoismaissa paljon paremmin.
PoistaTämä on kylllä mielenkiintoinen uutinen, jossa on herättävä rinnastus: vanhoja yksinäisiä naisia on paljon enemmän kuin nuoria syrjäytyneitä miehiä. Kun tähän liitetään vielä se tilastotieto, että yksi suomalainen vanhus tekee itsemurhan joka toinen päivä, niin asia saa järkyttävät mitat. Todellisia syrjäytyjiä ovat meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme vanhukset, ja etenkin naiset, jotka elävät pitempään. Vanhuus vain on epätrendikäs aihe. Se on niin kauhea tulevaisuudenkuva, että kukaan ei halua puhua siitä vaan jo ikääntyneetkin työntävät asian pois mielestään kuvitellen, ettei se koskaan heitä koske.
PoistaMitäs minä sanoin! Kohteliaisuus ja huomaavaisuus ovat todella tämän päivän trendi. Vieläpä normaalisti niin kiivassanainen nimimerkitär "Anonyymi" ottaa kantaa sanomisiini elegantin tyynesti. Niinkin kirjallisuudessa harvoin ja punastellen käsitelty asia kuin itsetyydytys peilin edessä muuttuu "Anonyymin" kynän kärjessä "pikkupilin pyörittämiseksi". Tätä minä kutsun jo sydämen sivistykseksi.
VastaaPoistaItse asiaan otan kantaa varmaan illemmalla, kunhan olen päässyt jyvälle siitä, mitä arvoisan nimimerkki "Anonyymi" tarkoittaa. Näin aamun kähmässä, kauheassa krapulassa piliä pyöritellessä se ei vielä auennut. Mutta kunhan korjaussarja on nautittu ja pikkupili lennättänyt tippansa peiliin, alkaa kukaties ajatus juosta. Tosin mitään varmuutta siitä ei ole. Luettuani toisen kerran arvoisan, sivistyneen nimimerkin "Anonyymi" kirjoituksen havaitsen ilokseni, että puhumme aivan eri asioista. Se helpottaa aivoparkojeni urakkaa.
Korjaussarjan vajettua puoliväliin ja Caritan käytyä minua tapaamassa voin rentoutuneena ja varsin hyvillä mielin jatkaa keskustelua Anonyymin kanssa. Alkajaisiksi lainaan Uuden Suomen blogipalstaa. Herra Kimmo Hoikkala (sdp) kirjoittaa:
VastaaPoista"Sanoista voi päätellä joskus, että moni saattaa olla jossakin päin internettiä vähintäänkin lievässä raivotilassa. Raivotila voitaneen saavuttaa varsinkin päihtyneenä, mutta pystyykö silloin johdonmukaiseen viestintään?
Raivotilan välttämiseksi huolehdi ainakin seuraavista asioista: riittävä lepo ja uni, päihteiden käytön välttäminen, oman mielenterveyden vaaliminen ja hoitaminen, sokeriaineenvaihdunnan seuranta mikäli tarvetta."
Hoikkala antaa siis ymmärtää, että joillakin kirjoittajilla saattavat ns. päreet palaa heidän törmätessään omasta mielestä silkkaan "paskaan." Täällä sivistyneessä Einesbaarissa sellaista ei tapahdu, mutta vaara on silti hyvä tiedostaa.
Anonyymi kertoi, että Hesarin kommenttipalstalla on menossa "ihan hirveä meininki". Saattaa olla. En voi ottaa kantaa, koska en ole Hesarista varsinaista keskustelupalstaa löytänyt. Uutisia ja blogeja kyllä kommentoidaan, mutta mielestäni melko rauhallisesti. Sen sijaan Uudella Suomella on selkeästi löydettävä keskustelupalsta blogeineen ja kommenteineen. Tarkoittiko ystäväni Anonyymi mahdollisesti sitä? Siellä sanaillaan joskus hieman karheasti, mutta viime aikoina keskustelijat ovat selvästi rauhoittuneet. Kohteliaisuutta ja toisen kuuntelemista edistävä trendi on kuin onkin käynnistymässä.
Anonyymi antoi ymmärtää, että puhun "paskaa" työttämistä ja yksinäisistä naisista, vaikka kumpaakaan ryhmää en ollut maininnut sanallakaan. Olemme siinä samaa mieltä, että työttömyys on kauhea asia ja yksinäisyys, varsinkin köyhänä, myös.
Työttömyyden torjunnan pikalääkkeen esitti työnantaja Tapsa, mutta kuten hän itsekin totesi, sen käyttö on mahdotonta tässä sääntöjen viidakossa. Yksinäisten naisten nykyinen asema ennustettiin jo 20 vuotta sitten. Eräässä väestötieteellisessä julkaisuissa ennakoitiin iäkkäiden, yksinäisten ja vähätuloisten naisten määrän kasvavan voimakkaasti 2000-luvulla, koska he käyttävät valtaosan terveyspalveluista ja pysyvät siksi pitempään terveinä ja hengissä. Sen sijaan miehet karttavat lääkäriin menoa, käyttävät runsaasti alkoholia, tupakoivat ja altistuvat herkästi onnettomuuksille. Nyt eläkkeellä olevat naiset ovat olleet osan elämästään kotona, palkatta, ja heidän eläkeensä ovat jääneet pieniksi. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, yksinäisten, köyhien naisten määrä kasvaa vielä jonkin aikaa. Tämä on tilastomatematiikkaa, eikä naisten huono asema johdu esim. siitä, etä pyörittelisin pikku piliäni peilin edessä, minä pikku riepulainen.
Jos Kolehmainen on Pili, niin minä olen sitten Pula.
PoistaPilin aatoksista sain idean, joka ratkaisee kestävyysvajeemme ja vanhusongelmamme: valtio kustantaa kaikille yli 69-vuotiaille ilmaiset väkijuomat.
Krouvit ja kuppilat kukoistaisivat, äkeät ukot riemuitsisivat ja kuolisivat säällisessä iässä.
Toinen yhtä hyvä idea on se jo ammoin esitetty, että miksemme kuskaa kaikkia pultsareitamme ja muita syrjäytyneitä Espanjaan, jossa tarjoamme heille valtion laskuun asunnon, ravinnon ja juomat sekä pienen taskurahan. Tämä auttaisi meitä ja Espajaa.
Yllä viitataan Timo Hoikkalan ohjeisiin raivotilan välttämiseen internetissä.
VastaaPoistaItse voimaannun nykyään Anna-Stina Nykäsen töyhtöhyyppäohjeesta, jos netti-ihminen heittäytyy raivoamaan minulle. Olen ottanut ohjeen talteen ja jopa käyttänyt sitä pari kertaa.
Kun siis kommentoija kirjoittaa karmivan somalivitsin, sanot että töyhtöhyypät muuten talvehtivat Somaliassa, näin siitä juuri dokumentin... Tai kun kommentoija sanoo, että puheesi on paskaa, voit sanoa, että tästä tulikin mieleeni että käymälä piti tyhjentää. Kommentoija tajuaa sortuneensa rasistiseen pilailuun tai ihmisen haukkumiseen, mutta säilyttää silti kasvonsa.
Suosittelen!
Nykäsen kolumni löytyy osoitteesta: http://www.hs.fi/sunnuntai/Paras+vastaus+t%C3%B6rkeyksiin/a1376710259217
Tästä tulikin muuten mieleeni, että Matti Nykänen on löytänyt uuden ikuisen rakkauden.
Poista"Nyt näyttää kihloilta", sanoi Matti pari vuotta sitten. Mimmi vaihtui nopeasti uuteen.
PoistaHienoa huomata, ettei Tapsa Paavo Lipposen tapaan ole orjuuden kannattaja, vaan haluaisi työntekijöilleen pullakahvit tarjota palkaksi. Osa-aikaisille toki vain puoli kuppia, ilman kermaa, sokeria ja pullaa, senkin hyvin ymmärtää.
VastaaPoistaVaan mitä seuraavaksi? Jos teillä on mielessänne jotain, ehdottakaa. Minulla on itselläni pinossa nyt niin epämääräisiä ohuita kotimaisia uutuuksia, että tuskin niistä kirjoitan
VastaaPoistaMaria Jotunin pojan (Tarkiainen) kirjoittaman elämäkerrankin tilasin, koska minua kiinnostaa Huojuvan talon dramatiikka kirjailijan omassakin elämässä kirjoittavan ihmisen impulssina.
Siis Maria Jotunin pojanpojan kirjoitama kirja, ei pojan. (Kari Tarkiainen: Maria Jotuni. Vain ymmärrys ja hymy. Musarum minister. 534 s.)
Poista