tiistai 4. lokakuuta 2011

Sofi Oksanen: Ääniä pimeästä

Koska Sofi Oksasen laululyriikkakirja Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä on pienoismuotokuva elämästä keittiöperspektiivistä katsottuna, on se luonnollisesti naisen silmin katsottua ja koettua elämänkuvaa. Näitä lauluja eivät laula miehet, vaan he ovat laulujen objekteja, naisen pahan olon aiheuttajia. 

Nyt puhuu siis nainen, joka on petetty, jätetty, raiskattu ja hakattu. Hän on sukua sille naiselle, joka oli asettanut Flora-purkin väärään asentoon pöydälle ja joutui pakenemaan raivostunutta miestään Espoon Turvakotiin, turmakotiin, niin kuin mies asian sitten ilmaisi.

Runot ovat suppean aihepiirin teemarunoja. Teemallisuus yleensäkin vääristää todellisuutta antamalla vaikutelman itseään laajemmasta ongelmasta. Se, että raiskatun naisen runoja on kirjallisuudessa ollut Kantelettaresta lähtien, antaa kuitenkin aiheen jatkaa kyseistä lauluperinnettä. Kirjailija toteaa loppupuheenvuorossaan, että jos Suomessa kuolee 20 naista vuodessa perheväkivallan uhrina, on se paljon enemmän kuin kuin Espanjan 75 naista vuodessa. Espanjassa kun väkeä  on 46 miljoonaa, Suomessa vain 5,4 miljoonaa.

Menin itkien kotihin,
Itkien ison pihoille;
Iso torui ikkunalta,
Emo aittansa ovelta,
Veikkoni veräjän suulta,
Sisko sillan korvaselta--
Ollut ei turvoa tuvassa,
Armoa katosten alla.
(…)
Mennä mieleni tekevi
Alle aaltojen syvien,
Sisareksi siikasille,
Veikoksi ve'en kaloille.
(Kanteletar)

Aina joku muu kuin minä

Ensimmäisessä runo-osiossa runon minä - tai hän - kysyy itseltään kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Miksi tein sen itselleni/ Miksi palasin luoksesi/ Miksi palasin sänkyysi/ yhdeksi yöksi/keittiösi pöydälle/ yhdeksi yöksi/ eteisesi lattialle/ yhdeksi yöksi.  Minä katsoo itseään ulkopuoleltaan, laulaa itsestään kuin Kantelettaren raiskattu aaltoihin hamuava. Minä näkee alennustilansa, minä juoksee miehen perässä etkoilla ja jatkoilla ja jatkojen jatkoilla, minä hukkaa toisen kenkänsä ja nilkuttaa taksiin, mutta mies on kaunein kahdessa promillessa, kolmessakin kohtelias. Minä makaa matolla, juo viinaa ja polttaa kukkaa, koska ei haluaisi panna miestä, jota ei hän kuitenkaan saa.

En ole prostituoitu

Kirjan toisessa osiossa puhuvat petetyt naiset,  auliit ja antavaiset naiset. Toisaalta nainen on myös objektina näissä runoissa. Pienileukainen julkkisnainen saa jostain ulkopuolelta räväkäksi ohjeeksi ostaa uuden leuan ja sitten tissit, Seiskasta saaduilla rahoilla. Sitten vain viettelemään varattuja miehiä, niin saadaan lööppejä, sillä sitä varten ne isommat tissit on.

Kaikkien kullalle lauletaan kuorossa, kuin kylänraitilla ilkkuen. Onkin  virkistävää, ettei uhria esitetä aina säälin näkökulmasta:

Kulta antaa kaikille ja kaikkialla
miten vaan ja missä vain
Kulta antaa päivittäin
jotta saisi edes yhden kiltin sanan
jokapäiväisen leipänsä,
ystävällisen sanansa

ja se on aina se sama:
Kulta, sä tunnut niin hyvälle,
Kulta, mä tuun niin syvälle,
Kulta, sä tunnut niin hyvälle, kultajyvälle

Paidassani aina pitkät hihat

Viimeinen runo-osio on laajin, ja se kattaa puolet koko teoksesta. Nainen menee suihkuun, jossa istuu seuraavaan päivään. Hänellä on ollut väärät kengät ja väärä hame, siksi se tapahtui, mikä tapahtui.  Mikset voi myöntää/ että aivan varmaan halusit/ kuitenkin lähdit matkaan koska halusit/ mitäs lähdit, tyhmä tyttö, mitäs lähdit (…)

Osion muissa runoissa nainen lähettää kiltin ja menestyvän miehensä töihin, hivelee veistä, kokeilee sen terää, rukoilee äänetöntä mieheensä kohdistuvaa rukousta: Jos sä et tänä yönä menisi mun tytön huoneeseen. Mä toivon ja toivon ja toivon. Kuitenkin nainen lyö pikku balleriinaansa ja sanoo, ettei saa kertoa kellekään. Tämän osion naisen kahvikuppiin syljetään – kuvittelet, etten huomaa, mutta huomaan minä, tai hän on ruma barbi:

Kuka rumaa barbia panisi
kypsää kinkkua väkisin nykisi
etureppu jo silmiin ottaa
otsassa näkyy jo muuta lottaa

väkisin on vedettävä
tää mälli maaliin
ja äkkiä sen jälkeen känni kaaliin.

Sofi Oksasen runoissa naisen elämää elää joku muu, nainen istuu lintuperspektiivissä katselemassa itseään. Paradoksi on siinä, että mies on väärä, vaikka joku sanoo jossain, että naisella on väärä hame. Tilanteissa lillutaan pasiivisena, odotetaan ja toivotaan, että joku tulisi ja soittaisi vaikka ambulanssin.  

Runot ovat rujoja ja kauniita, tukahdutettujen naisten ääniä, huutoja ja kuiskauksia pimeästä, sanoja, joita ei  sanota ääneen. Joku voi moittia kokoelmaa yksipuolisen asetelmalliseksi, ja sellainen se onkin, sen täytyy olla, se saa olla. Alistettujen ja monin tavoin aidattujen ihmisten äänetön mumina tuo mieleen jopa Anna Ahmatovan  runot, vaikkapa sen, jossa ihmisen suu muovaa sanoja piikkialanka-aidan sisälläkin, kenkien kokoisessa tilassa. 

Kirjoittaja Iines

20 kommenttia:

  1. Jospa minä rohkenisin korkata tämän baarinurkan tarjoilut, sillä vaikken ole kirjaa vielä lukenutkaan, niin olen kuullut osan näistä lauluista Koko-teatterissa, itsensä Oksasen ja Kaunismaan esittäminä, kolmantena kokkina sopassa oli Koko-emäntä Vehviläinen.

    Kun nyt vertaan Iineksen koskettavaa alustusta omaan muistikokemukseeni, niin näin esitettynä kirjan runot ja asia tuntuvat paljon tylymmiltä kuin kuultuna.

    Esimerkiksi laulu kullasta, joka tuntuu niin hyvälle, ei kolmen kauniin naisen esityksessä tuntunut lainkaan niin pahalle kuin nyt selitysten kera luettuna.

    Kun paha asia kääritään hymyihin, glamouriin, musiikkiin, säihkysääriin ja iloiseen tunnelmaan, niin se pahuus vaikuttaa vain pikantilta mausteelta. Kirjassa luettuna se varmaankin lävähtää päin naamaa ilman pehmusteita.

    Tällaisen teeman voima ja heikkous on siinä, että kuinka yleispätevän kuvan se antaa siitä todellisuudesta, jossa elämme. Onko tämä valtavirran perhe-elämää vai syrjäytyneen pienen vähemmistön kohtaloa?

    Kuinka moni tämän blogin lukijoista kokee näiden runojen kuvaavan tai edes sivuavan omaa elämäänsä tai edes jonkin itse tuntemansa elämää?

    Itse asun niin isossa talossa ja liikun niin laajoissa piireissä, että olen kyllä nähnyt vuosien varrella tällaisiakin tapauksia. Yleensä niihin liittyy päihteiden väärinkäyttö. (Muunlaisia ei kai näekään, vaan ne pysyvät piilossa?)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, Tapsa, tuo näkökulmien vertailu nähdyn ja luetun välillä!

    Olen nyt vasta kuuntelemassa tuota cd:tä; kirjoitus syntyi tarkoituksella vain sanataiteesta, kirjasta.

    Kontrasti sanoituksen ja musiikin välillä on näinkin selvä: laulut ovat melodialtaan ja taustasäestykseltään haikeankauniita, hempeän melankolisia, vaikka pää on osunut sängyntolppaan ja tyttö on ollut tyhmä ja aivan varmasti halunnut. Jos tähän vielä lisätään kaunis puvustus ja kenties paljasta pintaa, on melko selvää, että tapahtuu viettelyefekti, joka ehkä onkin esittäjien tarkoitus: näyttää millainen lumeverho asian päällä on. Kukaan ei oikein vieläkään usko. Tai oikeammin: välitä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, paljasta pintaa, viettelyä ja kossua (ihan oikeasti, se kuului esitykseen, minäkin sain tuhdin ryypyn) oli ilmassa.

    Pari vuotta sitten täällä, kun kiivailtiin Oksasen kommenteista, kirjoitin tästä esityksestä ensikommenttini näin:

    "Minäpä olen nähnyt Sofin teatterissa - siis esiintymässä - ja verkkosukkineen hän oli oikein ilo silmälle. Esiintyjänäkin hän oli ihan pro."

    VastaaPoista
  4. Olin katsomassa syksyllä 2009 siis tätä esitystä, High Heels Societya:

    "Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista; Niistä on pienet tytöt tehty! Entä mistä on isot tytöt tehty? Piikkikorkosaappaista, Chanelin hajuvedestä, lääkkeistä, viinasta ja silikoni-implanteista; Niistäkö on isot tytöt tehty?"

    "Sofi Oksasen kirjoittamien ja Maija Kaunismaan säveltämien laulujen ympärille rakennettu nykyteatteriteos High Heels Society maalaa lyhyin, terävin vedoin kauniin, pysäyttävän kuvan suomalaisen naisen tilasta nyky-yhteiskunnan vaatimusten ja omien toiveidensa puristuksessa."

    "Suorasanainen Sofi Oksanen katsoo sanoituksissaan yhteiskuntaluokkien kerrosten läpi ja taluttaa esiin naisia, jotka tavallisesti jäävät piiloon erilaisten julkisivujen taakse. Näiden naisten paikka on hienostoasunnoissa ja aamuyön taksijonoissa, nyrkin ja hellan tai etkojen ja jatkojen välissä. Heidät nähdään läheltä, silmästä silmään, läpi meikkien ja lööppien – eivätkä he kaikki suinkaan tyydy olemaan hiljaa."

    "Lavalla nähtävät voimanaiset Maija Kaunismaa, Sofi Oksanen ja Anna Veijalainen pohtivat naisena olemisen vaikeutta ja laittavat samalla itsensä rohkeasti peliin, tuoden vahvan ironisella tavalla tarkasteltavaksi paitsi naiseuden vaatimukset, myös omat elämänsä. Kun näistä aineksista lähdetään keittelemään, on illalliseksi luvassa takuulla kaunis ja puhutteleva kattaus – ruokalaji, jonka tie vie suoraan sydämeen."

    VastaaPoista
  5. Siis, Tapsa, ihmettelinkin jo, mitä olet ollut katsomassa, kun tämä kiertue käynnistyi vasta 3.10.2011, eli eilen Raumalla.

    Tuo sinun näkemäsi on eri esitys, mutta varmaan suuri osa on samaa. Esimerkiksi tuota herttaista Mistä on pienet tytöt tehty ei ole tässä kirjassa. Luulen, että näkemäsi oli jonkin verran kepeämpi.

    Kuuntelin toisen cd:n nyt loppuun, ja se on masentavan ankea ja melankolinen. Tuskin kuuntelen toista kertaa, liikaa kurjuutta peräkkäin.

    VastaaPoista
  6. Kun ei Arska itse siirtänyt tätä kirjaa koskevaa kommenttiaan tähän, siirrän sen itse:

    " Liian lyhyt hame – kertomuksia keittiöstä on osa hyväntekeväisyysprojektia, jonka tarkoituksena on kerätä 100 000 euroa Ensi- ja turvakotien liiton perheväkivallan vastaiseen työhön. Projektissa on mukana Kustannusosakeyhtiö Teos, Anna-lehti, Kansallisteatteri, levy-yhtiö MuFarang International, tuotantoyhtiö Animaatiokopla ja ohjelmatoimisto Koetinkivi. Koetinkivellä hyvänä preferenssinä on brändi nimeltä, Heli Laaksonen, äänikirjoinen ja lausuntailtoineen. Tuo kultakimpale taisi tuplata yrityksen liikevaihdon.

    Oksasen hyväntekeväisyysaatteen ympärille on kiedottu ohjelma- ja tuotepaketti, jota myydään ja markkinoidaan Sofi Oksanen -brändillä ja portfoliolla. Tarkoin rajattu väkivalta, sukupuoleton sukupuolisuus ja hyväntekeväisyys lähtee intiimistä tilasta, kodista, sen sydämestä, keittiöstä – hallintakeskuksesta.

    Hyväntekeväisyyttä ei mainosteta ainoastaan "rumpuja päristelemällä", vaan flirttailemalla seksuaalisuuteen liittyvien emootioiden kanssa ja vuodattamalla krokotiilin kyyneleitä. Kampanjaan liittyvää "tilpehööriä" tuotetaan osaksi yhteistyökumppaneiden riskeillä ja lähtökohtaisesti pienillä katteilla, koska kokonaisuutta palveleva tarkoitus on tärkein. Hyväntekeväisyysprojektin universaalit teemat mahdollistavat koko tuoteperheen markkinoinnin myös ulkomaille. "

    Tämä oli siis Arskan puhetta Ikkuna-blogistani. Vastaan selvyyden vuoksi omassa kommentissani:

    VastaaPoista
  7. Tiedän tämän Arska, sillä tiedot lukevat ostamassani kirjassa ja kaksois-cd-levyssä.

    Arviointini ja esittelyni koskee vain sanataideopusta, ei cd:tä eikä teatteriesitystä saati kokonaista hyväntekeväisyysprojektia.

    Tottakai esitystä myydään Sofi Oksasen nimellä, koska kirja on Sofi Oksasen kirjoittama. Mikä tässä on väärin? Tärkeintä on sana.

    VastaaPoista
  8. Pitipä laittaa eräälle ystävälleni "kiva" runo aamutervehdykseksi. Luin sitä ennen Oksasen runokirjan Liian lyhyt hame. Yhdeltä istumalta sen luin, eikä sopivaa runoa löytynyt. Miksi haluaisin kaataa tällaista vuodatusta kenenkään tärkeän ihmiseni päälle?

    Kuinka voikin yksissä kansissa olla kaikki tämä raadollisuus sälytettynä miessukupuolen niskaan? Vihalta ja syyttelyltä ei säästy isä, ei poikakaveri, aviomies, työkaveri. Tuntuu, että syyksi riittää, että on mies. Paskiaisia toki löytyy ihmisistä, mutta ominaisuus ei riipu sukupuolesta.

    Tulen lukemaan kirjan uudelleen hiukan hitaammin, josko jokin toivon pilkahdus ihmisen hyvästä puolesta löytyisi. Ellei sitä löydy, pitäisikö tehdä johtopäätös, että SF on hyvin yksipuolinen ja rajoittunut tuotannossaan. Olisi jo aika vaihtaa mustat lasit silmiltään kirkkaampiin.

    Yksi otos SF:n runoista:
    Muistan eläkeläispariskunnan:Mies laittoi ja tarjoili ruoan ja laittoi vaimonsa annokseen aina niin paljon suolaa, että siitä tuli syömäkelvotonta. Mies hoiti parempikuntoisena ruokaostokset ja piti hallussaan ainoaa kotiavainta. Lyöntejä? Em tiedä. Fyysistä väkivaltaa? En tiedä. Puuttuiko asiaan kukaan? En tiedä. Määrittelikö vaimo elämänsä väkivallan värittämäksi? En tiedä. Mutta kaikki näkivät naisen laihuuden, kaikki tiesivät avainkäytännöstä.

    VastaaPoista
  9. Delilah,

    tuo suolan syöttäminen vaimolle on totta, tuollaista oikeasti tapahtuu paremmissa piireissäkin, jossain muodossaan. Kun ajattelee siitä, että tämä on tullut julki, tästä tiedetään, sopii kysyä, eikö ole selvää, että kamalampiakin tpauksia on monin verroin piilossa, vaiettuna.

    Nämä kaikki runot puhuvat miehen ja naisen liitoista, mutta paljon on myös tapauksia, joissa aikamiespoika pahoinpitelee vanhan äitinsä, tai tappaa hänet.

    Mielenkiintoinen on sitten se näkökulma, mistä kaikesta sopii runoilla. Onko runous sidottu vain kauneuteen ja suloon?

    PS Tuosta alkaa tulla mantra, että perheväkivallasta puhuminen on miehen syyllistämistä.

    Silti olet oikeassa mielestäni siinä, että kokoelma on täynnä väkivaltaa. Eihän näitä mielikseen lue, ei ota mielellään käteen tätä runokirjaa toiste.

    VastaaPoista
  10. Elämssä on myös rumuutta ja surkeutta, mutta tällaisen runoilun jälkeen voisi luulla, että elämässä on pelkästään sitä.
    En ole sitä mieltä, että pitäisi kuvata vain kaunista ja lempeää yhteiseloa, sehän olisi valheellista. Yhtä valheellinen on kokoelma, jossa yksipuolisesti katsotaan vain julmuutta ja hyväksikäyttöä.

    VastaaPoista
  11. No tuohon samaan asiaan viittaan kyllä minäkin tässä: "Runot ovat suppean aihepiirin teemarunoja. Teemallisuus yleensäkin vääristää todellisuutta antamalla vaikutelman itseään laajemmasta ongelmasta."

    Tarkoitin juuri sanomaasi, kokoelma on raskas ja todellisuutta vääristävä aina, kun on kyseessä teemakokoelma.

    Yksittäiset runot ovat silti jopa kauniita, koska kussakin näkyvät erikseen yhden ihmisen maailma ja tunnot. Ihminen on rujonakin kaunis ja laulun arvoinen.

    VastaaPoista
  12. Iines, tavasin siis tätä Sofin kirjaa kaupan hyllyn ääressä ja ajattelin siinä, että omaksikin voisin ostaa jos olisi kukkarolle edullisempi hinta. Luin siitä (takakannesta)myös, että jokaisesta myydystä kirjasta tekijä(t) lahjoittavat 1:n euron miesten väkivallan uhrien auttamiseen. En muista sanatarkasti miten se oli ilmaistu.

    Mietin vain siinä, että vainko yhden euron?

    Montakohan kipaletta sitä on myyty ja tullaan myymään?

    Moniako kymmeniä miljoonia turvakotien perustaminen ja ylläpitäminen maksaa vuosittain? Onkohan tällaisella yhdellä eurolla edes symbolista arvoa?

    Tavallisen, kohua herättämättömän ja nimeä omaamattoman runoilijan teoksia myydään muutamia kymmeniä tai muutamia satoja korkeintaan, mutta tätä varmaankin jopa tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia. Silti yksi euro tuntuu pilkalta pelkästään. Kirjaa pitäisi myydä siis miljoonia, että siitä todellista hyötyä olisi.

    Kansi siinä kirjassa on ... ... sanoisinko nätisti: ei minun makuuni (edes ajatellessani kirjan sisältöä).

    VastaaPoista
  13. Valto,

    ihmettelein minäkin tuota yhtä euroa per kirja. Toisaalta jostain tuotteesta luvattiin juuri 15 senttiä jollekin hyväntekokohteelle - mutta se taisi olla ruokatuote.

    Tämmöisellä pikkusummalla saadaan tuotteen brändiin tiettyä hohtoa.

    Kansi on halpa, sillä siinä on tosiaan väärä ja liian lyhyt hame keittiöhommiin. Minusta liian alleviivaavaa ja epätotta.

    Paljon on siis sanomista, ja kuten Tervon kirjassa, tässäkin alkaa ärsyttää kirjan markkinointi ja kaikenlainen lanseeraus.

    Alan haluta kirjaa, jonka kirjoittaja ei mainosta itseään, ei lyö rumpua kirjansa edellä. Olisi vain se kirja, jonka kannessa nimi, ei edes kuvaa.

    VastaaPoista
  14. On tää maailma tosiaan kauhee paikka naisille. Ihme, että joku on vielä järjissään.

    VastaaPoista
  15. Kolehmainen,

    juuri tuon takia minäkin suhtaudun hieman varauksella ns. yhden teeman ympärillä pyörivään kirjaan, tai oikeastaan mihin tahansa taideteokseen. Teemallisuus vääristää. Silti sen takana on maailmanparantamisen halu, mille ei kai voi muuta kuin nyökytellä. Hyvä kun jotain.

    VastaaPoista
  16. Piti minunkin jalan syten käydä kirjastossa sitä lyhyttä hametta katsomassa. Valto Ension tavoin en tykännyt kannesta, se oli tyrkyttävä ja mauton. Luin pari sivua ja suljin kannet kevyesti huokaisten. Turvakotien rahoitukseen osallistun niin, etten hakkaa omaa akkaani.

    VastaaPoista
  17. Kansi on tosiaan provosoiva, ja siihen suuntaan, joka ei ole todenmukaista.

    Jos nainen on reisistäkin noin mustelmilla, hän tuskin pukeutuu pitsiessuun ja verkkosukkiin. Tuohan juuri on sen eroottisen kultin nuolemista, joka osaltaan synnyttää naisten halveeraamista ja ehkä jopa väkivaltaakin.

    En ihan ymmärrä sitäkään ajatusta, että naisella tulisi olla oikeus pukeutua pillun paljastavaan asuun ja ihmetellä sitten sitä, että joku tarttuu kiinni.

    VastaaPoista
  18. Okei, nyt on Sofi Oksasen ja Mija Kaunismaan ilta koettu ja yhdet omat synttärit tämän myötä eilistä leipää.

    Talo oli täynnä, esitys siis kiinnosti muitakin kuin minua joka siihen pääsylippulahjana hyvällä istumapaikalla kahden viehättävän ladyn keskessä istuen sain osallistua.

    Miten luonnehtisin tuota esitystä?

    Kohtalaisen vaikeaa.

    Ensinnäkin olen nähnyt sata kertaa parempiakin.

    Esitys koostui suurelta osin lauluista joita Maijan Kaunismaa esitti; tekstit Sofi Oksasen.

    Oksanen itse oli tilaisuuden vetovoima nimellään, ei oikeastaan muuta koska hänen roolinsa oli lukea suodatinpaperipakkauksista leikattuihin pahveihin kirjoitettuja tilastoja suomalaisten väkivaltaisuudesta.

    Sinänsä hyvällä asialla paikkansapitävyyksineen, mutta ei sitä täysipainoiseksi teatteriesitykseksi voi sanoa, ei kehua, kuten ennakkomainonta antaa ymmärtää.

    Olen jokseenkin pettynyt.

    Mutta ei oikeista kirjailijoista näyttelijöiksi olekaan.

    Ja Sofi Oksanen pysyy edelleen mielessäni tärkeiden asioiden kirjailijana tästä flobista huolimatta.

    Maija Kaunismaa on hyvä esiintyjä, mutta jotenkin lumiukon(akan) rooliksi koin hänenkin paikallaolonsa.

    Illan saldo: tyydyttävä. Päätös: en hanki itselleni Liian lyhyttä hametta.

    VastaaPoista
  19. Minä olen nyt kuunnellut nuo Maija Kaunismaan laulamat runot, kaksi cd:llistä.

    Petyin Kaunismaan laulun vähäverisyyteen ja monotonisuuteen. On kai aika huono merkki, jos mitään laulua ei tahdo kuulla toistamiseen.

    Kurjuuden kuvaukset voisivat olla hyviäkin, mutta silloin kurjuudelle on asetettava vastavoimia, hyvyyden ja onnen hetkiä, on asetettava kurjuudet oikeaan määrälliseen suhteeseen elämässä. Näin on vaikkapa Jotunin Huojuvassa talossa.

    VastaaPoista
  20. Valto-Ension arvostelu pelasti minut ikävältä illalta. Kiitos! Jos ainoa houkute on katsella naamansa valkoiseksi kalkinnutta isoryntäistä naista, jonka päälaella riippuu nippu nakkeja, on parempi pysyä kotona.
    Taide pesii jossain aivan muualla. Sofissa haiskahtaa silkka rahastus.

    VastaaPoista