Yövieras 3

 

Makuupussin sisältä kuului kuorsaus. Nukkukoon. Eilisen vaellusosuus oli pitkä ja raskas.

Voisin sillä aikaa vilkaista seutua. Harjoitelu kompassilla ei olisi pahitteeksi. Kännykkän toimintaan ei

voinut täysin luottaa näillä aavoilla.

Yöpakkasen häkärä oli lisännyt värejä koluihin, juppoihin ja henkapakteihin.

Oli kaalo keli, vaikka hööriä oli ennustettu.

En ollut aikaisemmin ollut lapinlumottu, mutta yksin tähyillessä outia, rimpiä, horhia ja hulvia ei voinut

olla vaikuttumatta kauasnäkemisestä. Jashes diethu hengitti kaikkialla. Mustat hevosenpuolat täplittivät

kairapolun reunoja. Hulvan silmä kiilui rinteen alla.

Minne asti olin jo vaeltanut reitin ulkopuolelle? Huomaamatta aika oli pysähtynyt.

Lovinoidan sielu oli pyyhältänyt ohi ja loihtinut kössöksi. Lullepiekka värisytti lomperon pintaa.

Makuupussin lapinhullu takatyvinen ystävätär lie jo herännyt ja töytäillyt ympäriinsä, huutaen nimeäni.

Takatyvisiksi oli eräs ukko, aivot alkoholimyrkytyksessä, huutanut heidän poistuessaan tunturihotellin

ravintolasta..

Kompassilla ei voinut lähettää viestejä, vesi väheni pullosta ja umu alkoi nousta rimmestä.

Outaa, ruzzua ja kairaa, nousuja, laskuja tiettömällä tiellä. Kurkkioiden kohinaa louhkossa. Ritilikköä

ryteikköä, kukkahaisten kuuntelua ja taivaannastojen tiirailua avaruudenkannella. Juroutua piti hetkeksi.

Nyt eivät omat neuvot auttaneet. Piti ihmetellä kompassin neulaa, joka pysyi paikallaan, värähtämättä.

Tuli hätä. Nyt ei tehnyt mieli mainua paikan ihanuutta.

Tuleva häkärä riekonpieruyö, olikose rainin noidan taika?

Miestakurppaa tuli ikävä. Siihen olisin voinut ottaa mukaan pari näkkileipäpalaa ja suolalihaa.

Virkistykseksi löysin kurjenpuoloja ja hilloja lamperon reunoilta, vettä kouhoin käsikuksalla joesta.

Takana, sivulla ja edessä: gurraa, lamua, horhaa ja hottia, juppoa ja juolua. Pyörinkö ympyrää?

Heittäydyin pitkäkseni jäkälikköön ja heräsin siihen, kun koira vaiko susi nuuhki naamaani.

Avasin silmäni, ja taivasta vasten hahmottui miehenköriläs pitkine valkoisine partoineen ja maahisen

hiuskuontaloineen. Itse Jumalako minua tuli hakemaan? Kun tarkemmin katsoi, hatun alta tursuivat

takkuiset haivenet. Ei jumala varmaan hattua pidä.

- Kaalo ja häkkärä ei tykkää yksin vaeltavista naisihmisistä, turilas ilkamoi.

- Ettenkö tietäisi, vaan eksynyt olen ja avun tapeessa, sen myönnän.

- Seuraahan koiraa ja ukkoa. Mänemmä ruohtuun.

Ukko loihti maittavan leipäkahviaterian. Näppäili välillä kännykkäänsä ja jutteli lempeällä äänellä

mainassejaan: Oli tullut pakoon pahaa maailmaa. Kaivanut kultaakin omiksi tarpeiksi. Ei se ollut vanha.

Minä tihrustin sen silmiä ja naamaa, kun sen puheesta ei tullut loppua. Huulet olivat parran peitossa,

mutta puheessa häiritsi jokin tuttu sävy.

Mies lisäsi kämpän uuniin puita ja minun teki äkkiä mieli juosta ulos ja pakosalle.

- Sinä tunnistit minut, mies kääntyi kohti.

- Tunnistin. Minun pitää päästä pian jatkamaan matkaa. Ystäväni on varmaan lähettänyt etsijät perääni.

- Äläpäs kiirehdi. Hän tietää jo missä olet.

- Voinko uskoa sanojasi?

- Samaa voisin kysyä sinulta. Sinun syytäsi on, että olen täällä, sydänsuruja potemassa.

- Siitähän on jo ikuisuus!Yöksikö minun pitäisi jäädä? Alkaa olla pimeä.

- Riippuu sinusta jäätkö, vai haluatko yksin yönselkään.

- Saatat minut aamulla vaellusreitille, jos jään.

- Sovittu, ja minulle jää koko yö aikaa kääntää pääsi. Vitsi vitsi!

- Ei pidä kääntyä takaisin menneeseen, koska emme ole menossa sinne päin.

Kirjoittaja Noora