maanantai 9. huhtikuuta 2012

Stephen Hawking, Leonard Mlodinow: Suuri suunnitelma

Sekava suunnitelma

Aluksi iloinen ja lohduttava tieto: tähän keskusteluun voi, saa ja kannattaa osallistua käsiteltävää kirjaa lukemattakin!

Kirja on siis Stephen Hawkingin ja Leonard Mlodinowin teos The Grand Design eli Suuri suunnitelma. Kyseessä on kepeähkö tietokirja, jossa päivitetään alan tämänhetkistä tietoa hiukkasfysiikasta ja kosmologiasta ja visioidaan vähän tulevia.

Kirja ei totta puhuen ole mitenkään erikoinen – paremman kuvan näistä asioista saa lukemalla vaikkapa suomalaisten alan gurujen Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan kirjoja. Samoin huomattavasti herättävämpi oli Hawkingin läpimurtoteos Ajan lyhyt historia, joka ilmestyi 1988. Terävällä otteellaan se herätti ansaittua huomiota.    

Kohua on toki herättänyt Suuri suunnitelmakin, sillä median mukaan siinä todistetaan, ettei Jumalaa ole olemassa. Kohun yhtenä syynä on tekijän persoona (puhun vain Hawkingista, en Mlodinowista), sillä tätä lihasrappeumaa sairastavaa julkkisneroa pidetään tämän päivän Einsteinina. Median analyyttisyytta kuvaavasti kohua herätti myös paljastus, että maailmankaikkeuden suurin mysteeri on nainen. Hawking on huumorimiehiä,

Ajan lyhyt historia nousi aikoinaan ansaitusti bestselleriksi ja kulttikirjaksi, jonka moni osti ja jätti lukematta. Vastaavia kirjoja on toki kirjoitettu jo paljon ennen Hawkingia. 20-luvulla syntyneen kvanttiteorian kehittäjät törmäsivät näet lukuisiin paradokseihin, joiden ympärille kehittyi runsaasti ns. kvanttimystista kirjallisuutta. Kukapa ei ole kuullut big bangeista, mustista aukoista, madonrei’istä, aikamatkoista, kaksosparadokseista, lomittumisista, multiversumeista, pimeistä aineista ja energioista... Näissä todellisuus ja mielikuvitus löytävät toisensa.  

Meillä ensimmäisiä kvanttikirjailijoita oli ydinfysiikan professori K.V.Laurikainen, joka julkaisi monia kvanttimaailman ja aika-avaruuden ihmeellisyyksiä käsitteleviä kirjoja jo 70-luvulla. Hän tuli samoista lähtökohdista tosin ihan päinvastaiseen tulokseen kuin Hawking ja todisteli teoksillaan, että Jumala on sittenkin olemassa.

Mutta nyt Hawking siis niittaa lopullisesti tuon Jumala-hypoteesin?

Ei suinkaan. Ei sinne päinkään. Palaan aiheeseen kohta, mutta ensin vähän kertausta. 
 

Pimeästä keskiajasta pimeään energiaan


Kun 1500-luvulta alkaen käsityksemme avaruudesta alkoi Kopernikuksen, Galileon, Keplerin ja kumppanien ansiosta avartua, ja kun Newton 1600-luvun lopussa loi lakinsa, joilla voi hallita niin putoavaa omenaa kuin avaruudessa kiitävää planeettaakin, ja kun 1800-luvun lopulla löydettiin sähkömagneettinen säteily, johon Maxwell kehitti täydelliset yhtälöt, luultiin että maailma on täysin hallinnassa. Kohta tietäisimme kaiken.  

Mutta 1900-luvun alussa tulikin Einstein suhteellisuusteorioineen, ja pani ajan ja paikan pois viralta. Heti perään putkahtivat kvanttifyysikot, jotka panivat viralta syyn ja seurauksen sekä kaiken tarkan tiedon maailmasta. Kvanttimystiikan termein puhutaan mm. Schrödingerin kissasta ja Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta.  

Kaikesta tästä vanhan fysiikan romahduksesta huolimatta kvanttinobelisti Max Born uskaltautui vuonna 1928 lausumaan: “Enää puoli vuotta ja tiedämme fysiikasta kaiken.”

No, emme todellakaan tiedä.   

On toki lohduttavaa, että nerotkin ovat siinä mielessä inhimillisiä, että he eivät opi. He ovat yhtä toiveikkaan naiiveja kuin me muutkin. Niinpä Ajan lyhessä historiassakin, jolloin Hawking ensi kerran totesi Jumalan tarpeettomaksi, lausutaan: “...uskon varovaisen toiveikkaasti, että olemme lähelle luonnon perimmäisten lainalaisuuksien ratkaisua.”

Jo tuota ennustusta aikoinaan lukiessani ihmettelin, kuinka noin älykäs ihminen voi olla noin sinisilmäinen. Seuraavat 25 vuotta ovatkin osoittaneet, että Hawkingin “varovainen toiveikkuus” meni totaalisen pieleen.

Sillä noista päivistä kaikki on muuttunut. On keksitty pimeä aine ja pimeä energia, eli nyt uskomme tietävämme, että emme sittenkään tiedä maailmasta ja maailmankaikkeudesta oikein mitään.

Siksi onkin hieman outoa – vai olisiko vain inhimillistä? – että Suuressa suunnitelmassa ohitetaan pimeä aine ja pimeä energia aika täysin, vaikka juuri ne ovat tämän hetken fysiikan kuumimmat arvoitukset. Peräti 95 % maailmankaikkeudesta on siis näissä arvoituksellisissa olomuodoissa ja vain 5 % on tätä meidän ymmärtämäämme olomuotoa, ainetta, pölyä, sumua, säteilyä, väreilyä etc.  

Tiivistäen ymmärrämme kaikkeuden olemuksesta tällä hetkellä 5 % ja loput 95 % on eritasoista arvausta eli hypoteeseja.   

Kirjasta ei myöskään selviä, miksi Cernissä paraikaa jahdataan kiivaasti Higgsin hiukkasta (se antaa massan muille hiukkasille). Sen sijaan kirjan lopussa sorrutaan taas kerran optimistiseen haaveiluun, että kohta – kunhan M-teorian viimeiset palaset naksahtavat paikalleen – meillä on käsissämme lopullinen tieto Suuresta suunnitelmasta.

Enpä usko.

 

Päivitystä ja päivittelyä

Suuressa suunnitelmassa päivitetään kyllä ihan kelvollisesti tämänhetkinen tietämyksemme osasta fysiikkaa. Jos haluaa tietää, mitä maailmankaikkeudesta nykyään ajatellaan, kirja kannattaa lukea. En tosin ole varma, onko se hyvä aloituskirja sellaiselle, joka ei ole aihepiiriin aiemmin tutustunut. Siksi suosittelen tutustumaan myös Enqvistiin, Valtaojaan ja etenkin Leena Tähtiseen, joka ennen varhaista kuolemaansa ehti kirjoittaa hyvän ja helppolukuisen kirjan pimeästä aineesta ja energiasta. 

Suuressa suunnitelmassa poukkoillaan vähän sinne ja tänne. Teos alkaa lupaavasti pohtimalla olemassaolon arvoitusta, luonnonlakeja ja todellisuutta, mutta eksyy sitten hypoteettisiin vaihtoehtoisiin historioihin, joiden mutkissa asiaan perehtymätön takuulla tippuu rattailta tai sekoittaa päänsä.

Näistä mukahistorioista hypätään suoraan kvanttiteorian nykytulkintaan eli multiversumeihin ja Kaiken Teoriaan, jona Hawking pitää ns. M-teoriaa. Se on 30 vuotta sitten kehitettyjen säieteorioiden yhdistelmä, eikä sen oikeellisuudesta ole yksimielisyyttä. Juuri nämä säieteoriat johtavat paljon puhuttuihin 10-ulotteisiin maailmoihin. Ongelmana on se, ettei M-teoriasta pysty johtamaan sellaista ennustusta, jonka oikeellisuus voitaisiin kokein todeta.  

Einsteinin suhteellisuusteoriahan löi itsensä läpi ja koko maailman tietoisuuteen juuri siksi, että se ennusti valon taipuvan Auringon lähellä. Näin myös tapahtui, kun asiaa päästiin tutkimaan seuraavan auringonpimennyksen aikana. Kvanttiteorian ennustusten oikeellisuus puolestaan on täydellinen: kaikki täsmää. Siksi siihen luotetaan, vaikka sitä ei ymmärretäkään ja vaikka se johtaa hullunkurisiin tulkintoihin. 

Hawking laittaa roponsa likoon myös multiversumi-teorian puolesta. Toisin sanoen hän uskoo, että oma maailmankaikkeutemme on vain eräs lukemattomista vastaavista, joita syntyy kaiken aikaa. Teoria voi olla oikea, mutta voi olla olemattakin. Me emme tiedä sitä.

Multiversumi-teoria ja vaihtoehtoiset historiat pohjautuvat kuulun kvanttifyysikon Richard Feynmanin ammoiseen oivallukseen, että koska valohiukkanen näyttäisi kokeiden perusteella kulkevan kaikkia mahdollisia ratoja, niin jospa se kulkeekin!

Havainto on kiistatta oikea, sen todistaa ns. kaksoisrakokoe: valohiukkanen todella kulkee kahden raon kautta samaan aikaan. Ajatus on maallikosta älytön, mutta sen pohjalla seisoo nykyfysiikka ja kvanttiteoria.

Kuten jo sanoin, niin kvanttiteoria ei ole mikään huuhaa-teoria, vaan maailman tarkin tähänastinen teoria: se on ollut oikeassa kaikissa laskelmissaan. Sitä saamme kiittää esim. tästä, että kommunikoimme juuri nyt tietokonein ja laajakaistoin. 

Toinen kvanttiteorian mullistava havainto oli se, että hiukkasmaailma ei toimi kausaliteetin eli syy-seuraussuhteen mukaan. Jokainen yksittäinen hiukkasmaailman tapaus on sattumaa, vain todennäköisyys on totta. Me emme ikinä – korostan: ikinä – kykyne ennustamaan täsmällisesti tulevia tapahtumia.

Tässä on muuten paikka Jumalalle. Koska kvanttiteoria tyrmää deternimismin maailman kohtalojen ohjaajana, syntyy tila vapaalle tahdolle ja Jumalalle. Tähän vetosi mm. K.V.Laurikainen.  

Tähän viittaa myös Einsteinin kuuluisa toteamus, ettei Jumala heitä noppaa. Hän siis vastusti ajatusta, että maailmassa pätee vain todennäköisyys. Mutta kyllä Hän vaan heittää, ainakin tässä meidän maailmankaikkeudessamme. Tai siis heittäisi, ellei Hawking olisi todennut Häntä tarpeettomaksi...  


Filosofia on kuollut


Totta puhuen paljon suurempi lööppien aihe kuin Jumalan kieltäminen olisi ollut Hawkingin tyly toteamus, jonka hän esitti jo Ajan lyhyessä historiassa: filosofia on kuollut.

Hän tarkoittaa, että kun aiemmin filosofia pohti Olemassaolon ja Todellisuuden suuria kysymyksiä, niin kvanttifysiikan vallankumous 100 vuotta sitten pudotti filosofit kärryiltä ja jätti tienposkeen pelailemaan kielipelejään. Aika härski väite, muttei ole herättänyt filosofeissa minkäänlaista reaktiota! Olisiko niin, etteivät filosofit lue Hawkingia muuten kuin lööppien välityksellä?

On myös mahdollista, ettei Hawking tunne nykyfilosofiaa. Hän nimittäin itse selittää todellisuuden tavalla, joka muistuttaa kovasti ns. husslerilaista fenomenologiaa – eli kaikki mitä voimme tietää maailmasta suoraan, on vain aivojemme prosessoimaa  sähkömagneettisen säteilyn ja painovoiman vaikutusta. Heijastusta luolan seinässä, jos Platonia lainaisi.

Tähän viittasi myös aikamme kansanvalistaja tohtori Kemppinen blogissaan pari kuukautta sitten todetessaan, että Hawkingin kirjan mukaan “todellisuutta ei ole olemassa.”

Jumala-kiellollaan Hawking selvästi viittaa kristinuskon ja ehkä islaminkin Jumalaan, eikä kai ole selvillä idän traditioista. Sillä täsmälleen saman selityksen todellisuuden luonteesta antoivat idän viisaat jo 5000 vuotta sitten, ensin vedatietäjät ja sitten mm. Gautama Buddha.

Jos jotain kiinnostaa, niin Fritjof Capra esittelee kirjassaan Fysiikka ja Tao (1975) muitakin niin ilmiselviä yhtäläisyyksiä kvanttifysiikan ja itämaisen ajattelun välillä, että täytyy olla tiedemies ollakseen niitä huomaamatta.   

 

Gravitaatio kaikkeuden luojana

Mutta miten Hawkingin sitten taklaa Jumalan pois päiviltä?

Näin: maailmankaikkeus voi syntyä tyhjästä, spontaanisti, koska on olemassa gravitaatio!

Maailmankaikkeuden kokonaisenergia on nolla, siis mitään ei ole oikeasti olemassa, mutta paikallisia heilahteluja voi esiintyä, joten tie maailmojen synnylle on avoin. Ja niitä totta totisesti Hawkingin mukaan syntyykin, myriadeja vaihtoehtoisia maailmankaikkeuksia kaiken aikaa, ja niistä meidän universumimme on vain yksi.
   
Tuskin olen ainoa, jota tämä selitys ei ihan vakuuta.

Eikö tässä mene puurot ja vellit sekaisin: ensin on vetovoima ja se synnyttää hiukkaset, jotka vetävät toisiaan puoleensa? Eikö mieluummin päinvastoin: ensin ovat hiukkaset ja niiden olemukseen kuuluu keskinäinen vetovoima? 

Kun kerran Jumalan olemassaolo kaikkeuden luojana usein tyrmätään kysymällä kuka sitten loi Jumalan, niin eikö yhtä oikeutettu ole kysymys, että mistä sitten syntyy gravitaatio, joka luo maailman tyhjästä?

Gravitaatio on massojen keskinäinen vetovoima ja ellei alussa ole mitään, ei hiukkasen hiukkasta, niin miten muka voi olla olemassa näiden olemattomien välinen vetovoima?

Summa summarum: Suuressa suunnitelmassa ei todellakaan päästä eroon Jumalasta. Hänelle annetaan vain uusi nimi: Gravitaatio.

Kirjoittaja Tapsa

82 kommenttia:

  1. Silmäilin tämän kirjoituksen läpi ja ensimmäinen ajatus oli, että jos maailmankaikkeuden olemuksesta tiedetään 5 % ja 95 % suhteen ollaan tietämättömiä, niin kuinka merkityksellistä sen 95 % tunteminen olisi?

    Tuskinpa se antaisi vastauksia kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin, kuten että miksi olemme täällä, mistä olemme tulleet ja mihin olemme matkalla.

    Luin eilen jotakin vanhaa Voi hyvin -lehteä ja siinä oli Valtaojan haastattelu. Symppis mies!

    VastaaPoista
  2. Ilmaukset, että "tiedämme" 5 % ja 95 % on "hukassa" - kuten kosmologian professori Enqvist asian ilmaisee – ovat tietysti eräänlaisia kärjistyksiä, mutta silti totta:

    1) Galaksien pyörimisistä voi päätellä, että tavallisen aineen aiheuttama gravitaatio selittää siitä vain osan. Galakseissa (eli esim. Linnunradassamme) täytyy olla olemassa "ainetta", jota emme havaitse mitenkään, mutta jonka vetovoiman tavallinen materia tuntee. Sitä kutsutaan pimeäksi aineeksi.

    2) Kauan on jo tiedetty, että maailmankaikkeus laajenee. Viime vuosituhannen lopulla selvisi, että se laajenee koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Se ei onnistu muuten kuin jonkin salaperäisen työntövoiman ansioista. Siitä ei sitten juuri muuta tiedetäkään. Sitä kutsutaan pimeäksi energiaksi.

    Tilanne on tämä: laskelmien mukaan tavallista ainetta on 5 %, pimeää ainetta 20 % ja pimeää energiaa 75 %.

    Kuunkuiskeen kommentti puolestaan ei käsittele fysikkaa, vaan metafysikkaa. Siitä tiede ei voi sanoa mitään, vaikka Hawking toki yrittää: emme ole tulleet mistään, olemme täällä sattuman oikusta, olemme matkalla kadotukseen.

    VastaaPoista
  3. Minua viehättää sana "gravitaatio", mutta en tiedä, miten se eroaa painovoimasta, jonka Newton määritteli vallan viehättävän runollisesti: Maailmankaikkeuden jokainen materiaalihiukkanen aiheuttaa toiseen hiukkaseen voiman! Tämähän pätee myös ihmiseen. Olisiko maailmankaikkeuden materiassa kuitenkin siis myös henkeä? Jos on henkeä, voisi olla myös jumala.

    Tosin Newton jatkoi tuota kaunista määrittelyään hyvin käytännöllisesti, jopa kuivasti, että se voima on suoraan verrannollinen niiden massojen tuloon ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden neliöön.

    Tämmöisessä tipahdan luistimiltani. Mutta siis sattumaan minä uskon ja siihen, että olemassaololla ei ole mitään tiettyä tarkoitusta. On tämä kaikki niin uskomattoman mieletöntä touhua.

    Joskus alkaa pelottaa ja huimata kun miettii painovoimaa ja sitä, että jalkapohjamme askeltavat pallon pintaa. Olemme kuin muurahaiset, pää alaspäin lehdellä. Jatkan Hawkingin lukemista.

    VastaaPoista
  4. Gravitaatio on sama kuin painovoima tai vetovoima.

    Newtonin selitys pätee tietysti edelleen: massat vetävät toisiaan puoleensa. Periaatteessa samalla tavalla kuin magneetti vetää rautaesineitä puoleensa.

    Tosin Einstein suhteellisuusteoriassaan selittää saman asian eri tavalla: massa kaareuttaa avaruutta ja siten "vetäminen" on vain kuvainnollista, todellisuudessa iso massa saa avaruuteen "kuopan", johon pienempi putoaa.

    Hengellä ei ole massaa ja siksi se ei voi vaikuttaa toiseen henkeen ainakaan gravitaation välityksellä. Miten todistetaan, että henki olisi jotain muuta kuin tajunta tai tietoisuus, jotka taas ovat... niin, mitä? Aivojen sähkökemiallista ketkuilua?

    VastaaPoista
  5. Tarkastalenpa tätä Kuunkuiskeen sanomaa toisesta näkökulmasta:

    KK: "...niin kuinka merkityksellistä sen 95 % tunteminen olisi?
    Tuskinpa se antaisi vastauksia kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin, kuten että miksi olemme täällä, mistä olemme tulleet ja mihin olemme matkalla."

    Tarkoittanet "meillä" koko ihmiskuntaa, samalla olettaen, että ihmisen fyysinen keho ei ole sama kuin ihmisen todellinen olemus, joka on siis jostakin syystä tänne maailmaan tullut ja on johonkin matkalla.

    Fyysinen keho on fysiikan lakien alainen, joten se ihan taatusti kuollessaan maatuu ja luovuttaa atominsa uusiokäyttöön. (Enkä usko, että ne atomit yhtyvät viimeisenä päivänä uudelleen ihmiseksi, vaikka kristillinen oppimme niin vakuuttaakin ja kristikansa on uskovinaan.)

    Mutta millaisten lakien alainen on sitten se todellisempi ihmisluonto? Et näköjään usko, että siitä voi saada millään tavalla selkoa tutkimalla maailmankaikkeuden syntymän ihmettä ja sen aika-avaruudellista olemassaoloa?

    Mutta eikö samalla tavalla kuin ihminen on "oikeasti", ehkäpä ikuisestikin olemassa jollakin todellisuuden tasolla, niin myös alku-universumi olisi olemassa sillä samalla tasolla?

    Sillä missä tämä kokemamme maailmankaikkeus sijaitsee? Jos maailmankaikkeuksia on lukemattomia (multiversumi-teoria), niin missä ne syntyvät ja missä ne lakiensa mukaan kehittyvät?

    Tällä hetkellä fysiikka vastaa, että "ei-missään", joka vaikka onkin hyvin buddhalainen vastaus, ei voi tyydyttää totuuden etsijää.

    Miksei se "ei-missään" tai paikka, tila, tyhjyys tai mikä lieneekään, jumalan ajatus vaikkapa, ole sama kuin se missä ihminen todellisuudessa on?

    Kysynpä vaan. Koska uskon, että olemassaolon ihmettä voi lähestyä myös maailmankaikkeuden olemassaoloa ihmettelemällä.

    VastaaPoista
  6. Kuulin taannoin teoriasta, joka sijoittaisi meidän universumimme jonkun toisen universumin mustaan aukkoon. Siis meidänkin universumimme mustissa aukoissa syntyisi uusia universumeja, joiden mustissa aukoissa taas uusia jne, jne.

    Minulle kaikki tämä on jumalallista. Ei jumaluutta tarvitse tarvita, jumaluutta on minusta kaikki tämä käsittämätön, ääretön. Kuten myös se ihmeellinen "sielu", jota ei vain onnistuta löytämään, vaikka kyllä se kai olemassa on.

    Laitanpa tähän kivan linkin, tämä se vasta saa asiat suhteellistettua:
    http://apod.nasa.gov/apod/ap120312.html

    VastaaPoista
  7. Minua kyllä kiinnostaisi tässä yhteydessä Hawkingin vastaus siihen tositapahtumaan, jonka muistaakseni Kuunkuiske aiemmin muussa keskustelussa esitti ja josta minäkin olen lukenut: Ihminen on leikkauksessa nukutettuna ja kuolemankaltaisessa tilassa nähnyt koko tapahtuman ylhäältäpäin, jopa itsensä makaamassa leikkauspöydällä, kuullut ja muistanut salissa käydyt puheet ja tapahtumat.

    Jos ruumis maatuu, mikä lie kaikille selvää, niin mikä se on, joka havainnoi ja tajuaa ja pystyy välittämään tiedottomanakin ja jopa hetkellisesti kuolleena kokemaansa? Miten "sille" kuolemassa käy?

    VastaaPoista
  8. Tuollainen ruumista irtaantuminen - joko unessa, nukutettuna tai valveilla - on ollut tuttua tavaraa ainakin keskiajan alkemisteista alkaen ja myöhemmin teosofisten piirien kertomana.

    Vaikka tv-ohjelmassa mahdollisesti asiaa väitettiin todistetuksi, sitä ei ole kuitenkaan kai ikinä saatu todistettua tieteellisessä kokeessa. Vasta silloin se astuu tieteen pariin, tiedemiesten kommentoitavaksi, siihen asti se on pseudotiedettä. Valitettavasti.

    Skeptikko James Randi on luvannut miljoona dollaria sille, joka tekee valvotuissa olosuhteissa minkä tahansa yliliuonnollisen teon. Miljoona on edelleen lunastamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tullaan nyt siihen, että kaikki nuo tarinat ruumiista irtautumisista ovatkin selitettävissä jollakin fyysisellä tavalla, tai osa jutuista on silkkaa petosta, vaikka niissä muka on esiintynyt lääkäreitä ja muita luottohenkilöitä.

      Poista
  9. Minäkin olen kuullut tuosta Sarin mainitsemasta teoriasta - se kuvaa hyvin niitä "kvanttimystisia" teorioita, joihin nykyfysikka intouttaa. Tuo on lähellä sitä ns. madonreikä-teoriaa, jossa mustan aukon tms. kautta voisi siirtyä oikotietä jonnekin muualle universumissamme tai jopa naapuriversumiin.

    Mutta olenpa kuullut sellaisenkin teorian, että me elämme mustassa aukossa!

    Koko universumimme olisi siis vain musta aukko ja se mitä me pidämme "avaruuden rajana", syntyhetkenämme 13,7 miljardin (valo)vuoden päässä, olisikin vain mustan kotiaukkomme tapahtumahorisontti.

    Teoria ei ole lainkaan niin kaheli kuin miltä se voi kuulostaa. Sillä kuten tunnettua massa vääristää aika-avaruutta, ja koska musta aukko on niin massiivinen, ettei edes valo sieltä karkaa, niin sehän voisi hidastaa kokemamme ajan kulun "normaaliksi", siis tällaiseksi kuin sen koemme.

    Ulkopuolisen tarkkailijan mielestä kaikki tapahtuu kuitenkin hyvin nopeasti, sekunneissa, sillä syöksymme kohti aukon keskustaa - kohti syvyyksiä - huimaa vauhtia.

    Ja jos kuvittelemme, että tämä "ulkopuolinen tarkkailija" on vaikka "Jumala", niin ymmärrämme miksi sanotaan, että tuhat vuotta on Hänelle silmänräpäys ja miksi "syvyydestä minä huudan sinua, Herra".

    Ja vielä: mistä me muka tiedämme, että maailmankaikkeus nimenomaan laajenee? Samalla tavalla se käyttäytyisi, jos kaikki supistuisikin - täällä keskusta lähellä nopeammin kuin kehällä.

    Kvanttiteorian tulkinnat ovat ihmeellisiä, uskokaa pois.

    VastaaPoista
  10. Sarin linkki on mukava. Se kertoo maailman mittasuhteista hyvin, kunhan osaa hahmottaa, mikä ero on noilla 10-potensseilla. Se ei välttämättä ole helppoa.

    Laskeskelin jokin aika sitten Tohtori K:lla mikä on Aurinkokunnan ja Linnunradan suhde. Se on suunnilleen sellainen, että jos supistamme Aurinkokunnan (= Pluton rata) noin 1,0 cm kokoiseksi, niin Linnunradan halkaisija on 800 km.

    Eli kun hyppystemme välissä on sormus kuvaamassa koko Aurinkokuntaa, ja sen keskellä tomuhiukkanen Aurinkona, niin Linnunrata pyörii ympärillämme Suomen kokoisena. On se aika valtava.

    VastaaPoista
  11. Tarkemmin lukien tuo Sarin teoria taisikin olla juuri sama, jota yritin itsekin selittää?

    Siitä avautuukin huima syvyysnäkökulma kaikkeuteen. Loputon syöksykierre – ja jossakin myriadien sukellusten päässä ympyrä sulkeutuu ja putkahdamme alku-universumiin, jossa on se ensimmäinen musta aukko.

    (Ja kun kuva laajenee, näemme Uljaan Nuorukaisen katselevan pientä kristallipalloa, jossa tämä kaikki tapahtuu... ja kuulemme naisen äänen: Mikis, lopeta se leikki ja tule syömään!)

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kirja on vielä kesken, en pysty sitä kovin nopeasti ahmimaan. Tapsan minun ymmärrykseni mukaan ansiokas alustus, selkiyttää minulle oivallisesti sen rakennetta ja sisältöä.

    Joku ihmeellinen palo Hawkingilla tuntuu olla selittää Jumalan ei-olemassaolo tieteellisesti, minä en sitä oikein pysty ymmärtämään, ei sellainen tunnu edes kovin mielenkiintoiselta. Uskon näet Jumalan olemassaoloon ja vaikuttamiseen, vaikkei häntä oikeasti olisikaan olemassa.

    Hawking varoitteli jokin aika sitten, että muukalaiset avaruudesta saattavat olla vihamielisiä. Syövät oletettavasti maan asukkailta pään ja perseen, loput heittävät koirille, näin sen tulkitsin. Ymmärrettävää tuo on, jos ajattelee Hawkingia ärsyttäneen avaruuden olioihin usein liitettävät pelastusteoriat: "Tulevat pelastamaan meidät itseltämme!"

    Mitenkään muuten ei, hölmösti jopa ajattelin, että onko neron pää lopullisesti pimahtanut. En ole nähnyt väitteelle missään mitään perusteluja, vaikea minun on ymmärtää, mahdoton tietää, onko peräti laskukaavan kehittänyt tai löytänyt.

    Kirjan determinismi-hehkutukset ovat ihkuräleitä! - Luulen, että Tapsan on vaikea hyväksyä kysymystä: "Päätämmekö lopultakaan asioistamme, onko kaikki ennaltamäärättyä!"

    En minäkään sitä oikein voi hyväksyä, elävästi muistan kerran yhdestä asiasta päättäneeni, se ei tosin nyt tule mieleeni, mistä oli kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että minun ymmärrykseni ei yksinkertaisesti riitä saattamaan kirjaa loppuun, urheasta yrityksestä huolimatta. Minulla on matemaattisesti lahjattomille tyypillinen avaruudellisen näkemyksen puute. Kirja ei suinkaan ole helppo, vaan minusta se jopa edellyttää pohjatietoja fysiikan alalta.

      Poista
    2. Hawking ei ole ensimmäinen tähtitiedemies, joka kehottaa meitä olemaan täällä Telluksella kusi sukassa, etteivät alienit tule ja syö. Muistaakseni juuri Carl Sagan on varoitellut tästä jo kauan.

      Radiolähetyksiä on tehty noin 100 vuotta. Koska radioaalto etenee valonnopeudella, meidän metelimme voisi kuulla siis 100 valovuoden päässä. Tuossa aiemmin esittämässäni mittakaavassa, jossa Aurinkokunta on 1,0 cm ja Linnunrata 800 km, niin radioaallot ovat jo 800 metrin päässä.

      Samassa skaalassa lähin tähti sijaitsee meistä n. 30 metrin päässä eli mahdollisia kuulijoita on tarjolla jo useita. Ohjelmat ovat onneksi niin huonoja, että karkuunhan ne menevät.

      Poista
    3. "Päätämmekö lopultakaan asioistamme, onko kaikki ennaltamäärättyä!"

      Minusta olikin outoa, että Hawking tuollaisia edes ehdottelee, sillä kvanttiteoria kuoppasi deternimismin jo 20-luvulla. Mitään yksittäistä kvanttitapahtumaa ei voi ennustaa, ainoastaan todennäköisyys tiedetään.

      Mikään ei siis ole ennaltamäärättyä muuten kuin tietyllä todennäköisyydellä.

      Poista
  14. Kehostairtautumiskokemuksista; Mielen salattu voima -dokkarin viimeisessä osassahan niistä puhuttiin ja skeptiset tiedemiehet joutuivat myöntämään, että "minä" en ole aivokemiaa. Aivoissa kun ei tapahdu mitään sen jälkeen kun sydän on ollut 15 sekuntia pysähdyksissä. OBE:t kestivät useita minuutteja ja jälkeen päin sellaisen kokenut pystyi kertomaan yksityiskohtaisesti, että mitä toimenpiteitä keholle oli tehty silloin kun keho oli ollut kliinisesti kuollut ja "minä" oli katsellut katon rajasta esim. sairaalan lavitsalla makaavaa omaa kehoaan.

    VastaaPoista
  15. Pidän muuten kovasti Einsteinin lausumasta, että elämään voi suhtautua kahdella tapaa: että mikään ei ole ihmettä tai että kaikki on ihmettä.

    Sama elämä näyttäytyy totaalisen erilaisena riippuen siitä kumpien silmälasien kautta sitä katsoo.

    VastaaPoista
  16. Kun ajattelee vaikka elimistön toimintaa, niin onhan se valtava taideteos!

    Muistan kuulleeni, että yhden hengityssyklin aikana - 6 sekuntia - 10 potenssiin 22 kehon molekyyliä uusiutuu.

    W A U !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikromaailma on yhtä tutkimattoman valtava kuin makromaailmakin.

      Kvanttiteorian mukaan on kuitenkin olemassa lyhin mahdollinen etäisyys - ns. Planckin pituus - jota lyhyempää ei ole. Vähän niin kuin absoluuttinen nollapiste, jota kylmempää ei voi olla.

      Olisi kyllä aika kiehtova sellainen teoria, että kun sukeltaisi aina vain pienempään ja pienempään maailmaan, niin lopulta löytäisi suuren avaruuden, jossa galaksit purjehtisivat - ja huomaisi tulleensa takaisin tähän kokoon.

      Poista
    2. "Maantieltä hän lähti kävelemään suoraan eteenpäin yli peltojen ja ojien, ohi latojen ja läpi ojassa kasvavien pensaitten. Pelloilta hän meni aidan yli metsään, ja hän käveli kuusien ja petäjien, katajapensaitten ja kivien vierestä ja tuli metsän laitaan ja suolle. Hän kulki suon yli ja meni läpi suolla olevien metsäsaarekkeitten, jos ne sattuivat olemaan sillä tiellä, jota hän kulki. Hän jatkoi menoaan nopeasti yli jokien, läpi metsien, yli merien ja järvien ja läpi kylien, ja hän tuli lopulta samaan paikkaan maantielle, josta oli lähtenyt kävelemään suoraan eteenpäin.
      Samalla tavalla hän kulki kohtisuoraan ensimmäistä suuntaa vastaan ja lisäksi muutamia kertoja näitten suuntien väliltä. Joka kerta hän aloitti maantieltä, ja aina hän tuli lopussa maantielle samoinpäin kuin oli ollut lähtiessään. Kierroksilla ollessaan hän pysähtyi aina jonkin matkaa kuljettuaan ja katsoi ylös, ja joka kerta kun hän katsoi hän näki taivaan ja auringon, tai kuun ja tähtiä.
      Hän seisoi maantiellä ja alkoi muuttua pienemmäksi. Maantien sora muuttui kivikoksi, ja kivet kasvoivat ja tulivat yhtä suuriksi kuin hän, ja pölyhiukkaset, jotka kulkevat ilman mukana, muuttuivat hänen kokoisikseen, ja tulivat yhä suuremmiksi. Hän muuttui vielä paljon pienemmäksi, ja hän näki lopulta ympärillään myllyjä, jotka pyörivät itsensä ja toistensä ympäri. Niitten välissä oli paljon tilaa hänelle. Hän pieneni ja pysytteli myllyjen osien vieressä nähdäkseen hyvin. Kun osat muuttuivat yhä suuremmiksi, ne alkoivat tulla hämäriksi ja läpinäkyviksi, ja kun ne vielä kasvoivat, ne hävisivät kokonaan. Hän jäi lopulta yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään, eikä hän pudonnut mihinkään koska ei ollut mitään.
      Hän alkoi kasvaa takaisin ohi myllynosien ja myllyjen, ohi pölyhiukkasten ja hiekansirujen. Hän kasvoi ohi maantien soran ja oli pian maantiellä oikean kokoisena.
      Hän oli maantiellä ja alkoi muuttua suuremmaksi. Hän kasvoi korkeammaksi kuin suuret puut, jotka olivat maantien vieressä, ja hänen päänsä ulottui polvien yläpuolelle. Hän näki pian pallon muotoisena paikan, jossa hän asui, ja kasvoi kohti aurinkoa ja kuuta. Hän otti jalkansa pois maapallolta, ja hän kasvoi ohi auringon kohti tähtiä. Hän huomasi, että hän ei saavuttaisi tähtiä, sillä lähellä maata olevat jalat kasvoivat suuriksi, mutta yläpää jäi paljon pienemmäksi. Mutta hän muisti suhteellisuusteorian ja alkoi kasvaa oikealla tavalla. Hän saavutti tähdet, jotka olivat ympäri kiertäviä kylmiä ja kuumia pisteitä. Tähdet jäivät hänen alapuolelleen, ja hänen kasvaessaan kaikki katosi lopulta kokonaan. Hän jäi yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään eikä pudonnut mihinkään.
      Hän kasvoi vieläkin ja alkoi nähdä kohta myllynosia ja myllyjä. Hän kasvoi ohi myllyjen ja pölyhiukkasten, ohi hiekansirujen ja maantien soran. Hän oli pian maantiellä oikean kokoisena.
      Hän lähti maantieltä ja hän melkein itki. Hän käveli taloonsa ja otti pöydältä grapen ja halkaisi sen ja otti lusikan ja alkoi syödä. Hän tunsi grapen maun, joka muistutti tuoreen pajun parkkia ja männyn neulasia. Tämä oli muodostunut hedelmäksi. Ja kun hän söi, hänen mieleensä tuli kirkas syksy, jolloin pakkanen on puhdistanut joen veden ja pojat pyytävät koukuilla mateita, ja jolloin pakkanen on kypsyttänyt puolukat metsissä ja karpalot soilla, ja jolloin ilma on sellaista, että kun sitä hengittää, osa kaikesta siitä menee ihmisen sisälle ja tekee olon vaikeaksi."

      Maantieltä hän lähti (1958)
      Antti Hyry

      Poista
    3. Kaikki kunnia Hyrylle, mutta jo Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa (1952) Konsta Pylkkänen kehuu mitanneensa nuorena avaruuden.

      Hän teki sen katsomalla vihaisesti Sallatunturin nokasta ylöspäin aina tiettyyn pisteeseen, ottanut sen uudeksi kiinnekohdaksi ja katsonut saman verran kauemmaksi, taas uusi kiintopiste jne. Koko ajan hän merkitsi tupakka-askin kanteen, montako matkaa silmä oli kiivennyt.

      Tässä tavassa reissata ja tutkailla olevaisia on tyyliä.

      Poista
  17. Jos haluatte tietää, mitä Hawking tarkoittaa tylyllä teesillään "Filosofia on kuollut", niin käykääpä vilkaisemassa vaikka Rauno Räsäviisaan blogin (http://actuspurunen.blogspot.com) tuoretta filosofiasta kirjoitusta. Kertokaa sitten, ymmärrättekö siitä senkään vertaa kuin kvanttiteoriasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan ymmärtänyt kaikkea, mitä Rauski kirjoittaa. Vika on tietysti minun, joka olen vain lukija.

      Kunnioitan Rauskia suuresti, samoin kunnioitan vaikkapa Takkiraudan Ironmistressia, joka myös tietää kvanttiteoriat mennen tullen. Ironmistressin ansio lienee tuottaa kohtalaisen ymmärrettävää tekstiä, eli jos lukija ei ymmärrä, vika ei välttämättä ole Ironmistressin.

      Poista
    2. Puhutaan sitten hiukan ymmärrettävämmin. Mutta vain hiukan.

      http://actuspurunen.blogspot.com/2012/04/onko-gravitaatiolla-mieli-vai-onko-se.html

      Poista
  18. En nyt väitä, että Kaikkien Kansanvalistajien Kuningas Pyhä Tohtori K lukisi näitä ja viittaisi mihinkään täällä puhuttuun, vaan todennäköisesti hänen tämänpäiväisen epistolansa eräs kohta vain sattumalta sivuaa täällä aprikoitua, tämä:

    "Minulle uskonnon ja taiteen ero on häilyvä. En ole erikoisen kiinnostunut, onko jokin olemassa ja katoaako jokin lopullisesti. Olen kiinnostunut pyhyyden kokemuksesta, joka saattaa olla panteistisesti värittynyt, koska biologiset järjestelmät solutasolle asti ja siitä pienempään herättävät vahvoja tunteita, samanlaisia kuin kosmologia ja esimerkiksi ajatus miljardeista, osittain sisäkkäisistä todellisuuksista eli maailmankaikkeuksista."

    Mutta sen sijaan minäkin kehotan tutustumaan Filnatrooppisten Filosofien Faaroan Kauno-Raunon blogikirjoitukseen. Teen sen itsekin, kunhan löydän hiljaisen hetken täältä hektisen bisnesmaailman sykkeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1
      Päreeni ei ole sitä, mitä se lupaa - tälläkään kertaa.

      2
      Mitä panteismiin tulee, niin omaa elämäänsä ja etenkin sen sisällyksettömyyttähän ihminen siinä yrittää täyttää eli pelastaa ylevän luonto- tai muun 'valtavan suuren' ja 'ymmärryksen yli' menevän kokemuksen hämmentämänä ja huumaamana.

      Ymmärrän toki tämän, mutta itse en koe makro- mikro- tai minkään muunkaan tason maailmojen herättävän minussa kuin tuota samaa inhoa, jonka Sartren Roquentin kokee 'Inhossa' tonkiessaan puolimätää lehtikasaa, jossa hän kohtaa olemassaolon autenttisimmillaan.

      Olemassaolon ja elämän pyhyyden sijasta Roquentin siis kokee inhoa - [Inho, Sivullinen ja Kirjoituksia kellarista ovat synkeän hilpeän elämän- ja maailmankatsomukseni perusta].

      3
      Elämän tarkoitus ja pyhyys on perimmältään eroottinen kokemus, joka tyrannimaisen vietin eli toisen lihaan kohdistuvan seksuaalisen kiihkon ja halun vähitellen hiipuessa muuttuu oudon yleväksi ja joskus höperöksikin kaipaukseksi, joka kohdistuu 'tuntemattomiin ja saavuttamattomiin ulottuvuuksiin'.

      Pyhyys on siis alkuperältään kiimaisen Eros-sammakon kurnutusta, jonka kohde kiiman loputtua [ja sen 'väliaikoina'] ikäänkuin tyhjenee ja transsendoituu yhtä aikaa - [materiaan sisätyvä 'transsendenttisuus' on Tarkovskin elokuvien esteettinen lähtökohta].

      Niinpä esimerkiksi kunnioitetun Antti Tuurin teosofis- antroposofinen vakaumus tai Kemppisen panteistinen taipumus tuppaa hiukan huvittamaan minua, vaikka luulenkin älyllisellä tasolla ymmärtäväni ja hyväksyväni, mistä niissä on kyse, enkä siis halua ironisoida näitä lakeuden shamaaneja.

      Esimerkiksi Tuurin erinomaisen järkevinä pitämämät mutta asian hämärästä luonteesta johtuen väistämättä epäselvät perustelut steinerilaisuudelle toimivat tietysti omassa viitekehyksessään koherentisti ja ristiriidattomasti, mutta ihmiselle, joka pitää niitä vain yhtenä selitysmallina eikä suinkaan universaalina totuutena perimmäisen sanokaamme nyt vaikka panteistis-tyyppisen kokemuksen suhteen, niiden todistusvoima on joko a) olematon b) esteettiseen mielihyvään palautuvaa [esim. geometrisen järjestyksen harmonia jne.] tai c) täysin pragmaattinen eli esim. kasvatuksellisia tavoitteita palveleva.

      4.
      Pyhyydestä jää lopulta jäljelle vain isä Zosiman mätänevän ruumiin löyhkä. Siis inho. Tämänkin tosiasian vankkumaton ortodoksi Dostojevski kykeni esittämään itsessään kytevää kellariloukon miehen individualistista ateismia vastaan. Hänen taiteelliseen nerouteensa ja nationalistiseen uskonnollisuuteensa kuului erottamattomasti uskallus elää ateistisen epäilyn helvetissä. 'Edistyksellisellä' tavalla askeettis-moralistinen panteisti-Tolstoi onkin Dostojevskin älyllisiin riivauksiin verrattuna lähes naivi ellei tekopyhä.

      Poista
    2. Eikö se, että sanoo panteismissa ihmisen yrittävän vain täyttää jotain omaa sisällyksettömyyttään, rajaa pois sellaiset tapaukset, joissa ihminen ihan oikeasti haluaa ymmärtää universumin todellisen olemuksen?

      Jos muinaisajan ihminen yritti miettiä, mitä on meren takana tai mikä on tämä paikka, missä hän asuu (siis maapallo, jota hän ei ehkä palloksi arvannut) ja mikä on kuu, aurinko tai tähdet, niin siihenkö tulee sitten paikallinen filosofi, joka sanoo, että omaa sisällyksettömyyttäsi sinä tuolla vain yrität peittää?

      Miksi olemme olemassa sen sijaan, että mitään ei olisi olemassa? Se olisi paljon järkevämpi vaihtoehto, mutta tällä epätodellisella on vain pärjättävä.

      Poista
    3. En minäkään osaa väittää, että Pyhä Tohtori olisi katseellaan näitä ortografisia lakeuksia hipaissut, mutta kieltämättä asia tuli minunkin mieleeni, kun aamun epistolan luin. Aiheen yhtäläisyys on ilmeinen, tosin aihe on niin sanottu ikuisuusaihe.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  19. Pyhyyden kokemuksesta mieleeni tuli Steinbeckin Viahn hedelmien saarnaaja Casey, joka oli tullut synnintuntoon, eikä voinut enää toimia saarnaajana. Hän kun sumeilematta nai kaikki potkukelkkaa kiinnostavammat kohteet, innostavien saarnatilaisuuksiensa jälkeen.

    Tai Waltarin krapulaiset synnintunnot huorissa käynneistä, ja sellaisen jälkeiset mieltä liikuttavat kokemukset katedraalissa, yhteydet kirkkaimpaan.

    Ja ennenkaikkea tämä, suorastaan maagisen hehkuva ja hekumallinen ote Mollbergin Maa on syntisestä laulusta. Minä muistelen, että saarnaajan rooliin oli palkattu oikeasti alalla vaikuttanut mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyläkauppias se oli, se saarnaaja, oikeassa elämässä. Näin muistelen, enkä viitsi tarkistaa. Mutta ei muistaakseni kuitenkaan ollut oikeassa uskossa. Se hekumallinen ote on jo Mukan kirjassakin.

      Tarkoitat Riku, että Casey "nai kaikkia", eikä siis suinkaan kihlannut niitä?

      Poista
    2. Ei tiettävästi kihlannut, ei.

      Poista
    3. Elokuva tietenkin perustuu Mukan tekstiin, jonkunmoista epäluuloa tunnen, tai ainakin tarvetta tarkastella elokuvaa käsikirjoittajiensa, Mollbergin, Panu Rajalan ja Pirjo Honkasalon kautta. Mitkälie kunkin tarkoitusperät, ja kuka heistä vastaa esimerkiksi juuri tuosta kohtauksesta.

      Poista
  20. 'Eikö se, että sanoo panteismissa ihmisen yrittävän vain täyttää jotain omaa sisällyksettömyyttään, rajaa pois sellaiset tapaukset, joissa ihminen ihan oikeasti haluaa ymmärtää universumin todellisen olemuksen?'

    Ikäänkuin sisällön etsimisen sisällyksettömään [tyhjään] elämään ja todellisuuden olemusta koskevan 'oikean' ymmärryksen halun välille voitaisiin vetää jokin fundamentaalis-kategorinen raja tai ero?

    Tämä on sen verran naivisti psykologisoiva common sense-kysymys, että siinä piilee jopa tietty syvällisyys. Palaan asiaan.

    *
    'Miksi olemme olemassa sen sijaan, että mitään ei olisi olemassa?'

    Juuri tästä on perimmältään kysymys. Molemmissa kysymisen tavoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikö väite, että minkä tahansa ymmärtämisen tarpeen takana on vain halu täyttää tyhjää elämäänsä, ole juuri sellaista naiivia psykologisointia?

      Kaikki nähdään vain psykologiana. Kuitenkin nimenomaan psykologia pätee vain ihmisen pääkopan sisällä. Jos jotain ei ihan varmasti ole oikeasti olemassa, niin juuri sitä.

      Poista
    2. Niin... en tarkoita tuolla, etteikö maailmaa koeta vain ja ainoastaan pääkopan sisällä, koska siellähän se koetaan, ei missään muualla.

      Miksi sitten hyökkäsin psykologiaa vastaan... ehkäpä siksi, että koen sen tieteenä, joka yrittää selittää vain ihmisen käyttäytymistä. Eli näen sen tavallaan sisäsiittoisena, pelinä, joka katoaa samalla hetkellä kuin ihminenkin. Mutta katoaako maailma ihmisen mukana? En usko.

      Mutta ymmärrän kyllä nyt hieman paremmin, mitä ehkä ajat takaa.

      Poista
  21. Joskus tulee miettineeksi - vuosi vuodelta intensiivisemmin - että mikä tässä elämässä "on" tärkeintä? Sekö, että pyörittelee sanoja kuin Pillerinpyörittäjä (Khepri)? Koska, mitä se hyödyttää, kalkkiviivoilla ei tuon taivaallista! Puhun nyt tavallisista ihmisistä. On ihmisiä (on ollut ja tulee olemaan) jotka muuttavat maailmaa. (Itse en itseäni tähän kategoriaan pistä; teistä en ole yhtä varma.) Tähdet liikkuvat kuin metrojunat, Antimateria pyytää Minua lähiökapakkaan (en lähde), ja Kuu katsoo Pormestarin tyttäriä jotka puhaltelevat saippuakuplia... Paavo Nurmi, ystäväni ennen vanhaan, sanoi vähän ennen kuolemaansa että "turhinta elämässäni oli juokseminen"... Hän oli katkera grynderi. Katkerana ei ole kiva kuolla. (Mielestäni.) Sen takia pitäisi kirjoittaa kirja "Maailmankaikkeudesta anti-intellektuelleille". (Porkkanansyöjille on jo tarpeeksi paljon tehty näitä "miten pidät itsesi timminä ja syöt porkkanaa" -kirjoja.

    Rane! (Käärisitkö hihasi?)

    VastaaPoista
  22. Omassa päreboxissaan RR epäilee, onko viittaukseni husselrilaista fenomenologiaa vai eikö ole ja ynnä muuta mutkikasta - ja koska en niistä asioista oikeastaan juuri mitään tiedäkään, niin tuo tänne oikean sitaatin, jossa fenomenologinen filosofi Himanka väittelee kosmologisen fyysikko Enqvistin kanssa lämmöstä. Näin Himanka:

    "Enqvist kirjoittaa: ”Lämpö on nimittäin pelkkä nimitys, jolla tarkoitetaan molekyylien ja atomien satunnaisliikettä”. Husserlin perustaman fenomenologian kannalta lämpö ilmenee minulle, kun laitan käteni lämpöpatterin päälle. Tässä on asia itse, lämpö, jonka koen. Uskaltaudun jopa antamaan painon olla-verbille: tätä on lämpö. Enqvisthän tämän sijaan vain selittelee."

    Jos puhutaan näin paljon toistensa ohi, niin mielekästä keskustelua ei taida syntyä?

    Himanka ja Enqvist väittelevät ennen kaikkea siitä, kiertääkö Maa Aurinkoa. Enqvistin mukaan se on tieteellinen totuus. Himangan mielestä se on pötyä, sillä "väite ei tieteellisesti katsottuna ole edes tietoa".

    Aika velikultia.

    VastaaPoista
  23. Minä muuten kerran seisoin Ypäjän Matkahuollon baarissa (purettu nykyisin). Se lautalattia oli n. 5 % vinossa. Eli, kun keskustelin myyjän kanssa, minun itseni piti olla noin 6 % vinossa toiseen suuntaan. Muuten en olisi saanut sitä kuohuvaa ja haaleaa pilsneriä. Vaan asiakas olisi leimattu humalaiseksi. Ps. tästä syystä Eero Nylundin kanssa ajattelimme rakentaa Greenwichin aikaa näyttävän aurinkokellon Ypäjälle. Ettei ihmisten koko aikaa täytyisi vilkuilla omaan kelloonsa että, ohoh, auto, jolla minun pitäisi päästä Forssaan, meni jo. Tai että sen saapumiseen on vielä 26,4% aikaa.

    Ps. Aina muuten kannattaa katsoa ikkunasta ulos. Jos vaan voi.

    VastaaPoista
  24. Tiedemiesten jumalavastaisuudesta tuli mieleen kun luin joku aika sitten Richard Dawkinsin "The God Delusion"-kirjaa, jota tiedeihmiset tuntuvat arvostavan ja uskonnolliset parjaavan. Minua ärsytti suunnattomasti (niin paljon että jätin kirjan kesken)Dawkinsin ylimielinen "olen tiedemies ja siksi tiedän että uskonto on vahingollista"-asenne. Voihan se olla ja onkin että monille uskonnosta on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mielestäni jumalien olemassaolon kiihkeä vastustaminen on epätiedemäistä ja epäeettistä. Ihan yhtä epäeettistä kuin paavin lausunnot seksistä: ei pitäisi puhua asemansa ylhäisyyksistä siitä mistä ei oikeastaan mitään tiedä, se on auktoriteetin väärinkäyttöä.

    Uskon että usko (sic) voi olla niin voimakas kokemus, että jumalan olemassaoloa ei edes kyseenalaista. Ainakin minun pseudotieteellistä maailmankuvaani ei hetkauta se, että koen pyhyyttä. Ei se meikäläisen ällillä poissulje muita universumeja tai kvantteja jos elämä on ihmistä suurempi asia ja siksi pyhä - sitä ainakin minun kirjoissani jumaluus on.

    On oltava kuitenkin aika varovainen sanoessaan uskovansa jumalaan tai jumaluuteen; sen voi tulkita niin monella tapaa. Voidaan vaikka tyhmäksi luulla.

    VastaaPoista
  25. Tarkistin, tuon Dawkinsin kirja on suomennettu nimellä "Jumalharha".

    Weikkopediassa sanottiin: "Helsingin Sanomien kirja-arvioijan Martti-Tapio Kuuskosken mukaan teos houkuttelee ateisteja tulemaan ulos kaapista."

    Missä kaapissa ateistit muka on olleet? Kuivauskaapissa?

    VastaaPoista
  26. Jaan aika tasan tarkkaan Sarin ajatukset. Vaikka olenkin lueskellut näitä tietokirjoja ikäni, niin ateisti en ole. Mieluummin vaikka panteisti, oikein laajasti ymmärrettynä - niin laajasti, että se on tuolla puolen Raunon esittämää panteismin syytä: sisimpänsä sisällyksettömyden täyttäminen. Korvike siis muka.

    ihmisessähän on outo uskonnollinen pohjavire (tiedän sen, koska olen ihminen), ja minua kiinnostaa tietää mistä se johtuu. Onko se kehittynyt vuosimiljoonien aikana vai sisäsyntyistä (eli jumalallinen kipinä).

    Mitä tulee jumalan (tarkoituksella Pieni kirjain) olemassaoloon, niin tieteellisessä katsannossa asia on fifty-fifty. Mahdoton sanoa puoleen taikka toiseen. Siispä jatkakaamme etsimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Korvike siis muka.'

      Ei mikään korvike vaan 100%:nen täyttymys, jonka tarve ja kaipuu johtuu 'puutteesta'.

      Ihmiseltä puuttuu jotain perin erikoislaatuista sisältöä, jos/kun hän pyytää kuten Eino Kaila filosofian luennollaan ikkunasta ulos katsoen: 'Maailma, sano minulle, mikä sinä olet'.

      Äärimmäiseen puutteeseen [sisällyksettömyyteen] etsitään äärimmäistä sisältöä/täyttymystä eli Jumalaa tai jotain sen kaltaista[?] kokemusta.

      Niinpä jos Hawking ja Tapsa luulevat saavansa mahdollisesta Kaiken teoriasta [siis kaavoista, numeroista] täyttymyksen kaltaisen vastauksen puutteeseensa, he eivät ole ymmärtäneet, mikä/mitä heiltä oikeastaan puuttuu [eli mitä he oikeastaan haluavat], koska juuri fysikaalinen teoria on pelkkä korvike [ellei siitä tehdä maagis-lukumystistä palvonnan kohdetta ~ Pythagoras] ontologiseen sisällyksettömyyteen, kun taas varsinaisen ja lopullisen täyttymyksen voi saada vain - - hmm - - sen kun tietäis - [kuolemasta emme tiedä ja orgasmi on kuten tiedämme petollisen haihtuva täyttymys].

      Poista
    2. Hawking saa ehkä orkun kaavoista, minä en. Haluan enemmän, haluan ymmärtää.

      On vaikea yhtyä tuohon Raunon hellimään ajatukseen, että kyse on jostakin "puutteesta". Mihin tämä hypoteesi perustuu? Mistä tuollainen "puute" on ihmiseen tullut vai esiintyykö sellainen simpanssillakin?

      Vai viittaatko peräti hyvän ja pahan tiedon puuhun? Koska teimme syntiä, saamme nyt kärvistellä ikuisessa tiedon puutteessa, johon pelastus löytyy vain Neitsyt Marian sylistä?

      Osaan paikantaa oman "puutteeni" sillä tavoin, että se syntyi jo lapsena, kun katselin taivaalle ja yritin ymmärtää mihin avaruus päättyy vai eikö se pääty mihinkään. Vähän havukka-aholaisen tavalla. Muistan kuinka koin oudon tunteen, kun hetkellisesti tajusin, että molemmat vaihtoehdot ovat yhtä mahdottomia - siis kertakaikkiaan vääriä.

      Avaruus ei voi päättyä mihinkään, koska mitä on rajan takana. Avaruus ei voi jatkua äärettömiinkään, koska... koska se on vain mahdotonta, sillä "missä" se jatkuisi, "mikä" on sen olemus. Kuitenkin asiaan on pakko olla vastaus, koska maailma ja avaruus kiistatta ovat olemassa. Kyse ei ole mistään kuvitteellisesta, vaan todellisesta. Tällaiset yksinkertaiset lapsen pähkäilyt ajoivat minut tähtitieteen pariin.

      Myöhemmin teini-iässä, kun sen "puutteen" osasi suplimoida mukavamminkin, tajusin että kysymys "Mihin tai miten avaruus päättyy", on zeniläinen koan. Siis väärin asetettu.

      Niinpä olen sitten seuraavat vuosikymmenet etsinyt sitä oikeaa kysymystä.

      Poista
    3. Rane on oikeassa. Ihmisen ei pidä kysellä tyhmiä, vaan täyttää elämänsä viinalla, seksillä ja viihteellä. Se takaa satarosenttisen täyttymyksen. Kysykää vaikka Hakkaraiselta.

      Poista
    4. Puute on negatiivinen asia, jolla ei mielestäni ole sellaisia dynaamisia voimia, joita tuolla ylempänä sille joku lataa. Puute ei ole siis dynamiikkaa, se ei aiheuta mitään.

      Nälkäkään ei ole puute, vaan positiivinen tarve, joka ajaa ihmisen etsimään ravintoa. Seksinpuutekaan ei aiheuta naisessa yhtään mitään, seksi sen sijaan aiheuttaa erilaisia tuntemuksia ja kylläisyyden astettta, joten sekin on postiviinen tarve eikä ilman olo ole vaje.

      Ihan kuin olisi tyhjiä aukkoja joiden tulee täyttyä.

      Poista
    5. 1
      Ihminen kaipaa jotain. Psalmin rukoilija kuvaa tätä kaipuuta: "Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua Jumala" (Ps 42:2). "Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon" (Augustinus).

      http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1b.html

      2
      Universumi katselee itseään meissä. Mutta yhtä lailla tietoisuus näkee itsensä katsellessaan universumia. Tämä on melkein täydellinen olotila, mutta jotain yhä puuttuu.

      Jos kysyy, mitä tuo puuttuva on, päätyy samaan loputtomaan kehään kuin aina ennenkin. Tavallaan jo kysymys itsessään on puute. Se on koan, johon ei ole vastausta.

      Ei siis pidä kysyä mitään. Pitää vain sanoa päättäväisesti: Minä se olen. Jumalan kuva ja kaltaisuus.

      Tule siksi, mikä olet [Nietzsche].

      Poista
    6. Niin kaipaakin ihminen jotain, Jumalaakin, ja se kaipuu on positiivinen ja kaunis asia, täydentymistä, lisääntymistä, mutta ei minusta paikkaamista, jota puutteen korjaaminen on. Ihminen kaipaa hyvän vuoksi, lisän vuoksi, ei siksi, että olisi tyhjiö, että jotain puuttuisi, vaan siis kerryttääkseen puutarhaansa suurempaan kukoistukseen.

      Puute edellyttää, että tietää, mitä kaipaa, asia on rajattu. Kaipuu on semmoista, että usein ei tiedä, kohde on epämääräinen ja ideaalinekin.

      (Aamuajatuksia.. ei mitenkään tieteellisiä, vaan ihan omia.)

      Poista
    7. Buddhalaiset sanovat sen mielestäni osuvammin: ihmisen elämä on kärsimystä, koska mikään maallinen ei poista tyhjyyttä hänen sisältään.

      Syynä on se, että ihminen takertuu "minäänsä", kuvittelee olevansa jotain erillistä ja pysyvää. Minuutta ei ole. Tämän kun oivaltaa, puute raukeaa. Siksi "puute" ei ole mikään vastaus mihinkään, vaan mielen harha.

      Lisäksi se on eri asia kuin maailmankaikkeuden synnyn ja kehityksen ymmärtäminen. Tietysti voi väittää, kuten Rauno väittääkin, että tämä "puute", kaipuu jumalaan, ajaa ihmisen tutkimaan syntyjä syviä. Mutta mitä sitten.

      Ei se silti ole mikään vastaus mihinkään, eikä mitään kehää ole olemassakaan. Ei ainakaan muussa mielessä kuin juoksupyörässä ravaavana oravana.

      Poista
    8. Minuutta ei ole. Tuossapa oiva mantra, jota toistaa istuen jooga-asennossa, kämmenet ylöspäin, levollisesti, kaksi sormea vastakkain (peukalo ja keskisormi?).

      Olen tosissani. Voin saada kiinni tuosta ajatuksesta ja jopa yhtyä siihen hetkeksi, kunnes tipahdan ja huomaan väittäväni vastaan.

      Kuka tai mikä se sitten on, joka minun sisälläni tulkitsee kaikkea ympärillä olevaa? Tai kutka tai mitkä ne ovat - olen selvästi moniääninen tapaus, sillä väittelen keskenänikin.

      Poista
    9. 1
      Minuus tietoisuutena on siitä merkillinen 'harha', että se kykenee kyseenalaistamaan oman olemassaolonsa. Sitäpaitsi harhat yleensä katoavat siksi aikaa, kun niitä ei ajattele. Tietoisuus sen sijaan toimii valveilla ollessamme eri muodoissaan koko ajan, mutta se toimii myös unissa tiedostamattomana - [todennäköisesti eläimetkin näkevät unia, mutta ne eivät kirjoita unistaan kirjoja ;\].

      2
      Silmä eli tietoisuus, joka näkee maailman, on todellisempi kuin maailma.

      Mikään evidenssi tai argumentti ei kuitenkaan [tietenkään] voi todistaa edellistä väitettä oikeaksi tai vääräksi, koska se on ontologis-transsendentaalis-kategoris-paradigmaattinen perusta, joka ajattelun itsereflektiona ylipäätään mahdollistaa.

      Jos joku nyt kuitenkin sellaisen todistuksen yrittää esittää [empiristi, joka operationalisoi kaiken mahdollisen havainnon - jopa tietoisuuden, ikäänkuin sen voisi havaita], niin hän ei ole ymmärtänyt, mistä puhutaan.

      Tietoisuus on peruuttamattomasti ja palautumattomasti yhtä aikaa subjekti ja objekti. Tietoisuus ei voi asettua toisen tietoisuuden kohteeksi samassa mielessä kuin havainnon objektit asettuvat.

      Suuri osa luonnontieteestä kuitenkin elää tällaisen väärinkäsityksen varassa ja pyrkii lähes kolonialistisella voimalla korvaamaan jopa tietoisuuden [ja ylipäätään fenomenologisen ulottuvuuden] deskriptiivis-operationaalisella selittämisellä - ikäänkuin ilmiöt tyhjentyisivät absoluuttisesti niistä tehtyihin kaavoihin.

      Jos näin olisi, täytyisi tietoisuudenkin tyhjentyä niihin, sillä onhan juuri tietoisuus ollut mahdollistamassa noitten havaintojen ja niistä tehtyjen kaavojen synnyn.

      Itse en ole koskaan ymmärtänyt, mitä niin suuresti ihailtavaa [paitsi tietysti esteettisessä mielessä] voi olla maailmankaikkeudessa, muurahaisissa, aineessa ja ennenkaikkea kaavoissa, jotka niitä kuvaavat ja selittävät, koska maailma on harhaa - nimenomaan maailma, mutta ei tietoisuus maailmasta!

      Tietoisuus on valo, joka paljastaa maailman pimeyden.

      Poista
    10. Tietoisuus on suuri arvoitus: miten tyhjästä sattumalta syntynyt materia/energia on onnistunut luomaan otuksen, joka yrittää ymmärtää luojaansa ja ennen kaikkea tajuaa oman olemassaolonsa!

      Tuo mysteeri on minunkin mielestäni Se Suuri Kysymys.

      Mutta maailmankaikkeuden ja muurahaisten olemuksen ja toiminnan ymmärtämisen ideasta olen tietysti eri mieltä: siinä on mieltä.

      Mutta mikä on tämä Tietoisuus ja mistä se on tietoinen, tyhjästä syntynyt, jos kohde onkin harhaa? Onko se tietoinen siis ei-mistään?

      Jos mennään ihan solipsismiin asti - eli ei ole mitään muuta kuin minun tietoisuuteni - niin jäähän silti se kysymys, että mikä on tämä "minun tietoisuuteni", mistä se on tullut jne.

      Buddhalaiset ja muut idän opit sanovat myös, että maailma on harhaa - ja samaan tulokseenhan tulevat nykyfyysikotkin - mutta miten voi olla varma, etteikö tietoisuuskin olisi sitä samaa harhaa?

      Tuskinpa Raunokaan antaa Tietoisuudelle ikuista olemassaoloa? Ja jos annat, niin millä perusteilla?

      Poista
    11. Iines kysyi, että jos minuus on harhaa, niin mikä on se moniääninen kakofonia, joka hänenkin sisällään mekkaloi ja touhottaa?

      Hyvä kysymys. Jos oikein, oikein, oikein tarkkaan tutkailee itseään ja ajatuksiaan, voi huomata, että kaiken sen lörpötyksen, väittelyn yms takana, jossakin, on vielä eräs "hiljainen tarkkailija", se joka ei ota osaa väittelyyn, mutta "näkee meidät" kaikea aikaa. Sitä emme pysty, emmekä osaa yrittääkään huiputtaa, itseämme kyllä.

      Sen tarkkailijan voi kuvitella jumalaksi tai omatunnoksi tms, mutta juuri se on häivähdys siitä "oikeasta minuudesta", joka on tietoinen itsestään ja maailmasta.

      Näiden termien kanssa täytyy tietysti olla tarkkana, jotta ymmärtäisi mikä ero on "mielellä" ja "itsellä" jne. Esim. zenissä "mieleksi" kutsutaan sitä päänsisäistä lörpöttelijää. Sitä joka estää meitä mm. meditoimasta, koska ajatukset alkavat harhailla. En nyt muista, onko se zeniläinen sanonta vai oma keksimäni, että "mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä". Totta kuitenkin, tässä katsonnossa.

      Meditaatioon on hyvä ohje se tieto, että "mieli" voi toimia vain menneessä tai tulevassa - se muistelee tai kuvittelee, ja molemmissa se on aika peto. Mutta heti kun palaa tähän hetkeen, mieli vaikenee. Hetkeksi: sitten se yrittää taas viedä ajatukset menneisiin tai tuleviin.

      Meditaation tekninen idea on siis palata aina tähän hetkeen. Siihen käytetään mantroja yms, jotka ovat vain teknisiä apuvälineitä. Niissä ei ole muuta sisältöä.

      Mikä on meditaation muu idea, se on toinen juttu.

      Poista
    12. 'Tuskinpa Raunokaan antaa Tietoisuudelle ikuista olemassaoloa?'

      No en varmasti anna.

      Kysymys tietoisuuden ontologiasta on kuitenkin filosofisesti merkittävä. Palaan siihen piakkoin - mahdollisesti täällä tai päreen muodossa tai molemmissa.

      Viime tunteina olen kuitenkin kohdannut blogissani kuoleman silmästä silmään ja alan olla senkin vuoksi hiukan väsynyt. Mutta käyhän tuo kellokin näköjään jo kolmea. Hyv' yötä siis.

      Poista
    13. 'Mutta maailmankaikkeuden ja muurahaisten olemuksen ja toiminnan ymmärtämisen ideasta olen tietysti eri mieltä: siinä on mieltä.'

      Maailmankaikkeuden ja muurahaisten mieli 'sijaitsee' sinun mielessäsi - ei maailmankaikkeudessa ja sen muurahaisissa itsessään, koska maailmankaikkeus/muurahaiset eivät reflektoi itse itseään. Sinä reflektoit niiden 'puolesta'. Niinpä sinä olet maailman mieli. Ilman sinua eli sinun tietoisuuttasi maailma olisi mieletön eli vailla mieltä.

      Miksi näin on? Miksi juuri sinä olet kykenevä representoimaan maailmaan/maailman mieltä?

      [to be continued - hyv' yöt' jo viimeinkin]

      Poista
  27. Siinä missä Tapsa katseli taivasta ja tähtiä minä katselin kaloja jotka uivat. Oli heinäkuinen iltapäivä, loikoilin laiturilla; aamupäivän olin lukenut saksan epäsäännöllisiä verbejä, elokuun 1nen päivä minun piti tenttiä saksankielen ehdot. Kalat ovat kauniita, kukin omalla tavallaan. Olin varma, aivan varma, että ne tajuavat ihmisiä paremmin, mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiä katselin illalla ja yöllä, aamulla katselin muurahaisia ja muita mönkijäisiä. Eilenkin mökillä jäin lumoutuneena tuijottamaan muurahaispesää, josta murkut ihan vyöryivät - todella! - auringon paisteeseen. Illalla ne olivat poissa.

      Poista
    2. " ... muurahaisia ja muita mönkijöitä" ... Loukkaavaa. Ymmärrän asian niin että ihmiset, nämä vitun "homot", ovat eläneet niin vähän aikaa, he eivät ymmärrä mistään mitään. Me, Formicidaet, olemme eläneet ennen dinosauruksia ja tulemme elämään, rakkaat sapiensit, muutama sata miljoonaa vuotta teidänkin jälkeenne.

      à plus tard

      Poista
    3. Mönkijä on paholaisen keksimä moottorikulkuneuvo, mutta mönkijäinen on myrmicinaedien jalosukuisen ampiaisvyötäröisten heimon kaunottaria, jonka nimeä en vain tiennyt.

      Mutta totta tosiaan - Mikishän on jonkin sortin biologimaisteritohtori, joten voisit alustaa meille vaikka jonkin muurahais- tai hämähäkkiopuksen. Minä ainakin lupaan lukea ja kommentoida hartaasti asian ja polun vierestä uuninpankolta käsin.

      Poista
  28. "... pitkiä kirjeitä hän kirjoittaa/ja putoavan lehden lailla..." Syksy. Minä yritin suomentaa Heinrich Heinea. Se, että minulla oli saksan kielestä ehdot, ei mikään rajoitus ollut. Plarasin sanakirjoja. Mutta sitten kun tajusi että minulta puuttuu myös sanoja joita ei sanakirjoissa ole, suomalaisia sanoja, ymmärsin lopettaa. Samalla tajusin etten ymmärrä "paskaakaan runoudesta".

    "omena pomena pom".

    VastaaPoista
  29. Lisään vielä loppukaneetiksi, että vaikka alustuksestani voisikin saada sellaisen käsityksen, että etupäässä kritisoin Suurta suunnitelmaa ja sen tekijöitä, niin käsitys ei ole ihan oikea.

    Halusin huomioillani vain helpottaa mahdollisen lukijan (toivottavasti sellainenkin oli) urakkaa ymmärtää, mikä kirjassa on tiedettä eli totta ja mikä visiointia eli arvausta.

    Kirja ei ole ihan niin hyvä ja merkittävä kuin Ajan lyhyt historia, mutta on se ihan hyvä ja lukemisen arvoinen, jos nämä asiat kiinnostavat.

    Mutta Jumalaa pojat eivät saaneet hengiltä. Yrityskin oli aika ponneton, jumalan kiitos.

    VastaaPoista
  30. Vasta-alkajalle suosittelisin kosmologian professori Kari Enqvistin pientä kirjasta Suhteellisuuteoriaa runoilijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonoja kommentteja/alustuksia en täällä ole tavannut. Toiset kirjailijat (Kuunkuiske ja Iines), ovat minulle kaukaisia. Uuno Kailas on minulle läheinen, ja Tapsan analyysi hänestä... on hyvin kaunis. (huokaus) Tästä spekulatiivisesta maailmankaikkeudesta olen samaa ja eri mieltä. (Ikään kuin sillä olisi merkitystä. Ei ole.)

      Uskon biologiaan. (huokaus)

      Poista
  31. Rauno: "Maailmankaikkeuden ja muurahaisten mieli 'sijaitsee' sinun mielessäsi - ei maailmankaikkeudessa ja sen muurahaisissa itsessään, koska maailmankaikkeus/muurahaiset eivät reflektoi itse itseään. Sinä reflektoit niiden 'puolesta'. Niinpä sinä olet maailman mieli. Ilman sinua eli sinun tietoisuuttasi maailma olisi mieletön eli vailla mieltä. "

    Totta, en väitä vastaan. Enkä ole ikinä väittänytkään.

    Tietysti voi kysyä, että kun "minä", tähtien pölystä syntynyt, olen "mielekäs" eli voin tajuta itseni ja olemassaoloni ja maailmankaikkeuden ja muurahaisenkin olemassaolon - niin miten helvetissä "minä" nyt niin erinomainen olen?

    Lyhyesti, tiivistäen: kun kerran "minulla" on "mieli" eli tajunta/tietoisuus, niin millä perusteella voimme olettaa, ettei "maailmankaikkeudellakin" sitä olisi? Ettei se olisi maailmankaikkeuden ominaisuus, siinä missä gravitaatiokin?

    Kun kerran maailmankaikkeuden pienellä osalla - "minulla" - on "tietoisuus", niin miksei sitten sillä kokonaisuudellakin? Miten sen voi siitä erottaa? Pitäisi ensin tietysti tietää, mitä se on.

    VastaaPoista
  32. 'Ettei se olisi maailmankaikkeuden ominaisuus, siinä missä gravitaatiokin?'

    On kategorisesti kaksi eri asiaa 'tietää jotain' [tämä on kivi] ja 'tietää/tiedostaa, että tietää jotain' [tiedostan tietäväni, että tämä on kivi].

    Itsereflektio/itsetietoisuus, jonka jälkimmäinen 'kehä' ilmaisee, on nimenomaan ihmisen tajunnan ominaisuus.

    Jos sanoo, että tietoisuus on maailmankaikkeuden ja gravitaation ominaisuus [riippuen siitä missä muodossa väittämänsä esittää] ajautuu a] tautologiaan, jossa sama asia ilmaistaan ja määritellään kahdella samaa tarkoittavalla termillä [kaikki poikamiehet ovat naimattomia], b] reduktionistiseen virhepäätelmään, jossa halusta vedetty tietoisuus-kaniini taiotaan takaisin hattuun c] trivialiteettiin = ruusu on ruusu on ruusu jne.

    Älä siis sekoita päätäsi yhtään enempää. Et sinä ole gravitaatio etkä maailmankaikkeus, joskin sen verran myönnän, että tietoisuus saattaa analogisesti toimia samalla tavalla kuin maailmankaikkeus [!]

    Mutta tämäkään ei tarkoita tietoisuuden ja maailmankaikkeuden identtisyyttä, koska tietoisuus väistämättä representoi kaiken havaitsemansa ajatuksellis-kielellisesti - myös samuuden, jolloin samuus voidaan ilmaista vain kriteereistä käsin todistamalla eikä 'suoraan' havaitsemalla, mitä se sitten kokemuksellisesti tarkoittaisikaan - [tällä kertaa matematiikka jää samaan representaation ansaan kuin tietoisuuskin].

    Samuutta on mahdoton todistaa loogisesti ajatumatta paradoksiin ja empiirisesti samuutta ei ole olemassa kuin tilastollisena todennäköisyytenä.

    Tietoisuuteen sovellettu fysikaalinen reduktionismi on kategorinen virhepäätelmä [eli imaginaatiota] siinä missä yritys meditoida itsensä 'valaistumiseen' asti on itsesuggestiota ja imaginaatiota.

    Ensin mainitussa rationaalinen päättely lankeaa metaforiseen kausaliteettiin fysikaalisen faktan sijaan ja toisessa ihmisen psyyke tai mieli 'kohoaa' kuvittelun korkeimmalle asteelle yrittämällä olla kuvittelematta mitään.

    Mitä tietoisuutemme erinomaisuuteen tai mitättömyyteen tulee, niin siihen palaan vielä. Tietoisuus on nimittäin kaikkein erinomaisin ja kaikkein kirotuin asia, jolla ihmistä on evoluutionsa edetessä siunattu.

    VastaaPoista
  33. Minun pääni sekoamisesta ei ole pelkoa, sillä ajattelen aina yksinkertaisesti. Ymmärrän kyllä hyvin tiedon ja tietoisuuden eron. Ymmärrän senkin, että "luomme maailman" tajunnassamme.

    Siksi palaankin laajempaan kuvaan, peruskysymysten peruskysymykseen: millä perusteella erotat kiven ja tietoisuuden toisistaan?

    Ei puhuta nyt siitä, miten ihminen ne käsittää ja miten ajatusprosessi toimii, vaan mitä ne ovat perimmältä olemukseltaan.

    Samastahan ne ovat syntyneet. Ei ole olemassa erillistä "alkukiveä" eli materiaa ja erillistä "alkutietoisuutta" eli henkeä. Vai onko?

    Mistä muusta tietoisuus voi olla peräisin kuin materiasta/energiasta, hiukkasista, kvanteista ja kvarkeista?

    Sanopa se.

    Jos pitäisi ottaa kantaa siihen, että loiko aine hengen - eli materia tietoisuuden - vai päinvastoin henki aineen, niin sanoisin, että emme tiedä. Samasta lähteestä ne kuitenkin lienevät peräisin. Tyhjästä? Jumalasta?

    Ja onko todella niin, että tietoisuus "väistämättä" toimii aina "ajatuksellis-kielellisesti"? Jos istuu vaiti ja on ajattelematta, ei tietoisuus siis ole silloin tietoinen itsestään?

    Väitänpä, että on. Tietoisuus operoi sanoin ja käsittein, mutta onko se niistä syntynyt. Siis "tajunnan ominaisuus", sanoit. Mutta mistä on syntynyt tajunta? Kehällä ollaan.

    Huomautan vielä, etten julista mitään näkemystä tai aatetta - lähestynhän asiaa kvanttiteorian ja kosmologian kautta - enkä siis yritä tupattaa mitään vastauksia. Esitän ainoastaan kysymyksiä asioiden perimmäisestä luonteesta.

    Minua eivät kiinnostaa miksi-kysymykset. Minua kiinnostaa se, missä olen. Mitä tämä on?

    VastaaPoista
  34. Olen jo periaatteessa vastannut noihin esittämiisi kysymyksiin, mutta ainahan voi yrittää selventää. 'Yksinkertainen' vastaus saattaa kuitenkin näitä asioita käsitellessä olla vielä vaikeammin ymmärrettävissä kuin monimutkaisella tavalla abstrakti.

    Seuraava kieltämättä monimutkaiselta vaikuttava kysymys on perimmältään hyvin yksinkertainen joskin äärimmäisen abstrakti.

    Miksi todellisuutta voi hahmottaa kognitiivisesti [erotuksena esteettiseen kokemukseen, meditaatioon ja ylipäätään imaginaariseen samaistumiseen] vain representaatioina [kielellisen edustuksen kautta] eikä suoraan ja välittömästi?

    Toisin sanoen: miksi loogisesti kommunikoitavissa oleva tietoisuus [imaginaarinen 'tunnistaminen' konstituoituu siis tässä eri tavoin kuin symbolinen tietoisuus] todellisuudesta vaikuttaisi mahdollistuvan vain välittömän havainnon negaationa [kieltona, vieraantumisena, etäännyttämisenä] eikä aistihavainnon affirmaationa [vahvistamisena, myöntämisenä, imitaationa, toistona] kuten taiteessa vaikuttaisi tapahtuvan?

    Saadakseen edes osittaisen vastauksen tämä kysymys implikoi uuden ongelmanasettelun. Siitä [ehkä] myöhemmin.

    VastaaPoista
  35. Jos miksi-kysymykset eivät kiinnosta, niin kommentointi loppuu luultavasti tähän. Minua kun pelkkä havainnointi eli mitä? ei erityisemmin kiinnosta. Se ei ole älyllisesti kovinkaan haastavaa, joskin toimii kyllä mainiosti imaginaarisena terapiana.

    VastaaPoista
  36. Miksi-kysymykset kiinnostavat minua enemmän kuin mitä-kysymykset. Kun se, että jokin on, on kuitenkin. Vaan se, että miksi jokin sitten on, se vasta uteliaisuuden herättää. Se on mielesätni tärkeämpää ja syvällisempää.

    Lapsen kehityksessäkin voidaan erottaa 1) mikä-kysymysten kausi, jolloin lapselle riittää kohteen nimi. Jonkin ajan kuluttua seuraa tärkeä 2)miksi-kysymysten kausi, jolloin lapsi pohtii syitä ja seurauksia. Tämä tie kai vie eteenpäin.

    PS Tällä en halua ottaa kantaa itse aiheeseen, mutta mielestäni tuo mikä-miksi-akseli on osittain asenne- ja temperamenttikysymys. Jos on syvällinen pohdiskelija, haluaa kai tietää ennen kaikkea, miksi!

    Mutta siis, voihan tuota mitä-asiaakin pohtia syvälle mennen. Jos sitä syvyyttä siinä kohteessa sillä kysymyksellä on.

    VastaaPoista
  37. En malta olla jatkamatta omaa triviaalia jutusteluani, tästä mitä-miksi-merkityksellisyydestä.

    Kun lapseni oli alle kouluvuotias, hän tutki pihan nupulakiveystä rännin alastulon kohdalla. Ohi kulki muuan talon naisista, joka sanoi äreästi, että ei niitä kiviä saa kaivaa ylös. Lapsi hymnyili aurinkoisesti ja sanoi, että hän katsoo vaan, mitä kivien alla on.

    Minusta tuo mitä-kysymys tuossa paikassa oli kyllä mitä syvällisin.

    VastaaPoista
  38. Tarkoitin olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä.

    Miksi-kysymyksillä tarkoitin sellaisia kuin "miksi olemme täällä", siis maailmassa, "miksi maailma on luotu", jne koska ne johtavat niin helposti jumaliin ja mystiikkahyytelöön. (Ja kohta joku tärkeä henkilö kysyy ihan vakavissaan "miksi Jumala salliin pahan".)

    Minua kiinnostaa kysymys "mitä on tämä todellisuus", koska tämä todellisuus selvästi on olemassa. Tietysti siitä voi johtaa kysymyksen "miksi todellisuus on olemassa", kun tarkoittaa että millä tavalla se on syntynyt. Siis miten.

    Kun Hawking sanoi, että filosofia on kuollut, hän tarkoitti että se on degeneroitunut sisäsiittoiseksi kieli- ja käsitepeliksi, joka pyörii ihmispsyyken ympärillä. Maailman olemassaolon hetkellä nolla ei ollut filosofiaa eikä sen sääntöjä. Ei ollut fysiikan eikä logiikankaan sääntöjä. Sen sijaan Hawkingin mukaan oli olemassa gravitaatio.

    Maailmankaikkeuden ja olemassolon historia tiivistettynä:

    13,7 miljardia vuotta sitten syntyi Olemassaolo (= energia/materia ja gravitaatio)
    5 miljardia vuotta sitten syntyi Elämä
    0,01 miljardia vuotta sitten syntyi Tajunta/Tietoisuus

    Kysymys: kun gravitaatio syntyi siksi, että se on materian ominaisuus - eli Olemassaolon (eli maailmankaikkeuden) sisäänrakennettu ominaisuus - niin miten syntyivät elämä ja tajunta ja tietoisuus?

    Eikö olisi aika asiallista kuvitella, että myös elämä on materian/kaikkeuden/olemassaolon sisäänrakennettu ominaisuus?

    Jne.

    VastaaPoista
  39. Mitä-kysymys ei todellakaan tarkoita pelkkää havainnointia!

    Se tarkoittaa juuri tuota Iineksen kuvaamaa eli käännetään jokainen kivi.

    Etkä sinä Rauno minun kysymyksiini vastannut. Itse asiassa et edes ymmärtänyt kysymystäni.

    VastaaPoista
  40. Me emme taida edes puhua samasta asiasta. Jatkan seuraavasti, mikäli tekniikka pelaa [aiempi linkki-kommentti ei näy täällä].

    http://actuspurunen.blogspot.com/2012/04/tietoisuus-holismi-ja-aivojen-teatteri.html

    VastaaPoista
  41. Perehdyn vappuna tuohon Raunon päreeseen. Että löydänkö siitä mieltä.

    Kävin jo huomattamassa Räsälässä, että tässä alustuksessa mainitsemani suomalaisen kvanttimystiikan suuri nimi, hiukkasfyysikko K.V. Laurikainen, kirjoitti yhdessä Raunon peräässään siteeraaman sosiaalipsykologia ja oikeistopoliitikko Kullervo Rainion kanssa 1990 kirjan Todellisuus ja kuvajainen.

    Kirjassa, jonka tietysti olen lukenut jo tuoreeltaan, he pohtivat juuri näitä samoja asioita kuin mekin nyt - ja puhuivat muistini mukaan aika samalla tavalla toistensa ohi kuin mekin nyt. Heillä oli kuitenkin yhteistä sen verran, että he molemmat olivat vakaumuksellisia kristittyjä ja uskoivat Jumalaan.

    Seurasin aikoinani muutaman Laurikaisen luennon suhteellisuusteoriasta.

    VastaaPoista
  42. Kullervo Rainio oli myös runoilija ja pohti näitä asioita tähän tyyliin vuonna 1946:

    Nuori mies

    Tuhansien linnunratojen joukossa
    on yksi tavallinen linnunrata
    - ei suurempi eikä pienempi muita.

    Sen linnunradan miljoonien tähtien keskellä
    on yksi tavallinen tähti.

    Sen tavallisen tähden kiertolaisten joukossa
    on yksi piskuinen, kieppuva kiertolainen.
    Ja sen kieppuvan kietolaisen pinnalla
    niinkuin pisteitä
    kummallisia kaupunkeja...

    Ja kummallisissa kaupungeissa
    niinkuin hämähäkinseittiä
    - katuja.

    Pienen kadun
    viidennen talon
    kolmannen ikkunarivin
    kuudennesta ikkunasta
    katselee kauas vakavaotsainen nuori mies.

    Hän keskustelee Luojansa kanssa
    asiantuntevasti,
    miten tämän maailman järjestäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1
      Oikein hyvä runo.

      Joskus kauan sitten olen sen lukenut jossain - olisko ollut jo Kotkan kaupungin tai sitten hiukan myöhemmin Töölön kirjastossa.

      Minun on helppo samaistua runon nuorukaiseen.

      Luoja-sana ei minua tässä[kään] häiritse [olenhan nihilisti enkä agnostikko tai ateisti], koska Jumalan kanssa 'kommunikoidessaan' ihminen todellisuudessa keskustelee tuntemattoman itsensä kanssa, joka väistämättä on osa maailmankaikkeutta.

      Ihmisessä maailmankaikkeus on tullut tietoiseksi itsestään. Tämänkaltaista tietoisuutta voimme kutsua Jumalaksi ilman, että sitoudumme mihinkään uskontoon.

      Nimitettäköön tällaisen jumala-tulkinnan nihilististä lähtökohtaa blogini entisellä nimellä 'pragmaattiseksi solipsismiksi' [nyt oikein kirjoitettuna].

      2
      Kullervo Rainion tutkimusparadigma ja -menetelmä tietoisuuden holistiseksi tutkimiseksi on mielenkiintoinen, joskaan en itse suhtaudu tällaiseenkaan tieteeseen kovin innokkaasti, koska minun mielestäni tietoisuuden tutkiminen on kategorisesti mahdotonta niin kauan sen mahdollistaa juuri tietoisuus itse.

      Tämä merkitsee, ettei tietoisuus voi olla havaittava kohde vaan virtuaalinen prosessi, jonka ytimessä on ei-mitään eli kaikki mahdolliset ja mahdottomat mahdollisuudet. Toisaalta jos ei ole tietoisuutta, mitään ei kyetä tutkimaan.

      Entä miksi meidän pitäisi tutkia tietoisuutta tieteellisesti? Mitä me oikeastaan haluamme tietää, kun tutkimme tietoisuutta?

      Entä onko tieteellisessä tutkimisessa ylipäätäänkään kyse halusta päästä lähemmäs totuutta [Platonin 'jumalallinen' Totuus]?

      Luultavasti on, joskin totuus näyttää myöhäiskapitalismissa muuttuneen aina vain pragmaattisemmaksi. Totuudesta on toisin sanoen tullut yhä enemmän pelkkää kauppatavaraa ja yhä vähemmän henkisesti eli itsessään arvokasta teoreettis-abstraktis-esteettistä tietoa.

      3
      Niinpä siis täytyy jatkaa kysymistä.

      Jos saisimme muka jotain varmaa tolkkua tutkimuksemme 'kohteesta' eli tietoisuudesta [kyseessä ei kuitenkaan edes voi olla kohde kuin hyvin epäsuorasti, kuten Rainiokin muistuttaa], niin mitä me sillä tiedolla tekisimme?

      Myisimmekö sen pörssissä eniten maksavalle? Kyllä. Markkinatalouden vapaus ja tiede löisivät jälleen kättä?

      4
      Näpit irti tietoisuudesta kapitalisti-tiedemies! Et kuitenkaan halua muuta kuin tuotteistaa 'tietoisuus-löytösi' [mitä keinotekoista 'äly-artefaktaa' ne sitten ikinä ovatkaan] hyper-mega-brändiksi, jonka tarkoitus on mennä kaupaksi ympäri maailmaa jopa paremmin kuin muinainen hittituote kristinusko tai idioottimaiset tietokonepelit, joita nykyään myydään yhä idioottimaisemmiksi muuttuville, klassisesta sivistyksestä mitään tietämättömille taloussubjekti-ihmisille ympäri maailmaa.

      Tällainen on typerää, alhaista ja tietysti tietoisuuden täydellistä väärinkäsittämistä, väärentämistä ja raiskaamista.

      Mutta sellainen on kapitalisti-tiede-ihminen: pääoman liekanarussa juoksenteleva addikti, jolle syötetään yhä vain lisää uusimman teknologian kertakäyttö-roskakulttuuria.

      Tietoisuudesta tulee [on jo osittain tullut] kapitalistisen sivilisaation ja kapitalistisen ihmisen viimeinen kulutustavara, jota ei voi enää uusintaa, kun se kerran on brändätty.

      Jäljelle jää pelkkä tekninen romu, jota kierrätetään ja josta viimeisellä kierroksella tehdään digitaalisia aseita, joilla voi tappaa siististi mutta tehokkaasti kaikki ne tarpeettomat ja hyödyttömät, jotka eivät suostu käymään kauppaa ja kuluttamaan.

      5
      Siihen päättyi ihmiskunta ja ehkä koko ihmislaji, jolle evoluution kuluessa kehittyi kaaosteoreettisen perhosefektin prosessissa autopoieettisesti holistis-psykofyysinen tietoisuus.

      Sokea evoluutio antoi ihmiselle lahjan, jota ihminen kuitenkin käytti yhtä sokeasti kuin itseään kontrolloimaan kykenemätön evoluutio-äitinsä.

      6
      'Oi väsynyt sieluni, älä enää kysy miksi!' [Nietzsche].

      Poista
    2. (Täällähän käydään kahden rintaman keskustelua... Siirrän siis kommettini RR-pärelootasta tännekin, vaikka täällä ehkä vastaisin eri sanoin:)

      RR: "Ihmisessä maailmankaikkeus on tullut tietoiseksi itsestään. Tämänkaltaista tietoisuutta voimme kutsua Jumalaksi ilman, että sitoudumme mihinkään uskontoon."

      Juuri niin, hyvin muotoiltu. Näin minäkin asian (ja jumalan) näen.

      Mutta totta kai maailmankaikkeutta ja tietoisuutta pitää tutkia, ilman että tietäisimme mitä sillä tiedolla tekisimme. Sitä voi tutkia tieteellisesti ja sitä voi tutkailla kukin sisimmässään.

      Markkinataloutta en tähän sekoittaisi, sillä sehän on vain tämän hetken vastaus ihmisyhteisöjen toimeentuloon. Vaikka palaisimme metsästäjä-keräilijöiksi, nämä ajatukset häiritsisivät rauhaamme.

      Kyse on samasta kuin vuorikiipeilijällä, jolta kysyttiin miksi hän haluaa kiivetä vuoren huipulle. Siksi, että se on siinä, vastasi kiipeilijä.

      Poista
    3. 1
      'Markkinataloutta en tähän sekoittaisi, sillä sehän on vain tämän hetken vastaus ihmisyhteisöjen toimeentuloon.'

      Kapitalismi vaikuttaa lisääntyvässä määrin [ja palautumattomasti] myös yliopistotutkimukseen. Se vain on huomattavasti ovelammin 'sitouttavampaa' kuin muinainen kommunismi tai natsismi.

      Kapitalismin tiede tutkii vain hyödyllistä eli taloudellisesti kannattavaa totuutta. Totuus, jota ei voi tuotteistaa ja brändätä, heitetään jätteisiin, kuten kaikki ihmisetkin, joiden kanssa ei voi käydä voittoa tuottavaa kauppaa.

      2
      'Vaikka palaisimme metsästäjä-keräilijöiksi, nämä ajatukset häiritsisivät rauhaamme.'

      Me emme palaa metsästäjä-keräilijöiksi vaan meistä tulee yhä enemmän ja enemmän urbaaneja tekno-barbaareja, jotka kuluttavat ja huvittavat itsensä ja muut [etenkin heikoimmat] hengiltä.

      3
      'Kyse on samasta kuin vuorikiipeilijällä, jolta kysyttiin miksi hän haluaa kiivetä vuoren huipulle. Siksi, että se on siinä, vastasi kiipeilijä.'

      Tuo kiipeilijä on tyypillinen ihmistyperys, joka ei kunnioita luontoa ja anna sen olla mahdollisimman suuressa määrin entisellään eli sellainen kuin se on ja on aina ollut.

      Ihminen on evoluution virhe ja elämä ylipäätään on alkuaineitten arpapelin tuhoisin yhdistelmä.

      Maailmankaikkeus on se positiivinen varaus, joka jostain skandaalimaisesta syystä ilmaantui [ihmisen tietoisuudessa tietenkin] tyhjyydestä [ei-ajallisesta multitudesta], jota pidetään kaiken alkuna [kvanttiteoria].

      Parasta mitä ihmiselle voi tapahtua on olla syntymättä tähän tai mihinkään muuhunkaan maailmaan.

      Tätä minä opettaisin kouluissa kaikille lapsille uskonnoista ja maailmankatsomuksista riippumatta. Fundamentalistista nihilismiä.

      Poista
    4. "Tätä minä opettaisin kouluissa kaikille lapsille uskonnoista ja maailmankatsomuksista riippumatta. Fundamentalistista nihilismiä."

      Hyvä opettaja olisi kuitenkin se, joka saisi oppilaan tajuamaan ja sanomaan tämän kaiken itse! Opettaja ei siirrä ajatuksia kenenkään ajukoppaan, vaan ilahtuu huomatessaan, että hänen opetuslapsensa löysi kaiken itse, opastetun polun päästä.

      Paras opettaja olisi vielä se, joka ryhtyisi väittelemään tämän oppilaansa kanssa vastoin omaa näkemystään.

      (Anteeksi, en malttanut, pedagogia kiinnostaa.)

      Poista