perjantai 24. toukokuuta 2013

Timo K. Mukka: Maa On Syntinen Laulu


"Aiheenani on länsipohjalaisen kylän elämä. – En tahallani pyri rivouksiin. Kirjoitan vain niin kuin on kirjoitettava." – Timo K. Mukka

"Nyt siellä on käsikirjoitus 18-vuotiaalta pojalta, joka on mahdottoman lahjakas." – Rauno Ekholm, kirjallinen johtaja, Gummerus



Martta kasvaa lapsesta aikuiseksi, viattomuuden aika on ohi. Hänestä kiinnostuu Kurki-Pertti, jonka kömpelö liehittely jaksaa hetken aikaa viehättää. Eksoottinen ja jännittävä rakkaus tulee, kun Martta tapaa oikean lappalaisen, Oula Nahkamaan, jolla on naistenviettelijän maine.

Oula saapuu Martan kotiin tätä kosimaan.  Kotiväki hyväksyy sulhon, isä-Juhani on mielin kielin, Martalle hän supattaa:

”Se on varmasti kosimareisula…olis pitäny sinun vähä enemmän itteäsi tällätä. Jumalauta ko ei viinatilkkaa ole…”

Kaikki on jo sovittu, mutta muutos on uskomattoman jyrkkä, kun Martta kertoo olevansa jo raskaana, lapsen isä on Oula. - Tapahtunutta ei voi edes naimisiin meno sovittaa.

”Minun tyär…saatana, huutaa isä-Juhani kääntyen lappalaiseen päin. Hän sivaltaa miestä keskelle kasvoja. Veri ammahtaa suusta ja sieraimista. Sitten hän tarttuu lappalaiseen olkapäistä, potkaisee oven edessään auki ja kantaa miehen ulos. Portailla hän lappalaista kauluksesta pidellen iskee tätä monta kertaa kasvoihin ja paiskaa sitten hänet verta vuotavana pihalle. Raivoaan karjuen hän ryntää sisään. – Jumalauta…mie jonku tapan.”

Martta jatkaa Oulan tapailua salaa, isä-Juhanin raivo ei laannu, häpeä on liian suuri kestettäväksi. Oula päätyy hänen takaa-ajamanaan lopulta avantoon ja hukkuu sinne. Hänen kohtaloaan ei tiedetä, sitä aletaan  arvailla; isä-Juhanin tiedetään Oulalle olleen vihainen. Paineet ovat lopulta liikaa, isä-Juhani päättää päivänsä kaulakiikkuun. 
Kaikki aivan turhaan. Lapsen syntyessä sillä on punainen tukka, aivan kuten Kurki-Pertillä.

Osoittautui, että minulle oli tuntemani kunnioituksen vuoksi hyvin vaikeaa kirjoittaa tästä kirjasta.  Seksuaalisuus ja uskonto ovat siitä esiin nousevia teemoja, mutta kirjasta ja sen henkilöistä löytyy koko ihmisen elämä lapsuudesta vanhuuteen ja kuolemaan saakka. Aina kuolema ei odota vanhuuteen. Isoisä Äijä edustaa vanhuuden ärtymystä ja luopumista.

Timo K. Mukka oli Kirjailija. Aivan käsittämättömänä minulle on säilynyt - vaikka Erno Paasilinnan kirjoittaman elämäkerran hänestä olen lukenut - että hän kirjoitti kirjan ollessaan itse reilusti alle kaksikymmentä.  Käsittämätön kypsyys iässä, jossa ajatusten aiheet löytyvät yleensä aivan toisenlaisista asioista tai ainakin toisella tavalla käsiteltyinä. Mukka oli mystinen näkijä. Miltei yhdessä rysäyksessä hän kirjoitti lähes koko elinaikanaan ilmestyneen tuotannon. Kustantajan tahto ja uudelleen kirjoittamiset laajensivat ajallisesti hänen tuotantonsa ilmestymistä. Suurta tuskaa hänelle aiheutti Syntisen laulun ilmestymisen viivästyminen, se olisi viimein oikeuttanut hänen kirjailijuutensa, hänen eläessään kurjuudessa ilman ansiotuloja. Tuotannossaan ja elämässään oli sellaista maaniselta tuntuvaa intohimoa, että kuolemansa inhimillisesti aivan liian varhain – vain 28-vuotiaana – tuntuu lähes kohtalonomaiselta, väistämättömältä.

Syntisen laulun ensimmäinen kirjoittaminen kesti puolitoista kuukautta, kaikkiaan Mukka kirjoitti sen kolmeen kertaan.  Kirjaa muokkaamaan auttoivat Gummeruksen Jaakko Syrjä ja Rauno Ekholm. Mukka jätti heidän tahdostaan pois runsaasti vaikeita murresanoja ja silotti kirjan murreasua. Toteutuneessa versiossa murre soi  suorastaan hivelevän kauniisti, sen kirjallinen muoto on musiikkia. Siihen ei kyllästy eikä se tunnu vaikealle, koska sillä on kirjoitettu pelkät repliikit, muu teksti on lähes yleiskieltä.

Yhdyn niihin, joiden mielestä Mollbergin elokuva on liian ruma. Hän sivuutti kokonaan kirjan kauniit puolet keskittyessään sen naturalismiin.  Hivelevän kauniita ovat monet Mukan tekstiin sijoittamista hieman epämuotoisista runoista. Elokuvassa Aino Liinunkorven elämä tuntui vastenmieliseltä, kuolemansa verenvuotoon suorastaan kaamealta.  Kirjan kautta sitä vastoin tunsin Ainoa kohtaan suurta myötätuntoa, kuolemansa virke on koruttoman kaunis:

”Liinunkorven Aino kuoli aamuyöllä, päivä sarasti jo umpeenjäätyneen ikkunaruudun takaa.”

Sama koskee heinälato-kohtausta Kurki-Pertin ja Martan välillä, elokuvasta erotiikka tulee viimeisenä mieleen, kirjassa kohtaus on hyvin luonnollisen tuntuinen.

Lestadiolaisuuden käsittely on armotonta, saarnamies käyttää uskontoa välineenä seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Koko saarnaa kuunteleva yleisö vaipuu jonkinlaiseen seksuaaliseen transsiin, kiima valtaa sanankuulijat.  En epäile tapahtumia, mielenkiintoista niitä on pohtia kirjailijan omaa taustaa vasten. Hän oli aikaisemmin ollut jonkin aikaa lähetystyötä tekevä Jehovan todistaja. Oliko kirjailijalla sieltä samanlaisia kokemuksia, vai onko toinen uskontokunta mahdollisesti muuten aiheuttanut kaunan tunteita.

Paasilinnan mukaan, kirja-arvostelut olivat sen ilmestyessä pääosin huonot. Vasemmistolle se ei kelvannut vääränlaisen yhteiskunnallisuutensa vuoksi, siinä ei ollut oikeanlaista aktiivista toimintaa. Oikeistolle ja konservatiiveille kirja oli törkyä ja jumalanpilkkaa, se ei voinut miellyttää ahlqvistilaisuutta muistuttanutta kauneuskäsitystä.  

Mikä on arvosteluiden merkitys, aika on arvostellut tämän kirjan toisin, se elää yhä. Olisin valmis sijoittamaan sen parhaiden suomalaisten romaanien joukkoon.

Kirjoittanut Riku Riemu

50 kommenttia:

  1. Kylläpä Riku tiivisti oivasti Mukan kirjan tarinan! Se ei aikoinaan kelvannut oikein millekään ns. sivistyneelle tai tiedostavalle porukalle, mutta tyhmä rahvas osti sitä muistaakseni aika vilkkaasti.
    Itse sijoitan Syntisen laulun Rikun lailla kotimaisen kirjallisuuden kermaan. Mukka oli varhaiskehittynyt kirjallinen nero, eihän siitä mihinkään pääse.
    Kuvaus lestadiolaisseuroista oli sataprosenttista totta. Olen ollut itse nuorena noissa seuroissa, eikä sieltä saamatta tarvinnut pois lähteä. Noissa istunnoissa kiihotettiin ihmiset aivan seksuaalisuuden viimeiselle rajalle.
    Kuuluu elämään, että monet keskinkertaista roskaa työntävät menestyskirjailijat ovat miljonäärejä, mutta nuori nero kuolee melkein nälkään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kolehmainen! Tuosta mainitsemastani omasta hankaluudestani tämän kanssa, lisään sen verran että kirjan kiihkosta tajuaa tässä olevan jotain suurta ja tusinatavarasta poikkeavaa, mutta sitä on minun tavattoman vaikea määritellä.

    Tällaisiin teksteihin ei tavata lähteitä merkitä, mutta tekstissä mainisten Erno Paasilinnan ystävästään kirjoittaman kirjan "Timo K. Mukka - Legenda jo eläessään". Pääosin siihen pohjaavat taustatiedot, muitakin tekstejä toki luin.

    Paasilinna aloittaa kirjan lainauksella Mukalta:

    "Lopuksi toivon että tästä on jonkinlaista apua asiaan. Minusta on tavattoman vaikeaa puhua kirjoittamisesta. Aihetta voi käsitellä kirjoittamisen teorian kannalta, mutta kun siitä vedetään linjoja kirjoittamisen tuloksiin, kaikki käy paljon hankalammaksi. Voikaa hyvin."

    VastaaPoista
  3. Kyllä Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu kuuluu suomenkielisen kirjallisuuden kärkikahinoihin mukaan.

    Romaani on kestänyt aikaa sillä tavalla, että tänään sen runollinen kauneus nousee esiin aivan toisella tavalla kuin romaanin ilmestymisen ja elokuvanteon aikaan. Tällöin teoksen pääpainoa koetettiin lietsoa seksin suuntaan tekemällä konstailemattomasta sukupuolisuudesta myynnin ja katsojalukujen vetonaula, ilmeisesti juuri siitä syystä, joka esittelyssäkin ilmenee: teoksesta oli vaikea nostaa esiin yhteiskunnallista selkeää agendaa ajan taisteluhengen mukaisesti. Teoksessa tapahtuu kauheita, mutta herratahoa tai yhteiskuntakoneistoa ei syyllistetä tapahtumista, mikä onkin ehdoton siunaus kirjalle. Siinä on parhaan klassikon merkit.

    Ajan hammas on puraissut sen sijaan hieman kirjan markkinointia, joka puhuu kirjan henkilöistä kuin jonkin muinaisen varhaiskulttuurin jäsenistä: he ovat viattomia luonnonlapsia, jotka elävät viettiensä ja vaistojensa varassa vahvaa aistielämää. Heidän rakkautensa on arvoituksellista, traagista, ja kaiken yläpuolella on uhkaa ja vaarantunnetta. Viattomat sortuvat hurmoksellisesti, kun ihminen toteuttaa väistämättömiä aistitoimintojaan kuin eläin. Tähän kaikkeen mainonnan kuvaan Mollbergkin on tarttunut väkevästi ja nostanut seksuaalisuuden elokuvansa kärkeen unohtaen kirjan runollisen ja kaiken alla juoksevan herkän pohjavireen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS yritän sanoa tällä myös sen, että mielestäni Mollberg on tehnyt hieman hallaa Mukalle.

      Poista
    2. Alkoi kieltämättä naurattamaan kun luin tästä noita mainitsemiasi viattomia luonnonlapsia ja muita. Viattomia luonnonlapsia me kaikki olemme, tämä maa on vain niin pirun syntinen.

      Poista
    3. Jo jaa, synnistä en tiedä, mutta estoisia me ihmiset olemme, perheenjäsentemmekin edessä.

      Äijän kiusaaminen onkin tässä aika mielenkiintoinen juonne. Kun yleensä isoisää mieluummin vähän hävetään, siis hänen edessään alastomana esiintymistä. Tältä kohdin Martta on minulle arvoitus ja jopa mietin, miten tuo voi olla totta.

      Poista
  4. Mollbergin elokuva kuuluu viime vuosikymmenien katsotuimpiin, koska Hymystä ja muualta ihmiset etukäteen näkivät paljasta pintaa paljon enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Mainosrumpu löi kovaa ja kuuluvasti. Donnerin seksillä mainostetut elokuvat olivat pliisuja, aika vähän niissä oikeasti vilahteli.


    Mollbergia minä arvostan, mutta kun sanoin elokuvan olevan liian ruma, yritin tarkoittaa ettei kirjan kokonaisuus tullut siitä pelkkään naturalismiin keskittymisen vuoksi esiin. Ohjaajan synkkää teosta pitäisi tarkastella erikseen. Elokuvan minäkin ensin näin, musta maailmankuva ei houkutellut kirjaan tarttumaan. Kirja oli sitten lopulta jopa kaunis yllätys.

    Kuten Iines sanoi liiallinen ajankohtaisuus voi vanhettaa kirjan nopeasti. Mukka oli lukenut pinon klassikoita, ajankohtaista kirjallisuutta hän ei lukenut lainkaan. Paasilinnan mukaan hän oli vähiten lukenut kirjailija.

    VastaaPoista
  5. Kolehmainen mainitsi että tyhmä rahvas osti, vaikka ajattelun establishementti väheksyi. Mieleeni tuli Hasekin Svejk, jota kotiseuduillaan suorastaan hävettiin sivistyneistön ja esivallan toimesta: "Mitä ne nyt oikein meistä ajattelee?" - Svejkin menestystä eivät voinneet estää, kirja saavutti kansan keskuudessa ilmiömäisen suosion, koska ihmiset tajusivat, että sen joka sana on totta. Tänä päivänä esivallan edustajat paistattelevat Svejkin loisteessa, patsaitakin ovat pystyttäneet.

    Pello on sekin yrittänyt nauttia Mukan suuruudesta. Kuoleva mies allekirjoitti viimeisenä tekonaan ulosottomiehen lappuja, joilla Pellon kunta häntä kunnioitti.

    Syntinen laulu säästyi ilmestyessään suurimmilta hyökkäyksiltä, koska samaan aikaan oli meneillään prosessi Hannu Salaman jumalanpilkkaa vastaan. Konservatiivit keskittyivät siihen.

    VastaaPoista
  6. Henkilökohtaisesti toivoisin kovasti,että kirjasta tehtäisiin uusi elokuva.Uskoisin,että löytyy nuoria ohjaajia ( siis Mollea nuorempia),jotka osaisivat kuvata sitä herkkyyttä,ahdistusta ja seksuaalisuutta jotenkin aidommin.
    Jos on lukenut kirjan ja katsonut elokuvan,nimenomaan tässä järjestyksessä,niin ei voi olla hämmentymättä niistä alleviivauksista ja korostuksista,joita elokuva tarjoaa.
    70-luvun alussa,jolloin elokuva tehtiin,oli vallalla seksuaalisuuden vapautuminen,ainakin Suomessa,ja kaikki,mikä siihen liittyi kuvattiin minusta aivan "hullusti".
    Mukan tarinahan on nimenomaan herkkä,kysyvä ja kyseenalaistava nuoren ihmisen ja hänen ympäristönsä kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sellainenkin elokuva joskus tehdään.

      Kirjassa on melko lyhyestä, parinsadan sivun, pituudesta huolimatta niin paljon. Tarkkoja ja pohdintaa synnyttäviä ihmiskuvauksia.

      Minulle kirjan tärkeimmäksi teemaksi nousi pienen asuinyhteisön saatanallisuus. Nuoret pitävät luultavasti täysin epäuskottavana sitä, ettei edes naimisiinmeno hyvitä Martan paksuna oloa. Eikä naimisiinmeno enää onnistu, Oulan naistenmiehen maine nousee siinä vaiheessa ratkaisevaksi. Niin se vain on, minutkin kohta kirjassa silti tyrmistyttää, joka kerta kun sen luen.

      Se syy, se syy, on: "Net puhuvat kylälhä!"

      Poista
  7. Mukan tavaton nuoruus tulee ehkä esiin kirjan tietynlaisessa mustavalkoisuudessa. Toisaalta Mukka maalaa aivan ällistyttävän "oikean" ja elämänmakuisen kuvan sodanjälkeisestä peräpohjalaiskylästä, toisaalta hänen ihmisensä kulkevat oudon tahdottomina kohti kohtaloaan. Toisaalta Mukka katsoo tylysti ihmistä sieluun asti, toisaalta mukana on romanttista flirttiä kuoleman ja seksuaalisuuden kanssa.

    Kirjan uudelleen lukeminen hämmästytti. Näinkö hyvä se todella oli, sekä taiteellisena suorituksena että erään elämäntavan mitään kaihtamattomana kuvauksena. Taas mielessäni herää muinainen ihmettelyni, että millaisia sokeita tomppeleita sen ajan kriitikot olivatkaan, kun eivät nähneet teoksen suuruutta - kun minäkin sen jo silloin näin!?

    Yksi syys on ilman muuta kirjan täydellinen epäpoliittisuus sekä tyylillinen sopimattomuus modernismin valtavirtaan. Mukkaa ei kai sentään moitittu kainuistiksi, kuten esim. Huovista ja Päätaloa ja muita maaseudun kuvaajia, mutta olihan kirja märkä rukkanen vasten senaikaisen sivistyneistön karvaista naamaa. Samaan aikaan ilmestyi sentään Salaman Juhannustanssit ja iso joukko oikean asenteen omaavia työläiskuvauksia.

    Mukan nuoruuden piikkiin panisin Isä-Juhanin kohtuuttoman kovuudenkin Oulaa kohtaan, etenkin kun täysin sama oli tapahtunut Juhanille itselleenkin: pulla oli uunissa paljon ennen vihkimistä. Avioton lapsi oli vielä siihenkin aikaan tietysti suuri häpeä, mutta siitähän ei ollut kysymys - Oula olisi korjannut tekosensa niin kuin mies. Mikä mätti, kun ei kelvannut?

    Isä-Juhanin käytös on mielestäni kirjan suurin ongelma. Sitä ei selitetä uskottavasti.

    Sitä ei selitä juorujen pelko, kuten Riku esittää. Martta ja Oulahan ehdottivat naimisiin menoa heti, joten mitään puheita ei olisi ikinä tullutkaan, korkeintaan kuiskutuksia pakkonainnista. Mutta sehän oli maan tapa siihen aikaan Pellossakin, ei siinä mitään isompaa hävettävää ollut.

    Äijä sen sijaan on kirjan onnistunein hahmo. Niin elävää vanhaa miestä ei ole varmaan kirjallisuudessamme toista. Hän on ihan päätalomaisen omaehtoinen ja epäkorrekti - nauroin taas ääneen, kun luin kuinka äijä seuroissa tunnelman kohotessa innoissaan ja naama virneessä kopeloi edessään istuvien emäntien tissejä. Kas, siinä seesteisen papan mallia nykyajan kakruille.

    Martan harrastama äijän kiusoittelu menettelee, vaikka suurin osa nuorista tytöistä ei sellaista ikinä kehtaisi tehdäkään, kuten Iines mainitsee. Keikistely kuvaa Martan epäsovinnaista ja rohkeaa luonnetta - siinä on mimmi, joka uskaltaa. Hänessä on äijän luonnetta.

    Mitähän Martasta tuli? Miettikö kukaan sitä? Menikö hän viimein Kurki-Pentin akaksi?

    PS. Niin Kolehmainen - enemmän oikeassa olit silloin kerran, kun muistelit Martan antaneen "veljelleen" pillua, kun ei paksuna voinut enää raskaaksi tulla. Kielsin sen silloin, sillä en muistanut mitään veljeä olleen olemassakaan... Kyse oli siis tuoreesta kasvattiveljestä - ei oikeasta veljestä - esimurrosikäisestä Liinakorven Ainon esikoisesta.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan alkupuolella muistan mainitun, että Liinunkorven Hannes on vähän toisella kymmenellä. Nuorena vitsa on väännettävä.

      Martta todellakin menee myöhemmin Kurki-Pertin kanssa naimisiin, tämä väsyy - osin myös katkeroituneeseen akkaansa - kymmenen vuotta myöhemmin ja menee narun jatkoksi.

      Kyllä ne kaikki oikeita ihmisiä on.

      Pienen kyläyhteisön tuki ja mitä se on. Mukan suhde kotipaikkaan oli ongelmallinen, se paheni edelleen, kun orajärveläiset kauhistelivat Syntisen laulun irstailua; hän ei saanut kaipaamaansa tukea. Mukka oli äärimmäisen sisäänpäin kääntynyt. Kun hänen olisi pitänyt pitää puhe, tai kun häntä haastateltiin, usein ei saanut yhtä ainoaa sanaa suustaan, hymyili vain hyvin ujosti ja lempeästi. Siihen perustuu poikkeuksellinen näkijyytensä, hän kirjoitti sen mitä ei voinut puhua. Isä-Juhanissa on Mukkaa itseään, isä-Juhanin mielessä häpeän pelko on suunnaton, hän ei kestä edes sen mahdollisuutta.

      Äijä elää elämässään luopumisen katkeruutta, se tulee esiin kun isä-Juhani lähtee työreissuun, samoin naisasioista puhuttaessa. Useasti hän kehuu, kuinka hänelläkin on työmaita ja naisia ollut. Kiinnostus Martan alastomuuteen on osa sitä. Ei hänellä mitään perverssejä aikomuksia Martan suhteen ole, alaston nainen vain luo hänelle muistumia menneeseen. Martta huomaa Äijän kiinnostuksen, siksi hänelle esiintyy; Iines kun sitä ihmetteli. Marttahan on vasta ähpuh-asioihin (rakkauteen) heräämässä, hän ei vielä niitä ymmärrä, kokeilee ja tutkii.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Minusta Martassa kyse on myös siitä - rohkean mimmiyden ohella, että hän oli seksuaalisesti poikkeuksellisen aktiivinen. Tämä on mielestäni Martan henkilökohtainen piirre, nykyään sanottaisiin addiktius, joka ei katso edes kohdetta. Kohteeksi kelpaavat kaikki vauvasta vaariin, Liinukorven Hanneksesta Kurki-Pertin ja Oulan kautta äijään, kaikilla pitää omaa seksuaalisuutta jollakin tapaa testata ja toteuttaa.

    Samaa mieltä kuin Tapsa olen isästä. Hirvistys Oulan edessä aina tappoyritykseen asti on paljon muuta kuin perheen häpeän pelkoa, koska häpeätilanne olisi ollut hoidettavassa rakastavaisten naimakaupalla. Raivo kumpuaa syvältä sielun syövereistä ja sisältää ehkä pelkoa oman olemassaolon uhasta. Vieras tulee ja vie ainoa tyttären, niin että oleminen jäisi vain itsen ja ehkä Liinukorven Hanneksen varaan. Oulassa voisi nähdä ikiaikaisen kaaos - kosmoskuvion, jossa kaaosta häädetään pois, jotta elämä palautuisi tuttuihin uomiinsa.

    VastaaPoista
  10. Sen verran vielä Rikulle Martasta, että n uoren tytön heräävä seksuaalisuus harvoin esiintyy keikistelynä oman isoisän edessä. Melkein uskaltaisin väittää, että se on poikkeuksellista.

    Yleensä tyttö häpeää suunnattomasti rintojensa heräämistä ja kasvua ja suhtautuu häveten ja vihamielisesti perheen miesväen kommentteihin "orastavista tissinnupuista".

    Tältä osin Mukan kuvaama Martan avoin ja sumeilematon seksuaalisuus lähisukulaisten parissa aiheuttaakin minussa pohdintaa sen aitoudesta ja uskottavuudesta.

    Toisaalta tiedän, että entisvanhaan seksi oli luonnollinen osa elämää, ja mummohan saattoi tarjota vittua pojanpojalle, ettei tämän tarvitsisi lähteä kylille kesken heinäajan. - "Ota miulta!" (Lähde: suomalainen kansaperinne, erään tutkijan kokoelmat - en muista nyt nimeä enkä hae).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän näkemyksesi; Martta on sieltä ronskimmasta päästä, hänen toimintansa ei kuitenkaan ole kovinkaan pohdittua, enemmän ajelehtimista. Eikä miesten lukumäärä tavaton ole, taitaapa itseasiassa olla vähäinen.

      Voimakkaiden tunteiden vallassa olevien toiminta on harvoin, jos koskaan, kovin rationaalista, isä-Juhanin käytös selittyy myös sillä.

      Poista
    2. Pohdituksi Martan toimintaa en ajatellutkaan, hänhän ei käyttäytynyt mitenkään järkevästi. Nimenomaan ajelehtimista se oli.

      Toisenlaisessa miljöössä Martan kumppanien määrä olisi tietenkin laskennallisesti suurempii. Tässä miljöössä se oli luvullisesti pieni, mutta kun laskee yhteen miehet Martan näköpiirissä, niin olikos heitä pohjoisesssa pimeydessä ylipäänsä paljonkaan? Lisäksi, mahtoivatko kaikki seksikumppanit päätyä tarinaan mukaan? Kenties väliin mahtui joku poroerottaja, mikä olisi ollut uskottavaa?

      Poista
  11. Mukka kuvaa aika osuvasti Martan rakkauden kaipuun - hän ikään kuin päättää rakastua romanttisesti poromieheen jo silloin, kun seuraa hänen liikkeitään vielä kaukaa. Kurki-Pentti on törppö naapurin pojanvenkula, Oula jännittävä vieras mies. Sitten kun he erotusaitauksessa kohtaavat, Martta on jo valmiiksi ihan lätkässä.

    Miksei kukaan muuten arvostele sitä ison talon tytärtä, muka hyvinkin siveää, joka meni heti saarnamiehen sänkyyn? Se selitetään uskonnolla ja me uskomme sen?

    VastaaPoista
  12. Siis nuo kansan saarnauskonnothan tavoitttelivat joskus hurmostilaa, jollaisen valtaan tämä ison talon tytärkin joutui. Minusta tuommoinen hurmoskiima sopii hyvin yhteen uskonnon kanssa. Samaa juurta, tunteesta versovaa, kaukana järjen äänestä.

    VastaaPoista
  13. Ihmiset kompastelevat huoneessa, toinen toiseltaan anteeksi pyydellen. Hannes torjuu luotaan Niesaroan Selmaa, joka lanteitaan eteenpäin työntäen tulee Hanneksen luo, ottaa pojan hurmioituneeseen syleilyynsä. Hän on lyhyt, hieman vähämielinen nainen. Lanton Antti yrittää väkipakolla työntyä toisiaan syleilevien Martan ja lappalaisen väliin. Saarnaaja lopettaa saarnansa, tarttuu Poudan Elinan kainaloihin ja nostaa tytön seisaalleen.
    - Tule. Minä rukoilen kanssasi kahden kesken, hän sanoo Elinalle.
    Hiki vuotaa saarnaajan kasvoilta, sillä huoneessa on kuuma, hänen silmänsä ovat painuneet ohuiksi raoiksi. He lukitsevat kamarin oven jäljessään. Pojan mustissa kiharoissa nenäänsä hangaten Niesaroan Selma voihkii:
    -...mie rakastan sinua jiesus jiesus...ah ah...
    Hanneksen kasvoille nousee arka puna ja itku kohoaa kohti hänen kurkkuaan.Hän yrittää työntää naista kauemmaksi ja irroittautua tämän sylistä.Mutta kun Lanton Antti vääntää öljylapun liekin pienemmäksi ja muutamia seuroihin saapuneista vaimoista on lähtenyt koteihinsa ja kun kukaan ei näe, antaa Hannes naisen viedä hänet porstuaan ja vetää itsensä tämän päälle.Pojan kädet ja jalat vapisevat ja sormet puristautuvat tiukasti naisen käsivarteen.
    - Helvetin huora...mulla uuvet housut, hän mutisee, kun nappi irtoaa hänen housuistaan ja Niesaroan Selma heittää sen lattialle.

    - Timo K. Mukka -

    VastaaPoista
  14. Pohjoisen lestadiolaisseuroissa vallitsi muidenkin kirjailijoiden kuvausten perusteella tuollainen seksuaalissävytteinen hurmoskiima, kun ihmiset möyrivät lattialla loveen langenneina. Samoin varhaiskantaisissa kansanuskonnoissa on samoja piirteita, uskonnolliset tanssit ovat seksuaalissävytteisiä. Muistaakseni Mikael Niemen mainiossa Tornionjokilaakson 60 - 70-luvun kuvauksessa esiintyy lestadiolaiskiimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael Niemi: Populaarimusiikkia Vittulanjänkällä

      Poista
    2. Moni muukin näistä on kirjoittanut, mm. Päätalo, ja maalannutkin, mm. Tyko Sallinen: Hihhulit.

      Voi olla, ettei Hihhulit kuvaa juuri lestadiolaista hurmosta, mutta uskonhurmiota kumminkin.

      Olen itsekin seudulta, jossa valtalahkona oli ns. viidesläinen herännäisyys. Kielillä puhuttiin ja lähimmäiselle annettiin vesissä silmin synnit anteeksi. Ihan silkkaa seksiä ei tainnut olla kuitenkaan.

      Poista
    3. Minun äitini isoisä oli seutukunnan kuulu maallikkosaarnaaja, länsisuomenruokoilevainen. Lattioille levitettiin olkia, ja jonkin verran hurmoksessa hypittiinkin.

      Olga-täti, äidin täti, jolta meidän kesäpaikkamme on peritty, oli tämän maallikkosaarnaajan vanhapiikatytär, ja minuakin vietiin lapsena korvasta taluttaen sisään, jos kuljin sunnuntaisin shortseissa ulkona jumalanpalveluksen aikoihin tai pissasin isolta kiveltä alas. Mainittakoon, että kivi oli keskellä pihaa.

      Poista
  15. Sallisen Hihhuleita vähän harkitsin uusimman juttuni kuvaksi, mutta sitten havaitsin, että kuvaa oli käyttänyt Timo Hännikäinen vastaavassa tarkoituksessa, joten valitsin maallisen silmänkääntäjän.

    VastaaPoista
  16. Putkahti äkkiä mieleeni, että miksiköhän Mukan päähenkilöt ovat (aina?) naisia. Tässä Martta ja Tabussa nuori tyttö.

    Mukka itse oli kuitenkin iso karvainen mies, josta sukulaiset päivittelivät, että menee hyvä työmies hukkaan noissa kirjoittamisissa, taiteiluissa ja muussa tyhjäntoimittamisessa. Herkkä on hän oli, toki, mutta silti.

    Onkohan kukaan tutkinut/pohtinut asiaa tieteellis-tulkinnallisessa katsannossa?

    VastaaPoista
  17. Luin Mukan kirjan niin kauan aikaa sitten etten muista siitä mitään.

    Nyt kuin luin Rikun esitelmän, muistan kaiken.

    Voiko esitelmältä vaatia enempää? (Ei voi.)


    Ps. Mollberg elokuvissaan etsii "totuutta" (tai miksi sitä sanoisi?) liikaa naturalismin kautta. Se tekee niistä leffoista luotaantyöntäviä. Joka on harmittavaa. Koska (minun mielestäni) Mollbergilla on (tai siis oli) valtavan kyky nähdä ja käsitellä asioita kuvien kautta. Enkä tiedä mitä mieltä Beter von Pah tästä on, en ole lukenut. (Mielenkiintoni elokuviin johtuu siitä että alle puberteetti-ikäisenä olin Elokuvakerhon jäsen. Ainoastaan siksi näin hyviä elokuvia. Ja paljon! Ne muokkasivat makuani semmoiseksi mitä se on. Että tykkään Bergmanista.)

    Toisissa olosuhteissa - kun ajattelee Mukkaa - hänestä olisi voinut kehkeytyä samanlainen gigantti kuin Sandemosesta. Jos Mukka olisi elänyt 60-vuotiaaksi; jotain samaa heissä on. (Jotenkin.)

    Ps. Kalervo Palsa minua myös kiehtoo... Enhän minä, voi hyvänenAika, näitä Pohjoisen Poikia tunne! (Kovin ovat erilaisia kuin me varsinais-suomalaiset. Tai pirkkalalalaiset.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mollen filmiä on moitittu täälläkin aika tavalla, varmaan aiheestakin. Minuun sekin teki ensikatselussa suuren vaikutuksen, etenkin ne hehkuvat luontokuvat. Naturlismi oli hieman päälleliimattua, sen aikaista muotia, felliniläistä ruman kansan kuvausta.

      Tietysti se oli erilainen kuin kirja, mutta se ei minua silloin häirinnyt. Eikä häiritse vieläkään. Leffassa etenkin Martta on täysosuma, kun taas moni muu on huti, esimerkiksi Oula, joka oli ujo lappalaispoika, eikä suinkaan kirjan veijari, Tapsan Panokoulun priimuksena läpirykinyt koijari.

      Pohjoispohjolais-kainuulaisena minulla on jonkin sortin sisäsyntyinen tuntemus peräpohjolaismaailmaankin, parempi kuin pirkkalaisiin tai varsi-naisiin.

      Oletteko muuten huomanneet, että perussuomalainen = varsinaissuomalainen. Siitäs saitte.

      Poista
    2. Ansionsa Mollella tietenkin oli, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen turkkamainen kiima kuvata ihminen nimenomaan naturalistisesti, ylinaturalistisesti. Liikaa volyymia ja voimaa siinä, mikä vain on ihmisen elämää, kaikkine karkeuksineenkin. Alleviivaamista.

      Poista
    3. Janten laki (Aksel Sandemose):

      Älä luule, että sinä olet jotain.
      Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
      Älä luule että olet viisaampi kuin me.
      Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
      Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
      Älä luule, että olet enemmän kuin me.
      Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
      Älä naura meille
      Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
      Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.

      Poista
    4. Miksei tuon kuvittelemisenkin paikalla ole luuleminen, sopisihan se siihen. Miten lie alkukielessä?

      Miksi nauraminen ei ole viimeinen? Sopisi siihen paremmin.

      Poista
    5. Juuri siksi, oi Tapsa, että juuri sinun tapaisesi fiksut ihmiset sitä ihmettelisivät. (Ainakin minä, jos olisin Sandemose, olisin ajatellut näin. Pelkästään piruuttani.)

      Poista
    6. Sitä paitsi kun lukee tämän kirjan "Pakolainen ylittää jälkensä", tajuaa - eikä siinä tarvita mielikuvitusta - miksi Sandemose oli surullinen ihminen. (Ja alkoholisti.) Ja kamalan optimistinen.

      Poista
  18. Iines on oikeammssa kuin sinä ja minä yhteensä, Tapsa. Molle teki huonoja leffoja (vaikka kykyä olisi ollut tehdä hyviä), Mukka kirjoitti hyviä kirjoja (vaikka kykyä olisi ollut kirjoittaa vielä hyvempiä). Kauneinta tekstiä hältä löytyy "Lumen pelko" kirjasta. (ottaa sen kirjahyllystään. ja alkaa lukea. saatana kun mua itketyttää. ei sev väliä. panee kirjan takaisin kirjahyllyyn. ja ottaa lipaston laatikosta nagan-nimisen revolverin. jos tällä ampuisi itseään päähän, puolet aivoista lentisi tunturiin. tän sisällä on nimittäin kiväärinpatruunan kokoisia luoteja)

    (panee nagaanin takaisin lipastonlaatikkoon)

    VastaaPoista
  19. Mollberg on minullekin tärkeä, ikinä en unohda kuinka yhdessä elokuvassaan kuoleva mies syö rahojaan, ettei akka ja muut perilliset niitä saa.

    Aikaisemmin lievensin, että kirjaa ja elokuvaa tulee tarkastella itsenäisinä teoksinaan. Mollberg ei tavoittanut, eikä hänen tarkoituksenaan ollut tavoittaakaan, Mukan herkkyyttä.

    Miksi naisen näkökulma, kysyi Tapsa. Koska nainen on seksi, siksi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vain, että miten Mukka - jänkhien jiesus - olisi kuvannut miehen kiimaa. Sen hän olisi tuntenutkin, naisen kiimasta hänellä oli vain toisen käden tietoa. No ok, molempien käsien.

      Poista
  20. Minä itse, tähän ikään ehtineenä, ja noin tuhatta (saahan sitä noin kahden nolla verran liioitella) naista nainneenna, en tiedä naisten kiimasta sen enempää.

    Ehkä onnekseni? Ehkä en. (Tai voi olla että siltä väliltä.)

    VastaaPoista
  21. Naiset ovat hyviä salaamaan kiimansa. Eihän sitä nyt sovi, herrajumala, liikaa revitellä, ripsiväri valuu ja kainalot kostuu ja miltäs sitten näyttää. Kun te miehet olette semmoisia, että tykkäätte nätistä ja laitetusta, niin siksi naiset pidättelee.

    VastaaPoista
  22. Parasta on kyllä saunapuhdas pill... Hetkinen, tässähän puhutaan kirjallisuudesta? Mukka on korkeaa kirjallisuutta, sen Rikukin todisti, mutta minulle lapsena korkeaa kirjallisuutta oli se, että panin kirjoja päällekkäin (mitä paksumpia, sen parempia). Koska, kun niiden päälle kiipesi,näki mitä yläkaapin hyllyllä oli. Ps. Joskus siellä oli karamellejä. Joskus vain isin kondomeja. - Ei koskaan etukäteen tiennyt, mitä.

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Mukka itse oli ensimmäiseen käsikirjoitukseen kirjan nimen kirjoittanut tuolla tavalla isoin alkukirjaimin, kuin se tähän kirjoitukseen laitoin.

    Taisi se Nahkamaan Oula olla sellainen kuin kylällä puhuttiin, kläppi joka kyläsä. Kun pakeni isä-Juhania, ärsytti tätä rivolla laululla, joka pyyhittin kirjasta pois. Paasilinna sen Mukka-kirjaansa laittoi.

    Mie persseessä persseessä melkutan
    Ja rei´ässä puukkaan ja puukkaan
    Mie laulaan ja huu´aan ko helvetti
    Ja reikhään veehkeenii hukkaan...

    VastaaPoista
  25. Tämä Maa on syntinen laulu tulee muuten ensi lauantaina Teemalta! Aion katsoa pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  26. Minä ajattelin ainakin hieman katsoa, kun huomasin mainintasi elokuvan esityksestä. Kokonaan katsoin. Ja huomasin yhden jutun.

    Olen väittänyt nähneeni elokuvan monta kertaa, mutta ei se pidä paikkaansa. Ensimmäisen kerran näin ollassani viidentoista. Hyvin nyt ymmärrän, etten silloin voinut oikein elokuvaa vastaanottaa; se on liian karski lapselle, saattaa olla sitä aikuisellekin. Sen jälkeen olen todella elokuvan useammin, viimeksi joku aika ennen kirjoitustani, nähnyt. Mutten ole pystynyt katselemaan, olen hyppinyt siitä ns. "parhaita kohtia".

    Nyt siis katsoin kokonaan. Ja joudun sanojani hieman syömään, se ei kuitenkaan harmita. Elokuvassa on erilaisia painotuksia kuin kirjassa,mutta mestariteos se on. Roolitus on lähes täydellinen, rohkeaa on ollut käyttää noin paljon amatööri- ja puoliamatöörinäyttelijöitä. Mutta se on onnistunut paremmin kuin hyvin. Ei sellaiseen nykyisistä elokuvan tekijöistä olisi, haluavat kaikkiin elokuviinsa Putouksen tähdet, tai ainakin jonkun niistä, kun eiväthän nykyiset ohjaajamme mitään taiteilijoita ole.

    Elokuva ja kirja erikseen, mutta täysi kymppi molemmille. Elokuvaa ymmärtäkseen on kuitenkin hyvä, jos kirjan on lukenut ennestään.

    Elokuvan painotuksia pohtiessa mielenkiintoista olisi tietää, mitä on kirjoittanut käsikirjoittajista Panu Rajala, mitä Pirjo Honkasalo ja mitä Mollberg itse.

    VastaaPoista
  27. Minutkin elokuva yllätti toisin kuin parilla muulla katselukerralla. Ja nimenomaan niin, että nyt elokuva oli mestariteos, monin tavoin. Erikoisesti Martan osuus oli syvempi kuin muistin tai miten sen kirjasta koin. Elokuvan Martta oli uskomattoman luonnollinen ihminen, jopa enemmän kuin Mukan teoksessa, jossa hänen rooliaan vaivasi hieman miehen näkökulmasta nähty hivenen irstas seksuaalisuus. Elokuvan Martan seksuaalisuudessa oli mukana pehmeää naisen olemusta, naista, se ei tullut miehen kautta ja oli kaukana irstaudesta.

    Minusta elokuvan maagisiin roolisuoritus oli saarnaajan, ja koko seurakohtaus oli rakenteellinen kliimaksi, josta tapahtumat alkoivat tasaisesti laskeutua kohti vääjäämätöntä loppua. Äijän hautajaiset kuolinvirsineen ja viinanhuuruisine juoksuhautalauluineen panivat väreet juoksemaan selkääni.

    Muutoinkin roolisuoritukset olivat herkkua ja vahvistivat käsitystäni, että koko tarina on kirjallisuutemme suurimpia, sekä kirjallisesti että kuvallisesti.

    VastaaPoista
  28. Se piti vielä sanoa, että turhaa elokuvassa olivat pitkitetyt hypernaturalistiset kohtaukset, joiden aikana minun piti sävähtäen kääntää kanava hetkeksi toisaalle. Vasikan silpominen lehmän vatsaan, porojen puukottaminen ja se kun äijä hakkasi oikeasti koiraa, joka ulsi tuskissaan. Itsekin melkein itkin sitä koiran lyöntiä, en kestä sellaista ollenkaan, vaan voisin itse lyödä ihmistä, joka nostaa kätensä eläintä vastaan. Samaten sitä punapäisen vauvan napanuoraa katkottiin kauhean kauan.

    VastaaPoista
  29. Saattaa helposti peittyä elokuvan karskiin otteeseen, mutta minusta se on myönteisemmin naisnäkulmasta kuin Mukan kirja. Elokuvassa maailma on täydellisesti miesten. Siitä saavat naiset, mutta myöskin miehet, kärsiä.

    Heinälatokohtauksessa Martta kärsii koko jutusta. Ei se mielestäni kirjassa aivan niin mennyt, olisi vain halunut enemmän kestävyyttä. Poromiesten pilkka, kun kuulevat Liinunkorven Ainon kuolemasta, on tylympää.

    Martta ei silti ole mikään enkeli, tyydyttää itsensä Hanneksen avulla kun Oulaa ei ole saatavilla.

    Noihin maintsemiisi hypernaturalistisiin kohtauksiin kuului myös jäniksen hengiltä kopauttaminen. Onhan näitä elokuvissa ollut, mutta yleensä kamera käännetään silloin häveliäästi toiseen suuntaan.

    Saarnaja on todella kaikessa vastenmielisyydessään löytö. Muistelisin, että oli oikea saarnamies, joka jostain löytyi. Mollen paneutuminen roolitukseen on ollut suurtyö, hahmot ovat kauttaaltaan oikean tuntuisia. Oulakaan ei minusta ole liian sliipattu, rosoa löytyy.


    VastaaPoista
  30. Siis näissä superhypernaturalistissa kohtauksissa häiritsi ehkä lähinnä se tekniikka, että ne olivat tarkoituksella pitkitettyjä. Vähempi olisi riittänyt saamaan inhoefektin aikaan. Nyt mentiin eläinrääkkäyksen puolelle, ja mieleen tuli kissantappovideo, jossa väkivallasta tehtiin ulkokohtaisen shokkiefekti. Erikoisesti koiran lyöminen jatkui jatkui ja jatkui. Käsittämätön rimanalitus, mutta aikansa lapsi tämäkin, elokuva kestää kyllä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kohtaukset häiritsivät minua jo ensikatsomalla. Tietoista venytystä, jotta kaikki näkisivät, että oikeita rumia ihmisiä tässä on. Kopioinut Felliniltä?

      Poista
  31. En katsonut nyt elokuvaa, mutta mukava huomata, että näitte sen nyt hieman minunkin silmin. Eli erinomaisena.

    Saarnamiehestä on puhuttu ennenkin ja pysyn kannassani eli hämärässä muistitiedossani: kauppias se oli oikeasti.

    VastaaPoista
  32. Ihmisen oma muuttuminen saa aikaan muutoksia myös siinä, miten kokee uudelleen vanhoja asioita, elokuvia, kirjoja, mitä tahansa. Sitä paitsi muistiin jää aina myös se, mitä kaikkea elokuvasta on puhuttu, ei vain elokuva itse. Nyt olin unohtanut tuon puhutun ja katsoin elokuvan puhtaalta pöydältä, melko pian kirjan uudelleen lukemisen jälkeen. Vaikutelma oli jotenkin puhtaampi ja syvempi.

    VastaaPoista