torstai 5. heinäkuuta 2012

Arto Salmisen kirjoista

”On kaksi samanlaista ja sata samanlaista päivää. Ja pitääkin olla. Muuten tulee pelosta paskat housuun. Ei kukaan kestä sitä että joka päivä menee rakenteet uusiksi.” (Rouskun pohdintaa –”Varasto”)

Arto Salminen oli sanotun mukaan ujo, kiltti ja hiljainen mies. Hän ei lojunut baareissa tai viettänyt boheemia taiteilijaelämää. Erilaisia sekalaisia, raskaitakin, töitä teki; taksia ajoi. Hän kuoli vuonna 2005 äkilliseen sairaskohtaukseen 46-vuotiaana, juuri kun näytti että lukijamäärä alkaa kasvaa, tulevaisuus näytti muutenkin lupaavalta. 

Kiltillä miehellä oli tarve hätkäyttämällä saada ihmiset ajattelemaan. Kirjojensa raivon ja tyylin hän sanoi kehittyneen nykyisestä yhteiskunnasta. Kirjallista maailmaa hän ravisteli huomiota herättäneellä kirjoituksellaan, jossa syytti taidetta kulkemisesta pyhämekko päällä, samaan aikaan kun maailma paskantaa tuulipukuunsa. Väitti kirjallisuuden olevan niin itseensä käpertynyttä, että joka toisen kirjan päähenkilönä on kirjailija. – Tuohon ei kai voi muuta kuin nyökytellä?

Hän vähätteli kulttuurin seuraamistaan ja lukeneisuuttaan, pientä provokaatiota siinä haistaa. – ”Teatteri on usein unohtumatonta, niin unohtumatonta, että kaksikymmentä vuotta sitten lähdin Parviaisen mölinää pakoon kesken näytännön, enkä takaisin ole uskaltanut mennä. - ” Salminen pystyi joka tapauksessa itse dramatisoimaan ”Varaston” Kansallisteatteriin juuri ennen kuolemaansa.

Sanotaan kriitikoiden löytäneen Salmisen ennen lukijoita, mutta arvostelut olivat kirjojen ilmestyessä yleensä melko olemattomia ja lyhyitä. Kriitikot leimasivat hänet inhorealistiksi, Salminen ei siitä pitänyt. Hän väitti olevansa realisti. Toki hän oli sitä, mutta ennen kaikkea yhteiskuntasatiirikko. Hänen huumorinsa on toisinaan hyvin mustaa. Lukija saattaa tuumata, ehkä naurahtaenkin, jotain tapahtumaa: ”onneksi asiat eivät sentään ihan noin huonolla tolalla ole!” – Hetken pohdinnan jälkeen tulee hämmennys: ”toisaalta kyllä…”

Oman tunnelmansa kirjoihin luo niiden henkilöiden vahva itsetunto, he eivät nöyristele, eivät kyseenalaista tai häpeä itseään. 

Kirjojen kielestä on sanottu monenlaista, minusta se on karheankaunista. Sievistelijät se helposti silti karkottaa, saa jopa heittämään kirjan käsistään. Lauseet ovat ytimekkäitä, ne ovat tarkkaan harkittuja.  

Jossain törmäsin väitteeseen naiskuvien ohuudesta. Minusta ne eivät ole ohuita, vaan osin hyvinkin syvällisiä. Kirjailija toki maalaa vain muutamalla vedolla, kuten tapansa on.

Keskeistä Salmisen tuotannossa on hätä yhteiskunnan jakautumisesta. Keskiluokka on pudonnut tai putoamassa, lähtölaskenta käytiin jo vuosia sitten, 90-luvun alun laman aikoihin.

Kuusi kirjaa ehti kymmenen vuoden aikana valmistua, ne eivät ole kovin laajoja, yhden lukemiseen ei kulu montaa tuntia. Kukin kirja on suositeltavaa lukea yhdeltä istumalta niiden intensiteetin vuoksi.

Internetiä selatessa huomasin että Salmisen kirjat elävät, ne ovat saaneet uusia löytäjiä ja lukijoita.

Haikeaa on terävän näkijän poistuminen kesken parasta luomisvoimaansa, hänen havaintojaan tarvittaisiin. Kaikkein paras kirjansa häneltä epäilemättä jäi kirjoittamatta, vaikka toteutuneita rakastan paljon.
---

Turvapaikka, 1995
Perustuu Salmisen kokemuksiin pakolaiskeskuksen työntekijänä. Aivan erilaiset ihmiset ja kulttuurit kohtaavat, eivätkä ymmärrä toisiaan lainkaan.

Varasto, 1998
Näytelmänä esitetty, elokuvaksi tehty, siksi teoksista tunnetuin.  Taru Mäkelän viime vuonna ohjaama elokuva on kirjoituksien perusteella kelvollinen komedia, kirjan lukeneena en sitä silti välttämättä halua nähdä.

Salminen suhtautui kielteisesti kirjojensa tekemiseen elokuviksi, ei uskonut niiden kiinnostavuuteen. Olen toista mieltä, Vataston lisäksi esimerkiksi Ei-kuoresta saisi hyvä tekijä loistavan elokuvan, kun vain osaa komedian tyylilajin pitää riittävän ilkeänä.

Paskateoria, 2001
Viha kasvaa alaluokan keskuudessa.

Formulakuski sitä vastoin yrittää myydä iltapäivälehdelle itsestään juttua, jossa poseeraa syöpäsairaiden lasten kanssa ja esittelee samalla sponsoreitaan. Toimittaja ei suostu juttua tekemään, pitää sitä liian härskinä. Ikävyyksiä siitä seuraa.

Salminen itse ehti jossain vaiheessa toimia iltapäivälehdessä urheilutoimittajana.

Ei-kuori, 2003
Ei-kuorella vastatessa ei voi voittaa.

Urho Kyrenius ajaa taksia, hän on keski-ikäinen ja asuu äitinsä luona, ei maksa hänelle asumisestaan. Äiti ja poika vihaavat toisiaan. Urhon veli asuu taksihallissa.
 Kyreniusten mummon yleiskunto laskee, hän on hetkellisesti sekava sairautensa vuoksi. Päätellään että kyseessä on dementia, hänet toimitetaan hoitoon. Asunto myydään heti, äiti onnistuu kahmimaan rahat, joita myös pojat kärttävät.  - Sairaala haluaa kotiuttaa täysin selväjärkiseksi tervehtyneen mummon.

Päähenkilöiden vastenmielisyys on hykerryttävä, heidän toimintansa peruste ei ole lähimmäisenrakkaus. Hyöty on otettava sieltä missä tilaisuus eteen sattuu. Koko kansan laulajasuosikki kuolee lohduttoman ryyppyputkensa päätteeksi Kyreniuksen taksiin, Urho tyhjentää hänen taskunsa.

Lahti, 2004
Lahdissa Salminen kuljettaa kahta tarinaa rinnakkain. Ajan ja markkinoiden jalkoihin jäävän pienyrittäjän tuhoutumiselle suorastaan painajaismaisen taustarummutuksen luo kuvaus armeijan salaisesta operaatiosta, jollaiseen kirjailija itse varusmiesaikanaan joutui. Sikoja ammutaan eri kohtiin, niille annetaan ensiapua ja ne kuljetetaan kenttäsairaalaan, jonka sängyissä niitä yritetään lääketieteen keinoin pitää hengissä. Kokeen lopuksi henkiin jääneet siat lopetetaan. Salminen herkuttelee uudella terminologialla: ammuttavien ja hengissä pidettävien sikojen vaiheet ovat ”logistiikkaa”.

Kalavale, 2005
Kirjassa ollaan tosi-tv:n ytimessä. Tuottaja Fisu-Hanskin kautta tarina kytkeytyy suomalaisen television historiaan. Fisu-Hanski muistuttaa huomattavan paljon Spede Pasasta.

Pitkäaikaistyötön Parantaisen pariskunta lähtee televisiokisaan suurin toivein. Vaimo sortuu kilpailun kuluessa ryhmän sadistin ronskeihin lähentelyihin. Tuotantoryhmä kuvaa ja näyttää muhinoinnit kansalle, ne herättävät suurta mielenkiintoa.  Perheen lapset, Jesse ja Jemina, ovat tapahtumista suunniltaan, heitä kiusataan: ”Onks äitis huora ku eskarissa sanottiin niin?”  - Lapsista ohjelman ajan huolehtiva mummo vaatii ohjelman keskeyttämistä: ”Ja ku ne oli aluks niin ylpeitä vanhemmistaan…ne oli niin ylpeitä.”

Parantaisista kumpikaan ei kilpailua voita, ero tulee ja lehdessä lukijat saavat äänestää kummalle vanhemmista Jesse ja Jemina kuuluvat.

Kirjoittanut Riku Riemu

58 kommenttia:

  1. Luin Varaston ja yllätyin. Miksi en ole kuullut tästä kirjasta aiemmin? Tämähän on pieni helmi.

    Pieni siksi, että se kuvaa pieniä ihmisiä, niitä, joita hyvät ihmiset pieninä pitävät. Se kuvaa niitä miehiä, jotka työskentelevät pölyisissä ja pimeissä tiloissa varastomiehinä ja niitä naisia, jotka tuntevat naisen alapäästä vain yhden nimen. - Mikä sen vitussa on, kysyy Karita, kun kätilö näyttää hänelle hänen juuri synnyttämäänsä lasta. - Syntymämerkki, vastaa kätilö, kun saa leuat loksautettua normaaliasentoon. - Voi miten söpö tyttö, sanoo Karita. Ja on onnellinen.

    Luin teoksen luettuani jokusen kritiikin siitä, ja nyt jää kyllä vaivaamaan se, miten ohuita ja oivaltamattomia ne ovat. Ei teos ole inhorealismia, vaan puhdasta realismia vahvan satiirisen musta huumorin sekoituksena. Kirja on jopa hauska, paatos ja melankolia puuttuu tyystin.

    Se, mikä kirjan sanoma on minulle, tai minkä merkityksen minä siitä löysin, on keskiluokan tekopyhän hyvyyden pramille nosto. Normeihin kuuluu hyvyys, niin että se on jo pahe. - Ne on saatanan vaarallisia kun ne on niin hyviä, sanoo kirjan saarnaajahahmo, pimeän varastotavaran ostaja, pukamilla siunattu mies.

    Juuri tätä keskiluokan hyvyyden myyttiä kirjailija voimallisimmin rikkoo panemalla varastomiehet olemaan säälimättömiä heikkoja kohtaan. Vanhoille mummoille huudetaan kirosanoja, ja naisystävää nimitetään perkeleen huoraksi. Kuitenkin sen perkeleen huoran synnyttämä tytär saa varastomiehen posket salaa märiksi. Eikä omatunto tunnu kolkuttavan, vaikka varastomies lavastaa kaverinsa syylliseksi omista petoksistaan. Näinhän keskiluokkakin pettää.

    Arto Salmisen teksti on rujon kaunista ja yksinkertaista. Se on hyvää, mies kirjoittaa hyvin. Karkeudet ja kirosanat ovat ihan tästä maailmasta poimittuja, ja niillä on kytkös asiaan, niitä ei heitetä irrallisesti mihinkään rakoon.

    VastaaPoista
  2. Tämä vielä piti mainita: teoksessa on imua, se vetää puoleensa, sitä on hauska ja jännittäväkin lukea oivaltavan kielen ja selkeän tarinan ansiosta. Kieli on selvästi hyvin harkittua ja hiottua.

    Minua jäi noista lukemistani muista esittelyistä vaivaamaan se, että kirjaa mainostettiin ajankohtaissyötillä, että se on ajankohtainen, koska on lama, luki jossain.

    Kissan villat, se ei ole mikään ajankohtaiskuva, vaan satiiri ihmisen tekopyhästä hyvyydestä. Se toimii laajemmissa ympyröissä kuin vain pienen ihmisen lama-ajan kuvauksena. Se on sukua vaikka Canthin Köyhää kansaa -teokselle. Se on ihmiskuvausta, ei ajan kuvaus.

    VastaaPoista
  3. Varastomies on erimies, varastomies on tiedemies, sanoi Raninen.

    Salmisen realismille on vankat perusteet työhistoriassaan. Hän oli tehnyt töitä mm. varastossa, iltapäivälehdessä (jossa sanotun mukaan viihtyi huonosti) ja taksissa. Katsellut taksissa yövuorojen humalaisia, jotka ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan tai muuhun sellaiseen katsomatta rähjäävät, paskantavat housuihinsa, oksentavat, itkevät ja yrittävät maksaa luonnossa, kun eivät enää muuta keksi. Samat ihmiset, jotka mahdollisesti alkuillasta kuskasi tyylikkäinä, vähäpuheisina ja arvokkaina juhlarientoihin.

    Ylempien ja alempien sosiaaliluokkien ero on kai siinä, että vain ensin mainituilla on mahdollisuus tekopyhyyteen. Liukkaat lakeerikengät syynä laastariin otsassa.

    Tuota ajankohtaisen ja ikiaikaisen suhdetta aloin pohtimaan, en osaa nyt sanoa siihen mitään järkevää. Molempia mukana on, ajankohtaisenkaan ei tarvitse olla pinnallista liitelyä.

    Varasto taitaa Salmisen tuotannosta olla kiltein. Kirjailija on sisällyttänyt teokseensa myös symboliikan kellarin varastosta pienen ihmisen säilytys- ja sijaintipaikkana, jossa asioihin ei pysty vaikuttamaan; käskyt ja tilaukset tulevat komentotorven kautta.

    Nuorena olen varastossa jonkun aikaa ollut töissä, elävästi se kirjan kuvauksesta mieleeni tulee. Vaikka se oli jo sellainen hehtaarihalli, jossa trukkien armeija kulki, ei vanhahtava 60- tai 70-luvun mieleen tuova niinkuin kirjassa.

    Äijät puhuvat äijien kieltä. Vaan akka se karskinkin uroon taltuttaa, vaikka Rousku kuinka yrittää uhota ja pullistella.

    VastaaPoista
  4. Joku jää ehkä pohtimaan, mitä ihmettä tuo siteeraamani Ranisen lause tarkoittaa. En osaa analysoida sen sisältöä tai Ranisen ajatuksia siitä. Se vain on sellaista hienoa arkipäivän huumoria, jota vanhoilta duunareilta kuulee.

    VastaaPoista
  5. Kalavaleen aion seuraavaksi lukea, se odottaa vuoroaan. Jos tämäkin tarina on yhtä imevä kuin Varasto, sen lukee luultavasti parilla kolmella istumalla, riippuen muista tekemisistä.

    Varasto-elokuva olisi hauska nähdä ja tarkkailla siinä tyyppejä, miten ovat rooleihinsa uineet. Itsellä kun on tietty mielikuva kustakin henkilöstä, sen verran tarkan kuvan Salminen henkilöistään piirtää.

    Ja muuten, Varaston naiskuva ei suinkaan olekaan perinteinen alistuvan naisen kuva sovinistisen mieheen ikeessä. Mies on mikä on, mutta paljon muutakin.

    VastaaPoista
  6. Kalavale on Salmisen kirjoista viimeinen, se sai huomiota jo osakseen, kritiikkejä lehtiinkin.

    Kalavale on erilainen kuin Varasto, vimma yhteiskunnasta ja sen kehittymisestä on raivokasta. Hätä siitä, että eikö meille ihmisille tosiaankaan muuta pään täytettä ole.

    Fisu-Hanskin apurin kielenkäyttöä kannattaa tarkkailla, miksei muidenkin.

    Elämmehän maailmassa, jossa kukaan ei huuda: "Katsokaa, sarasvuolla ei ole vaatteita!"

    VastaaPoista
  7. Salmisen mies-, nais- ja ihmiskuvista tekstissä mainitsinkin, että oman tunnelmansa, huumorinsa, niihin luo tuo, etteivät päähenkilöt epäile ajatustensa tai tekojensa mielekkyyttä. Riemullisina toteuttavat kohtaloaan, silloinkin kun lukija ajattelee, että pienempikin iteluottamus hyvin piisaisi.

    Heillä ei ole lannistuneen ihmisen heikkoa itsetuntoa. Onko sellainenkaan sitten aina hyväksi? Oli miten oli, mutta näin on:
    "hyvällä itsetunnolla velatkin ovat saatavia!"

    VastaaPoista
  8. Ahkerampien lukijain tietoisuuteen Salminen nousi viimeistään Paskateorian aikaan, osaksi varmaan siksi, että silloin kriitikotkin todella heräsivät.

    Muistin juuri, etten olekaan lukenut Varastoa, nähnyt vain näytelmänä. Mutta Iineksen intohimoisen analyysin takia se on nyt luettava. Sillä vaikuttaa siltä, että Salminen oli oikeassa: se ei ole sama näytelmänä. Ei näytelmä huono ollut, päinvastoin ihan huvittava. Mutta se teki sanomasta ehkä liian banaalia, etten sanoisi propagandaa. Salminen taas on aina rehellinen. Ainakin itselleen. Samoin kuin Salamakin, ainakin nuorena.

    Kirjallisuuden käpertymisestä itseensä olen samaa mieltä. Ja erityisen käpertynyttä on runous.

    Salmisen kohdallakin, vaikka arvostan häntä suuresti, tulee mieleeni, että usein tavallisesta ruumiillisesta työstä kirjoittavat sellaiset, jotka eivät niissä itse viihtyneet. Onneksi on merkittäviä poikkeuksiakin, suurimpana meillä tietysti Päätalo, joka kertoo todellisista ryskätöistä niin autuaallisesti, että niissä työn siunaus ja arvostus nousee taivaallisiin sfääreihin.

    Muistuupa mieleeni Solzhenitsynin Ivan Denisovitsin päiväkin, jossa kerrotaan pakkotyövankien kokemasta pakkotyön hurmasta. Nykytermein sanottaisiin, että on saavutettu eräänlainen flow-tila.

    Tällaiset kuvaukset puuttuvat monilta työläiskirjailijoiltakin, (puoli)sivistyneistä puhumattakaan. Työ on heillä aina paskatyötä. Miksi?

    Olen itse ollut niin monta vuotta lattiatason hommissa niin monenlaisissa tehtaissa, verstaissa, laitoksissa ja jopa kaivoksessa, että tiedän kyllä mistä puhun. Kai se on tyyppikysymys, mutta viihdyin erinomaisesti ja koin työn iloa Volvon liukuhihnallakin. Puhumattakaan automaattisorvilla separaattoritehtaalla. Ah.

    Samaa työn iloa koen yhä mökillä vesurin, viikatteen ja sahan kanssa pöheikössä. Okei, ymmärrän että juuri tämä kokemus on erilainen, koska teen sitä vapaaehtoisesti. Mutta olen todella elättänyt itseni vuosien ajan oikeastikin sorvarina, hitsarina ja korjausmiehenä, että tiedän tehdas- ja varastomaailman voivan olla aivan erilainenkin, valoisampi, inhimillisempi, iloisempi. Minulla töissä ovat aina olleet parasta työtoverit, tavalliset ihmiset tavallisine vikoineen.

    Tietysti tajuan, että kirjaa voi olla vaikea kirjoittaa siitä kuinka kivaa on olla töissä ja saada palkkaa. Mutta ehkäpä sekin aika vielä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole nähnyt Varasto-näytelmää, mutta voin hyvin kuvitella, miten lähellä sortuminen aatteellisiin tai joihinkin temaattisiin ylikorostuksiin ja mahdollisesti henkilöhahmoilla pelaamiseen on.

      Koruttomuus ja rehellisyys ja jonkin sortin hiljaisuus, eleettömyys ovat minusta sitä atmosfääriä, jossa tässä kirjassa ollaan ja eletään, tehdään petoksia, synnytetään ja huoritellaan naisia.

      Muuten, minäkin olen viihtynyt varastotöissä, useassakin paikassa. Olin mm. munavarastossa töissä ja melkein itkin, kun pois piti lähteä, olin Auran panimon pullovarastolla ja Åhlensin tavaratalon jumalattomilla hehtaarivarastoilla Tukholmassa. Kyllä sielläkin varmaan tavara vaihtoi omistajaa ilman kassakuittia.

      Aika vähän on näistä ihmisistä kirjoitettuja kirjoja, kuten Tapsa sanot. Tai no, onhan niitä, mutta niissä pakkkaa olemaan jonkin sortin tendenssiä, josta en tykkää. Minusta tendenssit ovat vaarallisia taiteelle.

      Poista
  9. Siinä ainakin tuli melkeinpä työromantiikkaa.

    Rehellisyys on oikea sana kuvaamaan Salmisen tekstiä.

    Aika vähän löysin elämäkerrallista tekstiä Salmisesta. Jossain mainittiin hänen lukeneen yliopistossa mm. kirjallisuutta, ei kaiketi tutkintoon asti. Jotain paikkansa hakemista hänellä saattoi olla - vai ovatko monet tekemänsä työt olleet opiskelujen yhteydessä tehtyjä, en tiedä. Ilmeisesti taksia ehti ajamaan pitkään. Minusta sellainen on rankka työ epäsäännöllisine työaikoineen ja jatkuvine valvomisineen. Mitä olen katsellut, aika piipussa näyttävät´monet viisikymppisinä olevan. Vaikka niinhän se ihmisen ajatus menee: "Mitäs ne muuta kuin mersun nahkapenkillä istuvat!"

    Perinteisiä rankkoja ammatteja, kuten metsuri tai rakennustyömies hän ei kirjoissaan kuvaa, pysyttelee hyvin tuntemissaan - niistä saa käsityksen että tietää mistä puhuu.

    Toisaalta perinteisellä tavalla ruumiillisia ammatteja on vähän jäljellä. Tehtaassa tavara kuljetetaan trukeilla tai nostureilla robottiin, metallimies ohjelmoi sen tekemään sopivaa viipaletta tai kappaletta. Vaativat hitsauksetkin taitavat yhä enemmän ja enemmän olla robottien tekemiä.

    "Varaston" työympäristö on autoritaarisuutensa ja koko siellä tehtävän työprosessin osalta vanhahtava. Harvoin pomot nykyään ilkeilemällä ilkeilevät, taikka itkupotkuraivareita duunareille ottavat. Hyvin tietävät, ettei kannata eikä tarvitse. Toisaalta kun potkuja jaellaan, heillä ei välttämättä ole omantunnon ongelmia, koska: "Tämä on oikein ja välttämättömyys!" (parhaillaan luen Maon elämäkertaa, myös hän perusteli asioita tuon kaltaisesti.)

    Teflonjohtaja hymyilee päitä leikatessaan. 90-luvulla minulle kävi juttu, joka silloin tällöin palaa mieleeni. Yksi nuori ja naivi poika kehui minulle erästä pomoa oikein ylitsevuotavasti: mukava, reilu jne. - Kuinka osuikin niin sattuvasti, aika pian tuo sama pomo sanoi minulle: "Nyt täytys pohtia miten tuosta xxx pääsee eroon, mulla olisi siihen yksi toinen tulija!" Ei se minua sen kummemmin hetkauttanut, miettimään kyllä pisti. Tämä on aivan tosi juttu.

    Työelämä on kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ottanut takapakkia, nimenomaan henkisessä puolessa se näkyy. Jatkuvaa epävarmuutta ihminen ei kestä, kuten Rousku pähkäilee kirjoitukseni alkuun ottamassani lainauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Varaston työympäristö ei poikkea ilmastoltaan ns. parempien työpaikkojen vastaavasta. Jos nyt ajatellaan, että varastotyö olisi sitä paljon mainostettua paskaduunia, niin on aika mielenkiintoista havaita, että samanlainen ilmapiiri ja samanlaisia ihmistyyppejä esiintyy akateemisilla työpaikoilla, joilla eletään myös jatkuvan epävarmuuden tilassa.

      Tieto ja koulutus eivät siis yksin poista ongelmia. Kyse on tässä Varastossakin siis ihmisluonnosta, ihmisyydestä, ei pelkästään yhteiskuntarakenteen vioista. Kaukana ei ole se ei-marxilainen ajatus, että ihminen ei kenties ensisijaisesti tarvitsekaan materiaa vaan henkeä.

      Poista
  10. Pohjimmiltaan varmaan kaikki työympäristöt ovat samanlaisia, omalaisiaan ihmisyhteisöjä. Samankaltaiset kuviot toistuvat, oletpa kaivosverstaassa, autotehtaassa, sahalla, insinööri- tai mainostoimistossa. On erilaisia organisaatioita ja hierarkioita, erilaisia sääntöjä, suhteita ja ihmistyyppejä.

    Olin aikoinani hieman pettynyt, kun Väinö Linna ei kirjoittanut "suurta tehdasromaania". Siihen hänellä olisi ollut edellytykset omien kokemustensa pohjalta, kuvata 40- ja 50-lukujen murrosta.

    Taksikuskin työ on raskasta mm. epäsäännöllisyytensä vuoksi. Mutta niin on bussi- ja rekkakuskinkin, eri tavalla vaan. Toisille sopii niiden suoma tietynlainen vapaus, toisille taas tiukat järjestykset. Opettajankin työ on raskasta, jos kokee luokan edessä puhumisen ja nuorten kanssa olemisen raskaaksi.

    Usein etenkin 60-lukulaisten työläisromaaneissa huomasi, että työnkuvaus oli hieman ulkokohtaista, sellaista säälivää, että näin paskaisissa oloissa ihmistä riistetään ja pomot ovat pikkunilkkejä. Huomasi, että tekijä oli katsellut työntekoa pikkutakki päällä kapakan ikkunasta.

    Lisäksi minua ärsyttää työläiskuvausten kliseisyys. Työläiset ovat reiluja, puhuvat rempseästi ja rivoukset kuuluvat kuvaan. Toki tuollaisiakin tyyppejä on, suunnilleen yhtä paljon kuin mainostoimistossa tai yliopistossa. Missä tahansa työpaikassa on sama kirjo erilaisia ihmisiä kuin missä tahansa satunnaisessa yhteisössä.

    Tämä kritiikki ei koske Salmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpa minäkin varastossa ollut töissä, kaikkinensa kai yli vuoden päivät. Paskaduuniksi väittäminen tuntuu juuri tuollaiselta Tapsan kuvaamalta 60-luvun työläisorientoituneelta höpökirjailijalta.

      Me vitsailimme olevamme keräilijäheimoa. Heiluvilla trukeilla noustiin myös itse ylös, hallin katto oli neljässätoista metrissä, korkeimmat hyllytasot melkein yhtä korkealla. Alussa pelotti pirusti ladata tavaraa kuormalavalle, mutta äkkiä huojuvaan trukkiin tottui. Vaikea minun olisi sitä paskaduuniksi kuvailla, työ oli vaihtelevaa. Pari kertaa tietokonejärjestelmä kaatui, silloin koko varasto seisoi; tilauslistoja ei tullut, yhtään nippeliä ei hyllyistä haettu.

      Joskus joltain kaatui kokonainen kuormalava kallista tavaraa, ei siinä sen kummempaa, vakuutuksen kilisevä lasti meni.

      Töiden jälkeen kävimme toisinaan kellarin saunassa ja isossa uima-altaassa. Firman järjestämiä saunailtojakin ehti olla kai parikin, niissä tarjottiin sapuskaa ja rajattomasti olutta.

      Paskaduuneina minä näkisin tänä päivänä esimerkiksi siivoojan ja kaupanmyyjän työt. Ne kun ovat kurjien työaikojensa ja huonojen palkkojen lisäksi lähes poikkeuksetta osa-aikaisia; rahapussi ei pääse lihoamaan. Romanttisesti tosin sanotaan, että "siinä jää aikaa perheelle ja muulle!"

      Toimihenkilöitä kohdellaan työpaikoilla kuin lahdattavaksi kuljetettavia sikoja. Muistan yhden nyt jo eläkkeellä olevan laskentapuolen rouvan, joka tuli töihin joskus paljon ennen muita, iltamyöhällä lähti. En minä usko, että mitään ylityökorvauksia sai, hän kärsi sairaudesta nimeltä vastuuntunto. Pyrki selviytymään siitä lastista, jonka työnantaja hänelle antoi.

      Jokaisella työpaikalla on yksi "kapteeni ameriikka", joka puuhaa jotain aivan uskomattomia, kukaan ei tarkkaan ottaen tiedä mitä tekee. Potkut saa lopulta vähin äänin kun paljastuu, että tilaamansa kadunvarsimainos yhteisessä pylväässä ison kadun varrella maksaa 15000 euroa vuodessa.

      Jokaisella työpaikalla on myös yksi, josta kaikki ajattelevat: "Täällä olisi niin mukavaa, jos tuota ei olisi!" - Vaikeusasteensa on ilman mitään rajoja, hulluksi sitä ei kukaan uskalla sanoa, kun sellaisesta joutuu vaikeuksiin. Lopulta kun on saanut koko työyhteisön varpailleen ja pelokkaaksi, keksii alkaa syyttämään muita itseensä kohdistuneesta kiusauksesta.

      Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Yhtä hermonsa menettänyttä vanhan ajan johtajaa kutsuttiin kännykänheiton suomenmestariksi. Useamman kännykän heitti hallin seinään tai lattialle tuusannuuskaksi kun hermostui. Kerran minä läppäriltä selvitin sille jotain asiaa ja huomasin kuinka hänen äänitasonsa nousi, lopulta karjui aivan holtittomana:"minä en ymmärrä mistä puhut!" - Minä olin tyylinsä tottunut, jatkoin niinkun mitään ihmeellistä ei olisi meneillään, pikkuhiljaa volyymi aleni ja saavutti lopulta normaalitason. Fiksu mies se oli silloin kun oli lähellä tasapainoa, sellaista tapahtui vain valitettavan harvoin.

      Poista
  11. Viimeiseksi jäänyt teos, Kalavale, on huomattavan erilainen kuin Varasto.

    Sinä kun Varaston vimma on vähäistä tai peiteltyä, Kalavaleessa Salminen päästelee kovaa ja korkealta. Kirja on tarkkaan harkittu ja huolella tehty punos, siinä olevat asiat eivät välttämättä aukea yhdellä lukukerralla.

    Kirjan hahmot puhuvat kaikki omaa kieltään, joitakuita Oonan puhekieli saattaa ärsyttää. Hölmöltä kuitenkin tuntuisi, jos hän puhuisi - tai ajattelisi - yhtään sivistyneemmin.

    Kirja kuvaa muutosta, yhteiskuntaa ja televisiota sellaisena kuin se on ollut ja sellaisena, miksi se on kehittynyt tai kehittymässä. Ensi lukemalta hieman härskiltä tuntui Fisu-Hanski Hannukkalan tiukka sitominen tunnettuun viihteen legendaan. Tarkemmin ajatellen hänen kuvauksensa on inhmillinen, hän edustaa menneitä hyviä aikoja, sikäli kuin sellaisia on ollut.

    Fisu-Hanski on pudonnut ajan kelkasta, hän ei ymmärrä siitä enää mitään. Operatiivisen johdon hän on luovuttanut pois, loistavana liikemiehenä kerää vain toiminnasta syntyneet rahat. Siinä kun hänelle sanat eivät merkitse mitään, uusille television tekijöille ne merkitsevät paljon. Niistä ei tosin pysty ymmärtämään mitään, ellei tarkastele niitä taloudellisen tuloksen tekemisen kontekstissa. "Liirum, laarum, liirum, laarum, kohtuullinen taloudellinen tulos ei riitä, liirum, laarum."

    Salmiselle Fisu-Hanski edustaa mennyttä viattomuuden aikaa, hänellä oli tekemisissään rajat, joita ei ylittänyt. Sellaisia rajoja ei tiedotusvälineissä(!) enää ole, ajattelin itse, kun viime kesänä iltapäivälehdet antaumuksella kertoivat, kuinka joku päänsä sekoittanut masturboi Helsingin tuomiokirkon portailla keskellä päivää. - Tuonko me halusimme tietää, mitä me tiedosta saamme?

    Aikaisemminkin tuon kaltaista uutisointia on ollut, mutta se keskittyi tiettyihin julkaisuihin, jotka tiedettiin "huonomaineisiksi". Tänään eroa ei
    ole, törky ilman muuta sisältöä on osa valtamediaa.

    VastaaPoista
  12. Kärjistyksistään huolimatta Kalavaleen Auschwitz on minun mielessäni lähes yksi yhteen Big Brother-formaatin kanssa. Huomioitavaa on, että sen ensimmäinen tuotantokausi Suomessa käynnistyi vasta vuonna 2005, Salmisen kuoleman ja kirjan ilmestymisen aikoihin.

    Ulkomailla formaatti oli käynnistynyt vuonna 1999, ainakin Englannissa tehtyä versiota näytettiin jälkikäteen myös Suomessa.

    Ensimmäinen tuotantokausi sympaattisine Perttu Sirviöinen oli vielä melko kiltti. Jo toisesta tuotantokaudesta alkoi näkymään voimakas tuottaminen. Osallistujilla alussakin oli varmasti jonkinlaista huomionkipeyttä, mutta selvää selvempää on, että sarjaan haalittin jatkossa yhä enemmän yhä häiriintyneimpiä ihmisiä. Suihkussa käyntien kuvaukset lisääntyivät, formaatin saattoi alkaa tilaamaan myös suorana lähetyksenä, 24 tuntia joka päivä.

    Viimein yhdyntäkin näytettiin niin, että kuvissa näkyi "mela menevän mekkoon".
    Tuotantoyhtiö parkui: "Kuinka meille tällainen vahinko pääsi käymään, asia täytyy heti tutkia.

    Puolustuspuhe sarjalle kuuluu: "Se on erilaisten ihmisten psykologista kehitystä erilaisissa haastavissa olosuhteissa!" Tuota ei kai tarvitse enempää selittää, naurettavuus on ilmeinen. Ei sarjassa sellaista ole.

    "Ai kauhee, ku on kauheeta!"

    VastaaPoista
  13. Minun Kalavaleeni lainaus meni pitkäksi. Menen huomenna kirjastoon ja otan sen uudelleen. On luvassa kauniita päivä, joten toivon ehtiväni lukea sen riippukeinussa. Alkoi kiinnostaa, kun luin kommenttisi, Riku. Alastalon ehdin lukea syssymmällä.

    VastaaPoista
  14. Kävin ystävänpäivänän katsomassa elokuvan "Varasto". (Sinä päivänä yhdellä ja samalla lipulla olisi päässyt kaksi ihmistä sisälle. No, yritin näyttää ovisuussa mahdollisimman leveältä.) Tekstiä en tuntenut. Katsomossa oli (ei meitä paljoa ollut) enemmistönä n. 2kymppisiä ihmisiä. Tarkkailin - istuin viimeisellä penkkirivillä - heidän reaktioitaan; he nauroivat (mielestäni) aivan oikeissa kohdissa. Ei elokuva huono ollut, ei se hyväkään ollut, se oli jotain siltä väliltä. Salminen oli huono, samoin Vierikko, nmämä muut tekivät roolinsa hyvin, etenkin Minttu ja Kari-Pekka ja Aku. (Etenkin Minttu ja Aku.) Ihan hyvä leffa, antaisin 3 tähteä viidestä. - Ps. En tiedä miten kirja loppuu kun en ole sitä lukenut. Elokuvan loppu oli tehty hollywoodimaiseksi. Se vähän jäi tökkimään katsojaa. (Kun hän elokuvateatterin tunkkaisesta kohdusta äkkiä pullahti kadulle. Jossa puhalsi napakasti lounaasta.)

    VastaaPoista
  15. Kirjoitin, etten kirjan lukeneena elokuvaversiota välttämättä halua nähdä. Näyttelijälista kertoo, että vähän sellaisessa pullamössössä liikutaan.

    Elokuvan teko on kova taloudellinen riski, sen ymmärtää hyvin. Minun makuuni elokuvasta olisi pitänyt tehdä musta komedia. Salmiselle, Vierikolle ja Loirille hyviä eläkepäiviä!

    Tåmå siis elokuvaa näkemättä.

    Kirjan viimeinen lause on: "Käännyin selin Karitaan ja pyyhin silmäkulmani salaa."

    VastaaPoista
  16. "Lahti" on rankka kirja. Salmisen tapa käsitellä asioita on oikea, se on ainoa mahdollisuus olla sortumatta patetiaan. Sivuhahmon, Brenkku-Benkun, tarina on lyhyesti kuvattu, silti häneen käytettyihin sanoihin sisältyy paitsi yhden ihmisen kokonainen elämä, myös monien ihmisten elämät. Kun ihmiseltä lähtee pohja pois, se jolle hän on elämänsä rakentanut, se johon hän on itsensä tukenut.

    Romuautossa asuvan Benkun erottaa kuolemasta enää mielikuvitukseen tukeutuminen. Hän kertoilee kuinka he ennen järjestelivät asioita kuntoon erilaisten suurmiesten, Juuso Walldeneiden ja muiden kanssa. Eikä hän valehtele, hän uskoo itse omat tarinansa, saa niistä sen voiman jonka tarvitsee päivistä selvitymiseen.

    Lukiessani käännyin selin tekstiin ja pyyhin silmäkulmani salaa.

    Minulle läheiseksi kirjan teki myös sen osin hyvin tuttuihn paikkoihin sijoittuminen. Nyt jo puretussa Riihimäen Karavaanissa olen käynyt satoja ja satoja kertoja kahvilla tai syömässä. Benkku asuu kotikyläni tutulla teollisuusalueella.

    Näitä pohtiessani mieleeni tulee väkisin Majanderin Hesariin kirjoittama Salmisen muistokirjoitus: "...ja syksyn saadessa alkoi jo oikein odottaa, kenet hän haukkuu tällä kerralla." - Kuinka typerää saa typeryys olla ennenkuin siitä joutuu vankilaan?

    VastaaPoista
  17. Paskateorian kanteen tehty iltapäivälehden lööppi julistaa, kuten sellainen ei koskaan voisi sitä tehdä:
    "Slummi-
    LÄHIÖISSÄ
    haisee epätoivo
    JA KYTEE
    KAPINA"

    Ei siellä mitään kapinaa ole, lannistuneita ne ovat,voimansa ehtyneet maailman melskeissä. Eivät omaa Salmisen kirjojen hahmojen hyvää itsetuntoa.

    Alkoholi on sitä tukemassa valtiovallan erityisessä suojelussa, vaikka jotkut kukkarintaministerit lisää kukkia rintansa erilaisilla ehdotuksilla silloin tällöin pyrkivät saamaan.

    Kansalaiset on syytä pitää hiljaisina. Mediakin sitä mustasukkaisena tukee: "vievät liialla sanomisella pohjan viisaudeltamme!"

    Paska on paskaa, oli se sitten kirjoitettu enkelten kielillä tai huonolla kieliopilla ja kirjoitusvirheillä. Viisauksia voi olla tai olla olematta kummassakin.

    Rimmisen kirjat ovat hattaraa ja pop kornia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussikaljaromaania kutsuisin mieluummin nimellä "sanataide", niitä muita neniä ja pölkkyjä en ole katsonut aiheelliseksi lukeakaan. Pk-romaanin luin, kun siitä kohkattiin ja se pyörii näillä kulmilla. Siinä yritetään ahtautua toimettomien nuorten miesten sielunelämään ja ei se nyt niin huonosti onnistukaan - tosin ei niin hyvinkään kuin ehkä voisi.

      Onkin varmaan hupaisaa verrata Rimmisen sanataiteellisia kiemuroita Volter Kilven alkuperäisiin (uskon näet, että Rimmisellä kajasteli Alastalon sali pussinsa pohjilla) sanataiteellisiin rönsyittelyitsylöihin. Palaan tähän teemaan ehkä syksyllä, jos Alastalosta vielä kotiin löydän.

      Poista
    2. Vähän turhaan pompsahdin tässä Rimmiseen. Minä luin myös nenäpäivän. Ihastelin lukiessani sen ja Pussikaljaromaanin kieltä, mutta jälkeenpäin niistä ei jäänyt mitään jäljelle. Kuten hattarastakaan ei jää. Muistaakseni.

      Voltsua aion yrittää, luulen etten siihen pysty. Olen ymmärtänyt, että siinä kun Riminen on äärettömän helppolukuista, Kilven sanataide on kaikkea muuta.

      Jottei kokonaan mene muiksi asioiksi, laitan tähän katkelman "Paskateoriasta". Tällainen on Hannu Wikholmin (kuka lieneekään) paskateoria:

      "Paskateorian lähtökohta on piereminen. Ihmiskunta on aina pierryt, koko historiansa ajan, miljoonia vuosia, tuhansia miljardeja pieruja. Joka pierun mukana vapautuu hajua, enemmän tai vähemmän. Haju koostuu muuutamasta paskamolekyylistä. Johonkin ne molekyylit nousevat ja kerääntyvät. Ei ne minnekään katoa. Kerran koittaa se päivä kun kaikki romahtaa niskaan. Ja sitä on paljon, todella paljon. Me hukumme paskaan."

      Poista
  18. Lukaisin Varaston. Ja ilahduin heti alussa, sillä Salminen kirjoittaa hyvin ja oikein. Ei pilkkuvirheitä, ei taiteellisia vedätyksiä, ei runollista hoiperrusta. Halki, poikki ja pinoon.

    Näytelmä on aika samaa tyyliä, ei voi moittia. Ehkä näytelmässä Ranisen syyttömyys on ilmeisempää ja Rouskun syyllisyys hämärämpää, mutta muuten kuva on oikea. Sivuhenkilöitä eli Karitan äidin poikaystävää ja Ykää on vain liikaa korostettu, huumorin takia varmaan.

    Mielenkiintoista muuten, että vaikka Varasto on hauska(kin) kirja, niin sen henkilöt ovat totisia torvensoittajia, Karitaa lukuunottamatta. Kaikki julistavat samaa totuutta Salmisen suulla. Tämä oli moite.

    Lisäksi Salmisella on kiva tapa laukoa paradokseja ja kaikki hänen henkilönsäkin laukovat niitä. Olisi säästänyt sen vaikka vain yhdelle, niin olisi uskottavampaa. Hänen henkilönsä ovat liian fiksuja sellaisiksi luusereiksi, joksi hän ne haluaa kuvata. Siksi, että he kaikki puhuvat Salmisen ajatuksia, jotka ovat pieniä helmiä, aforismeja.

    Rouskun hahmo on kyllä muuten uskottava, mutta kaipasin häneen edes ripausta itseironiasta. Noin fiksu tyyppi ei puhu - ja ennen kaikkea ajattele! - noin typeriä tosissaan. Eihän ihminen, joka laukoo karskeja sutkauksia, ole tosissaan, vaan tekee sen tarkoituksella ärsyttääkseen tms.

    Mutta kirja oli hyvä. Parempi kuin moni muu lukemani nykykirja.

    VastaaPoista
  19. Elokuvakin on kyllä parempi kuin mitä ensiksi väitin. Siis siinä on ihan varmaan tarpeeksi Salmista, en minä siitä muuten olisi nauttinut. (Olen aika ronkeli ihminen leffojen suhteen.)

    VastaaPoista
  20. Paradokseja Salminen todella käyttää, esimerkiksi samantapaisia kuin Spede naistenlogiikoissaan; johtopäätökset tehdään mielipuolisten perustelujen kautta.

    Roolitus ei ehkä ole perinteinen, eri tyyppien vastakkainasettelusta jännitteitä hakeva, mutta en minä sitä virheenä osaa pitää.

    Hahmojen totisuudesta syntyy lakonista huumoria.

    Luusereistakaan en välttämättä puhuisi, Rousku sentään etenee varastopäälliköksi ja onnistuu samalla varmistamaan itselleen mukavat lisätienistit ilman sanottavia riskejä. Rouskua ei voida sanoa tavikseksi.
    ---

    Aika monessa kohtaa olen kertonut Salmisen puhuvan nykyajasta. Silti jopa hänen viimeiseksi kirjakseen jäänyt Kalavale on kirjoitettu piakkoin kymmenen vuotta sitten (ilm.2005). Kirjoilla on kuitenkin sanottavansa tälle päivälle, ne eivät ole juuri vanhentuneet. Mitä nyt huumoriaan on joskus vaikeampi nähdä, kun esittämänsä asiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä; yhteiskunta ja elämä ovat lähestyneet niitä huomattavan paljon.

    VastaaPoista
  21. Tapsa kehui Salmisen ytimekästä kieltä. Minä olen ehdottomasti samaa mieltä, se on hienoa. Minä olen aina inhonnut pitkiä maisema- tai muita kuvauksia, ylimääräiset koukeroinnit ja rusettiluitelut saavat minut puremaan alahuulta. Tunnustan myös, että romaanien keskellä olevat runot hyppään yleensä/aina yli.

    VastaaPoista
  22. Salminenhan kertoo Varastossa 90-luvan lama-ajasta, joka on tietenkin samaa lajia kuin nykyinen eurokriisikin. Yhteiskuntaluokat, jos niin sallitaan sanoa, hakevat uusia asemiaan. Vanha agraariajan yhteiskunta kuopattiin viimeistään 60-luvun myllerryksissä, parku kuuluu yhä, ja sen jälkeen keskiluokkaan oli kova tunku ylhäältä, alhaalta ja sivusta - kaikki olivat keskiluokkaa - mutta nyt on sellainen lemmonriihi lämmitetty, että ruumenet ja rumihit vaan varisee. Luokkajako voimistuu.

    Täytyy nyt lukea sitten lisää Salmista. Hän on ollut listoillani pitkään, yli vuosikymmenen, mutta minua on pidätellyt se, että olen arvellut hänellä olevan Asenteen. Propagandan ammattilaisena luen propagandaa vain oppimismielessä, en huvikseni.

    Mutta tämähän minun vielä piti sanoa: Salmisen aforistiset lauseet ovat hyvin zeniläisiä! Oletteko huomanneet?

    VastaaPoista
  23. Kun sanot, kyllä ne vähän zeniläisiä taitavat olla. Propagandaa ne eivät ole siksi, että Salmisesta huokuu rehellisyys. Propagandistien lauseet kaikuvat tyhjyyttä raflaavuutensa tai näennäisiviisauksiensa tarkoitushakuisuuden takana.

    Vähän kyyniseltä tuntuu tuo mainonnan näkeminen propagandana, mutta sitähän sekin tietysti on. Enkä tietysti voi epäillä asiantuntijuuttasi.
    ---
    Lempikirjaani Salmisen tuotannosta en osaa sanoa, jos pakko olisi jossain vastata tehtyyn kysymykseen, vastaisin että ne kaikki.

    Ei-kuori oli myös elämys. Henkilöiden, tekojensakin, täydellinen vastenmielisyys kasvatti lukiessani ahdistusta, kunnes viimein repesin nauruun: "Ei helvetti,ei sentään tuota!" - Huumori syntyy aivan tavattomasta kärjistyksestä, mutta siihen on vankka perusta ihmisten oman voiton tavoittelussa. Tietysti aika alhaisella tasolla; mummon ryöstäminen ja erilaiset muut hyväksikäytöt. Kaikki kuvataan hyvin itsestäänselvästi ja lakonisesti, mitään ääneensanottuja perusteluita asioille ei ole. Perusteena vain: "tämä on minun etuni, minua huvitti tehdä näin!"

    Miksi ihmiset eivät tue toisiaan silloinkaan kun siitä olisi kaikille hyötyä, eikä kenelläkään kuitenkaan mene erityisen hyvin? - Eivät ne sitä tee, koska vaarana on, että toinen pääsee rinnalle tai ohi.

    VastaaPoista
  24. Salmisella ei minusta ole "asennetta", nimenomaan ei ole. Siinä vissiin onkin se piirre tai ominaisuus, joka saa kirjan miljöön ja siinä uiskentelevat ihmiset yksinkertaisesti vain elämään elämäänsä, jopa sillanpääläisittäin toteuttaen biologista olemassoloaan.

    Minusta Salminen ei kuvaa erikoisesti lamaakaan, onpahan vain heittänyt ihmisensä johonkin silloiseen miljööseen olemaan ja elelemään, tavallaan, ottamaan osansa niistä resursseista, jotka ovat jollakin tapaa tarjolla, olivat ne laillisia taikka eivät.

    VastaaPoista
  25. Minusta aika hyvä, on tämä Kansan Uutisten Salmis-haaastattelu. Eikä kannata alkaa yksinkertaistamaan minkään lokeroiden kautta. Salminen puhui todellista kansan ääntä, ei puolueiden.

    Tosi-tv ei säästele!

    VastaaPoista
  26. Ehkä helpottunutkin olen, ettei tarvinnut keskustella "Turvapaikasta". Se on aika tylyä tarinaa, mutta armoa se ei anna kenellekään. Ei suomalaisille eikä turvapaikan hakijoille. Ihmisiä me kaikki olemme. - Siksi kirja on huonoa materiaalia sekä halla-aholaisille että globisteille. - Ai mitä ne globistit ovat? - Ne ovat niitä "ruoho on josteski vihriämpää aidan tuol puolel"- ihmisii.

    Haltsulaiset taas tykkäävät konekivääreistä, mutta se on seksuaalinen suuntautuminen, eikä sellaista pidä paheksua.

    VastaaPoista
  27. Ja "todellinen kansan ääni", kukapa sellaisesta mitään tietäisi. Kaikki itsensä syrjityksi ja väärin ymmärrytyiksi itsensä kokevat, tietysti sellaisiksi ilmoittautuvat. Kuten ehkä Björn Wahlroos, jota ei oikeasti ymmärrä edes Jari Sillanpään perävaunu ja co.

    VastaaPoista
  28. Kansan Uutisten juttu on ihan hyvä. Kun nyt jotain työväenliikkeestä satun tietämään, niin totean vaan, ettei työväenluokan häviäminen ole mikään suomalainen ilmiö. Maailma on vaan muuttunut ja kansa keskiluokkaistanut, ja ihan halukkaastikin.

    Montako työväenluokasta lähtöisen olevaa päättäjää tunnette? Ennen niitä oli paljon, sillä politiikka ja ay-liike olivat hyviä keinoja henkilökohtaiseen sosiaaliseen nousuun. Nykyään lähes jokainen sellaista haluava ja kykenevä löytää muita, suorempia teitä, kuten vaikkapa opiskelu. Ennen sitä ei voinut harjoittaa "varojen puutteessa", vaan oli mentävä töihin. Nykyään töihin ei meillä tarvitse mennä mistään syystä.

    En kyllä jaa Salmisen näkemystä kaiken surkeudesta, sillä kaikki on niin suhteellista, ja globaalissa maailmassa vielä suhteellisempaa. Heitänpä vielä sellaisen provosoivan väitteen, huvikseni, että enemmän se surkeus on siellä korvien välissä. Ja siihen auttaa tunnetusti uskonto.

    VastaaPoista
  29. Kilpailu pitää aina sisällään sen, että voittajan lisäksi syntyy monilukuinen määrä häviäjiä.- Pistesijoituksesta pitää iloita, kultaa jaetaan vain yksi, mitaleita yhteensä kolme. Lukemattomat ovat ne, jotka eivät päässeet edes viivalle yrittämään, karsiutuivat jo paljon aiemmin.

    Salmisen huoli oli suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen yhä kylmemmäksi. Suomi on osa maailmaa, mutta ei tunnu mielekkäältä ottaa vertauskohtia nälänhätäalueilta. Tai sellainen tuntuu siltä, että siinä hyväosainen selittää omalletunnolleen, miksi köyhien on välittömästi lopetettava kaikenlainen valitus.


    Politiikan ongelma on, ettei se vedä lahjakkaimpia puoleensa, heillä todellakin on muut ja paremmat keinot onneensa. Minä tykkään lukea puolueiden nuorisojärjestöjen kohkaamisia ja lausuntoja. Harvoin saa nauraa niin sydämensä pohjasta, kun eivät vielä osaa tyhjyyttään ja tyhmyyttään peittää kapulakielellä.

    Tuo uskontoviittaus tuntui siltä, että kehoitat ihmisiä koventamaan mielensä raakojen tosiasioiden edessä. Sellainen on luonnollisesti menestymisen salaisuus, mutta ainakaan minä en haluaisi sanoa tuollaista sellaiselle, joka on taistelunsa hävinnyt jo kenties syntymässään.

    VastaaPoista
  30. Urheiluvertausta käytetään usein, mutta se johtaa kyllä niin hakoteille ja suoraan metsäänkin, etten kehottaisi sen perusteella maailmankuvaansa rakentamaan.

    Jos joku, vaikka meidän lapsemme, menestyvät yhteiskunnassa, työelämässä ja/tai parisuhteessa - eli ovat "voittajia" - niin miten siitä seuraa muka se, että on sitten vastaava määrä "häviäjiä", jotka sortuvat näiden toisten "menestyksen" takia köyhyyteen ja katuojaan?

    Uskontoviittaukseni voi ymmärtää niinkin, että kehotan ihmisiä aloittamaan maailmanparannuksen itsestään, jolloin he suhtautuvat muihinkin inhimillisesti ja maailma paranee. Me ihmisethän tämän oman kovan maailman rakennamme.

    En viitannut vain nälkäalueisiin, vaan myös kriisialuisiin. Miksi Syyriassa soditaan? Onko siellä hyvät vastaan pahat? Kovat vastaan pehmeät? Köyhät vastaan rikkaat? Onko Salmisen mielestä "kovan" suomalaisen yhteiskunnan onhelmat verrannollisia tällaisen yhteiskunnan ongelmiin?

    Suhteellisuudentajua, pliis, kaikkeen surkeuden parkuun, sitä minä kaipaan, en syyllisiä enkä konekivääriä.

    VastaaPoista
  31. En minä sillä lailla itsestäni puhu, minä pärjään, vaikka rahasta en erityisesti ole koskaan ollut kiinnostunut.

    Kyllä minä sen ymmärrän, että demarit saivat etunsa ulosmitattua. Lipponenhan sen suustaan rykäisi, etteivät demarit varsinaisesti ole työväenluokkaa, vaan työnantajien edunvalvojia.

    Sitä uudempaa lisäarvoteoriaa en ole oikein ymmärtänyt, sitä jossa väitetään, että se on työläisen etu, kun herliini saa joka vuosi kymmeenen tai kaksikymmentämiljonaa euroa enemmän.

    Konekivääreistä puhuminen on liian tunteellista, jos nyt vähän tukkapöllyä tai isällinen läimäys.

    VastaaPoista
  32. Metalliliiton mattiputkoset näkevät asian hyvin simppelisti: ellei patruuna pärjää tehtailulla Suomessa, hän voi siirtää tehtaansa Kiinaan tai lopettaa koko touhun ja sijoittaa rahansa valtion obligaatioihin tai riskittömimpiin sijoituksiin.

    Patruuna tarkoittaa tässä ketä tahansa "työnantajaa". Metalliväki ymmärtää, ettei kukaan (tai korkeintaan valtio eli veronmaksajat) anna työtä muille omalla kustannuksellaan tai laupeuttaan. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa, se pätee työnantajaankin. Siksi muutama milli Herlinille tarkoittaa tässä katsannossa vain sitä, että lehmä voi hyvin ja sitä voi lypsää edelleen.

    Vakavammin puhuen kyse on työmarkkinoiden tasapainosta. Lakien, säädösten ja vahvojen etujärjestöjen avulla herkkää tasapainoa pidetään yllä. Ongelmia syntyy, kun se keikahtaa jompaan kumpaan suuntaan.

    Ja kun Suomessa pysytään, eikä siis katsota muualle maailmaan, työnteko ei ole ollut enää vuosisataan mitään orjatyötä. Suurimmalle osalle se on mukavaa ja palkitsevaa puuhastelua.

    VastaaPoista
  33. Salminen ylempänä linkkinä olevassa kansan uutisten jutussa oli huolissaan juuri tuosta. Ja kyllä siinä se Salmisen sanoma vallankaapaus kävi.

    Kommunistien hyvä puoli oli heidän toimimisensa vahvana vastavoimana täysin moraalittomalle kapitalismillle. Demareista ei siihen ollut, hehän saivat jo aiemmin ainoina vaalirahoitusta sekä KGB:ltä että CIA:lta. Onnistuivat CIA:n vakuuttamaan, kun amerikkalaiset pelkäsivät maalaisliiton myyvän koko valtion itään. Ja hinnasta kai siinä enää siinä vaiheessa puhuttiin.

    VastaaPoista
  34. Mutta miten sitten selität Ruotsin ihmeen?

    Siellä ei kommareilla ollut minkäänlaista roolia, vaan vallassa olivat demarit 30-luvulta lähtien - ja maa teollistui ja työväki vaurastui, työelämä oli muutenkin malliksi kelpaavaa mille maalle tahansa. Me suomalaisetkin menimme sinne riemumielin riistettäviksi.

    VastaaPoista
  35. Hyvä on, voitit. Ruotsalaisia minä en osaa selittää lainkaan.

    VastaaPoista
  36. En malta tähänkään olemaan kirjaamatta ylös lääkäri Antti Hervosen "vitsiä", jossa hän puhui laitapuolen kulkijoista roskina.

    Roskat laitetaan roskiin ja sitäkautta esimerkiksi jätepuristimeen.

    Vitsi, jos se sitä oli, oli natsistinen.

    Kansallisen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu kertoi "vitsinsä" kokoomuksen edustajana ja kaupunginvaltuutettuna.

    Kokoomuksen puheenjohtajan, Jyrki Kataisen, on tuomittava vitsailu jyrkästi, kokoomuksen tulee myös harkita Hervosen puoluejäsenyyttä.

    Onko hallituksemme Hervosen linjoilla, vai sallitaanko kaikenlainen huutelu kokoomuksessa muuten vain?

    Jäniskevennyksenä, mitenkään mihinkään liittymättä, laitan musiikkia. Yhtyeen "Natsipaska" kappaleen "Mattamusta paholainen"

    VastaaPoista
  37. Lisäys edelliseen: vitsi oli tietysti natsistisen lisäksi maolainen, stalinilainen ja Tsikatilovilainen.

    VastaaPoista
  38. "Valkoinen roskaväkihän" on tunnettu ja kai vieläkin käytetty termi. Sillä tarkoitetaan tyyppejä, jotka katsovat oikeudekseen käyttäytyä kuin tyypilliset vähemmistöjen edustajat, mutta eivät silti kuulu mihinkään vähemmistöön.

    No, tämä vitsi oli huono, jos se vitsi oli ensinkään, ja edellisten lisäksi pahimman lajin tapsaismia, melkein rikuismia.

    VastaaPoista
  39. Nythän sinä Riku tempun teit: ei riittänyt, että annoit minulle tukkapöllyä, kun en kaivannut konekivääriä - vaan menit ja pihistit sen Lahtisen konekiväärin korsumuseosta, ettei sitä enää suruttomien blogeissa väärinkäytettäisi!

    (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288489063026.html)

    Ja tämä tapahtui vielä Turun puolessa, josta se alkuperäinen kaipaaja, tavallisen suruton poika Hietanen oli kotoisin! Toivottavasti museojohtaja on Hietasen sukua, eikä kaippa syyllisiä, vaan Lahtista ja konekivääriä.

    VastaaPoista
  40. Enhän minä konekivääriä, mitä minä sellaisella tekisin. Tukkapöllykin pyrki olemaan vain kielikuva.

    Ehdin uutisen aiemmin lukemaan, naurattamaan alkoi. Museoväki senoi "me ihan, totanoin, lultiin että ne oli deaktivoituja, eihän me mitään virkaheittoja olla!" - Tukkapöllyä ja potku takapuoleen! (kuvainnollisesti!)

    VastaaPoista
  41. Lahti tuli luettua jo aika päivää sitten, mutta hupailureissujen takia en ole joutanut kertoilemaan tuntemuksia.

    Kirja vakuuttaa lopullisesti Salmisen kyvystä kirjoittaa. Hän on niin iskeväsanainen, että olisi ansainnut omaisuuden copywriterinä. Tai kohtuullisen toimeentulon lehtimiehenä, jollainen hän kai olikin nuorena, Ilta-sanomissa muistaakseni. Hän lähti sieltä, koska ei kestänyt sitä valheellista soopamaailmaa, joten ei hän varmaan olisi kauan katsellut kaupallista bisnestäkään - vaikkakin se onkin vakavamielisempää kuin lehtimaailma, näin poikkeavasti uskallan arvata.

    Ehkä juuri hänen lohduton näkemyksensä maailman & ihmisen tilasta on se syy, joka vieroitti suuret lukijamassat hänen tuotantonsa äärestä. Mikä helkkari hänen ihmisistään tekeekin sellaisia nihilistejä tai torveloita, jollaisia he ovat? Missä ovat normaalit, optimistiset, idealistiset, fiksut, vastuuntuntoiset ihmiset?

    Missä ovat iinekset, rikut, mikikset, valtot, raunot, kemppiset, mummot, merit, annikit, delilahit, kuunkuiskeet, japet, vaarit?

    Tai kyllähän he mukana ovat, mutta Salmisen kirjat ovat pohjavireeltään niin tylyä tykitystä, että se vieroittaa ja puuduttaa lukijan (omantunnon). Se on toisaalta harmi ja surku, sillä Salmisen kaltainen lahjakkuus olisi ansainnut enemmän arvostusta. Ja varmaan rahaakin, vaikka hän sellaisen keräämistä halveksikin.

    Yrittäjän epätoivosta hän antaa hyvän kuvan. Vaikka ei se homma ainakaan enää tässä kirjassa kuvatussa loppuvaiheessa mitään tervettä liiketoimintaa ollut, vaan lottoa tai rulettia, kaikki yhden kortin varasssa. Onni ei suosinut, joten narun jatkoksi vaan.

    Ja miten vaimo ei tiennyt millaisessa alamaailmassa mies liikkui ja miten kaikki meni persiilleen? Ei onnistuisi ainakaan meillä.

    VastaaPoista
  42. Salmisen kirjat olen jo palauttanut kirjastoon. Uusin niitä moniaita kertoja ja vielä fyyisesti uudelleen ne hain.

    Lahdin Salminen tosiaan taisi piruuttaan nimetä hupailuksi.

    Epätoivoinen ihminen ei enää käyttäydy järkevästi, tarrautuu epätoivoisesti johonkin, jonka luulee itsensä pelastavan.

    Tosiaankin, minä olen hyvin optimistinen. En millään usko, että nykyinen hulluus voi pitkään jatkua. Mitään uutta oikeaan paikkaan osuvaa Tunguskaa en silti povaa, ihan tarpeeksi on kokoomuslaisessa mielenlaadussa.

    Puutunutkin olen, Salmisen kirjoista kun puuttuu kaipaamani "tykkää"-nappi.

    Jos ulkoavaruuden alienit hyökkäävät, minä irvistän niille pahasti ja puristan rynnäkkökiväärin liipaisinta niin, että tukat hulmuaapi ja morkoonit soi!

    Stemppiä vaan, koko ihmiskunta!

    VastaaPoista
  43. Olipas piristävä blogi ja koko keskustelu. Olen lukenut koko Salmisen tuotannon, eräitä vuosia sitten. Loistavaa tekstiä ja kunnon asennetta. Sitä puutuu Suomalaisesta kirjallisuudesta, tai sitten en vaan ole osannut asennoitua kirjallisuuden sofiaoksastumiseen oikein?

    Ehkä pitäisi ottaa Varasto uuteen lukukertaan? Kalevalesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  44. Kiitos, Samppa, meidän keskustelijoiden puolesta!


    "Tuula-Liina Varis totesi edellä mainitussa televisio-ohjelmassa, että lukiessaan julkisella paikalla Paskateoriaa hänen oli poistettava kirjan kansipaperi" (wsoy.fi)

    Hänelle lainaan Jaroslav Hasekia:

    "Ihmiset, jotka kavahtavat voimallisia ilmauksia, ovat pelkureita, sillä tosielämä lyö heidät ällikällä, ja tällaiset h eikot ihmiset ovat juuri kaikkein suurimpia kulttuurin ja luonteen tuholaisia, He kasvattaisivat kansasta joukon yliherkkiä ihmispoloja, valheellisen sivistyksen masturboijia, samantapaisia kuin munkki Eustauchiuksen kirjassaan kuvaama pyhä Alois, joka kuullessaan miehen pieraisevan äänekkäästi herkesi itkuun ja rauhoittui vasta rukoillessaan. Tällaiset ihmiset paheksuvat julkisesti, mutta käyvät tavattoman mielellään julkisissa käymälöissä lukemassa ruokottomia seinäkirjoituksia"

    VastaaPoista
  45. Minä olisin ylpeä, jos olisin lukenut Paskateorian. Nyt en vielä valitettavasti ole. Mennee peräti kesään Salmisen loppulukeminen, kun nytkin on niin monta uutta kirjaa kahden viikon lainausajalla. Sitten pitäisi katsoa vähän Alastaloa ja Svejkiä, että kehtaa olla ja elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisesta ei pidä ottaa paineita, se on parhaillaan silloin kun sitä tekee halullisesti.

      Svejk on kaiken huumorin perusteos. Silti se on äärettömän paljon syvällisempi kuin monetkaan synkistelyt.

      Poista
    2. Piti kirjoittaa "parhaimmillaan", kännykkä ei ollut kanssani samaa mielta.

      Poista
  46. Alastalon kanssa ei ole kiirettä. On ollut niin paljon muuta luettavaa ja tehtävää, etten ole ehtinyt paljoakaan salin puolella pistäytyä.

    VastaaPoista
  47. Minullakin on Alastalo vielä kesken, kun olen lukenut tässä välillä syksyn uusia kirjoja. Olen jo kaksi kertaa uusinut Alastalon lainat. Nyt jatkan niitä.

    VastaaPoista
  48. Laitan tähän tämän päiväisen uutisen Britannian armeijasta. Ainakin siellä armeijan lääkintähenkilökunta harjoittelee yhä sioilla, joita ammutaan ja yritetään parantaa. Arto Salminenhan oli varusmiehenä joutunut vastaavaan ja kuvaa tapahtumia kirjassa "Lahti".

    YLE: Britannian armeija puolustelee sikojen ampumista.

    VastaaPoista
  49. Tänään 20.11. Iltasanomat tarttui sikojen ampumiseen, Salmisenkin mainitsee.

    IS: ...käytössä Suomessakin...

    VastaaPoista
  50. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. Katselin Taru Mäkelän elokuvan Varasto.

    Alussa olin kyynisyyttä täynnä, valmiina kirjoittamaan rumia.


    Asiaa ei helpottanut alkupuolen kohtaus kiinalaisessa ravintolassa. Kari- Pekka Toivosen rajoittuneisuus näkyy replikoinneissaan, olisi jätkä edes yrittänyt, tai ehkä yrittikin, mutta on vain huono näyttelijä. Niinkuin onkin.

    Aku Hirvilammi oli mitäänsanomaton ja tylsä. Tylsä.

    Elokuvaan ihastuin silti sen kuluessa yhä enemmän ja enemmän, kiitos Taru Mäkelä!

    Käsikirjoituksen tehnyt Veli-Pekka Hänninen ei näemmä ole mikään turha kirjoittelija.


    Elokuvaa kuulemma pehmennettiin, kun yritettiin saada sille kirkolta avustusta, ei silti saatu.

    Räjähdin nauramaan, kun Ranisen tilalle tullut uuno oli Tex Willeriä lukeva Jope Ruonansuu.

    Viimeiset sekunnit, jonkinlaista jälkiselitystä, elokuvasta ovat aivan kauheita, taitavat olla sitä evl-pehmennystä. Silkkaa skeidaa joka tapauksessa.

    Hyvä elokuva, mutta oma itsenäinen teoksensa, ei se Salmisen Varasto ole. Kannattaa katsoa.

    VastaaPoista