sunnuntai 7. elokuuta 2022

Yövieras 6

Nainen kulki aamuisin pienen kastelukannunsa kanssa keittiönikkunani ohi. Sanokaamme häntä vaikka Oiliksi,  koska tarina kertoo hänestä ja koska hän on oikeasti olemassa ja on lisäksi aivan Oilin näköinen.  Hän asuu rivitalon kauimmaisessa päässä ja on matkalla miehensä haudalle. Mies kuoli kuusi  vuotta sitten, mutta yhä Oili vaeltaa aamuisin haudalle omin hoitovälinein, jopa haravoin ja lapioin. 

Hyvä mies Oilin  mies oli ollut, oli tilannut hänelle ulkomailta viidetkymmenet pikkuhousut, pitsiset stringit. Satiinilakanoitakin mies oli tilannut,  kymmenittäin, kahden hengen talouteen. Kun talossa oli putkiremontti, Oili oli levittänyt niitä olohuoneen kalusteille, varmuuden vuoksi, vaikka putkimiehet eristivät huoneet muovein ja paksuin teipein, niin ettei mikään niitä läpäissyt. 

Makuuhuoneessa Oililla on paksut samettiverhot, niin raskaat, että niitä on hankala, ellei mahdoton vetää ikkunan eteen. Vastapäisen  herra Välimaan olohuoneen valot häikäisevät öisin hänen makuuhuoneensa. Hän oli pyytänyt herra Välimaata himmentämään valoja, mutta herra Välimaa oli huutanut hänelle, ettei ensimmäisen kerroksen asunnon valo voi häikäistä toisen kerroksen makuuhuonetta. Ja jos häikii, rouva on hyvä ja vetää omat verhonsa kiinni.

Oilia häikäisi myös käsi, joka heitti roskia hänen etupihalleen, kuistin  eteen. Hän näki käden turvakamerastaan, joka vahti hänen ulko-oveaan. Käsi ilmestyi kameraan, ja se oli selvästi rouva Marttilan käsi. Rouva Marttila oli hallituksen puheenjohtaja, ja varas.  Otti taloyhtiön maaleja oman varastokoppinsa oven maalaukseen. Eikä saanut muutenkaan mitään aikaiseksi, niin kuin Oilin mies, loistava Pertti,  aikanaan ollessaan asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Pertti oli kiertänyt  koko rivitaloalueen joka ilta tarkastaen nurkat ja nurkantakuset. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt Perttiä tarkastuskierroksella, mutta kyllä hän  oli kiertänyt, vakuutti Oili ja alkoi sitten tuoreena leskenä  itse kiertää tutkimassa aluetta. Ohimennessään hän pyyhki autonsa takaluukun reunan paperinenäliinalla. Itse näin työhuoneeni ikkunasta, miten Oili eräänkin kerran poimi maasta pitkän kepakon, asetti paperisen nenäliinan sen päähän ja pyyhki sillä autokatoksessa olevan autonsa yläpuolisen räystään reunan. Mainitaan tässä, että Oilin auto oli viininpunainen Alfa Romeo Giulietta, jonka hän osti Pertin kuoleman jälkeen. 

Oililla oli sinänsä hyvä lokaatio työelämässä. Hän oli esihenkilö suuressa tavarataloketjussa lähikaupungissa. Kunnes  kertoi kaikille päättäneensä, että nyt riitti, esihenkilönä on liian raskasta leskivaimolle, jolla on iso sukuhauta hoidettavana ja leikattu polvi. Hän ei jaksa huolimattomia alaisia, tekevät kaiken väärin, vaikka hän neuvoo kädestä pitäen, miten tavarat tulee purkaa hyllyyn ja mitkä tuotteet etualalle, mitkä taaemmas. Yksikin oli asetellut halvat kaarituettomat rintaliivit etualalle, vaikka niiden laari oli kalliimpien  takana. - Tämä vetää ostajia, oli nenäkäs harjoittelija sanonut. Oili oli tempaissut alelaarin sivuun ja opettanut  nenäkkäälle, että kalliimmat liivit ovat houkuttavampia ja ne tuovat enemmän voittoa, joten ne pannaan etualalle ja hinta ihan pienellä. 

Kotona Oili oikaisi töistä palattua sohvalle.  Kaikkia idiootteja sitä töihin otetaankin. Tummaverinen alkuasukas se harjoittelija oli, kielipuoli, ei sitä olisi saanut päästää laareja asettelemaan eikä asiakkaita neuvomaan.

Kun ilta hämärtyi, Oili  huomasi nukahtaneensa vaatteet päällä. Mitä väliä, hän sanoi tyhjälle huoneelle, jonka paksujen samettiverhojen välistä loimottivat herra Välimaan ärsyttävät valot, tai niinhän hän luuli. Yhtäkkiä nimittäin kirkasta kirkkaampi valo valaisi koko huoneen ja valokehässä näkyi Pertti, jäyhänä ja vakaana kuin aina. Hänen rakas miehensä. Loistava Pertti. Hallituksen puheenjohtaja oli tullut takaisin.

- Oi Pertti, tulit takaisin! 

- Ei, en tullut takaisin, vaan tulin noutamaan sinut ikuiseen valoon. Pois kaikesta harmista ja hässäkästä. Taivaassa ei ole harmeja eikä mustia harjoittelijoita. Vain valkeaa rauhaa. Tule, rakkaani, astukaamme valoon yhdessä!

- Ettet vain juksaa. Tämähän on herra Välimaan valo eikä mikään taivaan valo. Kyllä sinä nyt juksaat. Ja minä taidan uneksia.

- Tule nyt vain, Oili, en voi odottaa kauan. Valo sammuu ja minä humahdan takaisin taivaaseen. 

- Otan ainakin pitsiset alushousuni mukaan. Odota! Ja satiinilakanat!

- Ei, et ota, taivaassa ei tarvita housuja, siellä on tarjolla kaikki mitä ihminen tarvitsee. Astu valokeilaan ennen kuin on myöhäistä. 

Pertti ojensi kätensä, mutta Oili kurkottikin alusvaatehyllylle ja alkoi lajitella säästämiään pitsipöksyjä. Kun hän kääntyi takaisin, oli vain pimeää, huone humisi tyhjänä, valosilta oli kadonnut ja Pertti pudonnut jonnekin pimeään. 

Sinne hupeni Pertti, yön mustaan syleilyyn. Oili nyyhkäisi pitsistringit sylissään.  Huomenna hän sanoisi herra Välimaalle, että kyllä tämä hänen puolestaan saisi pitää valojaan päällä vaikka läpi yön. Se olisi jopa suotavaa.


Kirjoittaja Iines

48 kommenttia:

  1. Oijoi! Nyt sai kyllä nauraa. Ihana, hauska, terävä ja tarkkasanainen juttu. Nauroin ääneen siinä kohdassa, jossa loistava Pertti tulee kertomaan, että taivaassa ei tarvita housuja. Oili, raukka, tahtoisi palvella miestään stringein vielä taivaassakin.

    Heti novellin alussa näyttäytyy kertoja, joka keittiön ikkunasta näkee naisen kastelukannuineen ja päättää kutsua häntä Oiliksi. Myöhemmin paljastuu, että kertojalla on työhuone. Hän on ehkä kirjailija, joka työkseen tarkkailee ja keksii tarinoita. Siten novellissa on epäluotettava kertoja. Mistäpä minä Oilin mietteistä ja stringeistä tietäisi mitään. Pitäisikö ajatella, että villi tarina kertoo kuitenkin minästä, siitä, millaisia asioita hän näkee? Jostainhan hän tarinoitaan luo.

    Yksi suosikkikohtani on se, jossa Oili näkee turvakamerastaan käden, joka heittelee roskia hänen pihalleen. Käsi on "selvästi" rouva Marttilan käsi. Ja rouva Marttila on hallituksen puheenjohtaja. Aiemminhan puheenjohtajana oli loistava Pertti.

    VastaaPoista
  2. Oilille naapurustossakin on "herroja" ja "rouvia". Tulkitsen niin, että Oili elää maailmassa, jossa sukupuolilla ja titteleillä on väliä. Hänelle naisena oleminen tuntuu olevan Pertin näennäisen vallan palvomista ja makuuhuoneen tekstiileihin panostamista. (Kuka hullu nainen antaa miehensä tilata 50 stringit ja käyttää niitä?) EsiHENKILÖNÄ Oilikin on sitten uskaltautunut komentelemaan alempiaan, ainakin tummaverisiä kielipuolisia alkuasukkaita. Kuvaavaa on, että hänen työnsäkin liittyy rintaliivien esillepanoon. Kalliit etualalle, tavalliset taakse.

    Luin hiljattain, Iines, sellaista blogitekstiäsi, jossa nostit esiin, että onnellisen suhteen eläneiden leskien suru ei ehkä kuitenkaan ole... en muista nyt sanamuotoasi, mutta ajatus oli se, että yksinäisyys ei ole pohjatonta ja kaikennielaisevaa, koska heillä on kuitenkin ollut rakkautta ja onnea, toisin kuin joillakuilla kaiken aikaa yksinäisillä. Olin siitä vahvasti samaa mieltä. Tuolla Oililla ei kuitenkaan taida olla sellaista rakkautta parisuhteessaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko raottaa tässä: kyllä, on tapahtunut oikeasti niin, että Oili huusi pihalla: Herra Välimaa, herra Välimaa, teidän valonne häikäisevät makuuhuoneeni niin etten voi nukkua. Herra Välimaa oli juuri muuttanut taloon.

      Poista
  3. Ehkä herra Välimaa piti valoja öisin olohuoneessaan ettei näkisi Oilin makuuhuoneeseen?

    VastaaPoista
  4. Siitä on kymmeniä vuosia, kun minä luin viimeksi Marja-Liisa Vartiota, joten kuvitelmani ei ole ehkä kohdallinen, mutta jostakin tekstissä nyt nousee Vartio mieleeni. Olisivatko nuo "herrat" ja "rouvat" tai jokin virkerytmillinen seikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistava novelli! Mielenkiintoinen ja hauska. Kirjoittajalla on selvästi hallussaan kirjoittamiseen tarvittava halu ja taito. Tuo novelli kelpaisi julkaistavaksi milloin tahansa ja mihin tahansa, kirjaan, lehteen tai novellikilpailuun, Se olisi julkaisijalle ansioksi, Varmaa olisi että se pääsisi kilpailussa palkinnolle. Se olisi myös hyvä ja houkutteleva kertomus kirjaan, jos sellainen olisi tulossa. Helsingin Sanomatkin ehdottaisivat sitä vuoden novelliksi. Ja jos se olisi ensimmäinen novelli kirjassa, se saisi, mikäli toisetkin novellit olisivat samaa tasoa, vuoden paras kirja!

      Poista
    2. Siis ”herra Välimaa” tuli oikeasti ”Oilin” puheesta, olin nimittäin pihalla juttelemassa ”Oilille” ja hän kertoi miten ahdistunut on kun Välimaan valot loistavat suoraan makuuhuoneen ikkunasta sisälle. Välimaan ikkuna on ensimmäisessä kerroksessa, ”Oilin” kakkoskerroksessa. Kysyin, miksei hän vedä makuuhuoneen verhojaan kiinni ja hän sanoi, että verhot ovat painavat ja niitä ei saa eteen. Silloin uusi asukas Välimaan mies meni siitä meidän ohitsemme ja ”Oili” ryntäsi hänen peräänsä huutaen ”herra Välimaa”. Äimistyin itsekin puhuttelua, ja se jäi mieleeni.

      Poista
  5. Oililla on ehkä taipumusta nähdä miehet valovoimaisina olentoina, muutkin kuin loistava Pertti. Herra Välimaa(n valo) häikäisee. Naiset varastavat, ties vaikka miehiäkin, ainakin rouva Marttila, jonka epäilyttävä käsi on roskannut Oilin elinympäristöä.

    Näen novellin lopussa pientä toivoa. Oili on ollut kuusi vuotta leskenä. Herra Välimaa on huutanut hänelle, mikä ehkä on vähän entisestään järkyttänyt Oilin mieltä. Mutta novellin lopussa Jeesus-tyyppisesti ilmestynyt Pertti haihtuu kuin Eurydike ikään - ja Oilin ajatukset siirtyvät herra Välimaahan. Se, että Oili päättää siitedes antaa herra Välimaan pitää valojaan päällä, voidaan tulkita joko niin, että Oili jatkaa Pertti-hulluuttaan ja toivoo tämän palaavan, tai niin, että hän antaa Pertin nyt pysyä stringittömässä taivaassaan ja keskittyy tähän maailmaan. Ehkä herra Välimaa on ainoa, joka reagoi vilpittömästi Oilin hourupäisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, miehet ovat valovoimaisia, etenkin jos miehellä on pätäkkää ja meriittejä. Novellin koskaan kirjoittamattomassa kakkososassa olisi kerrottu siitä, miten Oili hurautti Turkuun erikoislääkärille, koska pikkukaupungin lääkäreiltä ei tullut kunnollisia diagnooseja. No, pianhan tämä turkulainen erikoislääkäri sitten ihastuikin Oili-pullukkaan, ja marssi tämän ikkunan editse, pikkukaupungin tyhjällä kadulla peräti kolme kertaa edestakaisin. Varma näköhavainto Oililta.

      Poista
    2. Tämä tekstipätkä viittaa siihen että ensimmäinn novelli on kuin onkin esiin nostettu novelli kirjasta, joka on myytävänä suositun kirjakaupan ikkunassa.

      Poista
    3. Niin, onhan Oililla tuo Pertin kuoleman jälkeen ostettu Alfa Romeo Giulietta, jolla vihjataan, että kyllä hän osaa itsekin vähän ohjata elämäänsä ja ajaa alfojen luo. En tunne automerkkejä, mutta oletan kyseisen auton kalliiksi.

      Liisu tuolla yllä ylisti novelliasi ja kirjoittajan taitojasi. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, mutta luulen, että tiedät kyllä itsekin kirjalliset kykysi. Siksi en tässä alleviivaa niitä. Tässä novellissa pidin erityisesti sen kreisiksi äityvästä huumorista. Liioittelu on jalo taito. Jos sen tekee huonosti, se ei ole hauskaa. Sinä teit sen taitavasti ja tyylikkäästi.

      Poista
    4. Kyllä, tärkeä havainto tuo auto. Oili haluaa näyttää sekä voimaansa että taloudellista tilannettaan. Hänellä on usein kiire, kun hän odottaa sijoittajan puhelinsoittoa.

      Poista
    5. Kiinnostavaa on myös peittämisen ja paljastamisen vaihtelu Oilissa. Huonekaluja hän peittelee satiinilakanoilla, vaikka putkimiehet ovat jo eristäneet huoneet muovein. Samettiverhoja hän ei jaksa vetää ikkunan eteen, koska ne ovat niin raskaat. Turvakamerastakin hän saa suojaa, kun kukaan ei pääse salaa heittelemään roskia pihalle. Mutta sitten ovat ne stringit, jotka eivät paljon peitä.

      Minusta Oilin sielunelämällinen käänne on siinä novellin kohdassa, jossa hän sanoo tyhjälle huoneelle: "Mitä väliä." Hän on nukahtanut vaatteet päällään, mikä ei liene hänelle tyypillistä.

      Poista
  6. Tässä lesken suru saa aikaan sijaistoimintoja, joihin katkeruuskin ilmaantuu. Kuollut mies on muuttunut pyhimykseksi, jota ei kyllin voi kiillottaa.

    Lesken suru on varmaan aitoa ja kuuden vuoden suruaika ei ota loppuakseen. Leski näkee valveunta, että mies tulee häntä noutamaan luokseen. Leski ei olekaan valmis kuolemaan kuvastavat sijaistoiminnat, joita hän vielä tekee ja mies ehtii poistua niille teilleen. Olisiko leskellä kasvun paikka, kenties.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkoja havaintoja, Ripranie, varsinkin tuo pyhimykseksi muuntaminen. Oilin puheissa mies on tehnyt paljon sellaista, mitä taloyhtiössä ei ole havaittukaan.

      Joskus olen miettinyt, mikä osa lesken surusta on surua oman aseman muuttumisesta, etenkin jos mies on ollut itseä "isompi" jehu.

      Poista
    2. Kuolema vanhetessaan saa varmaankin eri muotoja. Eräs niistä on lesken aseman muuttuminen ja kyllä sekin on tavallaan inhimillistä.

      Vertaaminen puolison ja lapsen kuolemaan ei useinkaan ole soveliasta. Jos puoliso muuttuu kuollessaan pyhimykseksi, niin saman voi tehdä lapsikin. Suru muuttaa ihmisen silmissä kuolleitakin. Puoliso muuttuu pyhimykseksi ja lapsi ihmelapseksi, mikä ei välttämättä jäljelle jääneiden lapsien korviin ole niin miellyttävää kuultavaa. On se niin, että surulla on monet kasvot.

      Poista
    3. Kyllä vaan, inhimillistä suru on aina, kun joku lähipiiristä poistuu. Se jättää tyhjän tilan. Miten tuon aukon sitten täyttää, on ihmisestä kiinni. Jotenkin ankeaa on seurata sitä, miten joku jää siihen suruun kiinni eikä osaa luovuttaa ja hakea elämäänsä enää mitään uutta.

      Suomessahan miehet kuolevat naisia ennen, jos tilastoja on uskominen. On vielä paljon naisia vanhemmassa väessä, joilla ei ole ollut oikein omaa elämää tai koulutusta ammattiin, kotipuolisoita, ja täällä maaseudulla on paljon emäntiä, joilta isännät ovat kuolleet pois. Usein nämä naiset ovat lastensa varassa, eivät osaa käyttää esimerkiksi juurikaan tietokonetta, eivät oikein luekaan. Ei ole ihme, jos elämään jää tyhjyyttä ja dementia uhkaa käyttämättömiä aivoja. Tässäkin taloyhteisössä, 30 asuntoa, on useita vanhuksia, joilta mies on kuollut pois ja dementia on ottanut pihteihinsä nämä naiset. Laitokseen nämä naiset pääsevät vasta viimeisillä porteilla, siihen asti ovat lastensa ja harvahkon kotihoidon piirissä.

      Poista
    4. RIPRANIE on osallistunut kirjapiiriin, jossa on esillä parasta aikaa koossa istuva naisrinki ja keskustelun kohteena on kirja nimeltä " Miehen varjo". Ripranie on keskittynyt puheenvuoroissaan tapahtumaan joka kantaa koko kirjan, miehen kuolemaan., Varjona esiintyvä mies on keskustelussa kudoksissa kuolemaan yleensä. ja se kattaa koko keskkustelupiirin kannanotot siitä, mitä kuolemasta voi puhua. Mitä sen jälken tapahtuu, sitähän ei kukaan varmuudella tiedä.

      Poista
    5. Liisu toi tänne nyt hämmentävän metatason, selostuksen naisringin istunnosta. Hauskaa!

      Poista
  7. Tämä olisi hyvä essee julkaistun novellin esittelemiseksi. Lukijan mielenkiinto kohtaisi tekstin innostavana ja hän ottaisi lompakkonsa esiin ja alkaisi katsella, missäpäin on lähin kassa.

    VastaaPoista
  8. Kun ottaa huomioon kaikki nämä kirjoitukset, jotka kuvaavat kirjan suosiota, voi tekijä olla tyytyväinen. Hänen esille tuomansa novelli loistaa kuin taivahan tähti ja se saa lukijat suorastaan liikuttuneiksi. Niin syvältä he pystyvät kaivamaan kirjassa ja tuossa ensimmäisessä novellissa esiin tulevat tapahtumat. Hienoa, kirjoittaja IINES! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, minä nyt hieman putoan kärryiltä, että mistä kirjasta mahdat puhua. Jos tämä on jokin metataso, minun täytyy nyt vähän ponnistella hypätäkseni sille. Tämä kaikella rakkaudella sanottuna.

      Poista
    2. Ajattelin vain kuvitella, minkälainen vastaanotto voisi kirjoituksella, jota tänne piti kirjoittaa, kussakin tapauksessa voisi olla. Mitä ja miten sitä voitaisiin mahdollisesti huomioida. Eli kirjan, tai tässä tapauksessa novellin vastaanotto julkisesti tarkoituksella että se olisi tavallaan kuin mainos joka houkuttelisi avaamaan kukkaroa.

      Poista
  9. Kirja on varmaan se (kuvitteellinen) kokoelma, jossa tämä novelli on ensimmäinen ja mainoksissa käytetty. Liisu ehkä nyt ryhtyi mainostajaksi, taideselostajaksi ja palkintolautakunnan edustajaksi. Ehkä pientä hyperbolaa tyylilajissa. Näin minä tulkitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä, AE, tajusit, KIva! Jo pikku pentuna, kun minulta kysyttiin, mikä minä isona haluaisin olla? Vastaus olisi ollut: kirjakauppias! sellainen joka saisi istua jakkaralla kaupassansa ja lukea kirjoja, joita olisi paljon ympärillä. Asiakkaista ei niin väliä. Paljon mukavampi on saada lukea hiljaisuudessa, Ja jos joku tulisi ja ostaisi, olisin surullinen, kun hän veisi kirjan mennessään. Kirjat kun olisivat kaikki minun ystäviä.

      Poista
  10. No tähän minäkin ajatuksissani sitten päädyin, tuntien Liisun lennokkaan mielikuvituksen. Hyperbolaa on kyllä minustakin nyt tässä kohdin. Sovitaan, että sirotellaan se tasaisesti kaikkiin, sillä täällä on nyt upeat novellit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin. Mutta jos luen hyvän novellin, haluaisin että voisin lukea monta novellia samalta kirjoittajalta. Se on tietysti jo ahneutta, Mutta olen ahne lukenmaan. Suren, jos lukemista ei olisi ollenkaan. Tähän ahneuteen liittyy se sota, josta Iineksen blogin puolella kerroin, Se sota on jo rauhoittunut. Olemme laskeneet aseet. Johtuu siitä, kun mieheni toimi ärsyttävästi lasteni puolella moittien minua. Ätsh! se oli minulle kyllä jo liikaa. Nyt on tunne, pitäisikö minun lähteä tästä perheestä. Mutta minne minä menisin? Kauhu kouraisee sydäntä. Äitinä en ainakaan halua enää esiintyä.

      Poista
  11. Minuakin on täällä yllättänyt se, miten hyviä novellit ovat. Ja keskustelu on vähän toisenlaista kuin tuolla perusblogin puolella, ehkä paikoin intiimimpääkin. Täällä ollaan enemmän yhteisillä alueilla. Ei ole Venäjää, käyttöhuoneita tai muuta sellaista. On kuolemia, lapsuutta ja kaipausta. Lisäksi on kummallisen yhdistävää, kun luetaan yhdessä teksti ja puhutaan siitä ja se on jonkun oma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sielu lepää täällä eikä pinna kiristy eikä verenpaine nouse, kun saa jutella elämän suurista peruskysymyksistä. Tuolla toisaalla Elokapina jatkaa mielenosoituksia ja vastavoimat kakkaruiskeitaan ja Putin hulluuttaan, mutta tänne ne eivät yllä.

      Poista
    2. AE on hyvä kommenteissaan. Odotan suurella mielenkiinnolla hänen novelliaan..

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Tämä on niin suuri ja kontekstittomuudessaan kummallinen kysymys, että alkaa naurattaa, kun miettii, miten siihen kukakin vastaisi omassa elämässään. No, minä menen huomenna töihin ja sitten aikaa kaikelle tällaiselle, mitä Iines meille tarjoilee ja mitä rakastan, on niukasti.

      Mutta mitä tulee kysymykseen Iineksen novellin suhteen, minusta olemme pohtineet liian vähän kertojaa tässä. Mikä hän on? Miksi hän näkee niin kuin näkee? Millainen hänen elämänsä on?

      Ja myös minä mietin, miksi herra Välimaalla palaa valo öisin. Vai alkaako Oilin yö aiemmin kuin herra Välimaan? Valvooko kertojakin yöt, ja jos valvoo, mistä syystä?

      Hyvästä novellista irtoaa paljon enemmän kuin olemme tähän mennessä saaneet irti.

      Poista
    2. AEn kysymys kertojasta on hyvä ja minäkin noteerasin sen jo ensilukemisellani. Ajattelin että kertoja on ilmiselvästi "Iines", mutta onko hän ihan sama kuin tämä meidän Iineksemme?

      Tarinaan jää todellakin paljon avoimia kohtia, joita AE tuossa nostaakin hyvin esiin. Tästähän saisi kokoelman, joka sisältäisi mm. novellit "Herra Välimaan valot", "Oilin 50 stringiä", "Rouva Marttilan käsi", "Loistava Pertti" ja finaalina "Nainen keittiönikkunassa".

      PS. Epäilen että ne viidenkymmenet stringit olivat 50 v synttärilahja Oilille viidenkympinvillityksessä riutuvalta Pertiltä.

      Poista
    3. Jos nyt vähän avaan, kun täällä on niin mainioita arveluja. Mainittakoon ensin, että mielessäni nimesin tarinan noin kuin Tapsakin ehdottaa: Loistava Pertti.

      Oikeastihan Oili on olemassa ja suurin piirtein kaikki mitä hänestä kirjoitin, on totta, Oilin itsensä kertomaa, mm. tuo 50 paria netistä tilattuja pikkuhousuja. Lakanoihin lisäsin satiinin, mutta niitä oli kadehdittavan paljon. Niin paljon, että niitä riitti putkiremontin ajaksi huonekalujen päälle. Muistelen vanhoista Suomi-elokuvista, että ennen vanhaan herrasväen kesähuvilan huonekalut peitettiin talveksi lakanoilla, etteivät ne pölyty. Rouva niitä sitten kiskoi keväisin pois, kun huusholli siirrettiin kesähuvilalle. Myös herra Välimaa on totta puhutteluineen ja totta on esihenkilönä olo ja väsyminen työhön. Tai sitten Oilin vain pantiin töistä pois, koska hän jäi yllättäen varhaiseläkkeelle erään kesän jälkeen.

      Paljon ei siis ole tarvinnut keksiä, niin värikäs henkilö on kyseessä. Vain tuo öinen vieras. Oikeastaan se tuli siitä, että Oili kertoi minulle nähneensä itseensä ihastuneen turkulaislääkärin yhtäkkiä asuntonsa edessä kulkevalla kadulla, kulkemassa kolme kertaa edestakaisin. Näky mikä näky. Mainittakoon, että Oili on tavallinen pullukka, hiukset harvat ja kotona epämääräisesti värjätyt.

      Poista
  13. Novelli alkaa niin realistisesti (luen sitä hitaasti ja samalla maistelen Hennessy’tä) että jo muutaman virkkeen jälkeen tunnen itse asuvani tuossa rivitalossa, siellä toisessa päädyssä, ja muutama virke vielä niin ajattelen että "hitsi, mä haluan pois tästä rivitalosta, täällä kytätään...” No, jos jollekin novellin henkilölle kiukustuu, onhan se silloin uskottavasti kirjoitettu. 😊 - "Tiedät kyllä itsekin kirjalliset kykysi”, sanoo AE, johon tähän on ilo yhtyä.


    Vaiherikkaiden kokemusten jälkeen Oilille siunaantuu novelliin onnellinen loppu, joka hänelle suotakoon. Mutta enemmän Oilista kiinnostunut lukija, kuten esim. minä, jää miettimään, että eikö Oilin koskaan ole tehnyt mieli mennä kurkistamaan, miksi tuo herra Välimaa polttelee kirkkaita valoja yökaudet? Onko hällä siellä kannabiskasvattamo, vai mikä tipufarmi?? - Niin, ja toisekseen, se Oilille neuvoksi, että jos taloyhtiöön tulee vielä putkiremontti, niin satiinilakanoiden sijasta peittelee huonekalunsa niillä silkkisillä stringeillään... Varmasti yhdellä jos toisellakin putkimiehellä olisi asiaa silloin Oilille, jonkun tekosyyn keksisivät, että voisivat tulla juttelemaan. - Enkä usko, että Perttikään siitä pahakseen panisi?


    Kiva novelli kuin mikä.

    VastaaPoista
  14. Pertti ei koskaan tykännyt Oilin vanhan roosan värisistä raappapöksyistä.

    VastaaPoista
  15. Niin, Pertillä oli ehkä hivenen heikko mielikuvitus. Toivottavasti Oili Pertti-ilmestyksensä jälkeen poltti kaikki stringit ja kaivoi raappapöksyt esiin.

    VastaaPoista
  16. Alusvaatekauppias - olet pahanilkinen. Se ei pue sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että pahanilkisyys ei pue ketään. En tiedä, onko Alusvaatekauppias pahanilkinen vai ei, mutta jos on, pukeutukoon toisin.

      Poista
    2. Minusta Alusvaatekauppias heitti vain vitsin, ihan hyvänkin, sillä ei kai Pertsa muuten olisi stringejä tukuttain ostanut.

      Poista
    3. No jaa, sitten muutan mielipiteeni. Anteeksi erehtyväisyyteni.

      Poista
    4. Ehkä Alusvaatekauppias oli novellin harjoittelija, se alkuasukas, joka ei ymmärtänyt, että kalliit rintaliivit pitää asettaa etualalle.

      Poista
    5. Tahtoisin vielä vähän puhua Alusvaatekauppiaalle. Voi olla, että tämä menee nyt metsään, mutta puhunpa silti.

      Niin että kuulepa, Alusvaatekauppias. Minä rakastin kerran erästä miestä sillä lailla kaukaa, että miltei kaikki, mitä oli, oli pelkkää tekstiä. Minä luin hänen kaikki kirjansa, kirja-arvostelunsa (niitä oli satoja), esseensä, opinnäytteensä ja oppikirjojensa opetusosiot. Niinä aamuina, kun Suomenmaa ilmestyi, minä menin Helsingin rautatieaseman lehtikioskille aamuvarhain ostamaan lehden, sillä siellä saattoi olla rakkaani kirjoittama kirja-arvostelu. Yleensä ei ollut. Minä osasin hänen kaikki virkerakenteensa, kielikuvansa, anekdoottinsa, omintakeiset sanansa, luentojen aloitussanat. Minä etsin jokaisesta kirja-arvostelusta tietoa siitä, millä mielellä hän sitä kirjoittaessaan oli ollut: näkyikö ahdistusta, oliko itsetuhoisuutta, oliko viitteitä himosta. Tässä maassa tuskin oli ketään, joka olisi tuntenut tuon miehen tekstinä paremmin kuin minä.

      Miltä minä olisin näyttänyt ulkopuolisen silmissä? Rakastuneelta? Hullulta? Stalkkerilta? Kiusaajalta? Niiden ero voi olla hämmästyttävän pieni. Olin kaulaani myöten upoksissa häneen.

      Mutta siis minäkin aina sopivissa kohdin viittailin miehen teksteihin. Ajattelin, että sitä kautta meillä on yhteys, jota ei voi viedä pois.

      Poista
    6. Jäin miettimään tätä kertomustasi, tai muistelustasi, AE. Se on hieno kuvaus tunteesta, joka ottaa ihmisestä ylivallan ja saa hänet ottamaan hassujakin askelia. Ihminen hurahtaa hurmokseen. Niin se käy.

      Tässä vaan hurahdus on mielestäni pelkästään hyvä ja positiivinen voimavara, joka ei ole mistään aspektista kohdettaan tuhoava, päinvastoin, se on nostava. Ja jos se toteutuisi ja toinenkin hurahtaisi tähän ensin hurahtaneeseen, syntyisi jotakin kaunista ja eteenpäinvievää, molemmilla olisi toisilleen annettavaa, tie veisi eteenpäin, syntyiai uutta.

      Aina näin ei ole. Joskus toista seurataan miettien, miten hänet saisi alistettua valtaansa. Joskus näissä kuvioissa kohde halutaan murtaa, läheiset karkottaa, jotta kohteen hallinta sujuisi esteettä. Tällainen on tuhoavaa ja laskelmoitua toimintaa, joka ei rakenna uutta vaan käyttää hyväkseen oman egonsa pönkittämiseen. Tällainen on surullista, sillä näitä alistettuja kohteita on pilvin pimein. Luoja varjelkoon meistä jokaista liialta hyväuskoisuudelta ja kilteydeltä, sillä oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka ovat kovia kuin kivi uskossa oman itsensä oikeutukseen käyttää muita ihmisiä astinalutana itselleen.

      Poista
  17. Minusta tuntuu, että Iines on siirtänyt meidän ison kerrostalon tapahtumat rivitaloon, niin samanlaisia täälläkin tapahtuu.

    Viime talvena esimerkiksi ihmettelimme viikkokausia vaimon kanssa, että mitä helkkarin kirkkaita valoja naapuritalon yhdessä asunnossa loistaa yökaudet, että kasvatetaanko siellä hamppua!

    Minäkin kurkin verhonraosta siihen malliin, että kerran ihan hätkähdin: mitä minä tässä teen, alkaako minulla(kin) jo hummeeti sassaroimaan (= pää sekoamaan Päätalon kielellä).

    Myös noita leskiä ja yksinäisiä Oileja tässä talossa on vaivaksi asti. Tai ei heistä vaivaa juuri ole, se on vaan sanonta. On ylikohteliaita vanhanajan herrasrouvia, on muuten vaan puheliaita tätejä, harvemmin setiä, on omituisia pälpättäjiä, on jopa heitä joiden asunnossa joku käy heidän poissaollessaan.

    Syynä tähän on kai se, että monet ovat asuneet talossa sen valmistumisesta lähtien, niin kuin mekin melkein. Tunnemme siis toisemme. Ensin oltiin nuoria lapsiperheitä, sitten teiniperheitä, sitten aikuisia pariskuntia, nyt vanhoja pareja ja yllättävän paljon yksinäisiä, yleensä naisia. Elämän koko kaari ja kirjo yhdessä talossa.

    Iines kuvaa ilmiötä erinomaisesti. Tunnistin tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen asunut tässä talossa yli 20 vuotta, ja jokuset ovat kulkeneet koko matkan rinnallani, mutta paljon on myös kuolleita, hämmästyttävän moni vanhus dementiaan. Tämä on tauhallinen taloyhtiö, jossa viihdyn erinomaisesti, asukkaat ovat vauvasta vaariin, enemmistö on omistusasunnossaan, pienempi osa on vuokralaisia. Kuvitelkaa, että tähän tuttuun galoyhtiöön joku jakaa anonyymin blogin osoitteen nimelläni varustettuna, iso A4:n arkki, ja ehdin kerätä laatikoista vain hieman yli puolet pois, kun Oili tuli kerran pihalla kysymään, että olenko minä jakanut nämä laput. Vereni seidahtui ja ryntäsin keräämään lappuja.

      On siis mahdollista, että Oili ja osa taloyhtiön väestä on lukenut Oili-novellin. Ehkä joku on seurannut Iinestä koko ajan. Oilikin? Enää en jaksa välittää, koska minulla ei ole mitään kaapissa.

      Poista
  18. Sori lyöntivirheet tämän päivän kommenteistani, en pääse niitä nyt korjaamaan.

    VastaaPoista