maanantai 14. marraskuuta 2011

John Steinbeck: Ystävyyden talo

Tämä on tarina Dannysta ja Dannyn ystävistä ja Dannyn talosta. – Kun Dannyn talosta puhutaan, tiedetään, että silloin tarkoitetaan yhteisöä, jonka osat olivat ihmisiä ja josta huokui suloisuutta ja riemua, ihmisystävyyttä ja lopuksi salaperäistä murhetta. Sillä itse asiassa Dannyn talo muistutti melkoisesti Pyöreätä pöytää ja Dannyn ystävät sen ritareita.

Ystävyyden talo ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1935, ja siitä tuli Steinbeckin ensimmäinen menestysteos. Suomeksi teos ilmestyi Jouko Linturin kääntämänä vuonna 1950. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aurinkoiseen, ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Kaliforniaan, Montereyn kaupungin Tortilla Flat -nimiseen kaupunginosaan. Sen asukkaat ovat paisanoja, joiden suonissa virtaa espanjalaisten, intiaanien, meksikolaisten ja kirjavan kaukasialaiskokoelman verta.

Vapaata, vain yksinkertaisilla huolilla siunattua, juuri sodasta palannutta, Dannya kohtaa suuri onnettomuus, kun hän eräänä päivänä perii kaksi taloa, koska on isoisänsä pidetyin, joskin ainoa pojanpoika.  Hänen arvonsa yhteisön silmissä nousee, mutta omistamisen raskas taakka alkaa painaa. Toiseen taloista muuttavat hänen ystävänsä, jotka tarjoutuvat maksamaan siitä kelpo vuokraa. Kuin sattuman oikusta, talo kuitenkin palaa ja ystävykset muuttavat samaan taloon Dannyn kanssa.

Ystävyyden talossa asuvat Dannyn seurana Pilon, Pablo, Joe Portugalilainen ja Jesus Maria Corcoran. Myöhemmin ystävykset ottavat luokseen asumaan myös Merirosvon, polttopuuta kärryistään myyvän, isokokoisen ja tuuheapartaisen miehen, koska ymmärtävät, että hänellä on kätköissään iso rahasumma. Kaverukset valtaa syvä huoli siitä, etteivät Merirosvo-raukan rahat katoa, tai joku niitä varasta. Merirosvon mukana taloon muuttaa myös häntä alati seuraava koiralauma. Jokainen ystävyksistä saa oman paikkansa lattialta, koirat Merirosvon kainalosta,  yksi talon sääntö on ehdoton: Dannyn sänkyä eivät muut saa käyttää.

Joku voisi väittää Dannya ystävineen  varkaiksi ja tyhjäntoimittajiksi, jotka saa liikkeelle  vain nälkä tai viininhimo. Sellainen kuitenkin olisi vain ilkeämielisyyttä. Miehet ovat kuin ritareita,  jaloja ja tekemisissään rehellisiä. Kun Pilon joutuu rahapulassa myymään housut sammuneen kaverinsa jaloista, vie hän saman tien ne myös housut ostaneelta ja palauttaa palelevalle alkuperäiselle omistajalle kokiessaan tulleensa petetyksi - yksi viinilitra on liian alhainen hinta. Viiniä ja leipäpalan ystävykset usein ansaitsevat viemällä löytämiään tavaroita, omia tai vieraita, Torrellin puotiin.

Naisia kohtaan ystävykset tuntevat vetoa, ostavat heille lahjoja sen mitä pystyvät. Jos suhde uhkaa muuttua liian läheiseksi, he rientävät  uhrimieltä ja ihmisystävällisyyttä täynnä pelastamaan toverinsa; ei sellaisesta kuitenkaan mitään hyvää seuraa, sen he tietävät.  Danny ostaa Dolores Ingracia Ramirezille pölynimurin sähköttömään taloon. Nainen muuttuu kovin ylpeäksi, kun hänen arvostuksensa yhteisössä lakaisukoneen vuoksi nousee. Lopulta hänelle ei enää riitä sen vetäminen pitkin lattiaa, samalla suullaan koneen ääntä matkien, vaan hän alkaa kertoilla Dannyn vielä jonain päivänä hankkivan  sähköt taloon.  Sellainen alkaa kovin huolestuttamaan. Pilon joutuu hakemaan salaa koneen pois ja vie sen Torrellin puotiin. Sieltä hän tuo talolle kaksi gallonaa viiniä. Toinen on tarkoitettu hyvitykseksi Doloresille, mutta kuten tällaisissa tilanteissa usein saattaa käydä, kaverukset joutuvat sen juomaan itse, koska ensimmäinen loppuu kovin pian.

Hyvän ja anteliaan señora Teresina Cortezin kahdeksine lapsineen ja ikivanhan lähes 50-vuotiaan eukon, tämän äidin, he rientävät pelastamaan nälkäkuolemalta. Sattumoisin samaan aikaan seudulla riehuu ennennäkemätön ruoan varkausaalto.  Pelastuminen saa Teresinan äidin lupaamaan, että vie Pyhälle Äidille kirkkoon uuden kynttilän joka kuukausi elämänsä loppuun asti.  Joku ystävyksistä lahjoittaa pelastusoperaation päätteeksi Teresinalle  yhdeksännen lapsen.

Kirjan lopussa ystävyyden kiinnipitävä voima hiipuu, Danny turhautuu. Ystävät tulevat hekin siitä kovin onnettomiksi ja päättävät järjestää hänelle mielialan kohotukseksi ikimuistoiset juhlat. Ystävykset siis uhrautuvat  ja menevät Chin Keelle päiväksi perkaamaan täkykaloja.  Se hätkäyttää koko yhteisöä, jossa ei ennen moista ole nähty.

Juhliin saapuvat Tortilla Flatin asujaimistosta kaikki kynnelle kykenevät. Ne kestävät monta päivää, eikä niiden veroisia ole ennen eikä jälkeen nähty. Yksi lattian kulma pettää tanssijoiden alla, eivätkä tappelut ole pelkkiä tappeluita, ne ovat suorastaan taisteluita. Montereyn palokunta on valmiustilassa, paloautojen moottorit ovat varmuuden vuoksi käynnissä ja miehet pukeissa. Juhlat jäävät ihmisille loppuelämäksi mieleen, mutta ne päättyvät surullisesti, Danny saa surmansa.

Ystävät eivät kehtaa mennä Dannyn hautajaisiin. Heidän vaatteensa ovat liian kehnot, eikä vaatteita voi juuri sinä päivänä keneltäkään lainatakaan; koko muu Tortilla Flat on hautajaisissa. Ystävykset seuraavat tilaisuutta piilosta. - Kirja päättyy lähes raamatullisesti: ”Ja hetken kuluttua he kääntyivät ja lähtivät hitaasti astelemaan poispäin, eikä heistä kaksi astunut yhdessä.”

John Steinbeckin Ystävyyden talo on syvästi humaani, pientä ihmistä ymmärtävä kirja,  humoristinen veijariromaani. Vuosien varrella teos  on saanut myös  arvostelijoita, jotka eivät ole hyväksyneet keskiluokkaan kuuluvan valkoisen miehen ylistystä paisanoille, köyhille ja tummapintaisille amerikkalaisille. Kirjan ymmärtäminen edellyttää huumorintajua, kykyä nauraa ihmiselle samalla kun rakastaa häntä.

Kirjoittaja Riku Riemu

32 kommenttia:

  1. Luin Ystävyyden talon ensi kertaa opiskeluaikoina, peräti ostin sen köyhän opiskelijan budjetista.

    Nyt luin sen uudelleen, ja on siinä edelleen sama tenho ja syvä ymmärrys ihmispoloa kohtaan kuin silloin kauan sitten.

    Tortilla Flatin asukkaat ovat edelleen yhtä rakastettavia lurjuksia, joille voi vain hymyillä, vaikka he ottavat oikeuden omiin käsiinsä. He ovat kuitenkin robinhoodeja, ottavat rikkaammalta tarvitsevammalle - minkäs sille voi, että jano on kova ja yhtä ja toista tarvitaan.

    He myös antavat sille, jolla on vielä vähemmän, kodin, ystävyyden, ruokaa ja juomaa. Ihminen ei ole luotu elämään yksin katuojassa tai metsässä! Mikään ei ole niin suloista kuin pari gallonaa viiniä ja hyvien ystävien seura.

    Yksi kohta teoksessa huvitti ja ärsyttikin tällaista feministihenkistä naisihmistä, nyt uudelleenluettuna. Steinbeck kuvaa yhden herkkupalan äitiä, mainiten, että nainen oli "viisikymmenvuotias, ikivanha eukko". Tämä lienee ainoa kohta, johon aika on puraissut huvittavan kolon.

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin Ystävyyden talon nuorena, enkä oikeastaan muistanut siitä muuta kuin tunnelman ja idean: pilke silmässä kerrottu tarina viinillepersoista kalifornialaisista tyhjäntoimittajista puuhastelemassa kaikenlaista hupaisaa.

    Nyt uudelleen luettuna totesin muistaneeni kirjan veijarimaisen vireen oikein, mutta lisäksi totesin kirjan mestariteokseksi. Sehän on ihan saatanan hyvä ja moderni, ottaen huomioon että se on kirjoitettu 30-luvun alussa.

    Iines - tuo viisikymppinen ikivanha eukkohan on huumoria, samalla tavalla kuin niiden vesselien muutkin puheet ja mietteet, kertoja mukaan lukien.

    Kirjan sävyssä totesin ihan samaa mukavakavaa pohdiskelua ja mukamoraalista ajatuksenlentoa kuin eräässä toisessakin, hieman uudemmassa tyhjäntoimittajakirjassa, nimittäin Pussikaljaromaanissa.

    Sama syvämietteinen. looginen pohdiskelu, jonka tuloksena on vääjäämätön pakko yleisen edun takia juoda kaikki viini juuri nyt.

    Lisäksi minua hämmästytti kuinka samanlainen suhtautuminen 30-luvun pula-ajan puoliverisillä hampuuseilla oli ryyppäämiseen kuin vaikkapa meillä härmäläisillä jätkillä - alkaen Päätalon tyypeistä ja päätyen itseeni ja Mikikseen.

    Moderni kirja, totta tosiaan.

    VastaaPoista
  3. Ei se tainnut olla huumoria, Tapsa, se viisikymmenvuotias ikivanha eukko, sillä se oli hyvin vakavassa lauseessa - haen sen sinulle päivänvalossa tähän ja märehdin asiaa lisää. Ainakin tämä on tuntumani nyt, mutta voin toki olla väärässä. Feministi minussa ainakin nosti päätään!

    Siis kirja on helvetin hyvä, sen sävy on niin ihmistä rakastava ja sillä tavalla humoristinen, mitä klassisella huumorilla tarkoitetaan.

    VastaaPoista
  4. "Teresina oli melkein kolmikymmenvuotias, muodoiltaan uhkea, kypsän naisellisuuden perikuva. Hänen äitinsä, ikivanha, kuivettunut, hampaaton olento, menneen sukupolven jäte, oli lähes viidenkymmenen vuoden ikäinen. Kukaan ei enää pitkään aikaan ollut muistanut, että hänen nimensä oli Angelica."

    Tottakai tuo särähtää ja tärähtää aika kovaa, voisi siinä huumoria aavistella.

    Toisaalta, löysin Suomen sosiaali- ja terveysministeriön sivulta tällaista tekstiä: Väestön ikääntyminen on Suomessa historiallisessa katsannossa varsin tuore ilmiö. Eliniän yhtäjaksoinen piteneminen alkoi viime vuosisadan lopulla. Vastasyntyneen tyttölapsen odotettavissa oleva elinikä kohosi 1870-luvun noin 43 vuodesta 50 vuoteen 1910-luvulle tultaessa, 55 vuoteen 1920-luvulla, 60 vuoteen 1940-luvun alussa, 70 vuoteen 1950-luvun puolivälissä, 75 vuoteen 1970-luvun alussa ja on nyt yli 80 vuotta. Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut.

    Luulisi tuon jonkinlaista suuntaviivaa antavan vaikkapa Kaliforniaan, puhumattakaan Tortilla Flatin kaltaisesta köyhälistö kaupunginosasta, vaikka eroja olisikin. Isot lapsikuolleisuudet varmaan lukemia vääristävät, elämä kuitenkin oli kovaa.

    VastaaPoista
  5. Totta on, että terveydenhuolto on edistynyt ja kaikinpuolinen hyvinvointi noussut huimasti noista Tortilla Flatin ajoista.

    Jos sijoittaa asian aikaympäristöönsä, niin elinajan ennustehan totta totisesti oli naisella tuolloin ehkä 50 - 60 vuotta. Toki 55-vuotias on tuossa ympäristössä vanhus.

    Ihminen kului, menetti hampaansa, kuivui raskaaseen työntekoon. Kyllä, tuossa se on.

    Joka tapauksessa Steinbeckin kuva tästä Teresinan äidistä, menneen sukupolven jätteestä on nykypäivän ihmiselle riettaan riemastuttava. Ja vielä, Steinbeckin puolustukseksi on sanottava, että samalla pieteetillähän hän kuvasi kaikki Tortilla Flatin hahmot, esimerkiksi Danny oli pieni mies, jonka sääret olivat käyristyneet tarkalleen hevosen kylkien mukaisiksi.

    VastaaPoista
  6. Kirjan nimetön kertoja ei ole tosissaan tai puhu oikeasti vakavasti missään kohtaa kirjaa.

    Hän ei siis ole perinteinen kaikkitietävä kertoja, vaan hän viljelee samaa veijarimaisen muka-vakavaa huulenheittoa kuin kirjan henkilötkin.

    Itse asiassa kaikki henkilöthän ajattelevat ja puhuvat samalla tavalla, jopa siinä määrin, että heitä on vaikea erottaa toisistaan.

    Kaikki ovat hyväntahtoisia ja jalomielisiä tomppeleita, jotka pyrkivät hyvään ja kauniiseen, mutta kohtalon oikut sotkevat suunnitelmat - ja niin heidän on kitattava gallonallinen viiniä yksin tai paikalla olevan kaverin kanssa.

    Kuvaava on 4. luvun loppu, jossa Pilon ja Pablo vakuuttavat Jesus Marialle, ettei Dannylle kannata viedä vuokraksi kahta dollaria, vaan kaksi gallonaa viiniä, ja jossa he lähtevät hakemaan viiniä ja Jesus Maria ruokaa:

    "_ Tulisin mieluummin teidän kanssanne, Jesus Maria sanoi, sillä hän aavisteli, että jokin uusi ajatusten sarja, aivan yhtä johdonmukainen ja väistämätön kuin äskeinenkin, oli alkanut itää hänen ystäviensä aivoissa."

    Hän arvasi aivan oikein, että Pilon ja Pablo juovat viinin kahdestaan - jostakin pakottavasta syystä - ja hän ja Danny jäävät ilman.

    (Niin - Steinbeck oli kirjaa kirjoittaessaan jo kolmikymppinen, joten saatte tehdä kovasti töitä jos aioitte vakuuttaa minut siitä, että hän piti viiskymppistä naista oikeasti ikäloppuna.)

    VastaaPoista
  7. Steinbeck opiskeli vuosikausia Stanfordin yliopistossa biologiaa, vaikkei koskaan valmistunut, kun kirjailijan ammatti veti puoleensa.

    Meribiologi Ed Ricketts, Cannery Row:n Doc´n esikuva, sekä hänen kanssaan käymänsä keskustelut ja kokemukset olivat Steinbeckin lähes koko tuotannon perusta.

    Vaikka Ystävyyden talo, muukin JS:n tuotanto, on syvästi humaania ja ihmistä ymmärtävää, hän ei kaikesta lämminhenkisyydestään huolimatta kaunistele elämänkiertoa. Kuolema ja sukupolvien kierto tapahtuvat julman toteavasti, luonnollisina tapahtumina. Sentimentaalinen hollywood-tyylinen juonenkehitys puuttuu kokonaan.

    Ystävyyden talon perustana ovat vanhat tarinat kuningas Arthurista pyöreän pöydän ritareineen, mutta myös JS:n kehittelemä teoria yhteisön (Danny ystävineen) kehityksestä elävän organismin kaltaisesti; sen syntymä, elämä ja kuolema.

    Yhteenveto: Steinbeck näki Teresinan äidin hyvin realistisesti olevan elämän kiertokulussa lähellä ihmiselämänsä päätöstä. Huumori on julmaa: "Teresina hehkeänä, vain hetken päästä kuivettunut eukko."

    VastaaPoista
  8. Mutta huomatkaa, että Ystävyyden talon kertoja - viime kädessä tietysti Steinbeck itse - on mikkorimmismäinen metakertoja, joka sulautuu itsekin kirjan henkilöiden ajatusmaailmaan ja asenteisiin lyöden lisää löylyä myyttien kiukaalle minkä ehtii.

    Steinbeck/kertoja toki pilailee sillä totuudella, että etelän uhkeat neidot rapistuvat ja lakastuvat inhimillisesti katsoen aivan liian varhain – mutta ei hän itse siihen "ikivanhuuteen" usko, vaan nimenomaan tarkoituksella korostaa kontrastia "eukkouden" ja "50-vuotiuden" välillä.

    Juutalaisvastaisuutta kirjassa on yllättävän vähän.

    VastaaPoista
  9. Kertoja onkin kuin yksi Dannyn ystävistä, vaikka hän katsookin asioita lintuperspektiivistä. Juuri tuo myhäilevä isännänote pitääkin langat käsissään kuin hyväntahtoinen luojajumala, joka tarkkailee kättensä töitä todeten, että tuommoinen nyt tuli, ja se on hyvä.

    Ei ihme, että Steinbeck on taustaltaan biologi, sillä hän tuo mieleeni F. E. Sillanpään, joka myös näkee ihmiset ja tapahtumat ylhäältäpäin hienovaraisella kertojanäänellään, katsellen Siljaakin rykimässä tautivuoteellaan kamarissaan tai ihmisiä ja ihmiselämän päättymisiä tai syntymisiä kesäyössä. Äänet ovat erilaisia, mutta tekniikassa on yhtäläisyyksiä.

    VastaaPoista
  10. Kertoja on kuin kaverusten suojelusenkeli, aina paikalla kun tapahtuu.

    Minulle tuli lukiessa mieleen muitakin lukemiani kirjoja, suomalaisiakin, mutta nyt kävi kuin Teksasin pojalle Perrylle eli unohtui...

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Saksalaista syntyperää olleella Stenbeckillä oli nuoruudessaan läheisiä suhteita Yhdysvalloissa silloin voimakkaasti vaikuttaneisiin vasemmistolaisiin piireihin.

    Toisessa maailmansodassa hän palveli sotakirjeenvaihtajana CIA:n edeltäjän palveluksessa. Kotiutui itsessään kantamien lukuisten sirpaleiden ja "psykologisen trauman" kera.

    Puolusti rohkeasti kirjailija Arthur Milleriä silloin kun tämä kieltäytyi 50-luvulla ilmiantamasta ystäviään, kuten esimerkiksi Elia Kazan teki.
    Amerikkalaisuuden yksi ikoni, englantilaisyntyinen tosin, Charlie Chaplin joutui pakenemaan maasta loppuiäkseen.

    Elämänsä loppupuolella Steinbeck lähti kirjeenvaihtajaksi Vietnamiin, josta kirjoitti armeijan toimia ihailevia raportteja. Poikansa taisteli Yhdysvaltain joukoissa.

    Tiettävästi Steinbeck kärsi pitkään FBI:n johtajan Edgar J. Hooverin vainoharhaisesta ahdistelusta.

    Vuonna 2007 oikeistolaisena tunnettu Arnold Schwarzenegger kutsui JS:n postuumisti Kalifornian Hall of Fame:n.

    Tuon kaltainen elämäkertatieto on kirjailijan kirjoja tarkasteltaessa hyvin toissijaista. Länsimainen sankarikultti joka edellyttää kohteeltaan täydellisyyttä ja esimerkiksi suurmiesten kohdalla korostaa kohtuuttomasti näiden merkitystä historian suurissa käänteissä - on lähinnä satuja lapsille.

    Virheetöntä ihmistä ei ole maan päällä kävellyt, John Steinbeckin juutalaisvihasta en ole kuullut.

    VastaaPoista
  13. Lisään vielä, Arthur Miller oli tiettävästi juutalainen.

    VastaaPoista
  14. Minusta Ystävyyden talon miehet ovat ennen kaikkea alkoholisteja. Jopa ystävyys joutuu väistymään kun käsissä on gallona viiniä. Tarinan koristelulla Steinbeck varmaan viestittää, että alkoholistitkin ovat, no, hyviä ihmisiä.

    VastaaPoista
  15. En tarkoittanutkaan, että Steinbeck sinänsä olisi ollut juutalaisvastainen, vaan sitä, ettei ennen Hitleriä osattu olla siinäkään suhteessa poliittisesti korrekteja.

    Ei osattu varoa, sanoisin. Onhan kirjan naiskuvakin aika sovinistinen. Vai mitä?

    Ei Steinbeck silti mikään pyhimys ollut, eikä pelkästään pienten ja köyhien puolustaja.

    Hän esimerkiksi nieli estoitta Neuvostoliiton propagandan siellä matkaillessaan ja juopotellessaan, ja piti talvisotaa heidän oikeutettuna puolustuksenaan suomalaisia valkofasisteja vastaan.

    Steinbeck oli eräs niistä pölvästeistä, jotka tunnustivat Terijoen hallituksenkin.

    Kukaan ei siis ole täydellinen. Siitä huolimatta pidän Steinbeckin kirjoista ja äijää itseään suurena mestarina. Suurikin mestari voi olla hölmö asioissa, joista ei mitään tiedä.

    VastaaPoista
  16. Jos vertaa Ystävyyden talon alkoholisteja suomalaisiin alkoholisteihin, täytyy kai puhua rantojen miehistä.

    Minusta Dannyn porukka eroaa kuitenkin rappioalkoholisteista siinä, että he ovat jollakin tapaa yritteliäämpiä ja tulevaisuuteen toiveikkaammin suhtautuvia. Heillä on jopa naisia. Tosin heidän elämänsä kyllä luistaa alamäkeen loppua kohden, kun Danny kuolee ja koti menee alta.

    VastaaPoista
  17. Viittasinkin ihan alussa tähän Ystävien suomalaistyyppiseen juomiseen.

    Ihan samalla tavallahan suomalaiseen ryyppäysmytologiaan kuuluu juomisen pyhitys. Se tapa elää nousevassa polvessakin, olen todennut.

    Yhteiskännääminen on meillä pyhä toimitus, ihan niin kuin Ystävyyden talossakin.

    VastaaPoista
  18. Mieleeni on jäänyt kuva jostain suomalaisesta elokuvasta, jossa juopotteluporukka seisoo tuleen sytyttämänsä talon vierustalla ja joku toteaa: "Taitaa muuten huomenna olla melkoinen morkkis." Siinäkin meni tuhaksi eräänlainen ystävyyden talo.
    Tapsa on oikeassa: juopottelu on pyhä toimitus niin Kaliforniassa kuin Suomessakin aina silloin, kun alan miehet ovat asialla.

    VastaaPoista
  19. Tapsa,

    olen aika paljon samaa mieltä.

    Naiskuvassa, joissain muissakin asioissa kirja heijastaa omaa aikaansa.

    Erilaisten teosten arvon aika näyttää, Ystävyyden talo on sen kestänyt; se kertoo ihmisistä ja se on ihmisystävällinen.

    Steinbeckista itsestään olen minäkin saanut ristiriitaisen kuvan, mutta kysymyksessä on yhden ihmisen koko elämänpituinen matka erilaisine sivupolkuineen. Kukapa sellaisesta arvioinnista rehellisesti kiitettävän saisi.

    Iines,

    Kirjassa on aitoamerikkalaista vapauden ihailua. Ei Dannyn ystävien elämä siitä huonone, kun lähtevät uusiin seikkailuihin ja appelsiineja aurinkoisen Kalifornian puista poimimaan.

    Biologi tarkastelee yksittäisten ihmisten elämiä: aika aikaa kutakin.

    VastaaPoista
  20. Pst Riku,

    huomathan alla olevassa edellisessä lyhyessä keskustelussa olevan ehdotuksen.

    VastaaPoista
  21. Riku tuossa viittasikin aurinkoisen Kalifornian appelsiinitarhoihin.

    Niistähän Steinbeck kirjoitti vain muutama vuosi myöhemmin - 1939 - varsinaisessa läpimurtoteoksessaan Vihan hedelmät.

    Siinä oklahomalainen maanviljelijäperhe menettää satonsa ja tilansa suuren laman pyörteissä ja lähtee tuhansien muiden tavoin Kalifornian appelsiinilehtoihin taistelemaan harvoista tilapäisistä työpaikoista.

    Kirja kuvaa suunnilleen samaa aikaa kuin Ystävyyden talokin, vain hieman myöhempää, mutta sävy on tyystin toinen.

    Samanlaisia tarinoita saisi ehkä köyhien marokkolaisten tulvasta taantuvan Espanjan kasvihuoneisiin.

    VastaaPoista
  22. Ystävyyden talo on myös kuvaus siitä, miten ihmisen elämä on paljolti vain toiveita ja unelmia ja miten niiden varassa elämä voi olla tyydyttävää - voiko elämä oikeastaan muuta ollakaan kuin toivoa paremmasta? Rakennelma täyttyy Vihan hedelmissä, johon Tapsa viittaakin.

    Silmissä siintävät Kalifornian paratiisilliset, aurinkoiset appelsiinitarhat, mutta todellisuus onkin sitten lamaa ja taistelua työpaikoista ja elannosta.

    VastaaPoista
  23. Ystävyyden taloa varhaisimmista meikäläisistä joutilaisuuden kuvauksista mieleen tulee, juutas sentään, Käkriäisen Juutas ja hänen yksi kesäinen päivänsä Putkinotkossa.

    Joutilaitahan Jukolan veljeksetkin olivat, mutta siinä tarinassa on sentään opetus.

    VastaaPoista
  24. Joutilaisuus ylipäänsä se piirre, joka minua ihmisessä miellyttää.

    En tarkoita, että ihannoisin laiskuutta, vaan pikemmin ihailen taitoa olla vaan kuin kalastaja veneessä, hiljaa ja raukeana, mutta jollakin tapaa tarkkana. Olen värkännyt tästä oman blogini johtolauseenkin.

    Joutilaisuus on vastakohta sille kiireiselle elämäntavalle, joka on korvien välissä. Pysähtyminen ja nauttiminen on kivaa. Matkallakin on toki kiva olla, mutta silloinkin on paljolti joutilaana, kun juna kulkee, vaikka halki Siperian.

    VastaaPoista
  25. Mielestäni Ystävyyden talo ei ole joutilaisuuden kuvaus. Alkoholisti ei ole joutilas. Hänen jokainen kännistä vapautuva minuuttinsa menee uuden pullon hankintaan. Sama juttu narkkareilla. Mutta hyväpalkkainen, hiljainen tissuttelija, kuten minä, voi olla halutessaan joutilas.

    VastaaPoista
  26. Jos Kolehmainen oikeasti on kirjan lukenut, ymmärtänee ettei siinä kyse ole rankan alkoholismin kuvauksesta - Danny ystävineen nauttivat elämästä.

    Alkoholismin kasvot ovat monenlaiset, suurkulutustaulukot eivät kerro siitä koko totuutta.

    Esimerkiksi dipsomaanikko ei välttämättä juo joka kuukautena, ei välttämättä edes joka vuotena. Kun juo, juo Viimeiseen asti.

    Tissuttelu on aivan varmasti yksi alkoholismin muoto, haittavaikutukset tietysti ovat pienempiä kuin "rymyjuopolla".

    Huumorintaju ei ole sitä, että nauraa kun joku liukastuu banaanin kuoreen.

    VastaaPoista
  27. Yksi huomionarvoisa seikka.

    Liittovaltiossa saatettiin voimaan, heti kirjassa kuvattujen tapahtumien jälkeen, kieltolaki (1919-1932).

    Miten lie vaikuttanut Dannyn ystävien elämään. Tiedämme, että kaikkien janoisten sankareita ja alcaponeita riitti.

    Luultavasti Dannyn ystävät tähän kompastuivat, joutuivat viinistä siirtymään tiukkaan viinaan, jota oli helposti saatavilla.
    - Kymmenen vuoden päästä olivat Dannyn kanssa taivaassa.

    VastaaPoista
  28. Muistelen, ettei Merirosvon juomisista mainita mitään.

    Luultavasti vain ystäviään ihastellen katsoi, heidän puhumista viisauksistaan ihailevasti ammentaen.

    VastaaPoista
  29. Merirosvokin juo viiniä kirjan loppupuolella.

    Jos ei joutilaisuuden kuvaus, niin ainakin tarina joutomiehistä.

    Heillä on ihan moderni asennekin: töitä tehdään silloin kun tarvitaan rahaa, muuten hengaillaan mestoilla kaverien kanssa.

    VastaaPoista
  30. Löysin tällaisen tiedonmurusen, jossa kerrotaan miten kalifornialaiset viininystävät selvisivät kieltolaista. Tämä on niin nerokas idea, että sen keksivät varmaan Dannyn kaverit:

    "Kieltolaki teki nimensä mukaisesti alkoholin myynnistä, valmistamisesta ja nauttimisesta laitonta, mutta salli viinirypäleiden kasvattamisen, aivan kuten ennenkin. Pedroncelli valmisti rypäleistään tiiliskiven näköisiä paketteja, jotka koostuivat kuivatuista rypäleistä ja joita myytiin suoraan kuluttajille. Koska alkoholi oli pannassa, rypäleistä koostuvan viinitiiliskiven kyljessä oli seuraava varoitus:

    - Älä koskaan liuota kylmään veteen
    - Älä lisää hiivaa
    - Älä anna käydä kahta viikkoa

    Viimeisin ja kaikkein merkittävin varoitus kuului:
    - Älä missään tapauksessa laita tuotetta suuhusi"

    VastaaPoista
  31. Tämä joutilaisuus on sitten tarkemmin määriteltynä uudessa jutussani Iines-blogissa. Ettäs tiedätte.

    Sen vain sanon tässäkin, että joutilaisuus ei ole hengen vaan ruumiin lepotilaan asettamista.

    VastaaPoista
  32. John Steinbeckia edelleen tutkaillesani löysin hyllystäni Alex Matsonin,Vihan hedelmien suomentajan, pienen alle 50-sivuisen kirjasen: John Steinbeck - Kirjailijakuvan luonnos(1948).

    "Tätä kirjasta on painettu 3000 kappaletta, joista ainoastaan 500 tulee myyntiin ja 2500 kappaletta jaetaan Tammen ystäville joulutervehdyksenä v.1948."

    En ole iskemätöntä kirjasta koskaan raaskinut avata. Siinä kun vanhaan tapaan ovat sivut leikkaamattomina yhdessä.

    Äsken huomasin, että omistan oikean paperiveitsen, laitoin jo aikomani leipäveitsen syrjään ja avasin kirjasen.

    Hauska on katsoa mitä Matson halusi Steinbeckista sanoa.

    VastaaPoista