torstai 29. syyskuuta 2011

Jari Tervo: Layla

Laylaa puhuttelee muurin takaa iloinen turkkilainen muuraripoika, koskettaa hänen pikkurilliään omallaan. Layla on pukeutuneena kasvoja lukuun ottamatta kaiken peittävään asuun, hän katsoo alas, uskaltaa vastata vain kerran. Järjestetyn avioliittonsa hääyön aamuna lakanasta ei löydy verta. Laylan veli on häntä aiemmin raiskaillut, mutta ”porttia kunnioittaen”, ei ole ”laittanut avaintaan sinne”. Myöhemmin lukijalle käy ilmi, että immenkalvo on rikkoutunut tivolin laitteesta pudotessa. Hääyön jälkeen alkaa kunnian vaatima verenvuodatus, turkkilainen muuraripoika murhataan julmasti. Layla onnistuu pakenemaan, välttäen siten turkkilaisen, ja siskonsa jo aiemmin kokeman, kauhean kuoleman. Pakomatkansa päättyy ihannemaahansa, Finlandiyaan, jossa asuu jalo vaalea kansa. Hänet pakotetaan Helsingin Kruununhakaan perustetun bordellin huoraksi

Jari Tervon edellinen romaani, Koljatti, ilmestyi suuren kohun saattelemana, niin myös uusimpansa, Layla.  Mainoskampanja on erilainen kuin muilla painoskuninkailla ja – kuningattarilla, ilmaista palstatilaa on runsaammin, areenoiksi eivät riitä pölyttyvät kirjallisuuskritiikit.

Haastatteluissa kirjailija on lausunut ns. kuumista aiheista provokatiivisia lauseita, joilla tietää saavansa tulistuneiden näppäimistöt paukkumaan. Ajatuksella: kaikki puhe on hyväksi, kaikki puhe lisää kiinnostusta ja kirjan lukemista, sekä edistää kirjailijan elinkeinon harjoittamista. Kärjekkyys palvelee myös lehdistön tarpeita; taas lisää palstatilaa, edelleen lisää kuumia mielipiteitä, lopullisena pyrkimyksenä tässä luultavimmin ikiliikkujan keksiminen.

Itse kirjaa en valtaosasta puhuttuja sanoja tai kirjoitettuja lauseita tunnista. Sen henkilögalleria ja aiheet pursuavat runsautta, vähempikin olisi saattanut riittää. Prostituutio on keskeinen teema, sen perustana ilmeisesti lehtien voimakkaasti reilu viisi vuotta sitten uutisoima törkeä paritustapaus, jossa virolainen kehitysvammainen nainen oli parittajaansa tuntemansa ihastuksen avulla houkuteltu lapsenhoitotyöhön Helsinkiin, palkkaa hänelle parittamisestaan ei maksettu. Tämän päälle Tervo on rakentanut kertomuksensa Laylasta ja kurdien kulttuurin julmuudesta, jota Tervo kuvaa hyvin ehdottomasti, lähes pyhän sodan kaltaisella otteella.

Tervon iltapäivälehden vanha toimittajuus tulee muutenkin kirjasta mieleen. Tuntuu että kirjassa sivutaan ainakin maininnanomaisesti suurta osaa ajankohtaistapahtumista tai ns. isoista puheenaiheista. Kulloisetkin pakkaslukemat kirjailija muistaa useamman kerran mainita. ”Uutiset ja sää” olisi silti kirjan nimeksi huono tai jo vanhahtava, koska Kreikan tapahtumat eivät aivan tähän ehtineet. Kaljakuppila Lilla Helsingforsin paikalla sitä paitsi huomasin nykyään olevan Pataässän. Laylan erehdystä Snellmanin patsaan jalustassa olevista ”luodinrei´istä” pidän ymmärrettävänä, juuri noin sen viisitoistavuotias tyttö sanoisi .

Jari Tervon käyttämä kieli on tunnetusti vetävää, suorastaan vedättävää. Se yltyy toisinaan nousuhumalaisen pöytäseurueen verbaalivirtualistin, Sankari-Jarin kaiken tietäväksi, kaiken osaavaksi, kekseliääksi, itsevarmaksi, ylimieliseksi, joka suuntaan lyöväksi ja hauskaksi, usein täysin perustelemattomaksi, puheeksi – tässä tietysti kirjoitetuksi tekstiksi muutettuna. 

Kieltä Tervo  varioi paikan ja henkilön mukaan, eikä sen portaaton kierrosnopeuden säädin ole kertaakaan asetettuna aivan suurimmille lukemille. Iltapäivälehtien toimittajien tai huorien keskinäiseltä slangilta tuntuva ”prostaaminen” merkitsemään ”prostituution harjoittamista”, muutamat muutkin saman aihepiirin sanat ärsyttivät minua, tuntuivat typeriltä.

Helsingin Sanomien Antti Majander ylisti Tervoa Suomen johtavaksi feministiksi, muiltakin osin aavistelin arvostelustaan loistavaa ironiaa.  Tervo laittaa Volkanin, kaksikymmentä vuotta Suomessa asuneen turkkilaisen, sanomaan: ”Suomalainen nainen tahto vain jyysta. Ei juttele. Ei helli. Vittuako siina laapit ne huuta, niilla kiire juoda siduka.”

Kirjan kurdiperheen miesväen silmät kiiluen suorittamiin, perinnäistapojen ehdottomasti edellyttämiin veriorgioihin syylliseksi paljastuu lopulta perheen äiti, Gülistan.  Motivaationaan hänellä on katkeruus vastoin hänen omaa haluaan järjestetystä avioliitostaan ja yhä jatkuva verenveto aviomiehensä veljeen. Tämän vuoksi hän on valmis laittamaan perheensä murhaamaan toisiaan, aiheuttamaan suunnatonta kärsimystä kaikille niille, joita usein rakkaimmiksi kutsutaan.

Gülistanin, kurdien ikiaikaisten perinnetapojen ja  alati tikarin kahvaa tavoittelevien kurdimiesten lisäksi kärsimyksen aikaansaaja kirjassa on ihmisten muista piittaamaton, empatiakyvytön omanvoiton ja oman onnen tavoittelu. Harvat kirjan henkilöistä ovat ne, jotka tästä armon saavat.

Parittaja Armonlahden henkilökuva on minusta hajanainen ja jäi minulle osin käsittämättömäksi. Vanhempansa ovat taanneet asunnollaan hänen liiketoimensa, jotka ovat sittemmin kaatuneet. Asunnon säilymisen ja vanhempiensa vuoksi Armonlahti alkaa paritusalan alv-vapaaksi yrittäjäksi. Sutenööri on tarpeen tullen toimissaan mistään piittaamaton, ” koska hän on kauppatieteen maisteri”.

Prostikymppinä toimiva Helena on hyvin älykäs, polilla opiskellut, yhä tähtitiedettä ja maailmankaikkeuden suuria kysymyksiä pohtiva ihminen, jonka huorankammion komero on täynnä niitä koskevaa kirjallisuutta. Tervolle on aina vaikeaa kuvata empaattisesti tyhminä pitämiään ihmisiä, heistä puhuessaan hän helposti sortuu jyrkkiin ilkeyksiin. Helenan opiskelut ja elämä ovat kaatuneet nuorella iällä armottomaan ryyppäämiseen. Huoraamisensa tarkoitusperät ovat jalot, hän haluaa sen tuottojen mahdollistamalla elintasolla saada takaisin lapsensa, joka on ”hänen jumalansa”.  

Mika Jaussin vaiheissa Tervo toistaa ja todistaa ajatusta, jonka mukaan äärimmäisyysajattelijalle on lopultakin merkityksetöntä, kummalla puolella hän on. Äärimmäisyysajattelijan vihollinen ei ole vastakkaisen puolen äärimmäisyysajattelija vaan maltillinen liberaali. On esitetty että Jaussissa Tervo on onnistunut ennustamaan norjalaisen Breivikin, mutta maanläheisemmin ajateltuna hän ja toimintansa pohjautuvat sekä koulumurhaajiin että maahanmuuttoministerin Suomessa saamiin tappouhkauksiin. Mahdollisia asioiden yhtymäkohtia voi jokainen pohtia.

Laylan, hyväksikäytetyn, todellisen vähäosaisuuden symbolin kohtalon kertominen, sen toistaminen, oli minulle kirjan parhaimpaan antiin kuuluvaa, vaikka nyt sitten tällä tavalla kerrottuna. Laylan  tarina tosin tuntuu melkein peittyvän kirjan runsauteen. Hyväksikäyttöä maailmassa riittää, orjuuskaan ei ole vain 1800-luvun synkkää historiaa vaan myös tätä päivää. Seksityön lisäksi orjuutta, palkatta tai erittäin pienellä korvauksella teetettyä työtä, on myös ns. tavallisissa töissä, sellaista on tapahtunut – ja tapahtuu - myös Suomessa.
Kirjan vyyhdet kirjailija punoo taitavasti yhteen tavalla, joka loppua kohden yhä selvemmin muistuttaa dekkaria tai muuta ns. jännityskertomusta. Saattaa olla että tässä on myös filmatisointia ja sen vaatimuksia pohdittu, kirjan edellyttämät, tuotantokustannuksia lisäävät ulkomailla kuvauksetkaan tuskin haittaavat. Viisitoistavuotiaassa Laylassa on tilaisuus jollekin uudelle lahjakkuudelle, mutta Martti Suosaloa pitäisin itsestäänselvyytenä Armonlahden osaan.

Jukka Kuoppamäki lauloi takavuosina ”kultaa taikka kunniaa, mutta jompaakumpaa vaan”. Saattoi hyvin olla väärässä. Jos Finlandia-lautakunta teoksen vain ehdolle asettaa, en usko sitä ollenkaan mahdottomaksi valinnaksi Pekka Milonoffille, joka tänä vuonna palkinnon saajan valitsee.

Kirjoittaja Riku Riemu

23 kommenttia:

  1. Minusta kirjan mielenkiintoisin opetus ja anti oli - jos nyt opetuksista voidaan puhua - se, että se olikin nainen, Laylan äiti, joka oli syyllinen Laylan maastapakoon ja huoraksi ajautumiseen.

    Gülistan olisi voinut estää tilanteen eskaloitumisen kertomalla, että tytön immenkalvo puhkesi lapsena tivolissa ja senkin hän olisi voinut sanoa, että veli oli rassaillut siskoa vähän.

    Äiti antoi tilanteen mennä kuitenkin kunniamurhan yrittämiseen toivoen sen toteutumista välittämättä siitä, että hänen oma himonsa miehensä veljeen olisi myös ollut kunniamurhan paikka.

    Voi olla, että Tervo yrittää sanoa sen, ettei väkivalta ole uskonnosta johtuvaa, vaan ihmisestä itsestään. Oli kulttuuri mikä tahansa, ihmisiä yhdistää pahoihin tekoihin sama asia: moraalin puute.

    VastaaPoista
  2. Jos ajattelee syksyn uutuuskirjoja, niin luulisi Laylan olevan Finlandia-ehdokkaiden joukossa, samoin Kristina Carlsonin.

    Laylassa on heikkoutensakin, vaikka kerronta on taiturimaista ja mukaansavievää muutamista alun hankalista sanaopillisista kömmähdyksistä huolimatta.

    Suurimpana heikkoutena pidän minäkin henkilögallerian rönsyilyä. Vähemmällä olisi pärjätty paremmin.

    Toinen heikkous on mielestäni romaanin rakenne. Ikään kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada romaani loppuun ennen kuin se lopullisesti ryöstäytyy käsistä ja laajenee mittaamattomiin.

    Loppu onkin sitten lähes yhdessä kasassa, klimpissä. Siellä on kristillishenkistä muslimia, suomalaista prostia, vankilatuomiota kärsivää ministerinmurhaajaa ja muuta niin, että Layla hukkuu jonnekin taustalle.

    VastaaPoista
  3. Laylan tarina imaisi mukaansa.

    Kauhistuin jossain vaiheessa, kun huomasin, miten Jari Tervon kirjaa lukiessani olin melkein unohtanut lukevani romaania ja alkanutlukea sitä kuin dokumenttia.
    Ajatuksissani olin jo yleistämässä raakuuden, perheväkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden koskemaan koko kurdikansaa ja sen miesväkeä. (Tarinassa tosin mustasieluisuutta löytyi myös Laylan lähiperheen naisissakin.)
    Jos ja kun kyse on tietämättömästä ja herkkäuskoisesta lukijasta, mukaansa tempaavalla kirjalla saattaa olla vaarallinen mahti.

    Tarina hyppeli alkuun kahden hyvin erilaisen maailman välillä. Kerrottiin Laylasta Turkissa ja pakomatkalla Finlandiaan. Yhtäkkiä oltiinkin Helenan luona Liisankadulla tai helsinkiläisessä kapakassa, vaikka lukijana olisin mieluusti halunnut tietää, mitä Laylalle tapahtuu. Maailmojen ihmiset kuitenkin kohtasivat toisensa romaanin loppupuolella ja tarina selkeytyi.

    Layla on kirjan nimihenkilö. Hänen kohtalonsa tulee meille tutuksi, mutta olisin kaivannut saada tietää enemmän hänen ajatuksistaan. Ehkä isäänsä ja kuolemaa pakeneva nuori tyttö elää hetkessä ja päivän kerrallaan hyväksyen kaiken mitä hänelle tapahtuu, kun ei muuta voi. Ei siinä pahemmin filosofoida.

    VastaaPoista
  4. Minulle kävi samoin, tempauduin mukaan ja luin hyvin nopeasti ahmien. Sellainen on tietenkin merkki hyvästä tarinasta.

    Siksi koinkin romaanin lopun infernaaliseksi ilotulitukseksi, kun kirjailijan piti ilmeisen pienessä tilassa päättää kaikki aloittamansa ihmiskohtalot säällisesti ja saada ne vielä liittymään toisiinsa eheästi. Aivan tässä ei onnistuttu, vaan kirjan loppu on kiihtyneen kiireinen.

    Eniten minussa aiheuttaa epäuskoa Memed-isän vihan lauhtuminen kirjan lopussa: en usko tuollaiseen resignaatioon. Niin vahvaa viha oli, että kantoi koko kirjaa lähes loppuun saakka. Ja sitten yhtäkkiä - vips - poissa.

    Helenan rooli kirjassa on yhtäläinen kuin Laylan, mutta länsimaisittain. Molemmat ovat naisia vailla vaihtoehtoja. Laylan maailmassa vaihtoehdottomuus on uskottavaa, Helenan maailmassa se harmittaa. Miten joku länsimainen nainen voi antaa elämänsä ajautua noin alas? Eikö edes rakkaus lapseen kanna hyvinvointiyhteiskunnan vapaata naista? Eikö edes ilmeinen älykkyys mahdollisuus opiskella korkeakoulussa?

    VastaaPoista
  5. Miksi kirjalle nimensä antanut Layla saa lopultakin kirjassa melko vaatimattoman sivumäärän?

    Helena Viita ei kuljeta omansa lisäksi mitään juonta eteenpäin, hän tuntuu päälleliimatulta, irralliselta henkilöltä, jonka ainoa tehtävä on täyttää bordellikuvausta. Kielitaidottoman, viisitoistavuotiaan, säkissä kasvaneen Laylan avulla se olisi arvatenkin vaikeaa.

    Tervon maailmankuva on selvästi rationaalinen, vaikkakaan asioiden perustelut eivät ole hänen vahvuutensa.
    Moralisointeja hän ei harrasta, ainoa moralisointi tulee kirjassa esitettyjen asioiden kautta. Laylan ikä paljastui meille ennakkopuffeissa, mutta kirjassa se kerrotaan vasta lopun oikeudenkäyntipöytäkirjassa. Jossain kohtaa kirjaa miehet ikäänsä pohtivat, tuumivat tämän olevan noin seitsemäntoista vuotias, joka sekin maksullisessa seksissä on tietysti suojarajan alapuolella.

    Mikä on siis Helena Viidan merkitys?
    Hän on koko kirjan keskeisin hahmo, kaikki muu kirjan sekalainen tavara on hänen päällensä liimattua, Laylan tarinakin vain perustelu hänelle. Kirja myös päättyy kohtaukseen, kun lapsensa yhä tunnistaa totaalirappiolle vaipuneen äitinsä, Helenan.

    Helenan kautta Tervo esittää omia ajatuksiaan.

    Iineksen kanssa olen eri mieltä tuossa uskonnoista sanomisesta. Uskonnot tuomitaan aika jyrkästi, niiden vanhakantaisuudesta, niihin nojaavista perinteistä johtuu kirjan mukaan paljon pahaa.
    Helena päätyy pohdinnoissaan lopuksi todella hölmöltä tuntuvaan ajatukseen: "lapseni on jumalani."

    Helena esittää myös lukion oppikirjasta kopioidun tuntuista tieteellisiin teksteihin perustuvaa pohdintaa maailmankaikkeuden olemuksesta, ihmisen merkityksestä ja lyhyestä historiasta siinä. Alkuun sitä ihmettelin: mitä kummaa tällainen tässä tekee.

    Layla on kirjalle väärä nimi.

    VastaaPoista
  6. "Voi olla, että Tervo yrittää sanoa sen, ettei väkivalta ole uskonnosta johtuvaa, vaan ihmisestä itsestään. Oli kulttuuri mikä tahansa, ihmisiä yhdistää pahoihin tekoihin sama asia: moraalin puute."

    Tästä ilmeisesti, Riku, olet eri mieltä. Näin käsitän.

    Niin, siis tuo esittämäni on arvailua Tervon ajatuksista. Hän on puhunut kirjan yhteydessä julkisuudessa paljon siitä, miten länsimainen väkivalta vertautuu vaikkapa näihin kurdien kunniamurhiin eikä siten ole pohjimmiltaan erilaista.

    Jos ihminen tekee murhan, häneltä puuttuu eettinen humaani moraali. Moraalin hän on korvannaut jollakin mielestään jalommalla ideologialla. Se että kaikki kurdit eivät kunniamurhaa, kaikki länsimaiset miehet eivät tapa entisiä naisiaan, johtuu heidän moraalistaan.

    En siis menisi ulkoistamaan murhien syitä yhteiskuntaan tai uskonnolliskulttuurisiin käytänteisiin. Ne ovat vain ratsuja, joita lainataan.

    VastaaPoista
  7. Tuon kanssa olen samaa mieltä. Ne "mielestään jalommat ideologiat" kirjassa ovat uskonnot ja Jaussin edustama äärimmäisyysajattelu.

    Yksi pitämäni asia kirjassa oli puolin ja toisin tapahtuvat, tiedon puutteesta johtuvat hauskat väärinkäsitykset toisesta kulttuurista ja sen ihmisten tavoista. Vanhan kenraalin Finlandiya-tiedot menivät jo ehkä hieman yli.

    Memedin täydellinen kääntymys aikaisemmasta aivan kirjan loppupuolella oli minustakin täysin epäuskottava.

    Hauska kohta oli, kun astui poikansa kanssa ulos taksista ja katseli Helsingin lumisadetta:"Allah on hyljännyt tämän maan!"

    VastaaPoista
  8. Perheen kunnian puhdistus jäi Memed isältä toteuttamatta. Oliko tyttären pitkä jäljitys maasta toiseen imenyt voimia ja tekikö totuuden paljastuminen kunniamurhan mahdottomaksi? Isän arvostama ja luottama poika Ismail osoittautui raukkamaiseksi valehtelijaksi ja sisarensa moraalittomaksi ahdistelijaksi. Ehkä isä yhtäkkiä ymmärsi, että Layla oli uhri, ei syyllinen. Ismailhan useaan kertaan takaa-ajomatkan aikana etukäteen varoitti isää uskomasta Laylan puheita.

    Romaanin nimeksi on kenties valittu myyntisyistä nimenomaan Layla. Lukijakunta laajenee, kun luvassa on eksotiikkaa, kehdossa kihlatun kurditytön tarina. Kannessa suuret viattomat silmät katsomassa huivin alta. Kiinnostaisiko juopon prostituoidun tarina yhtä lailla?

    Huivin merkitys suojaamassa "alastomia hiuksia" avautui tarinan kautta uudella tavalla. Hiusten alastomuus oli melkein hävettävämpää kuin muu alastomuus. Näinköhän huivin käyttökieltolakia uhmaavat naiset asian kokevat, vai onko uhmaaminen periaatteellista oikeuksiensa puolustamista?

    VastaaPoista
  9. Tuo Laylan vähäinen rooli on merkillepantava. Delilahin arvio on pohdiskelemisen arvoinen. Nimittäin tuo "minut kihlattiin kehdossa" lataa niin suuret odotukset Laylan minäkertojan rooliin, että pettymys on suuri, kun havaitsee, miten suuri joukko henkilöitä piirileikissä alkaakin pyöriä, yhtä tärkeinä. Muuan kriitikko mainitsee, että Tervo ei malta olla näyttämättä armottomia jallittelutaitojaan, ja tämä osuu tässä kohdalleen.

    Minulla on vähän samankaltainen haju kirjan kansikuvasta ja tuosta lauseesta: niillä myydään enemmän kuin hyvin. Jotta Laylan persoona säilyisi kuosissaan, Tervo antaa vain niukat suuntimat.

    VastaaPoista
  10. En ole lukenut Jri Tervon Laylaa, siksi en voi sanoa siitä yhtään mitään omaa. Perustan siis kommenttini Rikun anlyysiin ja muiden kommentteihin.

    Näistä päätellen päätellen arveluni kirjan sisällöstä osuvat oikeaan: se on ehtaa Tervoa jota on minun ollut vaikea mieltää ennekään muuksi kuin Uutisvuodon tapaisissa ohjelmissa esitettäväksi kovapalkkaiseksi näyttelemiseksi.

    Menee siis henkilön ajatteluksi ja se ei ehkä anna oikeutta itse ammatille, jota Tervo yksistä monista yrittää kirjailijana harjoittaa.

    Minulla on yksi Jari Tervo -ostokokemus (Koljatti) takanani enkä sitä saanut loppuun luetuksi joten lahjoitin sen eteen päin. Siksi en voi ostaa toista Tervoa koska vähissä rahoissani moinen tuhlaus tuntuisi ääliömäiseltä tuhlaukselta jos pettymys olisi samanmoinen ensimmäisen hankintani kanssa. Kirjastossa taasen on niin pitkät jonot, etten sinne ole varausta edes kehdannut tehdä.

    Mutta ei Rikun erittäin käypä analyysi eivätkä perään kirjoitetut erinomaiset kommentitkaan siis vakuuta minua niin, että juoksisisin kirjakauppaan Laylaa peräämään.

    Uskon jo nämä luettuani rovanimeläissyntyisen henkilön nimeltä Jari Tervo vain laskelmoivaksi toimittajatyypiksi, kylmähermoiseksi rahastajaksi; Laylassa freelancer-toimittajakirjailija on vain haistanut ajalle otollisen aiheen ja koska osaa kirjoittaa, niin kirjoittaa ja vain rahan takia.

    Samoin hänen haastatteluissaan antamansa lausunnot edustavat kauttaaltaan tätä samaa genreä. Tehän tiedätte narsisti/psykopaattityypit jotka osaavat haistaa vastaanottajan mielenliikkeet ja esiintyä kuten halutaan esiinnyttävän määränpäähän päästäkseen.

    Missään nimessä en usko, että Layla menisi kummaltakaan puolen ohitse, ylitse tai alitse lukemani Henning Mankelin kirjan "Nimeltään Tea-Bag" (Otava 2004) joka kertoo todella omintakeisella tyylillä näistä nimettömistä näkymättömistä pakolaisista joita maailmamme on tulvillaan.

    Toisaalta täytyy ihailla näitä kuluttajaystävällisiksi kirjailijoiksi itsensä mainostaneita sitä taustaa vasten, mitä usein taiteilijoista on saanut lukea. He ratsastavat ajan aalloilla eivätkä vain tyydy eläessään nauttimaan unennäöstä, että heidät sitten joskus postuumisti seppelöidään ja kaupunkien puistoihin patsain paljastellaan.

    VastaaPoista
  11. Olivat Tervon motiivit mitkä tahansa - myyvä aihe - niin kyllä hän kirjoittaa osaa. Pyrkimystä maailmanparantamiseenkin teoksesta löytää, mikä ainakin minulle on lievä yllätys.

    Vaikka Layla hukataankin ja jätetään tuhannen taalan paikka käyttämättä - koetan käyttää tervomaista ilmaisua - niin tarinan lukee silti ahmimalla. Draaman kaari kantaa, vaikka paikka paikoin tärväytyy ja osittain katkeilee.

    VastaaPoista
  12. Husein Muhammed lyttää Tervon kirjan:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jari-tervon-hittikirjalle-allistyttava-tyrmays-jopa-nimi-vaarin/art-1288418680162.html?ref=hs-tf-promo4

    Taustatyö on ilmeisesti jäänyt Tervolta tekemättä.
    Mikä ei minua sinänsä hämmästytä.
    Tervohan on tuulenhaistelija ja lausuntoautomaatti, jolta kulttuuritoimittajat saavat "oikeanlaisia" edistyksellisiä mielipiteitä/lausuntoja.

    VastaaPoista
  13. "Asiantuntevaksi laatukirjaksi siitä ei kuitenkaan ole. Ei kunniaväkivallasta eikä kurdeista, Muhammed toteaa kirjoituksessaan ihmetellen kirjan saamaa ylistävää vastaanottoa". IS.fi

    Tuota ei voi epäillä asiantuntemattomaksi lausunnoksi kunniaväkivallasta tai kurdien kulttuurista, puolueellinen se saattaa olla.

    "Juristin näyttää olevan vaikea tajuta sitä, että romaanissa todellisuus antaa periksi kirjallisuudelle. Fiktio vyöryttää faktan" – Jari Tervo/ uusisuomi.fi

    Vaikuttaa kiemurtelulle, useimmat kai ymmärtävät romaanien olevan ainakin suurelta osaltaan fiktiota, jolla pyritään tuomaan esiin jotain olennaisesta käsittelykohteestaan. Esimerkiksi historiallisia henkilöitä käsittelevissä romaaneissa fiktiota usein ovat kuvitellut dialogit, joiden avulla kirjailija perustelee asioiden kulkua. Silloin kun kirja ei sisällä fiktiota, se yleensä luokitellaan joksikin muuksi kuin romaaniksi.

    Fiktion voi kirjoittaa myös selvästi tosiasioiden vastaiseksi, tai niin kuin tässä näyttäisi olevan, kevyellä kädellä, ilman huolellista asioihin perehtymistä. Uskottavuutta, todistusvoimaa se tosin syö. Kirjailijan kurdikulttuuriin perehtymisen metodeja en tiedä, tuntuu vaikealta uskoa, että perehtyminen perustuisi vain toimittajataustaan ja lomamatkoihin Istanbuliin: ”Topkap tuli nähtyä!” - Itseään kunnioittava kirjailija tuskin vieraasta kulttuurista kirjoittaisi ilman pitkällistä ja syvällistä tutustumista, uskomme siis että Tervokin on näin tehnyt.

    Eric Claptonin Layla, jonka kirjailija mainitsi perustaksi kirjan nimimuodolle, on hieno musiikkiesitys, suurta rockviihdettä.

    Kirjan on väitetty, ehkä koettukin olevan tärkeä, koska se sanotusti "käsittelee tärkeitä asioita”: Hyväksikäyttöä, prostituutiota, naisten asemaa, kulttuurien kohtaamista ja niissä kasvaneiden ihmisten toisten kulttuurien edustajia tuntemaa epäluuloa jne. Minä en noiden asioiden käsittelyä kirjasta löytänyt, jollain lailla ne toki kirjassa ovat, mutta siihen se jäi.

    Kirjailija perustelee mahdollisen sanottavansa heppoisesti, ei pysty menemään asioihin syvemmälle, siksikin on joutunut tekemään kirjasta liian runsaan, kasvattamaan henkilögalleriaa ja juonikuvioita liiallisuuksiin.

    Kirjailijan käyttämä kieli on viihteen kieltä. Kielen ja kirjassa olevien vakavien asioiden välinen ristiriita häiritsee minua. Kirja on epäilemättä ennen kaikkea viihderomaani, onko se hyvää vai huonoa viihdettä, sen saa jokainen itse päättää.

    VastaaPoista
  14. Aina kun kirjoitetaan merkittävä tai kohuttu teos historiallisesta tai yhteiskunnallisesta aiheesta, nousee esiin tahoja, joiden mielestä "ei se noin ollut".

    Ymmärrän sen hyvin, koska harrastan sitä mielelläni itsekin.

    Omaakin historiaamme kirjoitetaan koko ajan uudelleen. Muistamme millaisia taisteluja käytiin Linnan jatkosota- ja punakapinakuvauksista.

    Linnan taiteellinen fiktiivinen vyörytys - Tervoa lainatakseni - oli vain niin valtava, että hänen kuvansa molemmista murhenäytelmistä on muodostunut jo vallitsevaksi totuudeksi.

    Ainakin Pohjantähteä on luettu jo kauan kuin oikeaa historiaa. Monen mielestä kapinaan nousu oli oikeutettu, koska muijansa tossun alla oleva kirkkoherra varasti Koskelan Jussin raivaaman pellon, perkele...

    Nyt on vallalla sellainen tuulenkääntö, olen huomannut, jossa suomalaiset yritetään todistaa natsimielisiksi ja selittää jatkosota sillä.

    VastaaPoista
  15. Husein Mohemmedin Puheenvuoro-blogin keskustelussa on erään kurdinaisen kommentti, jossa hän mainitsee, että on ihan sama, onko nimi Layla vai Leyla, molemmat käyvät.

    Sen sijaan Farhed on naisen nimi, vaikka Tervo on pannut sen miehen nimeksi. Tosaalta sitten on jokin kurdinaisen nimi, joka on annettu myös kurdimiehelle.

    Onhan näitä.

    Puolustan romaanikirjailijan fiktiota yli faktan. Minusta kurdin kieleksi tarkoitetut repliikit voisivat olla vaikka kontinkieltä. Maagista realismia.

    VastaaPoista
  16. Luin tänään kirjakaupassa Tervon Laylaa ja kyllä se tuntui jo muutaman sivun jälkeen, että tämän lukisi.

    Saisi vain itse Uutisvuoto-Tervon vaimenemaan taustalla. Kumma kyllä, että se niin voimakkaasti tajuntaan tunkeutuu vaikka yhtään Uutisviikottaisvuotoa en ole kokonan kahtonna!

    Kääntelin ja tutkin siellä myös Sofi Oksasen Liian lyhyttä hametta ja sen helmoisshan oli lyriikkaa, johon milelleäni tutustuisin ennen kuin menen sitä esitystä katsomaan. Vai olisiko parempi jättää jälkimauksi?

    Edellä mainitut maksaisivat Suomalaisesa noin 26€/kpl joten ostin tarjoushyllystä pikkupojalleni joka oli mukana, kadulta löytämälläni setelillä (10€) Miinan ja Manun Aapisen; 3,90;-

    VastaaPoista
  17. Valto, itse maksoin Laylasta jotain 23 euroa ja Oksasesta 16,90 euroa.

    Olen sitä mieltä, että Miina ja Manu oli kuitenkin hyvä ostos!

    VastaaPoista
  18. Tämän keskustelun lisäksi kannattaa kuunnella Puttosen toimittama Kirjakerho. Siellä puhutaan Jari Tervon ja Ari Paulowin kirjoista. Liittyvät molemmat täällä olevaan aiheeseen.

    http://areena.yle.fi/audio/1318586717054

    Huomenaamuna on sitten Jari Tervon haastattelu: Yle 1 klo 08.05.

    VastaaPoista
  19. Iines, sallinet vielä, että lukematta edelleenkään kirjaa, teen siitä huomiota sen ulkopuolelta?

    Jari Tervon haastattelun perusteella jos tekisin kirjahankinnan, niin ehdottomasti tämänaamuisen (16.10) jälkeen kyllä. Tervo esiintyi edukseen, osasi puhua ja dialogi haastattelijan kanssa, Nadja Novak, oli sujuvaa ja kirjan aiheita hyvin peilaavia.

    Layla-kirjasta julkisia kriittisiä kommentteja ei otettu tässä ollenkaan esille, mutta linjahan on aina näissä tunnin mittaisissa "novakeissa" ja "puttosissa" ollut muidenkin kohdalla, että paneudutaan kirjailijan kanssa itse teoksen sisältöön. Se onkin hyvä linja. Me kuuntelijat ja lukijat saamme sen kaiken muun kyllä tietoomme muualta jos kiinnostaa.

    Tervo oli kerta kaikkiaan hyvä tässä haastattelussa. Minusta paras yksittäinen huomioni oli, että "ihminen on olemassa vain toisiaan varten ja heikkojen ja sorrettujen puolelle asettuessaan". Ei se ihan noin yhdeltä kuulemalta muistiin jäänyt, mutta Tervon vakuuttavaksi elämänohjeeksi sen ymmärsin ja jo se vaimentaa mielestäni sen Jari Tervon, joka uutisvuodossa hassuttelee tai antaa haastatteluja sensaatiohakuisille toimittajille.

    VastaaPoista
  20. Valto,

    mieluusti sopii puhua mistä vaan kirjan tai kirjailijan ympärille punoutuvasta asiasta.

    Tämä on täyttä asiaa, mitä sanot Tervosta. Minäkin olen hieman yllättynyt hänen "uudesta" humaanista puolestaan. Ei pöllömpi jätkä, sanoakseni suoraan.

    Näin itse Tervon, samoin kuin Sofi Oksasen La Strada -tv-ohjelmassa, jossa molemmat puhuivat kirjoistaan. Tervo puhui jopa kauniisti.

    Kaiken kaikkiaan olin yllättynyt hänen kirjallisista taidoistaan. En luullut niitä näin hyviksi. Kun hän vielä malttaisi olla näyttämättä niitä jallitustaitojaan, keskittyisi ja supistaisi, tulisi vallan upeaa sanataidetta.

    VastaaPoista
  21. Kukaan ei voi sanoa, etteikö Jari Tervo osaisi esiintymisen taitoa, kykyä näyttää ja kuulostaa julkisuusaparaateissa hyvälle.

    Hän ei änkytä, ei vapise, ei pelkää kameran sihtausta, hän jopa rakastaa sitä. Hänessä maailma on menettänyt osaavan näyttelijän.

    "Minä olen hyvien puolella pahoja vastaan!"

    Niinpä.

    VastaaPoista
  22. Minä kuuntelin uudestaan sen ensimmäisen kirjakerhon jossa olivat paikalla ja äänessä Puttosen lisäksi islamintuntija Jaakko Hämeen-Anttila ja 8 vuotta Turkissa kurdienkin kanssa toimeen tullut toimittaja Leena Reikko.

    Tämän ohjelman uudelleenkuuntelun perusteella taas en törsäisi rahojani Jari Tervon Laylaan.

    Leena Reikon mielestä Tervo unohtaa, että pienetkin asiat ovat tärkeitä ja jos suinkin, ne saisivat olla edes jotakuinkin oikein vaikka fiktioromaanista olisikin kyse. Hän toisti moneen kertaan esimerkein, kuinka paljon niitä kiusallisia pikkuvirheitä on.

    Hämeen-Anttila taas ei niistä niinkään ollut huolissaan koska osasi lukea kirjaa romaanina, ei tietokirjana, mutta myönsi hänkin, että tottakai Tervon toimittajataustaisena olisi ollut helppoa korjata faktat niin kuin ne ovat eikä uskoa wikibedia selailun tuottamiin hakuihin.

    Ja paljon muuta hyödyllistä sain kaaliini kuuntelusta.

    Että kyllä se taitaa minun (ja Rikun?) alkuperäinen, vastenmielinen tunne Tervon tuotantoja kohtaan voittaa tässä asiassa. Luen kyllä Laylaa minkä jaksan sitten kun se käsiini ilmaiseksi kulkeutuu.

    VastaaPoista
  23. Wau! Olihan perusteellinen ja mainio analyysi! Itse sain tämän vasta äskettäin luettua, tykästyin kovasti. Diggailin etenkin sitä valtavaa taustatyön määrää, jota Tervo on ansiokkaasti kirjan eteen tehnyt. Aikaisemmin en ole Tervoa lukenut, pitänee kaivaa joku miehen vanhempi teos vertailupohjaksi lukujonoon.

    VastaaPoista