perjantai 22. huhtikuuta 2016

Eino Leino, "Se kuitenkin liikkuu" (Tähtitarha 1912)













“Se kuitenkin liikkuu!”
En enää pelkää. Yö on haihtunut, 
ei mua enää hullun houreet vaivaa, 
on murhe mulla työksi vaihtunut, 
nään kukat, kummut sekä sinitaivaan 
kuin ennen kuultavina, kirkkahina; 
ja veren aallot hyrskyy valtavina, 
ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää, 
taas aatos kantaa, pilvitöitä piirtää, 
ja käsi sydämellä maailmalle 
ma lausun, voitetulle voittajalle: 
se kuitenkin liikkuu! 

Kun vieno joutuu keskeen karkean, 
niin useasti karkeampi voittaa. 
Ken kuulee ärjyessä ulapan, 
jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa? 
Ja lapsi vaikee. Min' en vaiennut, 
näin monta sortuvan, en sortunut, 
ma opin sotalaulut lainehilta 
ja tarmon julman taivaan jumalilta, 
voin käyttää kalpaani kuin kanneltain, 
löin monta iskua ja itse sain: 
se kuitenkin liikkuu! 

Se liikkuu sentään, sydän ylväs tuo, 
min luulin murtuneen jo hautaan mustaan, 
se päältään rautapantsarinsa luo, 
se itkee, nauraa, hehkuu innostustaan. 
Taas tohdin toivoa, taas tohdin luottaa, 
taas eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa, 
nään tuhat silmissäni tulikerää, 
maailmat syntyy, sydänhaaveet herää, 
ja vaikka pettäis kaikkein muiden usko, 
maa pimeneisi, haihtuis huomenrusko, 
se kuitenkin liikkuu! 

Te tuokaa tänne Lapin tunturi 
ja sydän tää sen alle haudatkaatte, 
se senkin alla vielä liikkuvi, 
maanjäristykset tuntea te saatte; 
se polkekaa, se pistää kantapäähän, 
se jäätäkää, niin kukat kasvaa jäähän, 
se pankaa pihteihin, se katkoo pihdit, 
se vangitkaa, niin vaikee vankinihdit, 
ja voittolauluin kivikaaret kaikaa, 
kun irti, ihannoiden uutta aikaa, 
se kuitenkin liikkuu! 

Ma tiedän kyllä: tulee kuolema 
ja elonlangan armaan poikki leikkaa, 
voi olla kylmä, valju huomenna 
se mies, mi tänään vereväisnä veikkaa, 
maan alla maata, päällä multaa syli; 
mut yli haudan, kuolemankin yli 
käy vapaus, jolle sykki sydänkulta, 
se elää, henkii, vaikka painaa multa, 
se palaa liekin lailla syksy-öissä, 
tyrannit pelkää, mutta kansain töissä 
se kuitenkin liikkuu! 

Ah, isänmaani, armas aatoksein, 
suruni, riemuni ja itku illan, 
ma sulle veisaan virttä Galilein, 
kun tuuli leikkivi yön suortuvilla, 
maa, metsä huokaa, nurmen kaste lankee. 
Sua herättääkö edes hetki ankee? 
En usko. Yössä myrkky-yrtit itää, 
maan ohjaksia henget pienet pitää. 
Mut alla tuskan, alla tuhmuudenki 
ja sorron, pimeyden, tään kansan henki 
se kuitenkin liikkuu!



Kansallisromantiikkaa: haluttiin pois vieraan vallan ikeen alta, ja itsenäisiksi - siitähän tässä puhutaan! Ainakin!

Leino kuvasi osuvasti myös pienen kamppailua kaikkea sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja juuri sellaisesta jääräpäisen suomalaisesta näkövinkkelistä: yrittäkääpä, ruojat, niin me pannaan vielä pahemmin kampoihin! Kyllä ei anneta periksi! Ha-haa!

Vaikka katu-uskottavuus kärsisikin: tämä Loirin tulkinta
on minulla soinut taustalla vaikeina päivinä; olen laulanut sen tahtiin useammin kuin kerran, kun on tuntunut etten selviä päivän koettelemuksista.

Runo ja sen sanoma on ajaton ja paikaton, se ei perustu näennäiseen kansallismielisyyteen. Se innostaa pitämään leuan pystyssä, ja kannustaa periksiantamattomuuteen: nyt ollaan tässä, ja näillä mennään! Tuleen ei jäädä makaamaan! Perkele!

Se kuitenkin liikkuu!


Kirjoittaja: Char



(Eino Leino, "Tähtitarha" runokokoelma  v. 1912. 
Valokuvassa Eino Leino vuonna 1912)

50 kommenttia:

  1. Ensimmäinen ajatus tästä runosta on se, että kirjoittaja - kokija - on saanut jostakin voimaa. Se, mikä on ennen painanut tiiliskivenä rinnan päällä, on hellittänyt ja hänessä viriää toivo. Elämässä on sittenkin mieltä, uusi päivä koittaa! Hieno runo!

    Off topic: Loiria kuuntelee aina mielellään. Varsinkin aiemmin, jolloin hänen ilmaisunsa ei ollut niin puuroinen kuin nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... Ja minusta myös kuulostaa siltä, että se tiiliskivi on ollut musertava, ja painanut pitkään! Sekä runossa että Loirin tulkinnassa on minusta suorastaan maanista hurmosta ja paloa! Olen kuunnellut tätä valmistautuessani minulle todella vaikeisiin tilanteisiin - ei voi yhtä aikaa laulaa mukana ja jäpistää, se ei vaan käy. Toimii paremmin kuin mikään douppaus!

      Poista
  2. Millaisen runon Leino kirjoittaisi tänään, täällä Suomessa, jossa mikä tahansa leiri lyö toisinajattelijoita vihapuheella päähän? Kun kaikilla on astalo kädessä, yhtä hyvin ns. suvaitsevaistolla kuin maahanmuuttokriittisillä? Kun sanotaan, että elämme kybersotaa? Kun Putin uhkaa pamauttaa Itämeren tuusannuuskaksi? Kun Isis uhkaa Eurooppaa? Kun maahanmuuttajat vievät hyväntekijöitten kaiken huomion? Kun maahanmuuttajia tuomitaan, kun tuomitaan kaikki, jotka eivät ajattele samoin kuin ajattelija itse. Millainen olisi Leinon runo?

    Tämä on ensimmäinen ajatusryväs, joka tulvahti mieleeni runosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka juuri puhuin siitä, miten runo on universaalimpi ilman vikaa säettä (ja onhan se), juuri se sitoo sen aikaan ja paikkaan: Suomi janosi itsenäisyyttä! No se itsenäisyys sitten saavutettiin, ja monien mielestä menetettiin EUlle...

      Tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ei voisi kirjoittaa kansallismielistä runoa leimautumatta nationalistiksi. Mitä pahemmin pakolaiskriisi Eurooppaa koettelee, sitä enemmän julkista huomiota saa äärioikeisto.

      Kodin Kuvalehdessä oli henkilöjuttu piispa Irja Askolasta. Jutussa käsiteltiin mm. Suomen sisällissotaa (hänen isovanhempansa olivat punaisten puolella, ja perheen pienimmäinen taapero ammuttiin kostoksi), maahanmuuttoa, ja kantasuomalaisten hätää. Hän kertoi murtuneensa itkuun saatuaan yh-äidin meilin - perheen isä oli lähtenyt läiskimään, ei huolehtinut lapsesta, ja lopputulos oli että äiti joutui päättämään ostaako jogurttia lapselle vai omat verenpainelääkkeet. "Ja tekin, piispa Askola, hyysäätte homoja ja maahanmuuttajia, ettekä välitä meistä", tms. No, Askolasta on kohtuutonta että asetetaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset vastakkain: pienituloiset ja maahanmuuttajat.

      - Askola puhuu eriarvoisuudesta ja yhteisöllisyyden puuttumisesta tässä linkissä:

      "Suomalaiset ovat sortuneet kollektiiviseen syntiin"

      http://www.hs.fi/sunnuntai/a1457671849263

      Olen samaa mieltä! Tosin näin agnostikko/ateistina en osaa ottaa uskonnollista otetta synnin käsityksineen omakseni, mutta humanistina olen Irjan kanssa samaa mieltä. Siis vastakkainasettelun ja muiden niivittämisen pahuudesta.



      Ja kuunnellaanko Juicea tähän väliin - "Suomi on liian pieni kunnolla kanssa pärjätäkseen, omilla taistelutantereillansa omille herroilleen"... Siinä tulee katsaus kansamme historiaan, rallin muodossa! :D

      Suomi on liian pieni kansa ("Kiveä ja sämpylää", v. 1996)

      https://www.youtube.com/watch?v=8MRAihDnJJk



      P.S. Iines, jos haluat, että avaan linkkejä laajemmin, kerro! :)

      Poista
    2. Huom! Siis: Suomi on liian pieni kansa kunnolla pärjätäksseen - sori Juice! Puhelin soi just, ja painon enteriä liian aikaisin!

      Poista
    3. Suomihan on suuri kansa ja suuri kieli - 5,5 miljoonaa ihmistä ei ole vähän, viisi miljoonaa suomen puhujaa ei ole vähän, ei ainakaan niin vähän, että olemassaolomme tai kulttuurimme olisi uhattuna.

      Olemme yhtä iso kuin Tanska tai Norja, kymmenen kertaa isompi kuin Islanti, ja mikä niitä muka uhkaa? Tietysti on olemassa paljon isompiakin kansoja ja kulttuureja.

      Ongelma onkin tuo "kulttuuri". Mielestäni siihen tämä koko sisäinen skismamme tiivistyy: onko suomalaista kulttuuria, onko se säilyttämisen arvoista, onko se puolustamisen arvoista?

      Jos vastaat noihin kyllä, olet sen kansanosan mielestä, joka mielestään edustaa hyvyyttä ja edistystä, säälittävä nationalisti, kaiken pahan ruumiillistuma.

      Poista
    4. Kyllä on suomalaista kulttuuria, Tapsa!

      Minä, ja ne ihmiset joiden kanssa enimmäkseen toimin, ovat samaa mieltä. Kukaan meistä ei puhu nationalismista, terveestä kansallisesta ylpeydestä kyllä.

      Luetkohan liikaa lehtiä tai katselet televisota? Miten lähipiirisi?

      Artikkelit ja reportaasit ovat useimmiten tosi väritettyjä; eivät ne kuvasta kansojen syvien rivien mielenmaisemaa, tämän tiedät työnkin puolesta.

      Leinon, ja "Se kuitenkin liikkuu"-aikana toivottiin ja haluttiin vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Nyt kansallismielisyys, jos käytän sanaa vapaasti, tarkoittaa ns. Toisten rajaamista pois.

      Tässä on mielestäni aatteen heikkous.

      Poista
  3. Loirin esityksen linkki oli hyvä idea. Katu-uskottavuudesta en osaa sanoa, mutta kyllä minäkin aikoinani Leinon löysin Loirin levytysten kautta. Se ekaosa on levynä minulla melkein puhkisoitettu.

    Leinon runoa en osaa sen enempää analysoida kuin, että siinä on aivan tavatonta voimaa, uskoa omaan voimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myö, Riku! Siis löysin Leinon! :)

      Vanhemmillani oli se eka levy, sitä soitettiin tosi paljon.

      Ja tämän runon järkähtämätön ja sokea usko, ja se päättäväisyys siinä takana, on juuri se, joka koukuttaa minua. Myyttinen suomalainen sisu saavuttaa eeppisen ilmaisun.

      Poista
  4. Muistaakseni Loirin versiossa ei ole (laulettuna) viimeistä säkeistöä. Aivan mahtava runo kuitenkin ja siinäkin muodossa missä Loiri sen vetää. Itse pidän ehkä enemmän juuri siitä versiosta, jossa ei ole viimeistä säkeistöä, se tuntuu ikään kuin henkilökohtaisemmalta taistelulta ja jää vaikuttamaan polttavampana, mutta silti siinä on tuo "kansain työn" ulottuvuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Vesa - viimeinen säkeistö puuttuu lauletusta versiosta. Ja olen kanssasi samaa mieltä: viimeinen säkeistö sitoo sen historiaan ja aikaan... Puoluetoimiston johtajana olisin aplodeerannut sille; kustannustoimittajana olisin varmaan ehdottanut että se jätetään pois. Jos nyt olen oikein näsäviisas ja julkea! :)

      Poista
  5. "Ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää," Evankeliumikertomuksen mukaan sinapinsiemenen verran uskoa riittää siirtämään vuoria. Voisiko runoa tulkita oman todeksi uskotun totuuden ("käsi sydämellä...") löytämisen ja siihen uskomisen riemuna, silloinkin kun virallinen totuus on jotain muuta ja siihen on käytännössä ja julkisesti pakko myöntyä (kuten Galilei). "Se kuitenkin liikkuu" olisi se sydämen ajatus siitä, että oikeaksi uskottu asia on totta ja ettei sitä voi tehdä olemattomaksi vaikka se miten yritettäisiin kieltää ja pimittää. Totuus tulee lopulta julki. Enemmän siis ajatus kuin ääneen lausuttu julistus vai onko se sittenkin avointa uhmaa? Voimaannuttava teksti joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus ei siitä muutu, vaikka kaikki olisivat eri mieltä!

      Poista
    2. En tiedä, miten voisi olla avoimemmin uhmaava! Meinaan että ääneen lausuttu julistus on useimmiten myös käytännössä uhmaa: repikää tästä!

      Kiinostava tuo Raamattu-konteksti, ja sinapinsiemen-vertaus, en ole tullut ajatelleeksi sitä!

      Poista
  6. Synkkyyskuvia Loirin ensimmäinen Leino-levytys oli täynnänsä. Tämä on minun mieleeni, sinä aurinko sammuu ja portit suljetaan, eivätkä aukene enää koskaan."Kaikki te ystävät, harvat ja hyvät"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuo pieremisen ääni taustalla tietysti häiritsee, levyn tuottaja on ollut ehkä kännissä.

      Poista
    2. Sir Richard, senkin fiksupöksy, sehän on just joku Hieno Kansallismuusikillinen Soitin, ei mikään flatulenssityyny! :D

      Poista
  7. Kun olin 14 myymälän ja 250 ihmisen luottamusmiehenä - täynnä oikeudenmukaisuuden tavoittelua, ei mitään puoluepoliittista agendaa - 90-luvun alussa, lähetin tämän runon kaikkiin myymälöihin, uutena vuotena. Silloin tapeltiin sunnuntai-aukioloista ja lomautuksista...

    Miinus siis tuo viimeinen säkeistö.

    Ne oli niitä aikoja kun voimaa ja jääräpäistä sitkeyttä kaivattiin. Kuten taas nytkin.

    Iines kirjoitti juuri siitä, mitä itsekin ajattelin, valitessani tämän runon: miten se liittyy nykyhetkeen.

    Mietin vähän...

    VastaaPoista
  8. Millainen olisi Leinon runo nyt?

    Leino ei olisi nationalisti!, nyt!

    Silloin, viime vuosisadan vaihteessa, oltiin vieraan vallan ikeen alla. Nojaudun nyt Juiceen, ja sanon, etteivät pakolaiset tai maahanmuuttajat ole se todellinen ongelma. "Vainolaiset meiltä on saateltu: hurrit länteen ja iivanat ittään", jne - mutta eihän nuo ulkomaiden elävät, jotka nyt tänne änkeävät, mitään mistään päätä - ihan itte me päätetään, kuinka ja mitä!¨Tai siis ne Herrat! :D

    Kansallisromantiikan ajassa, ja itsenäistymispyrkimyksessä muutenkin, vaikutti yhteisöllisyys, ja suurinpiirtein yhteinen tavoite! Nyt ollaan hajallaan; pienet ääriliikkeet kähisevät keskenään, eikä tämä ole vain Suomen ongelma...

    Muutenkin taide silloin sata vuotta sitten oli rakentavaa: ns. kollektiivisen kansallisen muistin varaan rakennettiin aatosta. Se idealismi syleili hyvää! Kyllä ei ollut vihaisia tauluja, tai niivitetty ulkkiksia - koko homma perustui Omaan: meidän kulttuuriimme, historiaamme, perintöömme: ei siinä tölvitty muita työkseen!

    Eli sanoisin, että saman runon voisi kirjoittaa nyt, koska kerran samaa runoa me luetaan nyt, samaa laulua me lauletaan: inhimillysyys ja oikeudenmukaisuus sitä vetävät, eivät keinotekoiset maantieteelliset rajat!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, Juice ei ollut näkemässä nykyistä hallitsematonta maahanmuuttoa. Tilanne hänen elinaikanaan oli tyystin toinen, idealistinen kauniin humanismin kukkia valtoimenaan.

      En usko, että tarvitsee mennä äärimmäisyyksiin ja kysyä, olisiko Leino nyt kenties nationalisti. Siitä ei varmaan olisi hänellä kyse. Hän tuskin menisi mukaan kumpaankaan laitaan, äärioikeistoon tai äärivasemmistoon.

      Kyse voisi olla mieluummin hengen vapaudesta, sanan vapaudesta. Mitä hän siitä ajattelisi, on kysymys vailla vastausta. Pohjaoletus on kuitenkin se, että Leino olisi edelleen kauneuden ja hyvyyden ja suvaitsevuuden palvoja: oi ihmiset - toistanne suvaitkaa. Hän näkisi minun käsitykseni mukaan asiassa taistelevat metsot, kummankin osapuolen päättömyyden.

      Poista
    2. Iines, Leino oli kansallismielinen silloin kun ajettiin suomalaisten yhteistä asiaa, itsenäisyyttä. Nykyinen hallitsematon maahanmuutto johtuu käsittääkseni EUn yhteisesti hyväksytyistä pelisäännöistä ja niiden puutteellisuudesta. Kun kansa suuressa viisaudessaan halusi unioniin liittyä, ja on edustajansa eurooppalaisia asioita päättämään valinnut, tilanne on nyt sitten tämä. - Olen siis ennenkaikkea EU-kriittinen; sen nyt arvasi että näin meille käy kun lähdetään oma päätösvalta kultalautasella ulkomaaneläville ojentamaan!

      Juicen laulu julkaisitiin 1996, hädin tuskin oltiin lamasta selvitty, eikä humanismia ollut kuin taiteessa. Sanoisin, että mitään ei ole opittu; taas ollaan ottamassa kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta. Idealismin ja protestilaulujen paikka olisi nytkin, mutta julkinen keskustelu keskittyykin maahanmuuttajiin, ja juupas/eipäs-janaamiseen.

      En liioin usko että Leino sen paremmin kuin Juicekaan olisi nyt eläessään nationalisti. Ahdistuneita olisivat varmasti molemmat: äärimmäistä vastakkainasettelua ja hedelmätöntä kärjistämistä ja mielipiteiden poteroitumista on kaikki keskustelu, ei vain ulkomaalaisiin liittyvä. Vänätään pakkoruotsista ja miesasiasta ja homoliitoista, ihokkaat revitään milloin missäkin leirissä. Suvaitsevaisuus tulkitaan jo sanana synonyymiksi aivottomalle hyysäämiselle. Hyvyys on naiivia, myötätunto heikkouden merkki. Ja mikä hyvänsä kriittisyys on tietenkin tuomitsemista ja haukkumista, mitäs se muutakaan...

      Sanan ja mielipiteen vapaus on käännetty oikeudeksi hyökätä raa'asti ja jopa rikollisesti, etiikasta ja moraalista nyt puhumattakaan, milloin mitäkin ihmisryhmää tai yksilöä vastaan. Luulen, että tämä keskustelu- ja kirjoittamiskulttuuri kaikkine someineen ja anonyymisyyksineen olisi asia, joka pohdituttaisi molempia herroja.

      -Toivottavasti ihanteita tavoittelevan, ihmisyyttä ymmärtämään pyrkivän, koskettavan runon tai reippaan uhmakkaan rytmimusiikillisen rallin muodossa!

      Poista
    3. Kyllä, juuri näin, Char. Vaikea olisi menneen ajan taiteilijan tässä melskeessä.

      Leinon ajan kansallismielisyys oli toisessa kontekstissa kuin kansallismielisyys nyt. Nythän se somepuheessa on vihapuhetta, rasismia. Keskustellaan jopa leijonariipuksen kieltämisestä. Jossain blogissa pohditaan tosissaan, tulisiko kansallismielisyyden symbolit ottaa pois kansallismielisiltä eli siis rasisteilta, joiksi kaikki vähänkin kriittiset leimaistaan ja joita ollaan valmiit lynkkaamaan hyvän nimissä. Häränpyllyä on kaikki heittänyt!

      On tosiaan vaikea sanoa, mitä menneet taiteilijat ajattelisivat nykymenosta, kun merkitykset ovat muuttuneet.

      Poista
    4. Päädyinkin nationalismiin juuri äsken tuolla ylempänä. Tämä runohan on tehty ns. toisen sortokauden aikana, jolloin Venäjä määräsi Suomella pakkolain, nimeltään Yhdenvertaisuuslaki.

      Kuulostaako nykyajalta? Mitä pahaa voi olla siinä, että kaikki (tässä tapauksessa Venäjän imperiumin kansalaiset) olisivat Suomessakin yhdenvertaisia suomalaisten kanssa?

      Tämähän on kuin suoraan suvaitsevaisen kansanosan päiväunista, kuin suoraan EUn ylevistä tavoitteista, kuin YK:n ihmisoikeusjulistuksesta!

      Silti Leinokin vastusti asiaa jyrkästi. Sitten te väitätte, ettei hän olisi nykyisin ainakaan "nationalisti"... No, ehkä termi on saanut hiukan väriä Leinon aikojen jälkeen ja hän näki lain korean esittelijän kainalossa ketunhännän.


      Poista
    5. Tapsa, juuri se väri tai sävy tässä onkin ratkaisevaa.

      1912 ei ollut Suomen valtiota: kansallismielisillä oli yksi yhteinen tavoite, johon pyrittiin.

      Nyt yhteiskunta on jakautunut. Yhden yhteisen päämäärän sijaan ollaan pirstaloiduttu eri eturyhmiksi, ja nationalismin esiinnostaminen on väkisinkin poliittisesti värittynyttä.

      Nyt haetaan eri kulttuureista, ideologioista ja käsityksistä lisää säröjä yhteiselle.

      Poista
    6. Leinon ja aikalaisten suurin huoli oli se, että suomalaiset sulautetaan venäläisiin, ihan niin kuin nyt on käynyt karjalaisillekin. Siksi he olivat nationalisteja.

      Itsenäinen Suomi oli heille haave, jonka toteutumisesta ei 1912 ollut minkäänlaisia takeita tai suunnitelmia. Vasta maailmansota ja Venäjän keisarikunnan sortuminen avasi sen mahdollisuuksien ikkunan, josta esi-isillämme oli rohkeutta hypätä vapauteen.

      Nyt tilanne on toisenlainen. Joillakin näkyy olevan pelko siitä, että monikulttuurisuuden hyökyaalto tulee ja vie suomalaisuuden mennessään.

      Poista
  9. Nuppulinnassa Leino kuoli, VR lopetti hiljattain siellä pysähtymiset.

    Tämä on minulle tärkeä, se tuntuu niin todelta. Muistelen alkuperäisessä tekstissä olleen: "koska tulee se suuri, se suuri." - Vuodet käy yhä vaikeammiks ja haaveet ne käy yhä haikeammiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs Riku, vanha melankolisti! :)

      Hieno, ja tärkeä runo!

      Minustakin tuntuu usein tuolta - mutta yritän paremminkin sisällyttää elämääni väistämättömän haikeuden, näin aikuisena ja jotain kokeneena. Ilman että annan periksi.

      Eli runo antaa tunteille sanoja ja siten palikoita omiin tunteisiin ja kokemuksiin. Yritän valita semmoista, joka rakentaa, eikä revi, tai lannista!

      - Ja kuten jossain keskustelussa just sanoin: välillä on pakko velloa, ja mielellään myös itkeä kunnolla. Mutta silti! Se kuitenkin liikkuu!

      Tervs. Pollyanna :)



      Poista
    2. No juu, melankolia on toinen nimeni.Leino kävi myös syvällä, siitä monet runonsa kertovat. Se kuitenkin liikkuu on hieno poikkeus murhemielestä.

      Poista
    3. Kyllä, Leinon runot useimmiten ovat vakavia ja jopa synkeitä - mutta voisiko olla niin, että suurimman synkeyden ja elämäntuskan keskellä kukkii voimakkaimpana toivon runo! Eli kun ei turhia hihhuloi ja hifistele turhalla ilolla näkee selkeästi oikeasti tärkeät onnen tai innoituksen lähteet?

      Minä olen toivoton, re Hyvien Puolien Hakeminen... Mutta pinnallisen positiivisuuden sijaan haluan tietoisesti löytää hyvää. Tai sitten hyökätä kaikin voimin kurjuutta vastaan - olen aika ehdoton!

      Esmes luottamusmiesleirillä pistin yhden kaverin kanveesiin, kun hän esitti, että naiset ovat naisille susia, ts. vanhemmat naiset muka estäisivät nuorempia, jos haluavat samat edut.. No höh! Ansaitsikin tulla rökitetyksi, mokoma jolppi! :D

      Sen väittelyn jälkeen mussa oli leirin kaikkien miesten mielestä Jänskää Ytyä, ja olin semmoinen Alkukantainen! - Ja kyllä olenkin! :)

      Eli mulla se melankolia - no en tiedä onko sitä. Taidan olla paremminkin Pirteä *gasp* :)!

      Yleensä näen ongelmien kohdalla ratkaisun mahdollisuuden... Ja kun lannistun, teen jotain kivaa! Tai sitten itken kunnolla... Ja sitten harjaan pölyt, ja nousen pystyyn!

      Ei se metodi aina toimi, olen ollut tosi pohjalla. Mutta jos perusluonteesta puhutaan: se kuitenkin liikkuu! :)

      Poista
    4. "Leinon runot useimmiten ovat vakavia ja jopa synkeitä"

      No, enpä tiedä... onhan Leinolla vakavia ja joskus jopa synkeitäkin runoja, mutta on hänellä aivan valtavasti myös elämäniloisia, sensuelleja ja leikkisiä runojakin.

      Leinohan aina syytetäänkin turhasta "helskyttelystä", eikä sellainen oikein vakavamieliseltä kuulosta.

      Poista
  10. Kun nyt puhutaan ajankohtraisuudesta: ohjeistava runo!


    Hymyilevä Apollo


    Kun aavehet mieltäsi ahdistaa
    niin lemmi! - ja aavehet haihtuu
    Kun murheet sun sielusi mustaks saa
    niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu
    Ja jos sua häpäisee vihamies
    niin lemmellä katko sen kaunan ies
    ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
    kuin itse hän hävennyt ois

    Kuka taitavi lempeä vastustaa?
    Ketä voita ei lemmen kieli?
    Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
    ja ilma ja ihmismieli
    Kas, povet se aukovi paatuneet
    se rungot nostavi maatuneet
    ja kutovi lehtihin, kukkasiin
    ja uusihin unelmiin

    Ken yhtä ihmistä rakastaa
    se kaikkia rakastaapi
    Ken kerran itsensä unhoittaa
    se unten onnen saapi
    Ken kerran itse on onnellinen
    se tahtoisi onnehen jokaisen
    Ja antaa ja antaa ja antaa vaan
    Oman onnensa aarteistaan

    Ei paha ole kenkään ihminen
    vaan toinen on heikompi toista
    Paljon hyvää on rinnassa jokaisen
    Vaikk' ei aina esille loista
    Kas hymy jo puoli on hyvettä
    ja itkeä ei voi ilkeä
    Mis ihmiset tuntevat tuntehin
    siel lähell' on Jumalakin

    Ken yhtä ihmistä rakastaa
    se kaikkia rakastaapi
    Ken kerran itsensä unhoittaa
    se unten onnen saapi
    Ken kerran itse on onnellinen
    se tahtoisi onnehen jokaisen
    Ja antaa ja antaa ja antaa vaan
    oman onnensa aarteistaan

    Oi, onnellinen joka herättää
    niitä voimia hyviä voisi!
    Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää
    niin ette niin kovat oisi!
    Miks emme me kaikki yhtyä vois
    ja yksi jos murtuis, muut tukena ois
    Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa
    niin suuri, suuri on maa.


    Areenassa oheinen linkki

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/25/eino-leino-hymyileva-apollo


    Yhteisestä tekemisestä ja ymmärryksestä siinä puhutaan!

    Minähän vuonna tämä on kirjoitettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilevä Apollo ilmestyi 1898.
      Jännä juttu, mutta minäkin syvennyin Leinon runoihin vasta, kun ne oli sävelletty. Osa syy oli, että runojen kieli, jopa aiheet tuntuivat ajasta pahasti jälkeen jääneiltä -60-70-luvulla. Suoraan sanottuna ei-kiinnostavilta, loppusoinnutuksineen vanhanaikaisilta. Saarikoski, Haavikko jne. lukuisat muut runoilijat olivat ottaneet tuolloin modernisti ajan ja paikan. Leinon runokieleen pitää totutella. Minulle Leinon runossa on ollut ensi vaikutelmana helppous. Ymmärrän heti kaiken. Leino ei hämää tai yritä olla salaperäinen tai vaikeasti tekstiään avaava runoilija. Hän ei tekopyhästi johda lukijaa arvailemaan tai väärinymmärtämisen harhapoluille.
      Leino on minulle ensi sijaisesti aforistinen runoilija. Elämää heijastavat moninaiset kuvat, niiden merkitys. Leino oli viisas ajattelija ja pohdiskelija. Usein nuo viisaudet löytyvät helposti, joskus rivien välistä, mutta löytyvät.
      Ensimmäisessä Charin valitsemassa runossa liikkuvat voima, tarmo sydän ja henki. Sydän kuitenkin useammassa säkeessä. Rakkaus oli Leinollekin suurin muusa!?
      Leonoora

      Poista
    2. Kiitos vuosiluvusta, Leonoora! :)

      60-70-luvuilla en lukenut runoutta; kuuntelin sujuvasti Pekka Töpöhäntää... :)

      Meidän perhe oli metka: yksi sisko oli maolainen, toinen kommunisti, ja sen kommunisti-siskon mies hävitti näyttämättä maolaisen siskon postikortit Kiinasta, silloin kun Kiina oli vielä eristetty. Kun oli Väärä Uskomus.

      Vanhempani olivat rauhallisia, rasittuivat siitä kun kähistiin, ja semmoisen rennonletkeän tavan suhtautua asioihin minäkin olen omaksunut.

      Yhden siskon kaveri sävelsi aikoinaan Elvi Sinervoa, ja kaikki lauloivat. Mulla on heidän nauhoittama C-kasetti, siitä innostuin Sinervosta.

      Ja se Sinervo-sisko on just se maolainen. :)

      Poista
  11. Harmikseni en ole ehtinyt keskittyä Leinoon ja tähän runoon, kun on ollut oikeita kiireitä. Sanon nyt vaan sen, että minulle Leino oli suuri järistys, kun runohulluuteen syöksyessäni häneen tutustuin. Mikä sanomisen taito, mikä kevys, mikä syvyys.

    Olin hyvin iloinen, kun Loiri sitten paljon myöhemmin toi hänet taas kaiken kansan tietoisuuteen. Palaan asiaan.

    VastaaPoista
  12. Leinolta on vaikea valita lempirunoa, kun on ne kaikki Vesa-Matti Loirinkin tulkitsemat Elegiat ja Nocturnet. Vaan yksi mielirunoistani on Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluista tämä kohta, jossa Catharina laulaa Juhanalle:

    Syleile, suutele mua, armas miesi,
    min otsall' onnen kruunu kimmeltää!
    Mihinkä mennet, kunne käynee tiesi,
    sua seuraa, sulle sykkää sydän tää.
    Sua uskon, unten mies,
    sua rakastan kenties,
    mut niinkuin lämpöänsä liekkaa liesi
    tai perho kiitää kohti kynttilää.

    Mun surmaa suutelos, ma tahdon palaa,
    sun silmistäsi liekki outo lyö,
    mun sieluin, ruumiini sua yksin halaa,
    sydäntäin kaipuu, sulo tuska syö.

    Tämä, jos mikä, sopisi säveltää lauluksi. Tai olisi sopinut, Ehkä tämmöisten laulujen aika on markkinoilla jo ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mikä runo, Iines!

      Hyvä, ettei ole sävelletty - näin ja kuulin kaiken, ja toteutus ois vaan sotkenut.

      Poista
  13. Jo on jo vähän liian sokeristista. Tulee diapeettis kun tämmösiä lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä sokerisempiakin lauluja tehty, ja silti ne purevat ihmisiin. Eikä se tarkoita mielestäni, että nämä sanat tulee ottaa yks yhteen, ne ovat vain kauniita säkeitä, kaunista yltiöromanttista juoksutusta. Kaikkea runoon mahtuu.

      En oikein ymmärrä, että sitten vastaavasti ei nähdä liikaa suolaisuutta runoissa. Katsotaan, että tuska, paska ja mätä kuuluu elämään, mutta ei kauneus.

      Poista
    2. No, entäs tämä Nuori nainen, heistähän Leinolla oli kokemusta, onko liian sokerinen:

      Liukas niinkuin lumella suksi,
      kova niinkuin kuolon uksi,
      kitkerä niinkuin kiukaan lieska,
      makea niinkuin maito ja rieska,
      leikkivä niinkuin lehti haavan,
      ankara niinkuin aalto aavan,
      synkkä niinkuin suossa vuori:
      niin on lemmessä nainen nuori.

      Poista
    3. Syö protskua ja jatka, Ano! :)

      Poista
    4. Kyllä kauneus ja rakkaus kuuluvat runouteen, !ines ja Tapsa - no helkkari: niitähän runo on!

      Kepeys ja leikki, paatos ja tunne: ihan sama kuin oopperassa, jos sitä rakastaa, kuten minä.

      Lisää runoja!

      Poista
  14. Monet ihmiset, minäkin, olen elänyt niitä runoja läpi, joiden tekijät ovat haihtuneet pois. Heidän jälkeensä jättämät runot ovat niitä, joita ymmärrämme, jotka ovat tulleet tutuiksi ja joilla on oma kielensä, loppusointunsa ja mielenliikkeensä. Niiden kieltä tajuamme. Ne ovat meille helppoja. Yhtään niitä halveksimatta, päinvastoin ihaillen, mietin, mikä erottaa ne nykyrunoista. Aika? Paikka? Sisältö? Tuskin. Mutta kaikki muuttuu. Mikään ei maailmassa pysy ennallaan. Elämä virtaa eteenpäin.

    "Se kuitenkin liikkuu", on täällä toistettu asia. Aika, paikka, ja sisältö ovat saaneet uuden muodon. Ihmiset ajattelevat erilailla kuin ennen monesta asiasta. Tämä näkyy myös runoissa.
    Laitan tähän runon Tommi Kontion kokoelmasta Delta, joka sattui olemaan päällimmäisenä kun lajittelin joku aika sitten kirjoja eri kasoihin.

    Tiedät, että se on siellä,
    tiedät sen niityn yläpuolella
    sinkoilevista hahtuvista.

    Tiedät, että jokin liikuttaa niitä,
    jotka eivät yksin jaksa tai osaa.

    Tiedät että maailma liikkuu,
    avaruus liikkuu,
    ihminen liikkuu ihmistä kohti
    kuin kuu hämärtyvän järven,
    pimenevän niityn läpi.

    Tiedät että se on siellä,
    kun tyttö nappaa kieppuvan siemenen ilmasta
    ja laittaa sen maahan:
    tähän tulee puu, tähän metsä,
    tähän lapsi, tähän perhe.

    Kaikki ne yksinäiset tuulessa
    kuin kurkoittaisi jotakin kohti,
    kasvaisi maasta, olisi enemmän.
    Rakastaisi.

    Mitä Eino Leino sanoisi tästä runosta? Mitä sinä? Voimaannuttaako se millään tavalla? Vaikuttaako se mitenkään? Ymmärtääkö sitä? Vai onko se joutavaa loruilua?

    Sanotaan, että aikamme runoja on vaikea ymmärtää. Onko asia niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan Leino tykkäisi tuosta Kontion runosta, sillä siinä liikutaan samoilla sielun tanhuvilla kuin monessa hänenkin runossaan.

      Onko aikamme runoja vaikea ymmärtää? Riippuu varmaan tekijästä ja runosta. Tuo Kontion runo on aika helposti avautuva, mutta olen nähnyt vaikeampiakin.

      No, minäpä teen nyt inhimillisen runokokeen. Menen kirjastooni, otan runo-osaston toiseksi ylimmältä hyllyltä seitsemännen teoksen vasemmalta, teoksesta valitsen sivulla 77 olevan runon. Kas, se on tässä, onko se joutavaa loruilua:

      ja kaupunki, paikkana, kauan sitten hylätty, puhuri katujen
      halki, ruumiitten muisto heijastuu ikkunaruutuun. unia.
      kun kaikki tapahtuu. olet haihtuva.

      olet suussasi. pehmeitä huulia.

      Poista
    2. Liisu,

      kiitos runosta!

      Se on kaunis, ja näennäisen kevyt: helppo lukea. - Jessus, kuulostan viiniarvostelijalta! :D Yksi poikaystävä kävi aikoinaan silloisen tyttöystävänsä kanssa katsomassa Sideways-leffan, ja oli kuulemma koko ajan miettinyt miten Virginia Madsenin esittämä Maya muistuttaa minua - no suhdehan sitten tietenkin päättyi.

      Olin tosi otettu: Maya oli ainoa joka ei valehdellut tai säätänyt... Vaan asiaan.

      Hyvä jäädä miettimään: sitä voisi tulkita vaikka kuinka, mutta se ei pelota lukijaa pois, vaikkei olekaan pompöösiä ja runomittaa.

      Tämä

      "Kaikki ne yksinäiset tuulessa
      kuin kurkoittaisi jotakin kohti,
      kasvaisi maasta, olisi enemmän.
      Rakastaisi."

      Tämän muistan.






      Poista
    3. Tapsa, sinun esimerkkisi oli vaikea minulle.

      En muutenkaan osaa lukea analyyttisesti: ajattelen kaikki elämääni liittyvät asiat niin puhki päässäni, että en osaa tai halua virittäytyä ns. taiteissa (musiikki, kirjallisuus) arvioimaan.

      Mikä ei vähennä runosi sanomaa. Eikä tee minusta hattarapäätä.

      - Enkä meinaa jäpistää Knausgård-keskustelusta! :)

      Poista
    4. Liisu, tänään puhuessani puhelimeen näin yhtäkkiä talon kattojen yläpuolella lentäviä saippuakuplia, jotka hehkuivat väreissä. Luulin kuvittelevani. Niitä tuli lisää ja lisää talon takana olevalta niityltä, ja ne levittäytyivät ja kohosivat tuulen mukana. Hetki oli niin lumoava, että muutuin hajamieliseksi ja unohdin puhua, katsoin vain luuri korvalla:

      Tiedät, että jokin on siellä, 
      tiedät sen kattojen yläpuolella
      leijuvista saippuakuplista.

      Tiedät, että jokin liikuttaa niitä,
      jotka eivät yksin jaksa tai osaa.

      Tiedät että maailma liikkuu,
      avaruus liikkuu,
      ihminen liikkuu ihmistä kohti

      Poista
    5. TAPSA,
      tuo 7. runokirja vasemmalla, sivulla 77 oleva runo on hyvin koskettava. Minulle se tuo välittömästi mieleen ydinvoimala-onnettomuudessa kuolleen kaupungin ja sen asukkaat. Yleensä mielestäni nykyrunoja ei voi avata järjellä. Jos ne eivät avaudu tunteella, ne ovat niin kuoreen kätkettyjä, että pitäisi olla kirves, jolla ne katkaisisi kahtia, ja mitä niistä valuukaan silloin esille. Melko varmasti sieltä vuotaisi umpioituneen ihmisen sisäisiä ajatuksia, joista jotkut voivat olla lähes tulkoon aavistettavissa tai sitten kokoon käpristyneitä ehkä jo homehtuneita ajatuksen siemeniä.

      Jos ei järki, niin ainakin tieto on osallisena tuon seitsemännen runon avaajana. "olet suussasi. pehmeitä huulia" etäännyttää ja saa tekee runosta monitulkintaisen, millaisia nykyrunot, tämäkin, useimmiten ovat. Ja siinä mielessä ne ovat mielenkiintoisia verrattuna vanhempiin runoihin, jotka voivat olla valmiiksi levällään ja sanovat: tässä olen, ota ja nauti minut.

      Poista
    6. Char, on hyvä kun tuot Eino Leinon näin voimakkaana esille tuolla pääkirjoituksessasi. Eino Leinoa on sanottu Suomen Runokuninkaaksi. Ja sen hän ansaitsee. Hän on kuin vankka puu, joka versoo oksia joka suuntaan. Hän on innoittanut ihmisiä ja innoittaa vieläkin. Monet runoilijat ja säveltäjät voivat olla hänelle kiitollisia. Ovat imeneet hänestä voimaa omiin töihinsä. Samoin hän voimaannuttaa kaikkia muita ihmisiä, jotka hänen runojaan lukevat. Ja siitähän sinä kerrot. Kiitos siitä.

      Poista
    7. Iines, sinulle runo näyttää konkretisoituneen todellisessa tilanteessa. Minuakin yllätti eilen kun oveen koputettiin ja kun avasin sen, näin ensin suuren joukon saippuakuplia jotka hajaantuivat ilmaan. Pikku Hilma (2v) siellä oven takana oli tulossa kylään. Tuli sieltä muitakin, jotka huomasin vasta kun kuplat olivat kadonneet.

      Joskus tuntuu, että nykyisin maailma on täynnä saippuakuplia. Mutta ei kauniita eikä värikkäitä. Ne ovat pikemminkin ajatuskuplia, joita lentelee ilmassa ja jotka särkyvät jo ennen kuin niiden sisältämä asia on ennättänyt toteutua. Ne törmäilevät toisiinsa ja särkevät toisensa ja siinä samassa myös itsensä.

      Poista
    8. Huomaan kuplat ehkä käytännön syistäkin: kuvasin yhteen aikaan kuplia ja koetin saada kuvaan erilaisia muotoja ja värejä. Pihan lapset puhalsivat kuplia ja minä kuvasin eri valoissa.

      Nyt kun keskustelu näyttää lopuskelevan, kiitän vielä Charia hienosta runovalinnasta!

      Poista