torstai 3. marraskuuta 2011

Välipostaus: Einesbaari on huomattu

Einesbaari on huomattu kustantavissa piireissä.

Sähköpostiin on tupsahtanut muutamia  tiedotteita, joissa mm. tarjotaan parista kirjasta arvostelukappaleita. Yksi  olisi fantasiakirja, toinen sodan aikaa käsittelevä teos miehitetystä Äänislinnasta. Kummatkin teokset ovat ennestään tunnettujen kirjailijoiden teoksia. Ehtona kirjan saamiselle olisi arvostelun kirjoittaminen.

Jos olette kiinnostuneita, ilmoittakaa, niin annan yhteystiedot. Tällaisissa arvosteluissa olisi tietenkin hieman hankalaa se, että muut eivät ole aina ehtineet lukea uutuutta. Toisaalta olisi kyllä kiinnostavaa lukea näitä arviointeja ja saada niistä vinkkejä omaankin lukemiseen.

24 kommenttia:

  1. Minusta olisi hyvä jos tuohon voisi vastata, ainakin jos on kunnianarvoisa ja luotettu kustantaja: "Kiitoksia ystävällisestä tarjouksestanne, Olemme siitä erittäin kiitollisia!- Vaikkakin esityksenne vaatii pientä hiomista ja uskottavan kehityskertomuksen pohtimista, pidämme Teitä erittäin lupaavana ja lahjakkaana!"

    Jos kuitenkin on WSOY, pelkkä: "Kiitos yhteydenotostanne!" riittää.

    VastaaPoista
  2. Luulen, että kustantamoilla saattaa nykyään olla aika yleistä, että arvostelukappaleita annetaan arviointia tai esittelyä vastaan.

    Itse en oikein pidä siitä, että kirjoja annetaan e-muodossa, koska minulla ei ole vielä e-lukulaitetta. Tosin kirjan voi kuulemma lukea tietokoneenkin näytöltä.

    En osaa sanoa, mikä olisi paras lukulaite. Aion siis ostaa sellaisen, sillä minulla ei ole mitään e-kirjoja vastaan. Enää.

    Tyttärelläni on Kindle. Se on kuulemma hyvä, mutta se on sidottu Amazonin verkkomyymälään, ja minä tahdon lukea kirjani suomeksi.

    VastaaPoista
  3. Ja komea on tuo Einesbaarin uusi tunnuskuva!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos Sokea kana! Olen vähän pohtinut, onko se liian räikeä.

    Jotenkin se minusta kuitenkin on kornilla tavalla kiva.

    VastaaPoista
  5. Voisin ottaa sen Äänislinna-kirjan, mutta en e-kirjana.

    Minustakin tuo Einesbaarin tunnus on komea. Meidäthän melkein tunnistaa siitä...

    Milloin saamme nauttia Rikun Tortillasta? Olen melkein sen jo lukenut toisen kerran (ensikerrasta on muutama vuosikymmen) ja tekisi mieli porista siitä kaikenlaista.

    VastaaPoista
  6. Loistavaa, Tapsa, sinua ajattelinkin sen kohdalla. Minäpäs välitän sinulle sen tulleen sähköpostin. Toivotaan, että sieltä saisi paperikirjan, e-kirjaa en minäkään halua ottaa ennen kuin on hyvä lukulaite. Tietokoneen ruudulta en tahtoisi kirjaa lukea.

    VastaaPoista
  7. Tortillat lähetän vasta viikonloppuna, anteeksi myöhästymiseni. Kuukautta silloin on kuitenkin vielä paljon jäljellä. eikä kirjakaan ehdi vanhentumaan.

    VastaaPoista
  8. Siis Einesbaarin "sääntöjen" mukaanhan kirjaesittelyt ovat julki 15. päivään mennessä, joten mikään ei ole myöhässä.

    Täällä vain on niin innokasta porukkaa, että jutut ovat olleet roimasti etuajassa ja tähän hyvään vissiin on totuttu.

    Onko ehdotuksia joulukuun kirjoiksi? Tapsan Äänislinnasta ei vielä tiedä, ehtiikö joulukuuhun, jos nyt siis kirjan saa paperikirjana.

    Itse voisin ottaa jonkun noista kolmesta, jotka on lueteltuna Tulossa-otsikon alla. Siis joko Ruitlanen tai Dostojevskin kirja. Anhavan teos jääköön vielä myöhemmäksi, koska se on 600-sivuinen.

    VastaaPoista
  9. Seuraavaksi amerikkalaiseksi kirjaksi ehdotan Tom Wolfen kirjaa, Turhuuksien rovio tai vaihtoehtoisesti Täysi mies.
    Jos vielä urakan ottaisi Riku, niin vielä parempi.
    Ei ole kiirutta, sitten joskus.

    VastaaPoista
  10. Kannatan Samulin ehdotusta, ja nimenomaan Rikulle, ellei ehdottaja itse haluaisi laatia esittelyä. (Esittelyjä ei kannata pelätä.)

    Kiirettä ei siis ole, mutta kirjan saa varmaan hyvin kirjastosta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vain Samulille ja Iinekselle ehdotuksesta, suhtaudun siihen toistaiseksi epäillen.

    Tom Wolfea entuudestaan tunnen huonosti, tässäkin joudun sivistymättömyyteni ja tunnustamaan: kirjojaan en aiemmin ole lukenut. Kun kyseessä lienevät melkoiset järkäleet, kuulostaa isolta urakalta.

    Kirjat ajattelin käydä lähipäivinä kirjastosta kuitenkin lähipäivinä hakemassa, näkyvät ainakin tällä hetkellä olevan hyllyissä.

    Samaa tuumaan kuin Iines, voisitko sinä, Samuli, tehdä alustuksen, kun tuntuu että sinulla niistä jo nyt on ajatuksia? Lupaan perehtyä Wolfen ajatuksiin amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja tulla keskusteluun mukaan.

    VastaaPoista
  12. Tom Wolfea en itsekään tunne, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Ja jos Samuli tai joku muu tahtoisi kirjoittaa siitä pienen esittelyn, sanoisin varmaan siitä sanasen tai pari.

    Itselläni on kyllä kova luku-urakka tämän Einesbaarin kanssa, kun samalla pitää lukea ennakkoon tulevia uutuuksia, mm. tänään saan kirjastosta kaksi Finlandia-ehdokasta, Linturin ja Liksomin, ja niissä on lainausaika vain kaksi viikkoa.

    Samalla menee tuo Dostojevski (Niinistön ehdokki N. N.), ellei joku Venäjän kirjallisuuden varsinainen tuntija tahtoisi ottaa sitä, jolloin minulle jäisi tuo harvinaisempi Ruitlane, jota myös luen. Anhavan Melleri-elämäkerran jätän suosiolla joululukemiseksi ja se tulee kehiin ensi vuoden puolella.

    Ensi kuuksi ei ole kukaan ilmoittautunut kirjoittamaan, joten toistaiseksi tiedossa on vain minun esittelyni. Kiirettä pukkaa kaikilla.

    VastaaPoista
  13. Wolfet ovat kauheita järkäleitä, kirjastosta ne hain. Silloin aikoinaan en jaksanut oikein jostain syystä innostua. Gonzomies Hunter Stockton Thompsoniin Wolfea on joskus vertailtu hulvattomuudessan, aikanaan kai tästä loukkaannuin: Thompsoniin ei jätkä kykene!

    Eihän heillä lopulta paljoa yhteistä ole.

    Jos sopii, voisin jatkaa Steinbeckin Vihan hedelmillä, jos ja kun tilaa on.

    VastaaPoista
  14. Asia siis selvä, Riku. Merkitään listaan. Kiitos ja kumarrus!

    Vielä olisi tilaa yhdelle kirjaesittelylle juoulukuussa! Kaksikin toki riittää.

    VastaaPoista
  15. Joulukuuhun tulee siis tällä erää kaksi kirjaa, ellei joku vielä pikaisesti ilmoita halukkuuttaan kolmanteen kirjaesittelyyn.

    Itselläni on nyt lainassa kolmekin Finlandia-ehdokasta, joista valitsin Laura Gustafssonin Huorasadun. Jenni Linturi on luettuna, ja se on vallan hyvä. Rosa Liksom pitää palauttaa kirjastoon lukemattomana, kun se on pikalainana. Harmittaa, etten ehdi lukea sitä ja nyt joudun jonon päähän.

    Muuten, tänään oli Helsingin Sanomissa kerrassaan kutkuttava kirjoitus Baudelairen Pahan kukkien uudesta suomennoksesta, jonka on tehnyt Antti Nylen. Tilasin kirjan siltä istumalta!

    VastaaPoista
  16. Minulla on hyllyssäni kauan sitten ostettu Kaijärven suomennos samasta kirjasta. Tai se on kai vain valikoima. Kieltämättä Nylenin versio, joka käsittää koko teoksen, kiinnostaa. Taidan ostaa.

    Ellen ihan väärin muista, kirjoitin nuorena runopoikana runon, jossa kohtaan kuolemani jälkeen taivaassa kaksi tiiviiseen keskusteluun uponnutta nuorta miestä - ja lopussa selviää, että he ovat Kivi ja Baudelaire.

    Olisikohan Woody Allen napannut minulta sen Paris-leffansa idean? Sehän on yhtä lapsellinen...

    VastaaPoista
  17. Erilaisia suomennoksia onkin hauskaa lukea rinnakkain, ja vielä niin, että alkuperäkieli näkyy.

    Tässä Nylenin suomennoksessahan on ranskankielinen runo siinä vierellä. Nyt harmittaa se, ettei itsellä ole ranskan taitoa!

    VastaaPoista
  18. Minä olen Steinbeckin vihan hedelmistä kirjaimia ja sanoja naputellut. Valmista lupaan ensi viikon alkupäivinä, kuitenkin ennen 15.päivää.

    Sitä tuskin mitään yleisösuosikkia tulee, ei ole tainnut moni ainakaan hiljattain lukea. Jos kommentteja ei tule, kirjoitan niitä itse suunnilleen kahdeksankymmentä kaikesta siitä mitä alustuksesta joudun pois jättämään.

    VastaaPoista
  19. Hyvin ehtii, Riku. Kyllä siihen kommentteja tulee.

    Minun pitää kyllä kerrata kirjaa ensin. Haen sen tänään samalla kun saan Katja Ketun Kätilön.

    VastaaPoista
  20. Iines, huomasin tämän postauksesi vasta nyt. Minua kiinnostaisi Äänislinnaa käsittelevä teos, sillä isäni oli sodan aikana sielläkin. Jos kyseinen kirja on saatavissa paperisena ja ylipäänsä on mahdollista vielä saada, ei liene palautteen antaminen ole ylivoimainen tehtävä. Tosin se syntyisi mutu-tuntumalla, ei historian tuntemuksen pohjalta.

    VastaaPoista
  21. ps. Niin olihan tarkoitus, että lahjakirjan palaute lähetetään lahjoittajalle?

    VastaaPoista
  22. Delilah,

    tarkoitus on kirjoittaa arvostelu blogiin tai muuhun julkiseen areenaan, eli pelkkään kirjailijalle lähetettävään palautteeseen ei ilmeisesti mistään saa kirjoja itselleen.

    Voin vain antaa linkin, josta arvostelukappaleita saa! Sitäkään en tiedä, onko tuo kappale paperinen kirja vai eKirja.

    VastaaPoista
  23. Tässä vielä kuitenkin linkki tuohon Äänislinna-teokseen, ja linkistä pääsee kirjailijankin lähteille.

    VastaaPoista
  24. Kiitos, Iines. Kurkkasin linkkiä.

    VastaaPoista