lauantai 29. lokakuuta 2011

Paul Auster, Illuusioiden kirja

Vertailevan kirjallisuustieteen professori, karvan verran alle nelikymppinen David Zimmer menettää perheensä - vaimonsa ja kaksi poikaansa -  kuolemalle lento-onnettomuudessa juuri ennen kymmenvuotishääpäivää. Kuin kohtalon oikusta Zimmer ajaa heidät pidemmän matkan päässä olevalle lentokentälle, jotta he eivät joutuisi lentämään osaa vaimon vanhempien luo suuntautuvasta matkasta pienellä, turvattomalla potkurikoneella.
Menetyksen jälkeen Zimmer ei näe elämässä mitään mieltä, joten hän keskittyy pysyttelemään neljän seinän sisällä marinoiden itsensä alkoholissa hänelle myönnetyn virkavapaan aikana. Noin puolen vuoden päästä tapahtuneesta hän näkee sattumalta televisiosta katkelman eräästä mykkäfilmikoomikko Hector Mannin filmistä. Pätkä saa hänet nauramaan ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen. 

Mann, joka oli vuosikymmeniä aiemmin hävinnyt kuin tuhka tuuleen, vangitsee pätkällään Zimmerin mielenkiinnon. Zimmer ottaa tehtäväkseen matkustella elokuva-arkistoihin pitkin Yhdysvaltoja ja Eurooppaa katsoakseen koko Mannin tuotannon. Mikäpä olisikaan sopivampi missio perheensä menettäneelle miehelle, jolla ei ole kuin aikaa ja vakuutuskorvausten suoma taloudellinen vapaus? 

Useamman kuukauden mittaisen elokuvakiertueen jälkeen Zimmer päättää kirjoittaa kaikkien aikojen ensimmäisen kirjan Mannista. Se on tehtävä, johon hän saa keskittää ajatuksensa ja johon hän varaa aikaa kokonaisen vuoden - kirjan kirjoittaminen on hänen keinonsa jatkaa elämää hajoamatta kappaleiksi.

Muutama kuukausi kirjan ilmestymisen jälkeen Zimmer saa kirjeen Mannin vaimolta, joka kertoo Mannin haluavan tavata Zimmerin. Zimmer luulee jonkun pilailevan kustannuksellaan - maailma ei ole kuullut Mannista pihaustakaan yli puoleen vuosisataan - mutta vastaa kuitenkin kirjeeseen. Kirjeitä, joissa kerrotaan mm. Mannin ohjanneen pitkiä elokuvia katoamisensa jälkeen, tulee vielä lisää ja eräänä sateisena iltana Mannin kameramiehen tytär odottaa Zimmerin pihalla tätä saapuvaksi ja lähes pakottaa Zimmerin mukaansa New Mexicoon Mannia tapaamaan.

Alkaa hengästyttävä tarina, jollaisen vain Auster voi vuodattaa taiturimaisesta kynästään. Muutaman päivän pituisen matkan aikana Zimmerille selviää miksi Mann halusi kadota ja miksi hän ei halunnut kenenkään näkevän myöhemmin tekemiään elokuvia. Zimmer saa myös tietää syyn sille, miksi Mann haluaa kaikki elokuvansa poltettavan kuolemansa jälkeen; kuoleman, joka saapuu muutama tunti sen jälkeen kun Mann ja Zimmer ovat tavanneet ja keskustelleet.

Matkan aikana ja sen jälkeen Zimmerin elämä jatkuu, kun päivät olivat siihen saakka olleet merkityksetöntä virtaa perheenjäsenten kuolemasta asti. Muutaman päivän New Mexicoon suuntautuvan matkan aikana Zimmerin elämään astuu nainen, jonka hän myös joutuu luovuttamaan kuolemalle, mutta siitä huolimatta hän herää uudelleen eloon.

Illuusioiden kirja on nautinnollisesti soljuva pakottomien lauseiden ilotulitus, tunnelmien laaja kirjo ja perimmäisten kysymysten kokoelma samassa paketissa. 

Kirjaa lukiessaan yllättää itsensä tavan takaa ristiriitaisista ajatuksista: en pysty ahmimaan tätä tarpeeksi nopeasti - en halua että kirja koskaan loppuu.

Veikkaan, että Austerin kirjallisuuden Nobeliin ei mene enää kauan.

Kirjoittaja Kuunkuiske

41 kommenttia:

  1. Kyllä tähän vielä kommentteja tulee!

    Auster on kovin havainnollinen ja pikkutarkka kertoja, hänen lukemisensa vie aikaa. Itse ainakin haluan nautiskella lauseista ja yksityiskohdista. En malta siis kiirehtiä lukemistani.

    VastaaPoista
  2. Iines ihanainen, älä hikeenny! :)

    Annetaan ystävien lukea rauhassa ja palataan asiaan sitten kun aika on kypsä!

    Oikein odotan sitä, että päästään juttelemaan kirjasta - en edes halunnut kertoa alustuksessa varsinaisesta tarinasta juuri mitään jotta jokainen saisi löytää helmensä itse.

    VastaaPoista
  3. Mitä - eikö kukaan muu ole vielä lukenut Illuusioiden kirjaa?

    Laskin sen juuri käsistäni ja kirjoitan tätä siis aivan tuoreeltaan, sen kummemmin vielä sisäistämättä.

    Huomautin jo aiemmin kummallisesta sattumasta: myös Rajan päähenkilö oli kirjallisuuden professori. Ja koska Auster selvästikin on mieltynyt sana- ja lukumagiaan, niin lisää sattumia: Raja alkaa sillä, että 53-vuotias naisproffa yrittää kuolla ja Illuusio päättyy siihen, että 53-vuotias miesproffa on kuollut.

    No, asiaan: tämä oli ensimmäinen Austerini. Ehkä ei viimeinen. Harkintalistallani Auster on ollut siksikin, että esim. Kemppinen on suositellut häntä - mikä ei tietysti mitään merkitse.

    Mielestäni Auster liittyy aika saumattomasti amerikkalaisten tarinankertojien laajaan joukkoon. Kirjahan on kauttaaltaan tarinointia, soljuvaa ja vetävää. Hieman minua aluksi oudoksutti se, ettei edes repliikkejä erotettu muusta tekstimassasta sitaatein ja ajatusviivoin.

    Kirjan minäkertojana on David Zimmer, tämä onneton professori. Tosin vain osan aikaa, sillä tarinoinnin ajat, joihin pompataan usein sen kummemmin varoittamatta, kertoja onkin se kuuluisa kaikkitietävä. Vaikka rakenne toimii, en silti ole varma, etteikö se voisi toimia vieläkin paremmin.

    Itse tarinakin on, kaikesta huimuudestaan huolimatta ja varmaan siksikin, mielestäni tyypillisen amerikkalainen, etten sanoisi hollywood-mainen. Tätä ei pidä käsittää moitteeksi, sillä amerikkalaiset jos kutka osaavat kertoa tarinoita. He osaavat myös brändätä ja tuotteistaa tarinansa forrestgumpeiksi ja garpeiksi. Yllätin itseni ajattelemasta välillä, että tästä tehtävän leffan päähenkilöksi sopisi Tom Hanks ja Almaksi JLo...

    Ehkä syynä filmipoikkeamiini oli se yksinkertainen totuus, että kirjassa liikutaan filmimaailmassa. Siinä kerrotaan, kuten Kuunkuiske mainitsee, kuvitteellisen mykkäfilmikoomikon Hector Mannin uskomaton elämätarina.

    Se tarina on viihdyttävä ja koukuttava, sitä en kiellä. Mutta en osaa vielä sanoa, onko se myös oikeasti koskettava. Tarinassa toki ladataan kovat piippuun heti alussa, kun päähenkilö menettää kaiken - perheensä - ja lopussa viedään uusi rakastettukin.

    Kirjassa on käänteitä ja sattumuksia siinä määrin, että välillä mietin ovatko ne kaikki edes teoksen sisäisen logiikan mukaan perusteltuja.

    Aloitetaan helposta: miksi Almasta oli tehtävä kasvoiltaan hieman rujo? Mitä se kirjaan antoi? Miten se selitti tapahtumia? No, ehkä siten - vastaan itse - että se selittää sen, että hän jäi Sinikiveen.

    Muitakin kysymyksiä tulee, mutta olkoon tämä nyt kevyenä alkupalana.

    VastaaPoista
  4. Tapsa, koska en ole viimeisen päälle kärsivällinen panttaaja, niin kerron heti kärkeen mikä minua kirjassa erityisesti viehätti: Mannin ja hänen vaimonsa voisiko sanoa omaehtoinen elämä.

    Vaikka Mann ei sattuneesta syystä - ei paljastuksia, jotta kenenkään lukuilo ei tärvelly - voinut julkisesti esittää katoamisensa jälkeen tekemiään elokuvia, hän ei lakannut tekemästä niitä.

    Vaikka kirja oli fiktioita, niin ko. seikka sai silti ilon- ja innostuksenpunan poskilleni: Ihanaa, että ihmisellä on intohimo! Upeaa, että sisin kipeästi halajaa jonkin puoleen!

    VastaaPoista
  5. Niin, mitä tulee Alman rujouteen: varmasti se sai hänet pysymään ranchilla.

    Ihanan lihaisa oli kohta, jossa Zimmer maalaili heidän keskittyvän töihinsä ja muun aikaa toisiinsa!

    VastaaPoista
  6. Tarkoitushan on, että täällä keskustelevat kirjan jo lukeneet - joten saahan paljastuksia tehdä!?

    Hectorin ja Friedan suhde on kiinnostava, myönnän, ja miksei ihanan omaehtoinenkin.

    Mutta kerropa minulle, miksi tarvittiin Frieda? Miksei saman asian olisi - ja vielä syvällisemmin - ajanut Nora?

    VastaaPoista
  7. Pilkon näitä kommenttejani, ettei tule liian pitkiä sepustuksia:

    Merkillistä, että Rajan Anjalla ja Illuusioiden Friedalla on samankaltainen pakkomielle!?

    Toisen on tapettava miehensä, toisen miehensä menneisyys. Pyynnöstä toki, mutta silti.

    Onkohan tämä jokin teidän naisten geneettinen ominaisuus...?

    VastaaPoista
  8. Mutta eikö kirjan seksikohtaukset ole hieman... hmmm... miten sen sanoisin, nuorten kiihkeitä akteja... ei kypsien ihmisten hidasta hellyyttä?

    VastaaPoista
  9. Kuvaileekohan Auster siinä lopussa jonkin oikean filmin, kun se vaikutti tutulta?

    (Minä muuten siirsin Hector Mannin Kemppisellekin, lipsahti vain anonyyminä.)

    VastaaPoista
  10. Tapsa, ajattelin, että jospa joku olisi kuin minä ja kävisi kurkkimassa etukäteen! ;)

    Omaehtoisuudella en niinkään viitannut vanhan parin väliseen suhteeseen kuin miehen intohimoiseen ja kunnianhimoiseen tapaan tehdä elokuvia vain lähipiirin silmille.

    Sinänsä Frieda jäi minusta vähän statistiksi, jos enää muistan; kirjan lukemisesta on jo tovi. Sitä en ainakaan muista, että kuka taas Nora oli. (Minun piti lukea kirja uudelleen, mutta en ole sitä vielä tehnyt. Laina on uusittu, joten enköhän lue sen lähipäivinä.)

    Toki intiimit kohtaukset olivat intensiivisiä, koska David & Alma olivat tuore pari! Tuskinpa moni mies uudessa suhteessa uneksii hellästä ja hitaasta muuten kuin hurjan ja raisun jälkiruuaksi.

    Voinemme olettaa Pulkkisen lukeneen kirjan ja ottaneen siitä hiukan turhan paljon teemoja omaansa.

    VastaaPoista
  11. Nora oli Brigidin sisko, opettaja, hän opetti Hectorille englantia. Hän järjesti Hectorin töihinkin rikkaan isänsä urheilukauppaan. Hän rakastui tulisesti Hectoriin, joka kuitenkin pakeni. Pakeni siksi, että pelkäsi paljastuvansa.

    En usko, että Rajan ja Illuusion yhteydet ovat tahallisia. Sattumia ne ovat, samalla tavalla kuin Austerkin luottaa sattumaan. Sopii hyvin kuvaan.

    Hieman minua häiritsi se, että kaikki naiset rakastuivat Hectoriin. Ainakin rikkaat ja kunnolliset.

    VastaaPoista
  12. Nyt sain kiinni Norasta!

    Noraan tutustumisen aikoihin Hector pelkäsi paljastumistaan yli kaiken, joten siksi hän ei hevin ollut altis ihastumaan Noraan.

    Kirjassa ei mainittu kovin monta naista, joten ei Hector kenties ollut ylimaallinen naismagneetti! ;)

    Sikäli en yhtään ihmettele naisten ihastumista Hectoriin - vain hyvin näkemyksellinen ja oivaltava mies voi tehdä sellaisia filmejä mitä hän teki.

    Kai nyt sellainen mies saa naisten sydämet pompottamaan pikemmin kuin joku mopoja rassaava poikanen, jonka henkinen kapasiteetti riittää juuri mopolehden lukemiseen.

    VastaaPoista
  13. Mopo on kova sana friidumarkkinoilla. Tiedän sen siitä, kun itselläni ei ikinä mopoa ollut.

    Ainakin se oli kovempi sana kuin runokirja. Tai sitten runotytöt ovat yhtä ujoja kuin runopojat.

    VastaaPoista
  14. Minun on pakko yhtyä tältä osin Tapsan kantaan, että mopo on kova sana friidumarkkinoilla.

    Nimittäin luin juuri tyttöaikojeni sinistä vihkoa, jossa on listattuna IHANAT POJAT. Ensimmäisenä on Pekka J., koska hänellä on Zündapp-mopo. Muilla neljällä ei ollut mopoa. Runopojista en ollut kuullutkaan, vaikka itse olin runotyttö Emilia Byrd Starr.

    VastaaPoista
  15. Moposta prutkahti mieleeni, että Illuusioiden kirjan kääntäjä Jukarainen on nähtävästi onnistunut tehtävässään loistavasti.

    Päättelen sen siitä, että mietin kirjaa lukiessani vain yhden ainoan kerran, että mitähän tässä luki alkukielellä.

    Kyseessä oli alun kohtaus, jossa päähenkilö oli ostanut "avokuormurin". Veikkaan, että hän oli ostanut jenkkien suosikkiautomallin pickupin.

    VastaaPoista
  16. Uups - minun virheeni!

    Hätäisesti kirjoitin aamulla; olisin nyt puhunut edes auton rassaamisesta mopon sijaan.

    Mopopoikia ihastelevat ihan nuoret tytöt eikä se sentään ollut Hectorin kohderyhmää.

    Varmaan ihan nuoret tyttöset (tyyliin alle 18-v) ihastuvat söpöihin mopopoikiin ennemmin kuin syvällisiin runopoikiin, mutta hiukan aikuisempana tilanne muuttunee.

    Ei välttämättä, jos mopopojassa on potkua muuhunkin kuin mopon kanssa värkkäämiseen.

    Eikä ainakaan sitten, jos runopoika runoilee kärsimystään kun ei osaa olla ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
  17. Onko kukaan lukenut Austerin vaimon kirjoja? Yleensä luotettavalta taholta sain niistä myönteisen mielipiteen.

    Tätä minun piti kysyä jo aiemmin: onkohan Hector Mannilla esikuvaa?

    Ja miksi ne elokuvat piti tuhota?

    VastaaPoista
  18. Olen lukenut Siri Hustvedtilta Vapisevan naisen, joka on kuvaus Hustvedtin omasta neurologisesta sairaudesta. Minua kiinnosti tämä teos ehkä lähinnä siksi, että omakin sairauteni on neurologinen, eli aivoperäinen.

    Yllätyin teoksen tieteellisteoreettisesta pohjasta. Se on tarkka, paikoin liiankin tarkka, kun ajatellaan, että teos on kuitenkin romaani, ei tietokirja. Toisaalta se oikeastaan onkin kyllä myös tietokirja.

    Amerikkalainen elegiakin minulla on, mutta sen luku on jumiutunut puoleen väliin - samoin kuin Illuusioiden kirjan. Ei mitään vikaa, mutta on tullut toisia kirjoja, jotka muka ajavat ohi.

    VastaaPoista
  19. Olen nyt lukenut kirjaa hyvän matkaa uudelleen (noin kolmannes on jäljellä) ja voin vain ihmetellä miten paljon oli jo unohtunut.

    Hectorista naismagneettina puhutaan sen jälkeen, kun hän oli jo saanut jalansijaa filmiteollisuudessa. Toki kaikki senaikaiset tähdenalut halusivat tulla kuvatuiksi hänen kainalossaan paikallisessa 7 Päivää -lehdessä. Tilanne sai alle kolmekymppisen miehen testosteronin ymmärrettävästi voihkimaan ilosta!

    Brigid, Hectoriin langennut toimittaja, kohtasi päiviensä pään, kun Dolores (ihastuttava näyttelijätär, jonka Hector oli valinnut tulevaksi vaimokseen) osoitti häntä aseella vain uhkaillakseen Doloresin tultua uhittelemaan tajuttuaan jääneensä kakkoseksi. (Olikohan Dolores muuten tosiaan niin naiivi, että hän ei oikeasti uskonut Hectorin viettäneen öitään myös Brigidin kanssa samaan aikaan vai eikö asialla ollut hänelle merkitystä?) Ase sitten laukesi.

    Hector, joka hankkiutui Brigidin perheen lähelle ja jopa töihin B:n isän omistamaan urheilukauppaan osana itsensärankaisua, ihastui Nora-siskoon alta aikayksikön.

    Brigidin kurjan kohtalon tähden Hector ei olisi voinut missään olosuhteissa sallia Noraa itselleen samoin kuin hän eväsi itseltään suurimman rakkautensa, elokuvat.

    "Jos mies syöksee viattoman tytön hulluuteen ja tekee hänet raskaaksi ja hautaa hänen ruumiinsa kahdeksan jalan syvyyteen maan alle, hän ei voi jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. Mies, joka oli tehnyt niin kuin hän teki, ansaitsi rangaistuksen. Mikäli maailma ei suostuisi antamaan sitä, hänen olisi annettava se itse."

    VastaaPoista
  20. Kirja tosiaan tempaa taas mukaansa!

    Niin, aina sopivin väliajoin ja sopivassa tilanteessa pakosalla ollessaan Hector osoittaa pyssynpiipulla itseään mutta koskaan ei kantti kestä.

    Mielenkiintoinen on sekin tapahtumien sarja, mikä johtaa Hectorin maksetuksi rakastajaksi yleisön eteen ja miksi hän joutuu jälleen pakenemaan paikalta ja mikä vie hänet pankkiin, jossa hän kohtaa Friedan, joka tunnistaa hänet ja kenet Hector pelastaa pyssynsuusta ja saa vaimokseen ja tulee myöhemmin isäksi pojalle, jonka kuoleman myötä Frieda pakottaa hänet tekemään taas elokuvia...Hengästyttävää etten sanoisi!

    "Jos puu kaatuu metsässä eikä kukaan kuule sen kaatumista, lähteekö siitä ääni vai ei? Jos joku tekee elokuvan eikä kukaan näe sitä, onko elokuva olemassa vai ei?"

    VastaaPoista
  21. Vielä murunen Almasta.

    Almahan vietti vain viimeiset vuotensa ranchilla kirjoittaakseen siellä suuresti kunnioittamansa Hectorin elämäkerran. Koska hän tiesi Hectorin elokuvien tuhoutuvan sillä siunaamalla kun Hectorista aika jättää, hän halusi maailman saavan tietää totuuden Hectorista Hectorin kuolemn jälkeen. (Almahan se oli salaa ottanut kopiot Hectorin elokuvista ja lähetellyt niitä ympäriinsä elokuva-arkistoihin.)

    Alma oli siihen saakka viettänyt aivan normaalia elämää kariutuneine avioliittoineen, joten puoli poskea peittävä syntymämerkki ei ollut saanut häntä vetäytymään elämästä.

    Ei sen jälkeen kun hän oli nuorena likkana lukenut puolen vuoden ajan joka päivä Nathaniel Hawthornen tarinan Syntymämerkki.

    VastaaPoista
  22. Pieni korjaus ensimmäiseen aamun kommenttiin: siis Brigidin tultua uhittelemaan Doloresille.

    VastaaPoista
  23. Tapsa, en ole lukenut Hustvedtin kirjoja; ehkä pitäisi murtaa se naistenlehtien haastatteluista tullut mielikuva söpösesta muusasta ja ottaa härkää sarvista?

    VastaaPoista
  24. Yhden kirjan lukeneena ja toista puoliväliin päässeenä sanoisin, että vaikka Hustvedt on olemukseltaan söpö ja vallan kauniskin, hän kirjoittaa hyvin ja tuntuu paneutuvan kirjoittamiseensa täysin.

    Vapiseva nainen on niin "ankara" teos, tarkka ja paneutuva, että siitä on söpöys kaukana. Muista teoksista en voi sanoa mitään.

    VastaaPoista
  25. Haastattelut ovat fokusoineet epäolennaisuuksiin. Minulla on kyllä hyvin hatara muisti enkä ole monta haastattelua lukenut, mutta niiden perusteella ei ole tuntunut tarvetta tarttua kirjaan. Söpönen olemus ei itsessään ole plussaa eikä miinusta, joten soisi lehtien keskittyvän pään sisältöön eikä olemukseen jos haluavat valottaa kirjailijan ajatusmaailmaa!

    Olen kuullut useammankin ihmisen suusta, että joko Amerikkalainen elegia tai Kaikki mitä rakastin on hyvä mutta toinen ei niinkään; en muista kummin päin.

    Jompaakumpaa tai molempia olen joskus puolihuolimattomasti etsinyt kirjastosta mutta ei ole onnistanut.

    Tarkistin: jälkimmäistä on pääkirjaston hyllyssä nyt yksi kipale. Jospa se on siellä vielä huomenna päivällä, niin otan mukaani!

    VastaaPoista
  26. Esittely oli sen verran houkutteleva, että hankin kirjastosta Illuusioiden kirjan ja rupean lukemaan sitä kun ehdin. Aikaisempi Paul Auster, kirjan nimeä en muista, jäi minulta kesken. Muistelen ärtyneeni keinotekoisen oloisesta kielestä ja jonkinlaisesesta onttoudesta.

    Siri Hustvedtilta olen lukenut vain yhden, Kaikki mitä rakastin, ja se riitti. Syy on suurinpiirtein sama, miksen lue Virpi Hämeen-Anttilan uusia.

    Kaikki jota rakastin oli kuulemma myös avainromaani http://www.observer.com/2003/03/for-richer-or-poorer-hustvedt-revisits-murder/
    Tietysti kirjailija kirjaa ainan jossain määrin kokemaansa, mutta tuo tausta ei kyllä ollut omiaan lisäämään kirjan ansioita silmissäni.

    VastaaPoista
  27. Minä myönnän hieman häpeillen, että minulla on edelleen Illuusiot kesken, mikä ei ole Austerin vika, vaan minun. Minulle on kertynyt hiukan liikaa luettavaa, jos ja kun luen kaikki Einesbaarin kirjat sen lisäksi, että luen paljon mm. tietopuolista kirjallisuutta ja muita kirjoja.

    Haluan siksi sanoa vain, että tuo Sokean kanan Hustvedt - Hämeen-Anttila-vertaus napsahtaa aika hyvin kohdilleen omassakin kirjallisessa maussani.

    Hämeen-Anttilat jäävät minultakin nykyään lukematta, kun alkuun luin pari. Hustvedtin romaaneihin en tunne vetoa Vapisevaa naista lukuunottamatta - se kertoi rehellisesti hänen omasta neurologisesta sairaudestaan. Teos oli kuitenkin kokonaisuutena puuduttava, jopa raskas.

    Mainittakoon, että Anna-Leena Härkönen on jostakin syystä alkanut minusta kuulua myös tähän Hämeen-Anttila - Hustvedt-sarjaan. En oikein jaksa enää noita tiettyjä teemoja, jotka ovat "ilmassa".

    VastaaPoista
  28. Anteeksi seuraavan kommentin pituus ja se, että olen hankala lukija. Jos tekstin ote yhtään herpoaa minusta, alan sieluni silmillä nähdä kirjailijan tekemässä ratkaisujaan - mm. siitä, miten saisi tekstin taas kulkemaan.

    Aluksi lukeminen takerteli. Vaikka eteen heitetään iso arvoitus, joka saa lukijan uteliaaksi ja menetelmä on sama jatkossakin, vihjauksia uusista arvoituksista satelee pitkin matkaa, niin takerteli.
    Henkilögalleria ja osin miljöökin tuo mieleen itärannikon juutalaiset mestarit Bellown, Rothin ja Malamudin, mutta niiden rinnalle ei tarina kyllä ihan yllä. John Irvingkin jotenkin näyttää kurkistelevan rivien välistä. Auster ei mainitse yhtään näistä esikuvikseen, mutta näiden kavereiden tekstin muistikuva on minulla mielessä taustalla ja verottaa lukukokemusta.

    Sattumien käyttö tarinan kuljetuksessa on kuulemma Austerille tyypillistä. Siihen ei voikaan olla kiinnittämättä huomiota. Useaan otteeseen tulee tunne, että teksti jumittuisi ja lähtee kulkemaan vasta kun kirjailija nappaa jostain sattuman ja alkaa työstää sitä. Hectorin fimienkin sanotaan olevan täynnä järjettömiä sattumia.

    Toinen piirre on tietty symmetria, peilikuvamaisuus. Samat kuviot toistuvat ja niitä käännellään.
    Alussa päähenkilöltä on viety rakastettu, samoin lopussa. Ihmisten elämä on paljolti nimenomaan heidän töitään ja niitä hävitetään, Hectorin tuotanto, Martinin novelli, Alman kirja. Luova työ jää oikeastaan vain terapiaksi, katumusharjoitukseksi. Symmetrian toinen puoli on sitten kertoja: hänen työnsä jätetään kertomaan tästä kaikesta. On kaksi väkivaltaista, tahatonta kuolemaa, jotka suistavat uhri-tekijänsä elämän raiteiltaan. Kuolleet lapset Todd ja Tad. Poltetut teokset jne.

    Alman syntymämerkkikin on minusta osa symmetriaa. Se tavallaan tekee Almasta symmetrisen Davidin kanssa - mutta melkein kuin Alman musta-valkoisten kasvojen tavalla: molemmilla on koko elämään vaikuttava vamma, mutta Davidin onnettomuus ei ole näkyvä, päinvastoin kuin Alman, jonka erilaisuus paistaa jokaisen silmiin. Auster ilmeisesti poimi sen sattumakseen mainitusta Hawthornen novellista ja halusi kokeilla, kuinka itse saisi jutun toimimaan ja minusta sai!

    Toinen kirjallinen muistuma, Noraan liittyvä, on em. Malamudin läpimurtoteokseen Muukalaiseen.
    Muukalaisen Frank Alpine ryöstää ja mukiloi juutalaisen pikkukauppiaan, tulee omantunnontuskiin ja hakeutuu töihin miehen liikkeeseen ja tekee työnsä yhtä hyvin ja uhrautuvasti kuin David O´Fallonin luona. Kummallakin kauppiaalla on tytär, joka ryhtyy opettamaan sivistyksenjanoista nuorta miestä, tosin tarinat päättyvät hieman eri lailla, vaikka kummassakin päähenkilö lähtee liikkeestä tyttäreen liittyvistä syistä, niin päinvastaisista. Malamud muuten opetti luovaa kirjoittamista Vermontissa ja myös Columbian yliopistossa(Auster opiskeli siellä).

    Minä-kertojasta: mielestäni se on feminiininen (vaikkei näinä Finlandia-aikoina saisikaan sukupuolittaa) tapa organisoida kertomus. Silmäsin muutaman Bellown ja Malamudin läpi, he käyttivät kolmatta persoonaa, samoin Irving. Rothilta minulla on vain Portnoyn tauti, siinä on minä-kertoja.

    Tapahtumavirta on tosiaan vähän hollywoodmainen, kuten Tapsa kirjoitti, mutta en pidä sitä huonona asiana. Alkuärtymyksen jälkeen tarina alkoi vetää ja nyt kun kirjaa selaa sen luettuaan, se vaikuttaa koko ajan paremmalta.

    Kirjan hienoin virke: "Maailma on täynnä reikiä, pieniä, merkityksettömyyden aukkoja, mikroskooppisia repeämiä, joista tajunta saattoi astua läpi, ja kun ihminen siirtyi noiden aukkojen toiselle puolelle, hän oli vapaa itsestään, vapaa elämästään, vapaa kuolemastaan, vapaa kaikesta itselleen kuuluneesta." (s.126)
    Syntyy sellainen tunnistamisen elämys, joka on minulle jonkinlainen kirjan aatelismerkki.

    VastaaPoista
  29. Heh, heti oikaisu O´Fallonin luona töissähän oli tietysti Hector, ei David. Nämä Hectorin monet nimetkin menevät sekaisin. Vai oliko tämä ns. freudilainen lipsaus: näen Hectorin Davidin alter egona!

    VastaaPoista
  30. Minulle ei tullut missään kohdassa tunnetta siitä että tarina ei kanna! Totuuden nimessä on sanottava, että kaikki Austerit eivät kulje yhtä luonnikkaasti.

    Koko kirja on sattumuksia toinen toisensa perään, mutta en koe niitä tekemällä tehdyiksi. Kirjaa lukiessa alkaa miettiä, että minkä verran Oikeassa Elämässä Tärkeät Asiat sattuvat kuin itsestään. Ja mitä jää jäljelle, kun kaikki epäolennainen riisutaan.

    Alma on kenties mystisempi hahmo kuin millaisen kuvan hänestä saa.

    "Tulin taloosi silloin ensimmäisenä iltana aseen kanssa, muistatko? Älä ikinä unohda mitä se merkitsee. Vain hullu tekee jotain sellaista, eikä hulluihin voi luottaa."

    VastaaPoista
  31. Friedan rakastuminen Hectoriin jää kysymysmerkiksi.

    Toki Frieda ihaili ja kunnioitti Hectoria; miestä, jonka lyhytelokuvia hän oli katsonut ja kenet hän tunnisti pankissa.

    Pankissa sattuneen ampumavälikohtauksen jälkeen Frieda meni katsomaan Hectoria sairaalaan ja sanoi tälle: "Luoti vapauttaa sinut synneistäsi; sinä annoit minulle elämän takaisin, ja nyt minä annan sen takaisin sinulle."

    Ikävän ennalta-arvattava eikä ehkä täysin uskottava rakastuminen.

    VastaaPoista
  32. Minulla kyllä oli melkein kaiken aikaa tunne, että seuraan nyt Austerin ponnistelujen seurauksena syntyvää erittäin taidokasta esitystä, koukuttavaakin, muttei suorastaan koskettavaa, tosin kyllä monenlaista mielenkiintoista ajateltavaa tarjoavaa. Kuten, että miksi taidetta, tätä illuusioiden tuottamista, tehdään.

    Friedan rakastumista en ihmetellyt. Rakastuminen on aina, hm, erittäin sattumanvaraista. Vastakkaisen immuunijärjestelmän lumo saattaa iskeä milloin vain. Minusta Friedan kasvoille ilmestyvä vino hymy, kun katseet kohtasivat pankissa, sitten tunnistamisesta kertova mietteliäs katse ennustivat jo jotain. Hector kuvataan puoleensavetäväksi mieheksi alunperinkin ja kokemukset ovat varmaan lisänneet hänen vetovoimaansa. Kapinallinen Frieda oli myös vähän saman hengen lapsia. Mutta luulen, että pelkästään nuo jutut tai edes Friedan hengen pelastaminenkaan ei olisi riittänyt, jos tunne ei olisi syntynyt tuota mystistä kautta, jota kutsuin vastakkaisen immuunijärjestelmän lumoksi. Joka ulkopuoliselle ei yleensä välttämättä selity.

    Sen sijaan Austerin perustelut sille, miten helposti Friedan vanhemmat hyväksyivät liiton, eivät ihan vakuuttaneet.

    Tai perustelut sille, että Frieda niin määrätietoisesti päätti tuhota kaiken Hectoriin liittyvän. Olisiko sitä voinut selittää jonkinlaisella mustasukkaisuudella?

    VastaaPoista
  33. Vino, mietteliäs katse pankissa kertoi Hectorin tunnistamisesta?

    Minua hämäsi Friedan kiitollisuudenosoitus sairasvuoteella - ikään kuin hän olisi kokenut että hänen "pitää" henkensä vastalahjaksi antaa itsensä; "pakottaa" itsensä rakastumaan.

    Friedan vimma tuhota kaikki Hectoriin liittyvä tämän kuoleman jälkeen (myös Alman kirjoittama elämäkerta, minkä tuhoamisesta ei ollut sovittu) voi puhua myös sen puolesta, että "uhraus" - antautuminen Hectorille - oli aiheuttanut ehkä tiedostamatonta katkeruutta. Friedahan oli Hectorille lupautuessaan luopunut samalla maailmannaisen ja orastavan säkenöivän taiteilijattaren urastaan.

    Äh, puolen pennin väärttiä spekulointia.

    Koskettava voi mielestäni olla vain sellainen kirja, josta pystyy helposti vetämään yhtäläisyysmerkit omaan elämäänsä. Siis oivaltaa jotakin tärkeää itsestään / elämästään / valinnoistaan.

    Siispä en sanoisi koskettavaksi esim. Kerteszin Kohtalottomuutta (mistäköhän sekin tuli mieleen tähän kohtaan) - aihe toki on "koskettava" ja tarinankerronta pelittää.

    Taitoa vaatii kirjoittaa "tavallisista" asioista niin, että
    se herättää lukijan katsomaan omaa, tavallista elämäänsä uudesta näkökulmasta.

    Auster ei ihmeellisine sattumuksine edes pyri sellaiseen ja hyvä niin!

    VastaaPoista
  34. Ahaa - siis että kysymys olisi ollut jonkinnäköisestä kostosta, kun Almankin kirja tuhottiin? Hector ja tiedot hänestä häviäisivät täydellisesti.
    Davidhan tosiaan epäili, että Frieda olisi tappanut Hectorin varmistaakseen, ettei David saisi mitään tietoja Hectorilta. Sopisi tietysti katkeruus-selitykseesi. Toisaalta myös mustasukkaisuus/omistushalu selitykseeni: Hectorista ei saisi jäädä mitään kenellekään ulkopuoliselle.
    Davidin selitys on, että Friedassa ei ollut vihaa, vain rakkautta ja fanaatikon antautumusta pyhälle asialle.

    Tulee muuten mieleen kirjailijoiden viimeisten toivomusten vastaiset päätökset. Nabokov halusi, että Lauran käsikirjoitus tuhottaisiin ja Kafkan hävittämistoivomus koski kaikkea jälkeenjäänyttä, kuten romaaneita Oikeusjuttu, Amerikka ja Linna. Brod piti kirjailijan tahdon vastaista päätöstään jonkinlaisena kunnianosoituksena ystävälleen ja aika vähän Kafkaa tunnettaisiinkin, jos Brod ei olisi toiminut niin. Nabokovin perillisillä varmaan päätökseen vaikuttivat myös julkaisukorvaukset.

    VastaaPoista
  35. Illuusioiden kirja on itselläni suurin piirtein puolessa välissä. Alma ja David istuvat lentokoneessa matkalla New Mexicoon. Hectorin katoamisen syy on selvinnyt.

    Paul Austerin kirjoitustapa on tiivistä, mutta kuten Kuunkuiske sanoit, myös nautinnollista. On oikeastaan yllättävää, että runsas pikku yksityiskohtien kuvailu voikin näin viehättää.

    VastaaPoista
  36. Delilah, monenlaista vielä paljastuu! :)

    Ehkä juuri runsaat yksityiskohdat kepeästi kirjoitettuna ovat yhdenlaisia kynäniekan merkkejä.

    Toisaalta nautinnollisia ovat mm. monen japanilaisen kirjailijan kirjat, joissa ei yksityiskohdilla mällätä. Lukija saa itse täyttää mielikuvillaan väljät raamit.

    Saataisiinpa vielä Tapsakin palaamaan astialle ja Iines, kunhan kerkiää loppuun saakka! Ja kaikki muut ketkä haluavat sanoa sanasen tai pari!

    VastaaPoista
  37. Illuusioiden kirjan viimeinenkin sivu on luettu. Nyt on maistelun aika.

    Tämä oli ensimmäinen Austerilta lukemani kirja. Kokonaisuutena pidin siitä. Pidän kirjailijan tavasta kuvata ihmisiä ja heidän ajatuksiaan. Hän piirtää taitavasti tapahtumat lukijan silmien eteen. Tarinan aihekin on kiehtova, mutta ei täysin uskottava.

    Alkuun luin Illuusioiden kirjaa joka päivä, mutta keskivaiheilla lukuintoni alkoi vähetä. Lukeminen jatkui vain pätkittäin, ja lopulta kului päiviä, että en avannut kirjaa lainkaan. Johtuiko em. pelkästään oman arjen tapahtumista vai kiinnostuksen vähenemisestä oikeasti? En tiedä. Ehkä kummastakin syystä.

    Tarinaan mahtui alusta loppuun paljon dramatiikkaa, hieman liikaakin. Olisiko romaanista tullut parempi hieman karsittuna? Totuus omalla kohdallani kuitenkin on, että vaikka kerronnan pikkutarkkuus viehätti etenkin alussa, se ehkä hidasti lukemista liikaa.

    Viimeisillä sivuilla Frieda on suunniltaan menettäessään Hectorinsa, vaikka tämän kuolema on ollut odotettavissa. Hän toimii sovitun mukaan; hävittää Hectorin filmit, kaiken. Lopulta hän puolittain järjiltään tuhoaa myös Alman vuosien työn, ja tapahtumat johtavat lopulta kummankin kuolemaan. David menettää taas rakkaansa.
    Lohdutukseksi kirjoittaja toteaa, että Daavid tragediasta huolimatta tuntee olevansa taas elossa. Tätä toteamusta jäin miettimään.

    VastaaPoista
  38. Delilah, muotoiluni ei ollut parhaasta päästä.

    Vaimonsa kuoleman jälkeen David oli pitkään itsekin kuin puolikuollut - ymmärrettävästi - ennen kuin hän sai taas elon syrjästä kiinni. Käännekohta oli ensimmäinen spontaani nauru, jonka aiheutti Mannin mykkäfilmi. David sai mielekästä tehtävää ja ajankulua, kun hän alkoi paneutua Mannin tuotantoon. Se, että hän pystyi keskittymään mihinkään, oli merkki siitä, että syvin kohta oli jo ohitettu.

    David eli Alman kanssa lyhyen ja intensiivisen rakkaustarinan; tarinan, joka olisi jatkunut, jos Alman elämä olisi saanut jatkua.

    Muutama päivä Alman kanssa oli kuin muistutus siitä, että elämässä tapahtuu myös hyviä asioita ja (uusi) rakkaussuhde on mahdollinen.

    Vaikea sanoa, oliko lyhyt kohtaaminen Alman kanssa Davidille menolippu takaisin elämään ja uskallukseen antautua toiselle ihmiselle vai olisiko se tapahtunut joka tapauksessa. Myöhemmin.

    Sittemmin David perusti vielä perheen, mutta uudesta perheestä kertominen ei ollut kirjan aihe.

    VastaaPoista
  39. Kuunkuiske, mainitessani kirjoittajan toteamuksesta/Davidin elossaolosta, tarkoitin kirjoittajalla Austeria. Sinun kirjaesittelyssäsi ei ole moitteen sijaa; se sai kiinnostuksen heräämään, etkä paljastanut liikaa juonenkulkua. Kiitos, että tutustutit ennestään tuntemattomaan kirjailijaan!

    Alman ja Davidin kohtaamisen ja rakkaustarinan lyhyys toi mieleen sanonnan, että onnetonkin rakkaus on parempi kuin ei mitään rakkautta. Tämä oli paljon enemmän.

    VastaaPoista
  40. Itse en ole vielä lukenut Illuusioiden kirjaa, mutta luin juuri kirjan Kuun maisemissa, ja olen onnellinen päätöksestäni aloittaa Austeriin tutustuminen nimenomaan varhaisesta tuotannosta. Nimittäin Kuun maisemissa-kirjan päähenkilön, kirjallisuustieteen opiskelijan Marco Stanley Foggin opiskelutoveri on nimeltään David Zimmer. Tämä yhteys saattaa mennä ohi niiltä, jotka ovat aloittaneet Austerinsa Illuusioiden kirjasta. Hämmästyksekseni kaikki näyttävät lukeneen nämä ihan väärässä järjestyksessä. Olkoon siis Illuusioiden kirja seuraavani! :P

    VastaaPoista
  41. Hello dear readers/friends thanks for reading this my awesome true life testimony out here, as you read i know you will find same inspiration in yourself to get quick and urgent solution to resolve marriage relationship crisis today...
    my name is Katrina from Stockholm-Sweden, My husband divorced me last 2 years, he moved in into living with another woman in same town, i cried for many days because i love my husband so much and we have a baby girl of 9 years old. I share my heart pain to a friend Mickie, she introduced me to a powerful Dr.oduduwa from tropic afrikan country who has a black magic power that erase every evil spell covering and destroying my marital destiny. My husband was under a evil spell from another woman that cause my husband to divorce me. My husband came back to me just yesterday crying that he is sorry for divorce me, he regretted and said he was not on his right senses. that is true my husband was under a evil spell from another woman because she claim that my husband dated her before getting married to me. (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com) Oduduwa helped me solve my marriage problem. to night i have joyful dinner date with my husband. i am very happy. if anyone have similar marital problems please do yourself good to contact this great man Oduduwa for urgent help and you too will be happy at to share your success story to friends.
    Oduduwa also solve problems as following..;-
    - you want to give birth to your own baby
    - Spell to bring back your ex
    - Spell to have your Privacy in marriage
    - Spell to get marry quick (attractive to opposite sex)
    - GoodLuck spell
    - Spell to Get back Trust in your relationship
    - Spell to Stop Cheating/ Stop Lying in a relationship
    - Promotion at the office job spell
    - Spell to Get Healed of any blood disease.
    - Spell to win lotto and lottery
    - To have Strong Erection (Man-power)
    - To have long lasting Sex with your partner
    ..information is power..copy and pass on your blog and social media to save a broken marriage today.

    Contact mail message via:.. dr.oduduwaspellcaster@gmail.com

    WhatsApp No. message only: +79268011965

    VastaaPoista